torstai 29. joulukuuta 2016

Vastuuton

Sotilasalueen päällikkönä koulutukseni tärkeimmäksi kärjeksi vakiintui Kotkassa ja Pyhtäällä joukkojen perustaminen. Nykyistä järjestelmää pidettiin kyllä hyvänä, mutta sen piti alati myös nopeutua. Luvattoman maahantunkeutujan yllätystä haluttiin välttää. Koko sotilasesikunnan kehitystyö, kantahenkilöstö ja reserviläiset, lisäsi suunnitelmissaan liikekannallepanon nopeutta.

Minun tehtäväkseni tuli koulutukseni edistyessä, perustaa ja huoltaa erilaisia osastoja, aina sisseistä muihin jalkaväen toimintoihin saakka.  Perustamisen raporttiin sisältyi ammattitietoa vaatinut varusteiden täydentäminen joko hankintamääräyksin siviilikaupoista tai erilaisin sopimuksin teollisuudelta. Perustettava joukko pyrittiin ensimmäiseksi suojaamaan ilmatorjunnalla.

Tällä kertaa perustettavana oli viestikomppania, paikkana uusi A:n peruskoulu. Turvaa tarjosivat kaksi sodanaikaista it. -konekivääriä miehistöineen, mutta poikkeuksellisesti kaikkein ensimmäisenä torjuntavarusteensa sai tässä harjoituksessa se ryhmä, jonka tehtävä oli suojata koko oman viestijoukon perustaminen siviili- ja vihollishäirinnältä. Politiikka koki herkkää vaihetta.

Rannikkopuolustuksen suunnittelema sotaharjoitus oli juuri käynnistynyt. Jääkäripataljoona oli Ahvenkosken länsi -puolella ainakin aluksi onnistunut torjumaan maihinnousun, mutta joutunut kuvitteellisesti vielä lopussa kokemaan raskaan tappion. Ainakin puolet henkilöstöstä ja kalustosta tuhoutui tai joutui vihollisen haltuun. Pataljoonan loppuosa pelastautui rikki raadeltuna ja loppuun lyötynä joen itä -puolelle.

Perustamiseen keskittynyt oma esikuntani, joka oli juuri vapautumassa perustehtävästään, haluttiin nyt toiseen taistelun johtotehtävään. Joen yli pelastettuja raskaita aseita ja niille ammuksia etsittiin paraikaa. Annoin kiireisen käskyn etsiä tulenjohtajia, määräsin tykistön ja krh:n tulivoiman yhdistettäväksi ja mikäli toimintaa syntyisi, ampumaan jo havaittuihin maaleihin.

Samalla ilmoitettiin tarkastavan kenraalin olevan jo tulossa. Käsissäni oli elämäni ensimmäinen taistelukäsky. Kenraali tuli, otti minut istumaan viereensä ja ensimmäisenä kysymyksenään viileästi tiukkasi, miten kapteeni aikoo järjestää jäljellä olevalle joukolle puolustuksen? Se, jos mikä hyydytti. Koko harjoitus tuntui sekavalta, kuvitteelliselta, puolustussuunnitelma mahdottomalta.

Tein yhtäkkisen päätöksen.  Luovun kaikesta.  Perusteluita kyllä löytyisi. Ruumiillista kuntoani oli rikkinävertänyt yli 24 vuotta jo jatkunut, perheeni talouden raunioittanut miljoonavelka. Tuomion mukaan minun tuli korvata valtiolle yritykseni konkurssin synnyttämä menetys. Sen aiheuttaman henkisen tuskan vain harvat huomasivat.  Kouvolan Sotilaspiiri ja Lappeenrannan yliopisto, jota palvelin siviilissä viimeiset aktiiviajan 10 vuotta, havaitsivat sitä tuskin ollenkaan.

Koska ulosotto vei kolmasosan jokaisesta nettoansiostani, yritin jo lasten koulutuksen takia lisätä tulojani ensin kaupunginvaltuustossa, sitten tilintarkastajana. Istuin lukuisissa lautakunnissa, minua haluttiin Tarkastin tilejä yrityksissä, puolueessa. Kirjoitin eri kustantajille 400 -sivuisen käsikirjoituksen Otsaan tatuoitu.  Lehti sai tekstiäni, nukuin vähän. Hämmästyneenä ja yhtään keskeyttämättä kenraali kuunteli perustelujani.

