Siirry pääsisältöön

Huoli

Ollakseen edes jollain tavoin luotettava USA:n presidentti, Trumpin on nyt nopeasti saatava asioita pyörimään. Kampanjan puheissa luvattiin paljon, jotain on siis lähes heti tapahduttava. Ensin on saatava järjestykseen koko USA:n hallinto. Noin 4000:ää uutta, johtavaa virkamiestä ei noin vain valita. Riitoja on odotettavissa eri hallinnon haaroissa. Ajatukset ovat niin perin juurin hajallaan ja ministereiksi valittavat tulevat varmasti esittämään omia, kenties kauankin pohdittuja varauksiaan.

Numero yksi kiireellisyysjärjestyksessä, ja käytännössä kenties helpoimpana (!), on rauha Syyriaan. Siihen presidentti Putinkin lienee hanakimmin tarttumassa. Krimin niemimaalle Trump saanee aikaan ratkaisun keskustelemalla. Suurta Venäjän sotasatamaa jo nyt kannatteleva niemimaa, lienee helppo jäädyttää tulevaisuuden ongelmaksi. Varsinkin, jos osasta Amerikan ja Euroopan asettamista talouspakotteista luovutaan. Siinä sisällössä on jo alkuun hallinnon väellä ristikkäistä mietittävää.

Sitten kun kaikki esiin ponnahtavat taustan vaikutukset on saatu ministeriöissä käsiteltyä, riidat hallinnon piirissä ovat valmiina ja monia kyvykkäitä henkilöitä hallinnossa on kampanjassa julkaistujen lupausten takia pakko vaihtaa. Löytyykö silloin mistään lisää niitä kyvykkäitä? Kyllä ainakin oppositiolla riittää reposteluun kenttää! Tässä vaiheessa talousnobelisti Paul Krugmanin uusimpiin lausuntoihin on suorastaan pakko uskoa.

"Me luulimme, että kansakunta on ajan kuluessa tullut huomattavasti avoimemmaksi ja suvaitsevaisemmaksi, vaikka ei olekaan kokonaan päässyt rotuennakkoluulojen ja naisvihan yli. Luulimme, että suuri enemmistö amerikkalaisista arvostaa demokraattisia normeja ja lakijärjestystä. Me olimme väärässä." 









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla. Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena. Naisten rangaistusleiri Karh

Nousukausi

Aito myyntipäällikkö sen tietää, nimittäin nousukauden pituuden. Niin ainakin SK 13-15 väittää. Historiasta voimme lukea, kuinka  yhdessä olemme tunaroineet ja siksi toivuimme muita hitaammin. Lisäksi Suomi koki Nokian romahduksen ja Venäjän hyytymisen. Maamme sai siis enemmän vaikeuksia syliinsä kuin muut talouden kärkimaat, joilla tuotanto oli monipuolisempaa kuin meillä. Tämän ohella Kiinan pörssiromahdusta silloiset asianantuntijat pitivät  mahdollisena. Sen vuoksi korjailtiin väärään suuntaan. Lähes kaikki olivat sen ennusteen takana. Nyt siis uskotaan taas myyntipäälliköiden arviontiin. Elämme terveesti, olemme onnellisisa. Nousukautemme jää täten myyntipäälliköiden arvion varaan. Niin ainakin uskoo Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich. Markkinat lähettävät jo sellaisia signaaleja, että USA vaipuu taantumaan jo kahden vuoden kuluttua! Saadaan nähdä, toteutuuko tämä arvio. Olemmeko juuri nyt kulkemassa ylös vai alaspäin? On siinä poliitikoilla pohtimista, kun eivät osaa nykyist

Carean nykytilanne on muuttumassa hallitsemattomaksi

Jussi Raukko (Kouvola) kauhistutti äskettäin Kymen Sanomissa mielipiteellään, että maakunnan etelän ja pohjoisen välinen kilpavarustelu erikoissairaanhoidon investoinneissa nousee jo 200 miljoonaan euroon, ehkä ylikin. Kauhistusta lisäsi se, että Kymenlaakson omistajakunnat yhdessä ovat keskussairaalalleen tänään velkaa jo 24 miljoonaa! K eskussairaalan kunnossa ja toimitusjohtajan lausunnoissa tilanne on näkynyt. Sairaalan oma rahantarve ja omistajakuntien samanaikainen painostus alijäämäiseen talousarvioon ovat pakottaneet Carean ottamaan omiin nimiinsä velkaa kymmeniä miljoonia, vaikka sillä samaan aikaan on ollut jättisaatavia omistajiltaan. Onhan se aivan hullu tilanne. Näillä kuitenkin mennään, koska omistajakunnat näkevät maineensa takia velat mieluummin Carean kuin omassa repussa. Tilanteeseen toivotaan toki muutosta, sillä Etelä-Suomen aluehallintovirasto on jo herkistetty puuttumaan keskussairaalaa puuduttavaan talousarviokikkailuun. Nyt on syytä luottaa korkean