Veikko Rantamo

Lasten usein esittämä kysymys koskee suvun tapahtumia. Milloin se tai tämä on tapahtunut? Mielestäni oli kysytty liian harvoin. Jälkeläisille suvun tärkeät päivät eivät vaikuttaneet niin tarkkailun arvoisilta  . Huomautus, että kysykää niin kauan, kun tietoa on saatavissa. Se on jäänyt usein päivittäisen kiireen alle. Kauan asiaa mietittyäni päätin ratkaista tietojen saannin omalla tavallani. En kirjallisella, vaikka esimerkkejä riitti. Halusin perustaa ns. sukukirjan. Ajatukseni oli kerätä siihen luettelonomaisesti kaikki ne tärkeimmät tapahtumat, mitkä suku on eletyn elämän aikana kohdannut. Tiesin ettei se ollut edes suvun rungonkaan kohdalla mitenkään pieni tehtävä. Varsinkaan kun tapahtumien tärkeys arvioitiin eri puolilla eri tavalla. Ensin tarkastelu edellytti materiaalin tutkimista. Sukuni ei ollut aikaisemmin tarkkaa selvitystyötä elämänsä varrelta tehnyt. Tietoja varmaan keräytyisi paljon. Aavistukseni osui oikeaan. Tietoa oli ja nyt se täytyi asettaa sopivassa muodossa n

Tehtaan pihalla seisoi ryhdikkäästi kolme lipputankoa. Vasemmanpuoleisessa liehuivat tutut Suomen värit; oikealla punavalkoinen, missä raidat kulkivat pitkin päin, Puolan kansantasavallan lippu. Näiden molempien valtakunnanlippujen välissä nähtiin valkopohjainen baneeri. Sen keskellä paistoi punaisena hehkuva ympyrä. Hehkua rajoittivat sen päällä ja alla mustat palkit. Kuvio, jonka aihetta moni muu yritys sittemmin lainasi. Se toi mieleen hehkuvan raudan alasimen ja vasaran välissä. Tehtaan seinissä kohosivat valkoiset mineriittilevyt, nurkissa tummanharmaa pystypelti. Kirkkaat, oranssinväriset aurinkosuojat ikkunoiden yläpuolella sävyttivät muuten valkoisenharmaata seinää. Tehtaan ympäriltä puuttui tyypillinen panssariverkkoaita ja muualla virallinen portti vartijoineen. Tehtaan oli tarkoitus kutsua ihan kaikkia luokseen. Pihalla levisi laaja pysäköinialue, jonka arkisin täyttivät kirjavat autorivit. Tehtaan alue rajoittui koskemattoman tuntuiseen metsään. Valtakuntien liput osoit

Työttömän tuskan itse kokeneena voin vakuuttaa, että kipu on aito ja että se paranee hitaasti, tuskin koskaan. Minulle synnytti perheyhtiön tuhoutuminen torikauhun. Sitä podin konkurssin jälkeen noin kaksi vuotta. Siihen maailman aikaan niin suuren ja monipuolisen firman häviämistä pidettiin melkoisena johdon häpeänä, ikään kuin olisi otsaan tatuoitu synnin merkki. Mutta tuho tuli ja siitä alkoi monen ihmisen pitkäaikainen piina. En halunnut tavata ketään. Eivät siinä auttaneet selitykset koko maailman öljykriisistä tai se että runsasta vuotta aikaisemmin pankki oli valinnut syliinsä, muille yrittäjille malliksi, kaksi yhtiötä. Toisen asuntojen vesikalusteita valmistajan ja toiseksi meidät mm. autoalalle pesutekniikkaa kehittävän. Molemmat oli katsottu toiminnaltaan sekä monipuolisiksi että vakavaraisiksi. Näitä ominaisuuksia nimenomaan alleviivattiin pankin kirjallisessa lausunnossa. Malliyrityksenä oletimme nyt olevamme suojassa. Ymmärrän toki, että yrityksen kaikesta toiminnasta