Veikko Rantamo

Maakuoppaa, joka on kaivettu jonkun eläväisen suojaksi nimitetään kansan- tai paremminkin sotilaskielessä poteroksi. Sana on niin yleistynyt, että sen ovat omineet myös palkkaneuvottelijat. Ay-johtajat puhuvat palkkapoterosta, kun heidän vastapuolensa korostaa olematonta korotusvaraa, eivätkä he ole mielestään poterossa. Molemmat osapuolet paljastelevat jo ajoissa hauiksiaan. Mielikuvaa luodaan suurimmalta osin sekä mediassa että tv:ssa.   Vaikka numeroäijät miten tarkasti pystyisivät papereillaan laskemaan lähes oikeat talouden antivarat, huutokauppa on suomalainen tapa etsiä ratkaisusu, ja vielä sellainen, josta jokainen neuvottelija haluaa löytää omat puumerkkinsä. EK jaksaa muistuttaa, että yhtään sopimusta ei tästä lähtien enää synny vanhaan maalliin. Ammattiliitot taas toistavat, tällä kertaa kaikki pannaan yhteen. Arvovallat tulevat peliin mukaan. Politiikka tunkee joukkoon, kenenkään varsinaisesti kutsumatta. Vaikka kukaan ei ääneen sano, askelmerkkejä tuleviin vaaleihin py

Kampus -suunnitelmassa viehättävät synergiaedut. Jakamalla auditorio, aulatiloja, kokouspaikkoja, ravintolapalveluita ja vessoja muiden alueella kävijöiden kanssa, saavutetaan jokseenkin varmoja etuja. Suunnitteluarkkitehtien kaapin päälle nostama Vellamo hiipuu samalla numeromiesten halveksimasta pääosasta, tavalliseen esinenäyttelyn rooliin.  Kotkalaisen museolaitoksen ei tarvitsisi enää höyhenen kevein perustein kertoilla, miten kannattavaksi se rakentajilleen saatu. Sen Kotkan kaupungin todellinen t uloslaskelma ja Vellamon aiheuttama osuus veloista, ovat sen totuuden jo vuosikausia todistaneet. Toinen kysymys kokonaan on, muuttavatko viimeisessä rakennusvaiheessa oleva, liikennettä lisäävä moottoritie E18 ja vauhdilla nyt jo kasvavien kaupallisten suurmarketien arvo aikanaan kaupungin keskustaa. Miten muuttavat, kun se toteutuu? Hotellista on kaupunkia narautettu niin monta kertaa, että vakavasti otettuna sen on oltava täysin luotettava toimi, toteutuvine rakennusaikatauluinee

Maailma lienee tänään sellaisessa myllerryksessä, että poliittisella kentällä on arvailu ainoa mahdollisuus saada ennuste tulevasta. Turkki kiukkuilee. Kreikka vaikeroi velkojensa kanssa. Trump sotkee parhaansa mukaan USA:n yhteiskuntaa, Venäjä ja Kiina tekevät HS:n tietämänä yhteisen laivastoharjoituksen Itämerellä, Pohjois-Korea uhmailee ohjuksillaan, Italiassa pankit lopettavat, EU suunnittelee yhteistä puolustusta, Välimerellä pelastetaan merestä viikottain tuhansia afrikkalaisia. Jonkun suuren näitä solmuviidakoita on ruvettava aukomaan. Maakohtaisia talousvaikeuksia ei edes kannata kaivaa esille, niiden todellinen määrä on huikaisevan suuri. Pankit yhtyvät, vaihtavat virtuaalisia valuttoja keskenään, brexit saattaa myös muuttua. Työttömyys ei hellitä. Onko maapallomme tilanne siis kehittynyt toivottomaksi? Onko tulevaisuuden arvaleminen ainoa keino saada edes jotenkin asiat järjestykseen? Olettaa tässä täytyy, sillä jonkun suurvallan täytyy vastuu ottaa. No ennustetaan sitten!

Heti tapahtumien alussa lähes kaikkien hämmästys oli valtava. Sopan ainekset olivat tuntemattomat. Ei oikein ymmärretty, mikä sekaannuksen oli aiheuttanut. Eihän Suomessa oltu totuttu siihen, että jokin eduskuntapuolue voi jakautua kahtia. Tosin siitäkin oli esimerkkejä, mutta olosuhteet silloin niin erilaiset. Se vain oli varmaa, että puolueessa itsessään vallitsi suuri hämmennys. Oliko sekamelskan aihauttaja puolueen sisäinen vai ulkopuolinen, sitä nyt kysyttiin. Vähitelle ainekset alkoivat kirkastua. Kahtiajaon osapuolet, joiden henkilömäärät vielä olivat hämärässä, ajattelivat samalla tavoin, mutta samalla olivat vastakkaista mieltä. Puolue oli kaapattu - se vaikutti selvältä, mutta kuka oli sopan sekoittaja? Toinen osapuoli näki kaappaajana vain ulkopuolisen tahon. Toinen taas syytti vastapuolta. Kun näki kuvat, jotka kertoivat siitä hämmennyksestä, joka uuden puheenjohtajan valinnasta syntyi, alkoi puolikin hahmottua. Kokousväen ilmeitten tulkitsija oli silloin täysin vakuutt

