Jos suurvallat alkavat puhua pienten pään yli, se merkitsee tietysti monen mutkan vetämistä suoraksi. Turhia mutkia on syytä kuitenkin välttää, koska sotilaallinen toimi vaikuttaa kaikkein tehokkaimmin silloin, kun tehty suunnitelma toteutetaan yllättäen. Niin pätee vielä tänäänkin. Jos siis suuret haluavat unohtaa pienet, pienten täytyy silloin tulla suureksi! Onko se mahdollista? Sitä sietää pohtia, varsinkin, kun se on ainoa keino turvata tähän asti saavutettu.
Joskus 1500-luvulla Pohjola yhdistyi. Silloin syntyi ns. Kalmarin Union, jolloin Ruotsi-Suomi, Norja ja Tanska yhdistyivät kuin yhdeksi, enemmän tai vähemmän toisiaan tukevaksi kansakunnaksi. Nykyisin se olisi PU. Motiivit nykytilanteeseen verrattuna olivat tietysti erilaiset, mutta yhdistyminen loi tilanteen, johon myös ulkomaailman oli pakko suhtautua. Tilanne muistuttaa nykyistä. Pohjolan täytyy tänäänkin olla niin suuri, ettei kenenkään mieleen juolahda lähteä valloitusretkelle.
Siihen on tänään erilaiset mahdollisuudet kuin vuosisatoja sitten. Pohjola on vauras alue, mihin verrattuna hyvänsä. Sitä kadehditaan, siltä haetaan apua, jos jossakin tarve ylittää tarjonnan. Sen hallintoa väitetään käytännössä vapaaksi korruptiosta. Se loistaa kärkipaikoilla sellaisilla alueilla, joille suurvaltojen on vaikea koskaan päästä, kuten eliniän odotteessa. Mutta suuret vallat sanelevat sittenkin. On siis kiire tulla niiden valtaan ottaneiden joukkoon, joiden sana painaa.
Venäjä on ollut aina ja on edelleen ainoa uhkamme. Keppiä ja porkkanaa. Muskelit paljaina nytkin aseita mainostetaan, niitä julkisesti esitellään. Myös Pohjola varustautuu omaan, varallisuuttaan osoittaen. Venäjän on syytä aina muistaa Neuvostoliiton kohtalo, aseet ja koko organisaatio tulivat taloudelle liian kalliiksi. Sama uhkaa nytkin sitä, joka ei kykene huolehtimaan tasapuolisesta vauraudestaan. Toivomme toki yhteistyötä, sitä pidämme paljon järkevämpänä kuin voimien mittelöä.
Joskus 1500-luvulla Pohjola yhdistyi. Silloin syntyi ns. Kalmarin Union, jolloin Ruotsi-Suomi, Norja ja Tanska yhdistyivät kuin yhdeksi, enemmän tai vähemmän toisiaan tukevaksi kansakunnaksi. Nykyisin se olisi PU. Motiivit nykytilanteeseen verrattuna olivat tietysti erilaiset, mutta yhdistyminen loi tilanteen, johon myös ulkomaailman oli pakko suhtautua. Tilanne muistuttaa nykyistä. Pohjolan täytyy tänäänkin olla niin suuri, ettei kenenkään mieleen juolahda lähteä valloitusretkelle.
Siihen on tänään erilaiset mahdollisuudet kuin vuosisatoja sitten. Pohjola on vauras alue, mihin verrattuna hyvänsä. Sitä kadehditaan, siltä haetaan apua, jos jossakin tarve ylittää tarjonnan. Sen hallintoa väitetään käytännössä vapaaksi korruptiosta. Se loistaa kärkipaikoilla sellaisilla alueilla, joille suurvaltojen on vaikea koskaan päästä, kuten eliniän odotteessa. Mutta suuret vallat sanelevat sittenkin. On siis kiire tulla niiden valtaan ottaneiden joukkoon, joiden sana painaa.
Venäjä on ollut aina ja on edelleen ainoa uhkamme. Keppiä ja porkkanaa. Muskelit paljaina nytkin aseita mainostetaan, niitä julkisesti esitellään. Myös Pohjola varustautuu omaan, varallisuuttaan osoittaen. Venäjän on syytä aina muistaa Neuvostoliiton kohtalo, aseet ja koko organisaatio tulivat taloudelle liian kalliiksi. Sama uhkaa nytkin sitä, joka ei kykene huolehtimaan tasapuolisesta vauraudestaan. Toivomme toki yhteistyötä, sitä pidämme paljon järkevämpänä kuin voimien mittelöä.
Kommentit