Sitten vielä kerran hän katsahti minuun, jotenkin epäuskoisena, luopumiseen kaikesta. Syntyi nopea päätös. "Vapautetaan kaikesta vastuusta - sairaana". Hapuilin lakkia päähän. Tein kenraalille kunniaa.





sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Pakkorako

Sairaanhoito on pakko järjestää,  sitä ei ole mahdollista väistää. Carea on kunnoltaan niin lopuillaan, että hoitotyö alkaa kohta rakoilla. Hoitajista se ei ole kiinni, kiinteistön kulumisesta on kyse. Joku ratkaisu siis on pakko tehdä, ja pian. Vyyhti on monimutkainen, rahasta kuitenkin kaikki riippuu, sitä ei ole. Sen ministeri Rehula tietää, maakunnan päättäjät tietävät, media ja some kuvittelevat tietävänsä. Sumppua sotkevat lisäksi vaalit. Jokainen puolue haluaa edustajansa ratkaisun paikoille.

Pakkorako häämöttää. Ne, joilla on todellista kahisevaa sormissaan, heillä on käsissään ratkaisun avaimet. Nyt kenties kannattaisi olla uhkarohkea. Elämäntie tuo, haluttiin tai ei, uutta yhteistyötä idän naapurin kanssa. Kaikkein uusimmat tiedot ulkopolitiikan kentällä vihjaavat samaan suuntaan USA:n uuden johdon aikeista. Mikäli vihje osoittautuu todeksi, olemme taas kiinni voimistuvan yhteistyön ajassa. Se asettaa oman asemamme uuteen asentoon.

Kouvolan Pakkanen ei ole niinkään väärässä ja osin saarien  maakunnassa joku asuu aina "kaukana". Jos menneisyys sitä vaatii, ongelma saa puolueiden taktikoinnin vielä sekoittamaan vyyhteä. Kasvava kansainvälisyys tulee väkisin Elämäntien mukana koskemaan myös meitä, Se kannattaa ottaa huomioon jo nyt. Toivottu eliniän nousu on muun muassa nyky-Venäjän tärkeimpiä, mutta myös  monimutkaisia tavoitteita. Rahaa on varakkailla, ratkaisua ei. 

Vailla vaikutusvaltaa on helppo esittää toivomuksia. Carealle on aikaa myöten pakko asettaa uusi sijaintipaikka. Vain sieltä löytyy pysyvä ja kannattava ratkaisu. Koko maakunta saa siitä uuden asun, joka jo teollisuuden tekemien tuotannon muutosten kautta on velvoittava. Kansainvälisyys on nyt otettava, mutta hitaasti keskiöön. Kyllä ennen antava Kymenlaakso kykenee sopimaan valtiovallan kanssa erikoissairaanhoidon pääomista. Olemme olleet hölmöjä, mutta ei meitä sentään voida hylätä!

torstai 8. joulukuuta 2016

Jos...

Jos suurvallat alkavat puhua pienten pään yli,  se merkitsee tietysti monen mutkan vetämistä suoraksi. Turhia mutkia on syytä kuitenkin välttää, koska sotilaallinen toimi vaikuttaa kaikkein tehokkaimmin silloin, kun  tehty suunnitelma toteutetaan yllättäen. Niin pätee vielä tänäänkin. Jos siis suuret haluavat unohtaa pienet, pienten täytyy silloin tulla suureksi! Onko se mahdollista? Sitä sietää pohtia, varsinkin, kun se on ainoa keino turvata tähän asti saavutettu.

Joskus 1500-luvulla Pohjola yhdistyi. Silloin syntyi ns. Kalmarin Union, jolloin Ruotsi-Suomi, Norja ja Tanska yhdistyivät kuin yhdeksi, enemmän tai vähemmän toisiaan tukevaksi kansakunnaksi. Nykyisin se olisi PU. Motiivit nykytilanteeseen verrattuna olivat tietysti erilaiset, mutta yhdistyminen loi tilanteen, johon myös ulkomaailman oli pakko suhtautua. Tilanne muistuttaa nykyistä. Pohjolan täytyy tänäänkin olla niin suuri, ettei kenenkään mieleen juolahda lähteä valloitusretkelle.

