Siirry pääsisältöön

Myllerrys

HS:n aamunumero käsitteli yllättävästi tekstiikaupan myllerrystä, Seppälän ja Lindexin kehnot tulokset tärkeimpinä. Sateinen ilma ei liene mikään hyvä houkutus naisille hankkimaan esimerkiksi uutta mekkoa. Seppälän nousu mielessä vajoaminen, verottajan ratkaisemaan konkussiin, oli sen sijaan todellinen yllätys. Muokkaavatko sitten samat yksityiskohdat näissä molemmissa tapauksissa uutta myllerrystä laajuudeltaan koko tekstiilikaupassa?

Nettikauppa on jo jonkin aikaa hemmotellut asiakkaita jatkuvasti kasvavalla menestyksellä. Suhteellisesti vähäiset väärinymmärrykset tai -käytökset eivät tahtia ole haitanneet. Verkkokaupan tarjoamat rikollisetkin menettelyt on ratkaistu eri tuomioistuimissa suhteellisen helposti. Verkkokauppa sinänsä ehti jo aiheuttaa aavistelua jostain tulevasta muutoksesta.

Tuleeko muutos ja millaisena? Tekee mieli yhdistää yllämainitut tapahtumat toisiinsa. Vaatteiden kierrätys lienee yksi syy mielialan muuntumiseen. Lasten vaatteiden vaihdot ovat tarjottu ainakin suvun ja tuttavien keskuudessa tavallisina. Mutta vain hitaasti askel askeleelta sekin on päässyt yleistymään. Suomalainen ei ilmeisesti ole herkkä vaihtamaan tottumustaan. "Kirppareitten" yleistyminen kertoo kyllä jo muutoksesta. Varsinkin, kun yrityksiä syntyy enemmän kuin kuolee.

Ennen kuin koko kaupan uudesta myllerryksestä voidaan puhua, täytyy liikevaihdon mittakaavan olla jättimäisen suuri. Pienen maan vauhti voi olla vikkelä ja sijoittaa voidaan vaikka nopeuteen, mutta riskit silloin kasvavat. Vauhti vaatii siis myös varoja. Suurilla niitä ainakin on, niin olettaisin. Kookas Pietari on kyllä tässä lähellä ja uusi moottoritie aikanaan vihitään. Mitä kaikkea se vielä synnyttää? Onko kuihtuva kaupunkimme uuden muutoksen läpilyöntipaikka?



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla. Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena. Naisten rangaistusleiri Karh

Nousukausi

Aito myyntipäällikkö sen tietää, nimittäin nousukauden pituuden. Niin ainakin SK 13-15 väittää. Historiasta voimme lukea, kuinka  yhdessä olemme tunaroineet ja siksi toivuimme muita hitaammin. Lisäksi Suomi koki Nokian romahduksen ja Venäjän hyytymisen. Maamme sai siis enemmän vaikeuksia syliinsä kuin muut talouden kärkimaat, joilla tuotanto oli monipuolisempaa kuin meillä. Tämän ohella Kiinan pörssiromahdusta silloiset asianantuntijat pitivät  mahdollisena. Sen vuoksi korjailtiin väärään suuntaan. Lähes kaikki olivat sen ennusteen takana. Nyt siis uskotaan taas myyntipäälliköiden arviontiin. Elämme terveesti, olemme onnellisisa. Nousukautemme jää täten myyntipäälliköiden arvion varaan. Niin ainakin uskoo Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich. Markkinat lähettävät jo sellaisia signaaleja, että USA vaipuu taantumaan jo kahden vuoden kuluttua! Saadaan nähdä, toteutuuko tämä arvio. Olemmeko juuri nyt kulkemassa ylös vai alaspäin? On siinä poliitikoilla pohtimista, kun eivät osaa nykyist

Carean nykytilanne on muuttumassa hallitsemattomaksi

Jussi Raukko (Kouvola) kauhistutti äskettäin Kymen Sanomissa mielipiteellään, että maakunnan etelän ja pohjoisen välinen kilpavarustelu erikoissairaanhoidon investoinneissa nousee jo 200 miljoonaan euroon, ehkä ylikin. Kauhistusta lisäsi se, että Kymenlaakson omistajakunnat yhdessä ovat keskussairaalalleen tänään velkaa jo 24 miljoonaa! K eskussairaalan kunnossa ja toimitusjohtajan lausunnoissa tilanne on näkynyt. Sairaalan oma rahantarve ja omistajakuntien samanaikainen painostus alijäämäiseen talousarvioon ovat pakottaneet Carean ottamaan omiin nimiinsä velkaa kymmeniä miljoonia, vaikka sillä samaan aikaan on ollut jättisaatavia omistajiltaan. Onhan se aivan hullu tilanne. Näillä kuitenkin mennään, koska omistajakunnat näkevät maineensa takia velat mieluummin Carean kuin omassa repussa. Tilanteeseen toivotaan toki muutosta, sillä Etelä-Suomen aluehallintovirasto on jo herkistetty puuttumaan keskussairaalaa puuduttavaan talousarviokikkailuun. Nyt on syytä luottaa korkean