Veikko Rantamo

Uusi kaupunginjohtaja on nyt valittu. Kaikki haluavat onnitella, me mukana. Nyt pian on valittava se polku, jota koko kaupunkia aiotaan kuljettaa. Ikivanhana numeromiehenä teen ehdotuksen: Kaikki uusiksi! Olemme turhan kauan kiemurrelleet kivuliaassa rahapulassa.  On etsitty vain velansaannin mahdollisuuksia. Vaaleanpunaista tapaa on käytetty, jotta saataisiin edes näennäisesti onnistumisia.  Uusi avaus näyttäisi todellista rohkeutta. Oikeitten neuvonantajien vuoro on nyt - valtiokonttorin mustatakkisten - eikä  minkäänlaista kippurointia. Taistelun väistäminen ei merkitse heikkoutta. Jos voimat on tuhlattu loppuun ja jatkuvasti tehdään vääriä päätöksiä, on syytä etsiä uusi polku. Kaikki tilastot, joita nyt kannattaa uskoa, julkaisevat vain tietoja huonoista tuloksista. Ne eivät osoita, että kaikki päättäjät olisivat heikkoja. Eivät  vain kyenneet vastustamaan poliittisesti reheviä lupauksia.  Terveille raiteille vievää polkua,  ei siitä syystä ole löydetty. Kuunneltiin liian kauan v

Pimeinä yön hetkinä ja elämän kalkkiviivoilla, ihminen kertaa kokemaansa elämän antia. Onko kaikki ollut sitä samaa ponnistelua vuodesta vuoteen. Oletko, ainakin omasta mielestäsi, pistäytynyt jonkun kukkulan laella? Elämä on näin ollen tarjonnut tapahtuman, joka on jäänyt suloisesti hieromaan mieltä. Pelannut ehkä pitkissä urheiluhousuissa kireitä otteluita, jotka viimein, suu tuohenkuivana on vihdoin voitettu. Makeita muistoja!! Onko se poliittinen paikka? Ensin monet ystävät innostivat, sitten vielä tahti kiihtyi. Lopulta herännyt kiinnostus on johtanut kunnalliseen lautakuntaan, valtuustoon, kaupungin oman varallisuuden valvontaan, jota kohtaan jo peräti koululaisena, tunsit asiantuntevaa mielenkiintoa. Siinä toki onnelliseen aikaan, että menetettiin vain pukuompelun oppikurssi, kaikkine malleineen ja mittoineen, alkoholisoituneen opettajan vasta itsenäistyneeseen Tallinnaan lupaamana lahjoituksena.  Vai ilkikurinen tapaus Moskovan Kremlissä Vastaaottojen Palatsissa, mihin turi

Karhulalaisen kansanedustajan, sosiaalidemokraatti Ville Kuparin toimesta syntyi Karhulaan ensimmäinen asuinkivitalo. Se  rakennettiin juuri avioliittomme ensi askeliin. Ajatus tuli mieleen, kun SK 46 käsitteli atk-tilastoja eurooppalaisen asumisen väljyydesrtä. Oliko perheemme aina kansainvälisessä kyydissä mukana? Helilän Kerrostalon arvoa kohotti asukkaaita kaikissa portaissa palveleva hissi,. Se tunnettiin tehokkaana, mutta lastenvaunut piti jättää alarapuille. Tarve todettiin heti vanhimman tyttäremme synnyttyä vuoden kuluttua. Asuntomme pinta-ala 52 m kyllä nuorille riitti. Vasta lapsikatraamme lisäännyttyä syntyi kaipuuta suurempaan tilaan. Pariskunta kelloseppä-opettaja Vihavainen möi ja me ostimme 82 m:n, siis vähän suuremman. Siinä riitti tilaa kahdelle tyttärellemme, kunnes vaativan työpaikan innoittamana, liikennöitsijä Onni Vilkkaan konttoripäällikkönä, elintila kannusti etsimään ja yhä tilavampaa. Muutimme katraamme yhä lisääntyessä ja yrityksemme menestyessä, muuti

Bkt on edes joku vertailukohta kansakuntien varallisuuden välillä. Kenties epätarkka. mutta kuitenkin pääpiirteissään toimiva. Tärkeää vain, että Suomen bruttokansantuote on hajoitettu paperille. Siitä sopii siis lähteä. Tästä hakee vakaumuksensa EK:n korkein johto, sitä tarkkailevat ay-pomot. Riittämätön, mutta suunnan se antaa. Tasoista saa sitten riidellä. Joskus myös politiikka sanelee ehdot,  vaalit kun lähestyvät. Globaalinen tavaran kysyntä loistaa kuitenkin kaikille pakollisena vaikuttajana. Eduskunnan kyselytunti esiintyy sanataitajien aloitteissa. Bkt vilahtaa kuin todistuskappaleena siinä mukana. Tietyt kohdat, politiikan mukaan korosteisina, niillä tuetaan puolueen ryhmäjohtajan vetoa tai sitten tyydytään tulevan edustajapaikan varmistamiseen. Bkt:hen kaikki kuitenkin uskovat. Kolleegoitten näkyvä nyökyttely televisiossa luo vakuuttavuutta, sekä johdolle, toivottavasti myös sopiville kuulijoille. Vaaleissa se taas nähdään. Selvältä vaikuttaa, että teollisuus SK 45:n muk

