Käsitteenä - kesäpojat - syntyi oikeastaan sosiaaliturvan silloisesta puutteesta. Sukulaiseni Joschka kuoli jo yli viisikymppisenä, mutta oli sitä ennen onnistunut hankkimaan melkoisen katraan perheeseensä. Joska ihaili saksalaisia. Syynä oli se järjestelmällisyys, jota saksalaiset asentajat uuden sellutehtaan asennuksissa osoittivat. Perheen luona, teetä juomassa, vieraili taloudellisesti köyhiä, kaikki sosiaalidemokraattisia. Oliko teevesi kuumaa tai kovaa. Ihaillen katselivat pienimmät ulkomaalaisia. Minä vieraskäynneillä muiden mukana.
Kaikki heidän lapsensa hankki Joschka yhdessä aviovaimonsa Marian kanssa. Kaikki ne saivat sen aikaisen saksalaisen nimen. Vanhimman tytären suomensi kansa ensin Anuksi, nimen alkuperää en edes tunne. Heinrich oli Heikki. Klaus, kun ei kieltä oikein osattu lausua, oikaistiin Klasuksi, Hans Hansuksi, nuorin Kristian suomennettiin paremmin suomalaiseen suuhun sopivasti Risuksi. Käsitteen kesäpojat kantoivat kolme vanhinta poikaa, jotka vuorotellen asuivat sukulaisensa perheessä harva se kesä.
Mitään sosiaaliturvaa siihen maailman aikaan ei ollut. Sukua avusti perheapu, jota painosti jo valmiiksi naapurilainojen rasitus. Kuka silloin joutui tekemään tiukinta työtä kesäpojista. Tietenkin perheen äiti. Aluksi hän ahersi apua mielihyvin, töitten lisääntymisestä kriittisyys kasvoi. Pojat tulivat joka kesä, varttuivat ja alkoivat kaivata hartoillensa oikeata työtä. Haku työhön onnistui liki jokaisen kohdalla: Heikki sorvariksi konepajalle, Klasu siirtojen jälkeen sokeritehtaalle, Hansu Lasitehtaalle.
Kristian, nuorin, pysyi äitinsä hoivissa. Iltatähti Henni sai myyjänpaikan kangaskaupassa. Minun ja sisareni pieniksi jääneitä vaatteita lähetettiin perheelle talviaikaan. Vanhimmasta, Anu-tyttärestä ei ollut harmia, hän sai laajenevasta piirustuskonttorista apulaisen paikan. Meni kohta naimisiin hitsarin kanssa, ja muutti. Häissä oltiin, oikein työmiehen, viinaisissa. Silloin huomasin, miten heiveröiselle sukulaiselleni maistui Pietarissa opittu viina. Humala oli melkoinen. Jokaisen kesäpojan muistan aikanaan saaneen häälahjansa. Irtautuminen avustusperheestä oli vain arjen tosiasia.
Kaikki heidän lapsensa hankki Joschka yhdessä aviovaimonsa Marian kanssa. Kaikki ne saivat sen aikaisen saksalaisen nimen. Vanhimman tytären suomensi kansa ensin Anuksi, nimen alkuperää en edes tunne. Heinrich oli Heikki. Klaus, kun ei kieltä oikein osattu lausua, oikaistiin Klasuksi, Hans Hansuksi, nuorin Kristian suomennettiin paremmin suomalaiseen suuhun sopivasti Risuksi. Käsitteen kesäpojat kantoivat kolme vanhinta poikaa, jotka vuorotellen asuivat sukulaisensa perheessä harva se kesä.
Mitään sosiaaliturvaa siihen maailman aikaan ei ollut. Sukua avusti perheapu, jota painosti jo valmiiksi naapurilainojen rasitus. Kuka silloin joutui tekemään tiukinta työtä kesäpojista. Tietenkin perheen äiti. Aluksi hän ahersi apua mielihyvin, töitten lisääntymisestä kriittisyys kasvoi. Pojat tulivat joka kesä, varttuivat ja alkoivat kaivata hartoillensa oikeata työtä. Haku työhön onnistui liki jokaisen kohdalla: Heikki sorvariksi konepajalle, Klasu siirtojen jälkeen sokeritehtaalle, Hansu Lasitehtaalle.
Kristian, nuorin, pysyi äitinsä hoivissa. Iltatähti Henni sai myyjänpaikan kangaskaupassa. Minun ja sisareni pieniksi jääneitä vaatteita lähetettiin perheelle talviaikaan. Vanhimmasta, Anu-tyttärestä ei ollut harmia, hän sai laajenevasta piirustuskonttorista apulaisen paikan. Meni kohta naimisiin hitsarin kanssa, ja muutti. Häissä oltiin, oikein työmiehen, viinaisissa. Silloin huomasin, miten heiveröiselle sukulaiselleni maistui Pietarissa opittu viina. Humala oli melkoinen. Jokaisen kesäpojan muistan aikanaan saaneen häälahjansa. Irtautuminen avustusperheestä oli vain arjen tosiasia.
Kommentit