perjantai 25. maaliskuuta 2016

Raha

Yksi yhteiskunnan räikeimpiä korruptiota on käsitelty FIFA:ssa, kansainvälisessä jalkapalloyhteisössä. Kymmeniä miljoonia on johtoportaassa kasattu omaan lompakkoon, vuosikausia. Kysymyksessä ovat summat, jotka eivät ainoastaan herätä kateutta. Ne tuomitaan. Ne eivät ole tätä maailmaa. Johtoportaassa liikkuneet miljoonat ovat saaneet seurauksia: joukkueet maailman huipulla ovat maksaneet satumaisia summia kyvykkäille pelaajille.

Kun tällaisen kyvyn kuukauden palkka nousee tasolle, jolla tavallinen ihminen tulisi toimeen perheineen läpi elämän, opiskeluineen kaikkineen. Kysymys järjestelmän järkevyydestä on aiheellinen. Mihin kaikkeen erilainen rahankäyttö eri urheilulajeissa lopulta johtaa? Jakaako se kansaa? Niihin jotka maksavat ja niihin, jotka siitä nauttivat? Mikä on todellisten, henkisten arvojen mitta? Mikä on kaiken merkitys? Ulottuuko se myös maanpuolustukseen?

Täytyykö ajatella niin, että ne jotka tekevät kovin työtä tullakseen taitaviksi, ovat hyväksytysti ansainneet tulonsa? Päteekö tämä silloin kaikkialla rahan maailmassa? Kuunneltuani viisaitten ihmisten mielipiteitä tv-keskustelussa, tulin siihen tulokseen, että raha on se voima, jolla saa aikaan vaikka mitä. Johtaako se muun muassa siihen, että ei kannata ottaa vastaan työtä, kun sosiaalietu jää aina edullisemmaksi palkkaa. Johtaako se taas syrjäytymiseen?

Kyllä tässä piilee se vaara, että kansa jakautuu eri osiin, Osa ihmisistä ei jatkossakaan ymmärrä, että raha ei kasva puussa. Jonkun sitä on tehtävä. Osa ajattelee, että ei se murhe kuulu hänelle. Ollaan umpikujassa, josta pääsy näyttää mahdottomalta. Ne puolueet, jotka nyt ovat oppositiossa, eivät pyri oikein keinoin hallitseman kansaa. Milloin sitten se hetki tulee, jolloin yhteiskuntasopimus on pakko tehdä?  Gallup-pylväskö se osoittaa?

Viisaat pohtivat nyt ovatko Pariisin ja Brysselin räjäytykset tulos syrjäytyneistä nuorista. Rahallako niitä pitää ostaa? Aikanaan kyettiin terrorijärjestöjä, kuten Baader-Meinhof, kitkemään silloisin yhteisvoimin kasvualustastaan. Saimme elää rauhallisemman kauden. Nyt tarvittava summa saattaa nousta vielä korkeudelle, jota emme kykene edes kuvittelemaan. Näyttää, että nouseva nuoriso saa tyytyä alhaisempaan elintasoon kuin nykyisten vanhusten kulutus. Onko yhteiskuntarauha kokonaan kadotettu?





maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kauhunkouraisu

Ihminen kokee erityyppisiä kauhutilanteita. Yksi saattaa ajatella, että oman yrityksen konkurssi voisi olla sellainen. Niin häpeällinen tapahtuma, että jatkona seuraa vaikka torikauhu. Toiselle kuolema näyttäytyy pelättävimpänä. Parantumaton sairaus saattaa ajatuksissa nostaa monelle eteen ylipääsemättömän seinän.  Löytyy siis hyvin erilaisia kauhuelämyksiä. Osa niistä toteutuu, osa kokee lievitetyn tai lievittyneen ratkaisun, osa kärsitään ja todetaan, että kauhunkin kanssa on mahdollista elää.