Siihen on tänään erilaiset mahdollisuudet kuin vuosisatoja sitten. Pohjola on vauras alue, mihin verrattuna hyvänsä. Sitä kadehditaan, siltä haetaan apua, jos jossakin tarve ylittää tarjonnan. Sen hallintoa väitetään käytännössä vapaaksi korruptiosta. Se loistaa kärkipaikoilla sellaisilla alueilla, joille suurvaltojen on vaikea koskaan päästä, kuten eliniän odotteessa. Mutta suuret vallat sanelevat sittenkin. On siis kiire tulla niiden valtaan ottaneiden joukkoon, joiden sana painaa.

Venäjä on ollut aina ja on edelleen ainoa uhkamme. Keppiä ja porkkanaa. Muskelit paljaina nytkin aseita mainostetaan, niitä julkisesti esitellään. Myös Pohjola varustautuu omaan, varallisuuttaan osoittaen. Venäjän on syytä aina muistaa Neuvostoliiton kohtalo, aseet ja koko organisaatio tulivat taloudelle liian kalliiksi. Sama uhkaa nytkin sitä, joka ei kykene huolehtimaan tasapuolisesta vauraudestaan. Toivomme toki yhteistyötä, sitä pidämme paljon järkevämpänä kuin voimien mittelöä.


maanantai 28. marraskuuta 2016

Päätöksiä

Lähestyvät kuntavaalit nostavat esiin taas kerran tilastot, joita päättäjät eivät ole kuluneiden vuosien aikana arvostaneet tai ovat edes neuvottomina katselleet. Muun muassa tällä välinpitämättömyydellä he ovat saaneet aikaan kuntansa talousarvioihin sellaisen alijäämän, jota on ilman valtiovallan apua mahdotonta oikaista. On jännittävää silmäillä, miten tällä kertaa kaupunki onnistuu operaatioissaan ja miten kauan niihin valtiovallan pinnaa riittää.

Tarkoitan silloin kysymystä, onko kaupungin hallinto tärkeämpi kuin arvio sen tulevaisuudesta. Katson silloin, että hallinto kaapii historiaa ja syntyvä liikenne luo tulevaisuutta. Molempia tietenkin tarvitaan, mutta kummalle puolelle painoarvo asettuu, se on tulevaisuuden kannalta tärkeintä. Ollaan siis pohtimassa, ketä varten kaupungin toiminta kaikkinensa on olemassa. Mitä siis tulevaisuudessa painotetaan?

Käräjäoikeutta ollaan paraikaa järjestelemässä. Onko silloin oikein, että kaupunki rakentaa koko oikeuslaitostaan saarelle, jonka järjestelyn todennäköisesti aikanaan hylkää. Onko pohdittu, mikä on pelkän Kotkansaaren nykyinen asukasmäärä ja mihin se tulevaisuudessa parhaillaan yltää. Oliko Suomen Pankin kivirakennuksessa toimintaa niin hätäisesti muutettava, että sen saaminen vain silmien alta oli päättäjille liian kiusallinen asia?

Tiedettiin toki jo silloin, että se vetää perässään myös uuden poliisitalon viereensä.  Eivätkö haminalaiset ole samoja suomalaisia kuin kotkalaiset? Kaikki muut kymenlaaksolaiset? Eikö ratkaisuksi kelpaa alueellinen etu? Myös sote-ratkaisuissa vältettäisiin kallis poteroituminen; kalliimmaksi se yhteiskunnalle hetkellisesti tulee, mutta samalla vältetään suuret tulevaisuuden riidat. Yhtyneiden Xamk:n Kampus vielä Kotkansaarelle niin tulos alkaa jo hipoa kielteistä täydellisyyttä!





keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Katsastus

Taivumme herkästi ihailemaan EU:n veturia Saksaa. Totta on, että sopivasti tuettu hallinto on siellä saanut aikaan kehityksen, jota me omassa hallinnossa emme vielä ole saaneet syntymään. Eräs tällainen on koko liikenteen kaareen kuuluva moottoriajoneuvojen katsastus. Nöyrästi tietyin laissa määrätyin ajoin me istumme autossamme kiltisti vuoroamme odottamassa kalliisti rakennetussa, mutta ainakin puoliksi tyhjässä parkissa.

