maanantai 18. tammikuuta 2016

Urheilulaji

Kansalla on käytössään jokseenkin muuttumaton rahamäärä, jolla se haluaa pitää eri urheilulajit ja muun viihteen hengissä ja kehittää niitä kansainvälisesti. Jos esimerkiksi Nuuksion vaelluspolku haluaa kassaan, uusitulla suunnittelullaan, hankkia lisää 1 miljoonan, se on jostain muualta revittävä. Kansan vapaassa käytössä oleva rahamäärä on - nollasumma peliä.

Rahalla siis saa viihdettä. Kärjessä kulkee lätkä, kaikkein kallein harjoitukseltaan kuin varusteiltaankin. Sen merkityksestä ei ole epäselvyttä, vasta saavutettu junnujen MM siitä on tuoreena takuuna. Hyvin yksimielisesti kansa on valmis lajia tukemaan, ja siis pelaamaan varoillaan, vaikka urheilulaji ei olekaan maailman eniten levinneitä.

Mäkihyppy, ennen niin viihteellinen tv-urheilulaji, on päinvastoin kärsinyt käsittämättömän romahduksen. Pitkälti menneisyyteen  ei tarvitse katsoa, kun suomalainen löytyi jostakin kärkisijoilta ja suomalaiset valmentajat käskivät koko maailmaa. Nyt kaikki on pyllähtänyt nurin ja selityksiä tapahtuneelle on yritetty antaa. Kaikkialle tunkeutunut rahanpuute nähdään suurimpana onnettomuuden aiheuttajana. Nollasumma peli toimii jatkuvasti.

Rahanpuutteesta onkin lähdettävä. Lasketaan ensin kuinka paljon mäenlasku vaatii pääomia
antaakseen todella harvoille urheilijoille mahdollisuuden urheilulajiin. Aika moni on vastaan, jos alkupanostuksena lasketaan maaston raivaus ja lisäksi nykyaikainen hyppyriteknologia. Lasketaan sitten kuinka monta harrastajaa me saamme käyttämään niitä melkoisia varoja, joita olemme kansakuntana valmiit tähän lajiin panostamaan.

Kun se rahamäärä, jonka kansa on valmis talousarviostaan urheiluviihteelle siirtämään on jokseenkin vakio, kannattaisiko alkaa miettiä, mitkä lajit tulevat syrjäyttämään perinteisemmät. Tulee mieleen - salibandy - joka edustaa tv:n-omaisuutta ja nimenomaan uutta aikaa, joka käyttää jo muihin tärkeisiin tarkoituksiin rakennettuja saleja ja yhdistää aikalailla nykynuorisoa. Kannattaisiko raha ottaa mukaan muidenkin urheilulajien tulevaisuutta suunniteltaessa?

On ihan totta, että monet lajit ovat kotoisin tietyistä maan osista, maakunnista. Niiden karsiminen saattaa perinteiden takia olla vaikea. Johonkin meidän kuitenkin tulevaisuudessa on pakko ajatuksemme suunnata, jos me aiomme maailmalla pärjätä. Yleisömääriin katsomossa? Kunnan ja kunnallisten yhtiöiden osallistumiseen kustannuksiin? Perinteeseen? Kuka keksisi kaavan, jolla voisi pienikin valtio kansainvälisessä kilpailussa olla menestyksellä mukana?







sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Tulevaisuus

Kaikkein keskeisintä kaupunkisuunnittelussa on tasainen, mutta samalla päämäärätietoinen vauhdinjako. Tuskin mitenkään voidaan perustella, että kaavoituksessa ja muussa suunnittelussa syöksytään milloin minkin idean perässä ja sitten taas joudutaan jarruttamaan. Tässä suhteessa hyvää kaupunkisuunnittelua voidaan verrata niin sanotusti "pehmeään" autonajoon.

Ihmisiä, tavaraa ja palveluita pitää saada oikeaan aikaan oikeaan paikkaan operatiivisesti ja kansainvälisesti kilpailukykyiseen hintaan. Jatkuvasti ja nopeasti muuttuvien liikennetarpeitten tutkiminen kuuluu eräänä lopputulokseen vaikuttavimpana tämänhetkisessä maailmassa. Varoja liikennetarpeitten uusiin ratkaisuihin täytyy aina olla. Onko meillä?