Osalle työttömyys on kauhun paikka. Hänen on mahdotonta käsittää, miten joku siitä huolimatta
johtaa omaan joukkoaan elintason korotus silmissään, kun tilastojen mukaan kaikille muille tarjotaan vain alaspäin johtavaa polkua. Jollekin kaikki vierasmaalaiset ovat vastemielisiä. Pakolaisuuden voi kyllä kokonaan kieltää, jos vain on tarpeeksi rohkea ja rajoittunut. Poliittiset puolueetkin ovat sitä yrittäneet, mutta onnistuminen siinä on vielä näkemättä.

Kunnalliselle johtajalle uran katkeaminen, juuri kun loistava tulevaisuus on toteutumassa. Se voi herättää aidon tunteen: kukaan ei ymmärrä. Hilseen poistoon on ennenkin käytetty giljotiinia. Juuri kun hän on pyytämässä omakseen tyttären kättä, onkin saanut kipeän potkun isän jalasta. Kansan moneksi jakautumiselle riittää ennustajia. Ajatuksen on pakko tämä livahduttaa kunnallispolitiikkaan. Kotkalla ei ole varaa tehdä epäonnistunutta kaupunginjohtajan valintaa.

Hallitustasolla opposition ja hallituksen välillä vallitsee kauhun tasapaino. Ammattiyhdistysliike eikä demarit puolueena, halua suurin surminkaan hallituksen nyt kaatuvan. Seuraavia eduskuntavaaleja varten on vielä edullisempaa huudella kaikenlaista puun takaa, kuin ottaa ongelmat omaan syliinsä. Tällä asetelmalla saa kannatusluvut ainakin joksikin aikaa näyttämään ansaituilta. Vihreät ja Vasenmistoliitto kokenevat galluptuloksissaan, että pehmeästä on jatkossa vaikea ponnistaa.  







tiistai 15. maaliskuuta 2016

Työnhakemus

Haluat siis jotakin, haluat säännöllistä palkkaa ja taloudellista turvallisuutta? Jos haet apumiehen paikkaa, mikä sekään ei ole huono ratkaisu, silloin tavallinen hakemuslomake on tarpeellinen. Mutta kun pitkälle koulutetut ihmiset hakevat työtä kovassa kilpailutilanteessa, silloin pitäisi käyttää mielikuvitusta, ei varautua vanhaan. Silloin pitää ymmärtää, että elämässä on valtavasti tilaa mielen leikille. Sinun tulee tarjota yhteistyötä ja väittää, että tuot mukanasi yritykseen sekä kasvua että kehitystä.

Vain tasapainon voima saa mailman pysymään liikkeessä. Se merkitsee, että esimerkiksi tarjonta ja puute, kylmä ja kuuma, korkea ja syvä, pyrkivät jatkuvasti tasoittumaan ja siten asettumaan sopusointuun. Täytyy siis ajatella, rasittaa mielikuvitusta, missä yhteiskunnassa voisi olla sellainen piste, joka tulevaisuudessa etsii ratkaisua ja on siis monia rasittava polttava onglma. Eräs sellainen oli etukäteinen tietoisuus tulevasta taksiliikenteestä. Se on pysyvästi onnistunut ja synnyttänyt monta työpaikkaa.

Kaiken edellytyksenä on tietenkin tietty määrä itsetuntoa ja todellista tietämystä. Työpaikkailmoitus sinänsä on jo julkaistu puute työntekijästä. Seuraava kysymys on, kenellä hakijoista on vetovoimaa,   Mitä enemmän hakijoita on, sitä tärkeämpää on erottautua muista hakijoista. Pelkkää hakulomaketta ei kannata tänään lähettää. Hakijan täytyy erottautua muusta massasta profiilillaan. Vain sellaista hakijaa yritys tarvitsee, koska se haluaa pystyä jatkossakin valtavan nopeassa kehityksessä.

Yhteiskunta toimii jo monintuhansin järjestelmin. Se valmistaa muun muassa energiaa, informaatiota ja monelaisia palveluita. Sen huikean laaja alue on näin mielikuvitukselle valtava. Työpaikan hakijalta vaaditaan vain pienen pientä osaa siinä mukana olosta ja kaiken kehittämisestä. Kysymys on siis tietovirroista, joissa mukana joka tapauksessa ihminen on. Jostakin löytyy varmasti joka ihmiselle oma kohderyhmänsä, mutta se merkitsee erottautumista muista hakijoista. Vain se takaa onnistumisen työnhaussa.