Ajatuskaan ei välähdä, että kaiken olisi saksalaiseen tapaan voinut harvemmin tehdä merkkikorjaamolla, jonne on jo aikoja sitten hankittu kaikki, sinänsä vaativassa toimessa tarvittavat laitteet. Miksi olemme tässäkin ajatuksessa taas jälkijunassa? Nykyaikainen ajoneuvo jättää syrjään jo joukon niin kutsuttuja vanhoja asiantuntijoita. Elektroniikka hallitsee kaikkea valmistusta,  siinä jopa etuvalaisimien kiiltävyyttä, mutta nykyisin vaatii myös vian elektronista tunnistamista.

Jos teknisen ymmärryksen puute pakottaa meidät yhteyteen kuitenkin merkkikorjaamon kanssa, olemme tehneet ainakin yhden turhan ja kalliin matkan, yleensä ulkomaalaisten omistamaan laitokseen. Merkkikorjaamot käsittelevät sitä vastoin moottoriajoneuvon niillä tunnistimilla, minkä ne ovat saaneet suoraan auton valmistajalta. Sitten ajatus suuntautuu rakennukseen, koko kiinteistöön, valaistukseen, lämmitykseen, putkistoon, lopulta palvelun palkkoihin, yleensä kaikkiin kuluihin.

Ammatteja tullaan vaihtamaan, niin tässäkin. Verotulot putoavat aluksi, mutta joustavampi palvelu korvaa senkin jatkossa suoraan ajoneuvon omistajalle. Miksi sitten ulkomaiset firmat valloittavat suomalaisia? Palvelun rahastus on aikanaan maassamme meidän kaikkien toimesta kehitetty niin korkeaksi, että kannattaa sijoittaa tänne pääomia. Mistä sitten apu vinoon suuntaukseen? Eiköhän tarkka tutkimus heti paljasta selvittäjälle, kenen viikset ovat olleet piimässä jo ihan liian pitkään.  









tiistai 22. marraskuuta 2016

Sähkönsininen

Tuskin kukaan välttyy havainnolta, että sininen väri tulee hallitsevaksi seuraavina kuukausina. Syynä siihen on sähkö. Vaikka ei käyttäisi tietokonetta, jokainen kunnostaan huolehtija törmää jo lääkäreitten varauksissa yleistyvään sähköiseen järjestelmään. Pankit toisensa jälkeen olettavat, että asiakkaat siirtelevät tileillä niin pieniä kuin suuria summia sähköllä. Osa pankeista haluaa, että kukaan ei ojenna torilla yrittäjälle enää seteleitä.

Asianomaista alaa hoitava ministeri puhuu innolla uudesta polttoaineesta, ensin mainiten hybridiautot, sitten pelkällä sähköllä kulkevat. Koko liikenteen kaari kokee siis tulevina vuosina valtavan muutoksen. Se siirtyy askel askeleelta pois käyttötavasta, jonka katsotaan tuhoavan luontoa. Jo tämä mullistaa työtä, ammatteja, koulutusta ja tietenkin ay-liikettä? Ei ole kyse aivan pienestä muutoksesta, puolueissa, demokratiassa, arvoissa. Eikä se pääty edes tähän.

Suomi täyttää pian itsenäisenä 100 vuotta. Sininen väri hehkuu silloin kauneimmillaan monessa taiteen lajeissa, julkaisuissa, eri valtioita johtavien suurissa puheissa ja - omassa tunteessa.  Olemme pieni, se täytyy muistaa, ja toimia sen totuuden mukaan. Ensimmäistä kertaa ulkomailla koin, miten kaukaa näki tarkimmin lähelle, toisin sanoen katseli sodan kokemaa, itsenäistä maata sillä rakkaudella, minkä vain kiduttavan pitkä olo ulkomailla voi syventää.

Sininen osaa myös hehkua harmaana. Ennen pimeyttä se saattaa olla laimea, odottava, ounasteleva, ennen kuin yö viipyilyn jälkeen paljastaa luonteensa. Täällä mikään ei humpsahda äkkiä. Niin täytyy esiintyä suuressa politiikassakin. Odotamme nyt isojen joukkoon ilmiötä, joka alkuun omalla oudolla tavallaan repii auki ja sitten takaisin liimailee muutoksia, joita maailman kehitys joka tapauksessa kaipaa ja vaatii. Sähköinen, värisyttävä uteliaisuus tulee siis ainakin jonkun aikaa jatkumaan.





















keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Elämäntie

Kuntajohtajien mielipiteet vahvistavat niitä odotuksia, joita kansalaisilla on pitkään ollut uudesta väylästä Pietari - Helsinki - Tukholma - Oslo. Kuntajohtajien mielipiteissä näkyvät luonnollisimmin vain omaan kuntaan kohdistuvat odotukset, ei niinkään tieyhteyteen kokonaisuudessaan. Valtiovallan vastuulle ja näkemykselle jäävät sitten muun muassa kuntien tulevat suunnitelmat. Kuten sairaanhoito keskussairaaloissa ja -  myös potilaiden kansainvälisyys.

Kahden erikoissairaanhoitoa tarjoavan laitoksen rakentaminen köyhtyneeseen Kymenlaaksoon vaikuttaa kustannuksiltaan mahdottomalta. Tie kyllä valmistuu aikanaan, suunnitelmia voidaan siis vaikka näennäisesti tehdä. Niitä voidaan myös muuttaa. Lopullisen ratkaisun tulevat kuitenkin tekemään ne pääomien haltijat, joilla todellisuudessa on kahisevaa käytössään. He viime kädessä määräävät keskussairaalat ja niiden paikat.

Eniten näissä ratkaisuissa tulee jännittämään erikoissairaanhoidon sijoittuminen. Jos Kotkan nykyisen keskussairaalan remontointi huonekorkeuksineen, putkien lahoamisineen, henkilökunnan puuttumisineen ynnä muine ominaisuuksineen vihdoinkin lasketaan ylivoimaiseksi, pulpahtaa esiin sairaaloiden suunnittelijoiden vaatimus kuntien, jopa valtioitten (Venäjä!) yhteispäätöksestä.  

Kuntajohtajat eri puolilla Kymenlaaksoa ovat varmoja, että kuvattu tieyhteys valmistuu ja palveluineen synnyttää täysin uutta, kenties jopa kansainvälistä tarjontaa. Mihin mittaan kanssakäyminen ja yhteistyö lähivuosina ylettyy, riippuu eniten siitä, miten itäisen naapurimme toiminta kehittyy. Aktiivisten seteleiden puuttuminen suo Kotkalle vain yhden roolin, odottamisen ja oloonsa sopeutumisen. Sellainen yhteiskunta on syntymässä, minkä muu Suomi tahtoo ja tekee.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Huoli

Ollakseen edes jollain tavoin luotettava USA:n presidentti, Trumpin on nyt nopeasti saatava asioita pyörimään. Kampanjan puheissa luvattiin paljon, jotain on siis lähes heti tapahduttava. Ensin on saatava järjestykseen koko USA:n hallinto. Noin 4000:ää uutta, johtavaa virkamiestä ei noin vain valita. Riitoja on odotettavissa eri hallinnon haaroissa. Ajatukset ovat niin perin juurin hajallaan ja ministereiksi valittavat tulevat varmasti esittämään omia, kenties kauankin pohdittuja varauksiaan.

Numero yksi kiireellisyysjärjestyksessä, ja käytännössä kenties helpoimpana (!), on rauha Syyriaan. Siihen presidentti Putinkin lienee hanakimmin tarttumassa. Krimin niemimaalle Trump saanee aikaan ratkaisun keskustelemalla. Suurta Venäjän sotasatamaa jo nyt kannatteleva niemimaa, lienee helppo jäädyttää tulevaisuuden ongelmaksi. Varsinkin, jos osasta Amerikan ja Euroopan asettamista talouspakotteista luovutaan. Siinä sisällössä on jo alkuun hallinnon väellä ristikkäistä mietittävää.

Sitten kun kaikki esiin ponnahtavat taustan vaikutukset on saatu ministeriöissä käsiteltyä, riidat hallinnon piirissä ovat valmiina ja monia kyvykkäitä henkilöitä hallinnossa on kampanjassa julkaistujen lupausten takia pakko vaihtaa. Löytyykö silloin mistään lisää niitä kyvykkäitä? Kyllä ainakin oppositiolla riittää reposteluun kenttää! Tässä vaiheessa talousnobelisti Paul Krugmanin uusimpiin lausuntoihin on suorastaan pakko uskoa.

"Me luulimme, että kansakunta on ajan kuluessa tullut huomattavasti avoimemmaksi ja suvaitsevaisemmaksi, vaikka ei olekaan kokonaan päässyt rotuennakkoluulojen ja naisvihan yli. Luulimme, että suuri enemmistö amerikkalaisista arvostaa demokraattisia normeja ja lakijärjestystä. Me olimme väärässä." 









lauantai 14. toukokuuta 2016

Sukukirja

Lasten usein esittämä kysymys koskee suvun tapahtumia. Milloin se tai tämä on tapahtunut? Mielestäni oli kysytty liian harvoin. Jälkeläisille suvun tärkeät päivät eivät vaikuttaneet niin tarkkailun arvoisilta  . Huomautus, että kysykää niin kauan, kun tietoa on saatavissa. Se on jäänyt usein päivittäisen kiireen alle. Kauan asiaa mietittyäni päätin ratkaista tietojen saannin omalla tavallani. En kirjallisella, vaikka esimerkkejä riitti.

Halusin perustaa ns. sukukirjan. Ajatukseni oli kerätä siihen luettelonomaisesti kaikki ne tärkeimmät tapahtumat, mitkä suku on eletyn elämän aikana kohdannut. Tiesin ettei se ollut edes suvun rungonkaan kohdalla mitenkään pieni tehtävä. Varsinkaan kun tapahtumien tärkeys arvioitiin eri puolilla eri tavalla. Ensin tarkastelu edellytti materiaalin tutkimista. Sukuni ei ollut aikaisemmin tarkkaa selvitystyötä elämänsä varrelta tehnyt.

Tietoja varmaan keräytyisi paljon. Aavistukseni osui oikeaan. Tietoa oli ja nyt se täytyi asettaa sopivassa muodossa näkyviin. Kysyin: ketä varten oikeastaan olin sukukarttaa tekemässä? Omienko selailtavaksi vaiko yleisemmin? Se nimittäin määräisi sisällön laadun ja muodon. Olivatko syntymäajat vai syntymäpaikka tärkeät? Mistä tarkkailu alkaisi ajallisesti ja osaisinko nyt varmasti hallita kaiken? Tehtävän merkitys jälkipolville kasvoi päivä päivältä.

Laiskan ajatus: olisiko sittenkin parasta häivyttää koko ajatus taka-alalle? Ei!  Päätös aloittaa työ oli tehtävä. Valoin ensiksi perustuksen. Sukukirja syntyisi siitä, että ensin etsisin tiedot omasta isoisästäni ja isoäidistäni. Tiesin sukuni juurien varmasti tulevan Karjalasta, moni tarkennus jäikin sitten muistitiedon varaan. Oma isäni oli joskus kesämökillä, parin herkkyyttä lisäävän jälkeen, kertonut isänsä syntyneen Käsnäselässä Leskelän talossa muonamiehenä. Isoäitini tuli avioon lehmää Pitkärantaan taluttaen, Köyhä ja Karjalasta kotoisin hänkin.

Ajatus on nyt toteutettu, mutta varsinainen muoto ajattelutti. Nyt suvun tärkeimmät tapahtumat olivat vuosiluvuin varustetut, eivät siis päivämäärin. Vaikka en ollut pukenut tietoa minkään sukupuun muotoon, sivuja siitä huolimatta syntyi. Kuuluivatko siihen silloin ulkopuoliset liitteet? Osittain kuuluivat. Lautakuntapaikat ja kirjallisuus. Tärkein oli omien jälkeläisten saaminen tapahtumien piiriin. Mitä lähemmäksi nykyhetkeä sain kuvattua, sitä tarkemmaksi tieto tapahtumista kävi.

