maanantai 15. toukokuuta 2017

Sotilaspoika

Sotilaspojat olivat sodan aikana arvokas apu kenttäarmeijalle,  joka asui korsuissa vuosikausia eri rintamilla. Sotilaspojiksi liittyneiden työ oli arkista: mottikirveet, lapiot ja sen sellaiset eri väriset tunnusmerkit löytyvät tänä päivänä henkilökohtaisten kunniamerkkien korulippaista. Käydessäni kutsuttuna, sittemmin RUK:n johtajaksi ylenneen ev. Hutkan vieraana RUK:n asevelvollisuuksia käsittelevässä toimistosssa, siellä ohimennen arvioitiin myös sotilaspoikien sodanaikaisia tehtäväviä.

Kysymykseen, mikä oli henkilökohtaisesti vaikein tehtävä, minkä jouduin sotilaspoikana tekemään, mainitsin Kannaksen suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944, jolloin kaikki lomalaiset kutsuttiin äkkiä takaisin rintamille. Otin silloin henkilökohteiselle vastuulleni Karhulassa kaikkein punaisimmalle asuinalueelle paluukäskyjen jakamisen. Tunnepitoisimmat haukut sain silloin osakseni, kun käskykirjeen ottivat vastaan rintamiesten puolisot, usein itkevät lapset sylissä.

Pidän, kunnioituksestani huolimatta, sotilaspoikain historiaa ristiriitaisena, siinä muut 93000 sodan uhria on eroteltu sotilaspoikana kuolleiden vastaavasta kunniasta. Kaikki eivät näin ajattele, mutta minä teen niin. Numeromiehenä tiedän että järjestö on tänään liian kallis muisteltavaksi, omine lehtineen ja kalliine johtoportaineen. Pidetäänkö kaikkia silloisia sotilaspoikia nyt jo vanhuuttaan vajaamielisina? Edellytys kuitenkin on, jo kohteliaisuussyistä, että itse on palvellut sodan aikana sotilaspoikana. Huolimatta jäsenluetteloiden katoamisesta, sitä arkista työtä olen minä kyllä joutunut tekemään.


Ei kommentteja: