Sotilasalueen päällikkönä koulutukseni tärkeimmäksi kärjeksi vakiintui Kotkassa ja Pyhtäällä joukkojen perustaminen. Nykyistä järjestelmää pidettiin kyllä hyvänä, mutta sen piti alati myös nopeutua. Luvattoman maahantunkeutujan yllätystä haluttiin välttää. Koko sotilasesikunnan kehitystyö, kantahenkilöstö ja reserviläiset, lisäsi suunnitelmissaan liikekannallepanon nopeutta.
Minun tehtäväkseni tuli koulutukseni edistyessä, perustaa ja huoltaa erilaisia osastoja, aina sisseistä muihin jalkaväen toimintoihin saakka. Perustamisen raporttiin sisältyi ammattitietoa vaatinut varusteiden täydentäminen joko hankintamääräyksin siviilikaupoista tai erilaisin sopimuksin teollisuudelta. Perustettava joukko pyrittiin ensimmäiseksi suojaamaan ilmatorjunnalla.
Tällä kertaa perustettavana oli viestikomppania, paikkana uusi A:n peruskoulu. Turvaa tarjosivat kaksi sodanaikaista it. -konekivääriä miehistöineen, mutta poikkeuksellisesti kaikkein ensimmäisenä torjuntavarusteensa sai tässä harjoituksessa se ryhmä, jonka tehtävä oli suojata koko oman viestijoukon perustaminen siviili- ja vihollishäirinnältä. Politiikka koki herkkää vaihetta.
Rannikkopuolustuksen suunnittelema sotaharjoitus oli juuri käynnistynyt. Jääkäripataljoona oli Ahvenkosken länsi -puolella ainakin aluksi onnistunut torjumaan maihinnousun, mutta joutunut kuvitteellisesti vielä lopussa kokemaan raskaan tappion. Ainakin puolet henkilöstöstä ja kalustosta tuhoutui tai joutui vihollisen haltuun. Pataljoonan loppuosa pelastautui rikki raadeltuna ja loppuun lyötynä joen itä -puolelle.
Perustamiseen keskittynyt oma esikuntani, joka oli juuri vapautumassa perustehtävästään, haluttiin nyt toiseen taistelun johtotehtävään. Joen yli pelastettuja raskaita aseita ja niille ammuksia etsittiin paraikaa. Annoin kiireisen käskyn etsiä tulenjohtajia, määräsin tykistön ja krh:n tulivoiman yhdistettäväksi ja mikäli toimintaa syntyisi, ampumaan jo havaittuihin maaleihin.
Samalla ilmoitettiin tarkastavan kenraalin olevan jo tulossa. Käsissäni oli elämäni ensimmäinen taistelukäsky. Kenraali tuli, otti minut istumaan viereensä ja ensimmäisenä kysymyksenään viileästi tiukkasi, miten kapteeni aikoo järjestää jäljellä olevalle joukolle puolustuksen? Se, jos mikä hyydytti. Koko harjoitus tuntui sekavalta, kuvitteelliselta, puolustussuunnitelma mahdottomalta.
Tein yhtäkkisen päätöksen. Luovun kaikesta. Perusteluita kyllä löytyisi. Ruumiillista kuntoani oli rikkinävertänyt yli 24 vuotta jo jatkunut, perheeni talouden raunioittanut miljoonavelka. Tuomion mukaan minun tuli korvata valtiolle yritykseni konkurssin synnyttämä menetys. Sen aiheuttaman henkisen tuskan vain harvat huomasivat. Kouvolan Sotilaspiiri ja Lappeenrannan yliopisto, jota palvelin siviilissä viimeiset aktiiviajan 10 vuotta, havaitsivat sitä tuskin ollenkaan.
Koska ulosotto vei kolmasosan jokaisesta nettoansiostani, yritin jo lasten koulutuksen takia lisätä tulojani ensin kaupunginvaltuustossa, sitten tilintarkastajana. Istuin lukuisissa lautakunnissa, minua haluttiin Tarkastin tilejä yrityksissä, puolueessa. Kirjoitin eri kustantajille 400 -sivuisen käsikirjoituksen Otsaan tatuoitu. Lehti sai tekstiäni, nukuin vähän. Hämmästyneenä ja yhtään keskeyttämättä kenraali kuunteli perustelujani.
Sitten vielä kerran hän katsahti minuun, jotenkin epäuskoisena, luopumiseen kaikesta. Syntyi nopea päätös. "Vapautetaan kaikesta vastuusta - sairaana". Hapuilin lakkia päähän. Tein kenraalille kunniaa.
Minun tehtäväkseni tuli koulutukseni edistyessä, perustaa ja huoltaa erilaisia osastoja, aina sisseistä muihin jalkaväen toimintoihin saakka. Perustamisen raporttiin sisältyi ammattitietoa vaatinut varusteiden täydentäminen joko hankintamääräyksin siviilikaupoista tai erilaisin sopimuksin teollisuudelta. Perustettava joukko pyrittiin ensimmäiseksi suojaamaan ilmatorjunnalla.
Tällä kertaa perustettavana oli viestikomppania, paikkana uusi A:n peruskoulu. Turvaa tarjosivat kaksi sodanaikaista it. -konekivääriä miehistöineen, mutta poikkeuksellisesti kaikkein ensimmäisenä torjuntavarusteensa sai tässä harjoituksessa se ryhmä, jonka tehtävä oli suojata koko oman viestijoukon perustaminen siviili- ja vihollishäirinnältä. Politiikka koki herkkää vaihetta.
Rannikkopuolustuksen suunnittelema sotaharjoitus oli juuri käynnistynyt. Jääkäripataljoona oli Ahvenkosken länsi -puolella ainakin aluksi onnistunut torjumaan maihinnousun, mutta joutunut kuvitteellisesti vielä lopussa kokemaan raskaan tappion. Ainakin puolet henkilöstöstä ja kalustosta tuhoutui tai joutui vihollisen haltuun. Pataljoonan loppuosa pelastautui rikki raadeltuna ja loppuun lyötynä joen itä -puolelle.
Perustamiseen keskittynyt oma esikuntani, joka oli juuri vapautumassa perustehtävästään, haluttiin nyt toiseen taistelun johtotehtävään. Joen yli pelastettuja raskaita aseita ja niille ammuksia etsittiin paraikaa. Annoin kiireisen käskyn etsiä tulenjohtajia, määräsin tykistön ja krh:n tulivoiman yhdistettäväksi ja mikäli toimintaa syntyisi, ampumaan jo havaittuihin maaleihin.
Samalla ilmoitettiin tarkastavan kenraalin olevan jo tulossa. Käsissäni oli elämäni ensimmäinen taistelukäsky. Kenraali tuli, otti minut istumaan viereensä ja ensimmäisenä kysymyksenään viileästi tiukkasi, miten kapteeni aikoo järjestää jäljellä olevalle joukolle puolustuksen? Se, jos mikä hyydytti. Koko harjoitus tuntui sekavalta, kuvitteelliselta, puolustussuunnitelma mahdottomalta.
Tein yhtäkkisen päätöksen. Luovun kaikesta. Perusteluita kyllä löytyisi. Ruumiillista kuntoani oli rikkinävertänyt yli 24 vuotta jo jatkunut, perheeni talouden raunioittanut miljoonavelka. Tuomion mukaan minun tuli korvata valtiolle yritykseni konkurssin synnyttämä menetys. Sen aiheuttaman henkisen tuskan vain harvat huomasivat. Kouvolan Sotilaspiiri ja Lappeenrannan yliopisto, jota palvelin siviilissä viimeiset aktiiviajan 10 vuotta, havaitsivat sitä tuskin ollenkaan.
Koska ulosotto vei kolmasosan jokaisesta nettoansiostani, yritin jo lasten koulutuksen takia lisätä tulojani ensin kaupunginvaltuustossa, sitten tilintarkastajana. Istuin lukuisissa lautakunnissa, minua haluttiin Tarkastin tilejä yrityksissä, puolueessa. Kirjoitin eri kustantajille 400 -sivuisen käsikirjoituksen Otsaan tatuoitu. Lehti sai tekstiäni, nukuin vähän. Hämmästyneenä ja yhtään keskeyttämättä kenraali kuunteli perustelujani.
Sitten vielä kerran hän katsahti minuun, jotenkin epäuskoisena, luopumiseen kaikesta. Syntyi nopea päätös. "Vapautetaan kaikesta vastuusta - sairaana". Hapuilin lakkia päähän. Tein kenraalille kunniaa.
Kommentit