Sukukirja seuraa nyt pääasiassa minun polkuani, vaimoni kukkaseppele syntyy mittavassa perheen huoltamisessa ja valtaosassa lasten kasvattamisessa. Sukukirjaa on nyt helppo laajentaa. Jos laittaa vielä eri tapahtumille päivämäärät, niin teos täydentyy. Jos vielä mukaan tulevat kuvat, vaikka värilliset, nykyisellä ja kehittyvällä tekniikalla siihen mahdollisuus. Perustyö on nyt kuitenkin tehty. Syntyykö suvulle jatkuvan kiireen oheen lisää pysyvää tapahtumien arvostusta - sen näyttää tulevaisuus.



    

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Katkeruus...

Tehtaan pihalla seisoi ryhdikkäästi kolme lipputankoa. Vasemmanpuoleisessa liehuivat tutut Suomen värit; oikealla punavalkoinen, missä raidat kulkivat pitkin päin, Puolan kansantasavallan lippu. Näiden molempien valtakunnanlippujen välissä nähtiin valkopohjainen baneeri. Sen keskellä paistoi punaisena hehkuva ympyrä. Hehkua rajoittivat sen päällä ja alla mustat palkit. Kuvio, jonka aihetta moni muu yritys sittemmin lainasi. Se toi mieleen hehkuvan raudan alasimen ja vasaran välissä.

Tehtaan seinissä kohosivat valkoiset mineriittilevyt, nurkissa tummanharmaa pystypelti. Kirkkaat, oranssinväriset aurinkosuojat ikkunoiden yläpuolella sävyttivät muuten valkoisenharmaata seinää. Tehtaan ympäriltä puuttui tyypillinen panssariverkkoaita ja muualla virallinen portti vartijoineen. Tehtaan oli tarkoitus kutsua ihan kaikkia luokseen. Pihalla levisi laaja pysäköinialue, jonka arkisin täyttivät kirjavat autorivit. Tehtaan alue rajoittui koskemattoman tuntuiseen metsään.

Valtakuntien liput osoittivat, että tänään oli vierailupäivä. Paikkakunnalta kotoisin oleva puolustusministeri puolisoineen piti hyödyllisenä kutsua ulkomaisen suurlähettilään vaimoineen tutustumaan tehtaaseen,joka edusti täysin uutta teollisuutta ja poikkesi kiihdyttävällä tavalla kaikesta perinteisestä. Tehtaan tuotanto kohosi kuin toisuutta osoittava sormi puunjalostusteollisuudesta. Sillä ei ollut myös mitään havaittavaa kiinnekohtaa paikalliseen raskaaseen konepajateollisuuteen.

Valtioneuvoston kansliasta oli kysytty virallisesti pari viikkoa sitten sopiko ajankohta vierailulle. Tehtaalle sopi tietysti. Sen miltei jokaviikkoiseen elämänmenoon kuului niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin vieraiden vastaanotto. Viimeksimainittujen kunniaksi oli vedetty valtakuntien liput liehumaan, unohtamatta tietenkään tehtaan omistuksen omia heimovärejä, punaista ja mustaa. Lehdistö näytti aikalailla kiinnostuneelta. Toimittajat supisivat hiljaa keskenään...




lauantai 7. toukokuuta 2016

Torikauhu

Työttömän tuskan itse kokeneena voin vakuuttaa, että kipu on aito ja että se paranee hitaasti, tuskin koskaan. Minulle synnytti perheyhtiön tuhoutuminen torikauhun. Sitä podin konkurssin jälkeen noin kaksi vuotta. Siihen maailman aikaan niin suuren ja monipuolisen firman häviämistä pidettiin melkoisena johdon häpeänä, ikään kuin olisi otsaan tatuoitu synnin merkki. Mutta tuho tuli ja siitä alkoi monen ihmisen pitkäaikainen piina. En halunnut tavata ketään.