Pessimisti pettyi - Eurooppa nousee, otsikoi Helsngin Sanomat tänään. Yhtä varmalta näyttää, että Suomen 2,7 prosenttia on saavuttamassa Ruotsia, jonka kasvuvauhti on jäämässä 2,2 prosenttiin. Saksakin on pysähtynyt 1,8 prosenttiin. Nyt juuri Suomen bulk-vivahteinen vienti vetää. Moni talouden asiantuntija löysi syylliseksi koko Euroopan ongelman: yhteisvaluutta euro on liikaa sidoksissa toisiinsa, euro on kuin pakkopaita. Ruotsilla on oman, vapaan valuuttansa kanssa paljon helpompaa. Devalvointivapaus, se tuntuu aina vain houkuttavan. Pettyikö pessimisti? Kunhan tässä valossa ei päästettäisi asioita hallitsemattomalle laukalle. Meillä on melko pysyvästi tuotanto tuotteltaan yksipuolisempi kuin pahimpien kilpailijoidemme. Hyvä menekki saattaa aiheuttaa joskus tilapäisesti tunteen, ylivoiman, joka sitten katoaa nopeasti. Nyt paperi ja raskaat konepajayksiköt nauttivat tulosta, mutta ovatko kaikki mahdollisuudet alati kärkkyvään muutokseen mukana? Syytä on myös hakea niistä virheistä,

Kun finanssikriisiä edeltävänä vuonna 2007 Suomen bruttokansantuote -  nykyrahaksi muutettuna, kohosi 221,9 miljardiin euroon niin 10 vuotta eteenpäin, vuonna 2016 se oli vähemmän eli 221,1 miljardia. Miten meillä on eri hallitusten hoidossa mennyt? Edes välttävästi ei riitä, meillä on  mennyt  huonosti . Tietysti poliittisesti väritellen voidaan väittää, että toki monet muut maat ovat kärsineet EU:n yleisestä kysynnän tai, nimenomaan investointien vähäisyydestä, mutta onko jotain, mikä olisi toisin ymmärrettynä antaa meille paremman aseman. Vaikka bkt-käsitteenä antaisi jonkin verran väärän kuvan näyttää se, että emme ole täysin pysyneet hyvinvointivaltioitten kelkassa. Eräs selitys on se, että kun toiset pyysivät 2008 liikaa ja toiset  jakoivat ääniä kerätkseen poliittisia lahjuksia. Moka on siis molemminpuoleinen ja yhteisesti se on joskus korjattava. Tähän antaa tilaisuuden tapahtuma, missä voidaan oikaista tehty virhe. Tehdään nyt syksyllä maltillinen palkkaratkaisu, kuitenkin n

Maamme talouskasvun tärkein tukipilari  viimeisinä vuosina on ollut nollakorko. Kun öljyn hinta on viipynyt kauan alamaissa, Suomen, yhdessä monien muiden valtioiden kanssa, on ollut turvallista kehittää omaa talouttaan myös velkavivulla. Numeromiehet tosin ovat kaiken aikaa varoittaneet, ettei nollakorkojen aika ole loputon. Siitä huolimatta velkaa on siunaantunut niin valtioille, kunnille, viime aikoin kunnan omistamille yhtiöille kuin yksityistaloudellekin. Lainavelkaa on siis ollut saatavilla ja ovat siitä nauttineet muun muassa perustetut kauppakeskukset. Omistus niissä on usein ollut ulkomainen. Miten sikäläiset sijoittajat tulevat reagoimaan, jos nollakorko on tavoittamattomissa ja päivänpaisteiset vaihtoehdot alkavat hiipua olemattomiin. Nollakorko on viipynyt niin kauan tukipilarina, ettei sen katoamiseen edes uskota. Numeromiehet on tavan takaa korostaneet myös tuloslaskelman merkitystä kirjanpidossa tulevaisuuden arvioinnissa. Nollakoron maailmassa tuloslakelma on mukava

Lopullista merkitystä arvioitaessa mielipiteet luonollisesti hajoavat. Trumpin mahdollisuudet ratkaista koko maailmaa koskettavia ongelmia lienee rajallinen, Eihän Trump määrää sitä politiikkaa, jota kokeneet republikaanit lopulta harjoittavat. On hyvä opetus, että maailman vastustus on, jo tehdyn sopimuksen irtisanomishetkellä, yhtenäinen ja tiukka. Uutta sopimusta ei neuvotella. Se oli euroopplaisen suurvalta Ranskankin kanta. Saako Kiina nyt uuden poliittisen vaikuttaja-aseman, se tulee nähtäväksi. Mitä vielä Trumpin irtautuminen ilmastosopimuksesta USA.n taloudelle lopulta merkitsee, sitä emme tarkkaan vielä tiedä. Kannattaa kuitenkin panna merkille, että suurten öljy-yhtiöitten valtaa pitävät miehet ovat jokseenkin yhtenäisinä kaatamassa Amerikan nykyisen presidentin ratkaisua. Öljy-yhtiöt ovat myös jonkilainen vallan keskittymä. KäsittääkseniTrump presidenttinä on suuressa republikaanipuolueessa laskettu vain väliaikaiseksi. Tällöin ne valitsijat, jotka kuvittelivat antavansa