Karhulalaisen kansanedustajan, sosiaalidemokraatti Ville Kuparin toimesta syntyi Karhulaan ensimmäinen asuinkivitalo. Se rakennettiin juuri avioliittomme ensi askeliin. Ajatus tuli mieleen, kun SK 46 käsitteli atk-tilastoja eurooppalaisen asumisen väljyydesrtä. Oliko perheemme aina kansainvälisessä kyydissä mukana? Helilän Kerrostalon arvoa kohotti asukkaaita kaikissa portaissa palveleva hissi,. Se tunnettiin tehokkaana, mutta lastenvaunut piti jättää alarapuille.
Tarve todettiin heti vanhimman tyttäremme synnyttyä vuoden kuluttua. Asuntomme pinta-ala 52 m kyllä nuorille riitti. Vasta lapsikatraamme lisäännyttyä syntyi kaipuuta suurempaan tilaan. Pariskunta kelloseppä-opettaja Vihavainen möi ja me ostimme 82 m:n, siis vähän suuremman. Siinä riitti tilaa kahdelle tyttärellemme, kunnes vaativan työpaikan innoittamana, liikennöitsijä Onni Vilkkaan konttoripäällikkönä, elintila kannusti etsimään ja yhä tilavampaa.
Muutimme katraamme yhä lisääntyessä ja yrityksemme menestyessä, muutimme Suntionkadulle rivitaloon 135,0 + oman autotallin asuntoon. Siinä paikassa vanhenimme viisikymmentäkaksi vuotta. Ajanjaksona sekä roiskahteli että tapahtui. Yrittäjätaloutemme romahti, koimme terveydellisiä menetyksiä, lisäksi vanhempamme kuolivat. Sen aikuinen lainsäädäntö rankaisi. Onneksi taloutemme ja suvun avulla ja avioliittomme kuitenkin kesti. Kestävään kuntoon remontoitu asunto myytiin.
Löysimme meille sopivan vuokra-asunnon n. 90 m parvekkeineen. Olemme siihen tyytyväisiä. Yritystoiminnassa koetut epäoikeuden ja ymmärtämättömyyden riipaisut rasittavat kyllä lopun elämää. Marcus Wallenbergiä emme koskaan laske tietäjäksi ja valtioneuvos Holkeria emme kunnioita. Yhdestä olemme kuitenkin onnellisia, emme olleet holisteja, opimme yhdestä kerrasta. Tolkutamme toisillekin samaa. Vastenmielisenä voi tuntea jotakin, mutta ei moittimalla kaikkea.
Tarve todettiin heti vanhimman tyttäremme synnyttyä vuoden kuluttua. Asuntomme pinta-ala 52 m kyllä nuorille riitti. Vasta lapsikatraamme lisäännyttyä syntyi kaipuuta suurempaan tilaan. Pariskunta kelloseppä-opettaja Vihavainen möi ja me ostimme 82 m:n, siis vähän suuremman. Siinä riitti tilaa kahdelle tyttärellemme, kunnes vaativan työpaikan innoittamana, liikennöitsijä Onni Vilkkaan konttoripäällikkönä, elintila kannusti etsimään ja yhä tilavampaa.
Muutimme katraamme yhä lisääntyessä ja yrityksemme menestyessä, muutimme Suntionkadulle rivitaloon 135,0 + oman autotallin asuntoon. Siinä paikassa vanhenimme viisikymmentäkaksi vuotta. Ajanjaksona sekä roiskahteli että tapahtui. Yrittäjätaloutemme romahti, koimme terveydellisiä menetyksiä, lisäksi vanhempamme kuolivat. Sen aikuinen lainsäädäntö rankaisi. Onneksi taloutemme ja suvun avulla ja avioliittomme kuitenkin kesti. Kestävään kuntoon remontoitu asunto myytiin.
Löysimme meille sopivan vuokra-asunnon n. 90 m parvekkeineen. Olemme siihen tyytyväisiä. Yritystoiminnassa koetut epäoikeuden ja ymmärtämättömyyden riipaisut rasittavat kyllä lopun elämää. Marcus Wallenbergiä emme koskaan laske tietäjäksi ja valtioneuvos Holkeria emme kunnioita. Yhdestä olemme kuitenkin onnellisia, emme olleet holisteja, opimme yhdestä kerrasta. Tolkutamme toisillekin samaa. Vastenmielisenä voi tuntea jotakin, mutta ei moittimalla kaikkea.
Kommentit