Kaupungin rahoittamalta kehitysyhtiöltä odotetaan nyt sellaista tutkimusta, joka antaa tarpeeksi suuren kuvan 2030-2050 virroista koko mullistuvan maakuntamme kaukaisessa tulevaisuudessa. Kehitysyhtiö ei siis saa jatkuvasti käyttää vain sivullisia konsultteja koko seutuun sopeutuvassa ongelmaratkaisuissa. Sen täytyy kyetä itse - tai sitten valtion avustuksella - osoittaa tulevaisuuden ratkaisuja, jotka pätevät kauas meidän jälkeiseen aikaankin.

Katseen on muun muassa kohdennuttava työmatkaliikenteeseen. Kuntaliitokset, joita meille tullaan suosittelemaan, tullevat erisuuntaislla liikennepaineilla osoittamaan, että väestö painottuu kehitykseen myötä yhtäjalkaa kaupan kanssa. Liikenne sopeutuu siihen joko vapaaehtoisesti tai pakolla. Väestöä ei enää voida pelkin kaupungintalon määräyksin siirtää epätaloudellisten etäisyyksien päähän.

Yhteiskunnan tulevalle kehitykselle raamit tarpeeseen luo liikennetarve. Se, kehittyykö painopiste Kotkan saarelle vai Jumalniemen suuntaan on yhdentekevää. Painopiste syntyy väestön kasvun mukaan itsestään. Kaupungin alue on koko maailman kehityksessä mittakaavaltaan säälittävän pieni. Onko Oikeustalo väärässä paikassa tai poliisitalolla valtaliikenteeseen nähden oikea postiosoite, käy toteen sitten joskus. Kaupungintalo on liian vaatimaton paikka tehdä suunnitelmia maailman tasolla.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Yhteismoka

Liian harvat, niin demareissa kuin oikeistossakin, tajuavat sen menetyksen suuruutta, jonka kansamme on muutamassa vuodessa kärsinyt: Jo 41 valtavaa paperikonetta on jouduttu kysynnän puutteen takia pysäyttämään.  Lisäksi ei Nokia enää valmista matkapuhelimia, jotka aikanaan toivat melkoisen veromäärän valtion kassaan. Menetys on siis suunnaton. Sitä ei millään Antti Rinteen taikasanalla takaisin saa, ei sitten missään muodossa.

Maailma muuttuu, sitä ei estä mikään. Uusi maailma vaatii uudet tuotteet ja uuden järjestyksen. Mikään koulutusraha ei kykene äkkiä luomaan ihan uutta. Velkakello tikittää ja samanaikaisesti SAK.n propaganda jauhaa ja pauhaa. Järkevä osa kansasta alkaa jo tuskastua lakkouhkailuihin, joista ensimmäistä, odotellaan  metsäkonealalla 11,01.2016. Kysymyksessä olisi siis varsinaisen lakkoaallon esivaihe. Muistutus siitä voimasta ja vallasta, jota ei tässä tilanteessa kannata käyttää.

Mutta taistelumuskelit ovat molemmilla puolilla olleet tarpeeksi jo näytillä.  Kumpikaan ei rohkene etsiä taistelulle syyllistä, sillä kyseessä on molempien yhteinen moka. Siinä vain toinen osapuoli pyysi tilastojen harhauttamana liikaa ja toinen ojensi sen liian herkästi. Raha oli halpaa ja sitä jaettiin. Aivan vakavasti tasavallan presidentti Niinistö kysyi, olivatko "saavutetut edut" todella saavutettuja, Ei koko kansaa kannata saavuttamattomien puolesta tappeluttaa.

Tänään me kaikki iloitsemme MM-junnujemme voitosta. Erikoisesti siitä, että voitimme Ruotsin. Se ei tietenkään muuta maailman menoa,eikä sen politiikkaa kanna, mutta  se on on - ainakin  meistä - suuri asia. Varsinkin kun se on oman nuorisomme tekemä. Ehkä Kotkan talouskin aikanaan saadaan järjestykseen, sitten kun laivat taas alkavat kulkea. Ja onhan lähellä sykkivä Pietari meille kultainen kaupunki. Mutta olisiko jo aika kuvitelmien muuttua todellisuudeksi.