Siirry pääsisältöön

Kantasatama

Tänään tekee mieli muistella Joseph Alois Schumpeteria, itävaltalaista, kaiken taloudellisen kehityksen tärkeintä profeettaa. Ajatus pyrkii hajoittumaan. Yhtäälle vetää taloutemme pakkoratkaisu Toisalta tuntuu samanaikaisesti painavan päälle kunnan tuleva kehitys. Harsonomaisesti kriisikunnista erillään pyristellyt Kotka odottaa edelleen tarjouksia, joista nimenomaan Schumpeteriä ajatellen ei pitäisi kieltäytyä. Odottaa ja odottaa.

Viimeisestä lauseesta avautuu kuitenkin päättäjiemme eteen ongelma: kaupungin talous ja sen kehittäminen - raha. Kustantavatko kaiken - suunnitelman laatijat? Mikä on Kotkan velvollisuus osallistua rahallisesti hankkeeseen? Mikä on maapohjan omistajan velvoite?  Saadaanko tappioita taseeseen? Ei sovi kieltää, etteikö jonkun päättäjän mielessä käynyt ongelmia helpottava aprillipäivä. Eihän kahta huijausuutista voisi kuulua samaan päivään. Kaduilta hiekan lakaisu ja se toinen.

Mutta vakavasti otettuna: Kotkan välttyminen velvotteilta on mahdoton. Milloin velkojen korko kohoaa? Jos kaikki suunnitelmat toteutuvat, ryöpsähtävät kunnalle taseeseen ainakin maapohjan ilmaiseksi luovuttaminen, Liikenteen lisäytyminen, aloituspääomaan osallistuminen, uusien yritysten henkilöstölle asuntojen rakentaminen, omien vanhojen kiinteistöjen hinnoittelu, yritysten kuolema ja niiden henkilöstön sijoittaminen, terveyshuolto, terveyshuollossa kansainvälistyminen.

Lopuksi koko uuden kulttuurin luominen kaupunkiin merkitsee järkyttävä määrää päätöksiä, jotka edessä valtuusto seisoo tai joita se pakenee. Voiko satamakaupunkina tähän saakka markkinoitu vähässä ajassa muuttua kaupalliseksi keskukseksi? Aiheuttaisiko väestön lisääntyminen uudenlaisia koulukysymyksiä, terveydenhoidon tarpeita, uusia liikeryhmittymiä? Saisiko kaupungin arkkitehtuuri modernisoida ajatuksiaan, taide etsiä uusia suuntia. Mutta pieni, köyhä ihminen olisi siinä siirretty jo muihin syrjäytyneisiin. Vellamon suojelu tulee vielä tosi kalliiksi.









    


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla. Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena. Naisten rangaistusleiri Karh

Mielenilmaus

Koko moniselkoinen hässäkkä näyttää lopulta viittovan tiettyyn tavoitteeseen: tuleviin eduskuntavaaleihin ja pelkoon puoluen kannatuksessa niissä. Parhaiten se näkyy änkeimpien demareiden ajatusharhailussa ja välikysymyskeskusteluissa.  Entisen valtionvarainministerin Antti Rinteen luulisi olevan selvillä maan talouden nykyisestä tilasta ja toimivan sen mukaan. Mutta ei. Puolueen etu sivuuttaa kirkkaasti valtakunnan edun. Niin paljon oman puolueen gallup-kannatus suistaa puoluepomon politiikkaa. Viimeisin ponnistus on sitten tuonut pinnalle, vanhan - toki omalla tavallaan arvostetun Ihalaisen - selvittämään uudestaan yhdyskuntasopimusta. Tämä todistaa, että sosiaalidemokraattien hätä on todellinen. Aikanaan SAK veti takaisin julkisuudesta Lohtander-mainoksen. Nyt olisi samanlaiseen aihetta, kun melkein koko kansa tietää eletyn jo liian kauan velaksi. Katkaisu on nyt pakko tehdä, Mitä sitten, jos kansa kääntyykin ns. mielenilmaisijoita vastaan. Varsinkin kun ensi vuonna - näilläkin ha

Nousukausi

Aito myyntipäällikkö sen tietää, nimittäin nousukauden pituuden. Niin ainakin SK 13-15 väittää. Historiasta voimme lukea, kuinka  yhdessä olemme tunaroineet ja siksi toivuimme muita hitaammin. Lisäksi Suomi koki Nokian romahduksen ja Venäjän hyytymisen. Maamme sai siis enemmän vaikeuksia syliinsä kuin muut talouden kärkimaat, joilla tuotanto oli monipuolisempaa kuin meillä. Tämän ohella Kiinan pörssiromahdusta silloiset asianantuntijat pitivät  mahdollisena. Sen vuoksi korjailtiin väärään suuntaan. Lähes kaikki olivat sen ennusteen takana. Nyt siis uskotaan taas myyntipäälliköiden arviontiin. Elämme terveesti, olemme onnellisisa. Nousukautemme jää täten myyntipäälliköiden arvion varaan. Niin ainakin uskoo Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich. Markkinat lähettävät jo sellaisia signaaleja, että USA vaipuu taantumaan jo kahden vuoden kuluttua! Saadaan nähdä, toteutuuko tämä arvio. Olemmeko juuri nyt kulkemassa ylös vai alaspäin? On siinä poliitikoilla pohtimista, kun eivät osaa nykyist