Mikä voisi olla se anti, jota työnantaja juuri palvelukseensa hakemisella haluaa? Keskitä kiinnostus johonkin hakevan yrityksen ongelmaan. Vähin minkä työntekijän etsijäksi valittu silloin haluaa havaita on, että joku hakijoista on halunnut selvittää itselleen ainakin yrityksen laadun. Siinä yhteydessä hän tulee jo ajatelleeksi useita yrityksen ongelmia. Johdon päämäärä on kehityksen myötä toiminnan jatkaminen. Älä pelkää leikkiä mielikuvituksesi kanssa. Keksi heille ongelma, jota he itse eivät vielä tiedä. Silloin yrittäjän uteliaisuus johtaa melko varmasti haastatteluun.






keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Korulauseita

Vanha kansantapa oli järjestää kuolleen kunniaksi pidot, joissa tarjoilu oli runsas, mikäli  kuolleen omaiset varoiltaan siihen kykenivät. Syömisen katsottiin saattavan poistuneen arvokkuudella tuonpuoleiseen. Varattommilla tarjoilu oli tietenkin vaatimattomampaa. Soppa ja kahvi riittivät, jos oli sitäkään. Jonkinlainen tarjoilu pyrittiin kuitenkin järjestämään. Kuollutta muistelivat toiset itkunsekaisin murhemielin, toiset taas ottivat tapahtuman luonnon järjestämänä, mutta henkisesti ahdistavana pakkona.

Sivistystason kohotessa alkoi vainajan muistelu tulla yhä monisanaisempana esiin. Suvun vanhin saattoi esimerkiksi muistella tapahtumia poistuneen elämän varrelta. Kuolleen sanallinen kunnioitus kohosi merkittävään asemaan. Teollisuuspaikkakunnilla nähtiin erikoisen näyttävänä, jos työnantajan edustaja saapui mukaan muistelupaikkaan ja toi miellyttäviä työyhteisön muistoja mukaan puheeseen. Ammattiylpeys tuotiin tuohon aikaan esiin korostetulla tavalla.

Maailman muuttuessa hautajaistavat muuttuivat. Tultiin kehityksessä tapojen saranavaiheeseen. Koska puheenpito yleensä on jälkeen jääville vaikeata, alettiin kuolleen elämän korostukseen käyttää ammatti-ihmisiä. Puheen pitäjiä oli niukasti, mutta tehtävään hankittiin usein julkisuudessa tunnettuja luokkatovereita, harrastus- ja urheilu-, kalakavereita, virkaystäviä. Korulauseet alkoivat puhujien lajin myötä korostua. Saattojoukko alkoi saman tien vähetä.

Tottakai sellaiset ihmiset, jotka mielipiteineen julkisuudessa esiintyivät, olivat halutuimpia saattopuhujia. Samalla törmättiin kuitenkin päin kehityksen itse valitsemaa omaa suuntaa. Suuria hautajaisia arvokkaine pitoineen järjestivät ainoastaan ne, joiden maine suvun ja yhteiskunnan silmissä sen vaati. Näissä puheet haluttiin usein katsastaa etukäteen. Jälkikirjoituksissa alkoi toistua tehokkuuden ihailu, vähemmin inhimillinen lämpö ja aidosti surevat läheiset.

Tavanomaisissa hautajaisissa väki edelleen väheni, maallistuminen jatkui. Posti vei osanoton sijaisena parilla postimerkillä adressin. Niinpä yhä useampi hautajaistilaisuus käytiin ainoastaan kaikkein lähimpien läsnäollessa. Yhä usemman näkemys korosti, että muistelutilaisuus oli vain saattajien poskiryppyjen vertailua ja iänmerkit huulten yläpuolella haluttiin yhä harvempien havainnoiksi. Kirkollisetkin hautajaiset yleisimmin kokivat pelkistyksen, joka ei kyllä seuraa minkään uskontokunnan tavoitteita.