Järkyttävän pitkä ja monivaiheinen oli JR 1:n taistelutaival Kannaksella 1941, kunnes rykmentti aikanaan Lempaalassa ja Valkeasaaressa saavutti hiekkaiset asemansa. Sain loistavasti palvelevan Karhulan kirjaston kautta käsiini teoksen, joka vavahdutti. Olin itse saanut reserviupseerin kovan koulutuksen ja kurssin (68) aikana kuunnellut Ev. T.V.  Viljasen, läpimurron aikaan  JR 1:n komentajan, esitelmän taistelun raivokkaimmista, räjähtävimmistä ja murhaavimmista kohdista. Asemasota vuosina 1942-43 yllätti kaikki. Alkoi kansan jatkuva nälkä, armeijalla ja suurimmalla osalla siviilissä.  Se ei kuulunut alupitäen sodan suunnitelmiin. Taistelut rintamilla kyllä rauhoittuivat, mutta armeijan olosuhteet eivät. Kuravesi, täit, luteet ja rotat vierailivat vuosikausia korsuissa nukkuvien luona, jopa ruoassakin. Pimeänhämärää joka paikassa. Kynttilöitä ei ollut koko aikana riittävästi. Ei tuikkinut joukottain öljylamppuja korsuissa. Radioita oli jos oli. Kansanhuollolle tehtiin halkoja, kerätt

Käsitteenä - kesäpojat - syntyi oikeastaan sosiaaliturvan silloisesta puutteesta. Sukulaiseni Joschka kuoli jo yli viisikymppisenä, mutta oli sitä ennen onnistunut hankkimaan melkoisen katraan perheeseensä. Joska ihaili saksalaisia. Syynä oli se järjestelmällisyys, jota saksalaiset asentajat uuden sellutehtaan asennuksissa osoittivat. Perheen luona, teetä juomassa, vieraili taloudellisesti köyhiä, kaikki sosiaalidemokraattisia. Oliko teevesi kuumaa tai kovaa. Ihaillen katselivat pienimmät ulkomaalaisia. Minä vieraskäynneillä muiden mukana. Kaikki heidän lapsensa hankki Joschka yhdessä aviovaimonsa Marian kanssa. Kaikki ne saivat sen aikaisen saksalaisen nimen. Vanhimman tytären suomensi kansa ensin  Anuksi,  nimen alkuperää en edes tunne. Heinrich oli Heikki. Klaus, kun ei kieltä oikein osattu lausua, oikaistiin  Klasuksi, Hans Hansuksi, nuorin Kristian suomennettiin paremmin suomalaiseen suuhun sopivasti Risuksi. Käsitteen kesäpojat kantoivat kolme vanhinta poikaa, jotka vuorotelle

Tarkkailija, joka edes jotenkin tuntee kansainvälisten suhteiden suuret linjat, hämmästelee yhä Suomea itsenäisenä ja ja täysivaltaisena valtiona. Niin  pieni kansakunta ja niin lähellä suurvallan ydinalueita? Venäläinen kulttuuripiiri ei koskaan ole tänne kuulunut. Jo presidentti J.K.Paasikivi määritteli: "...tänne jäivät vain blinit ja borssisoppa! Kuitenkin enemmän  nykytutkistelua arvattiin odottaa Jaakko Iloniemeltä, joka toimi kunnioittamansa Paasikivi-seuran johdossa, sekä Suomen Yhdysvaltojen suurlähettiläänä ja hoiti monta muuta huipputärkeää tehtävää komeasti. Kuten Katalonian päivän pyrkimykset päästä irti Espanjan vallasta   osoittavat, tasaista nousua itsenäisyyden saavuttaminen ei ole. Kyllä Suomikin on saanut kaikenlaisia ennusteita: mm. talvisodan syttyessä suuri joukko kansainvälisiä asiantuntijoita arvioi, että pianhan tämä loppuu. Suomen on turha rimpuilla, koko maa kuuluu Venäjälle. Toisin kuitenkin kävi. Tänään Suomi juhlii itsenäisyyttään ja on omaansa onne