Eivät siinä auttaneet selitykset koko maailman öljykriisistä tai se että runsasta vuotta aikaisemmin pankki oli valinnut syliinsä, muille yrittäjille malliksi, kaksi yhtiötä. Toisen asuntojen vesikalusteita valmistajan ja toiseksi meidät mm. autoalalle pesutekniikkaa kehittävän. Molemmat oli katsottu toiminnaltaan sekä monipuolisiksi että vakavaraisiksi. Näitä ominaisuuksia nimenomaan alleviivattiin pankin kirjallisessa lausunnossa. Malliyrityksenä oletimme nyt olevamme suojassa.

Ymmärrän toki, että yrityksen kaikesta toiminnasta vastaa kärkimiehenä toimitusjohtaja. Konkurssista paljonkin kärsiviä varmasti on, mutta kokonaistoiminnasta vastaavan kohtalona kuitenkin on ottaa vastaan se suurin ryöppy. Lähes poikkeuksetta se myrskyää julkisuudessa kielteisenä. Kaikenlaisia arveluita ja mielipiteitä taatusti sinkoilee, useimmat niistä kuitenkin perustelemattomia. Kolme ja puolisataa kiroaa varmasti.

Sain tapahtuman oikeudenkäynnissä yli miljoonan korvaustuomion valtiolle, joka viennistämme 24 eri maahan oli saanut aikamoisen kasan valuuttaa tai kerännyt sen palkoista muhkean veromäärän. Tuomio sitoi minut pitkäaikaiseen "ystävyyteen" ulosottajien kanssa ilman että toiminnastani oli löytynyt mitään rikollista. Jokaisesta palkasta ja sittemmin myös eläkkeestä otettiin vuosikymmenien ajan raskaat lain määräämät osat.

Perheemme ja suku saivat käyttää kaiken kekseliäisyytensä selvitääkseen ongelmistaan, joita ei matkan varrella ollut vähän. Sukujemme vähäiset reservit tuhoutuivat, kesämökki myytiin, hyväpalkkioinen hallintoneuvoston jäsenyys samoin kuin arvopapereiden tarkastajan rooli suuressa vakuutusyhtiössä hävisivät, asunto joutui yhtiötä tähän asti rahoittaneen pankin omistukseen ja monista siviilin luottamustoimista jouduin vähitellen eroamaan.

Kauppaministeriö, joka vuosittain etsi tasavallan vientipalkintoon sopivia yrityksiä, hiljeni vähitellen tyrmistyneenä odotuksissaan. Kunnallispolitiikka, josta ei joutunut eroamaan, tuli tutuksi kahta tietä, kokoukset kasvattivat kunnallistietoa, mutta eniten henkisenä purkauksenani toimi taloudesta kirjoittelu. Ensin tutkivana toimittajana, sitten havainnoitsevana pakinoitsijana, lopuksi vain omista ajatuksistaan kertovana plogistina.

Kykenenkö enää olemaan onnellinen? Sitä nyt kysellään. Vastaukseni: kyllä kykenen. Elämäni olisi, ilman yritystoimintaani kohdannutta onnettomuutta, ilmeisesti turmeltunut vastuullisen johtajan ylenmääräiseen työntekoon tai sitten siihen muuhun. Nyt se on sallinut minun elää kutakuinkin normaalisti, koska ikää kertyy ja hautajaismenoja usein katselen vain saattajana. Torikauhuni olen jo aikaa sitten unohtanut.





tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kriisikunta

Ottaen mukaan kaikki tappion pysyvät lähteet oikeanmääräisinä, Kotkan kaupunki ansaitsee jo kiireesti nimityksen kriisikunta. Se edellyttää siis kaikkien velkaerien näkyvän oikeaoppisessa päivänvalossa. Eikä tämä vielä riitä. Kriisikunnalta vaaditaan lisäksi rehellinen näkemys siitä, onko tulevaisuus nykyisyyttä armahtavampi. Luotan, että kaikki suunnitelmat, joita nyt tehdään, joutuvat joka tapauksessa ennen toteutustaan kaupunginhallituksen ja -valtuuston syvälliseen harkintaan, .

Kaupungin hallinto laskee tietenkin, sitä tappiota merkitsee sen oma maapohja kaupungin osuutena perustettaville yrityksille. Luovuttaminen merkitsee saanniksi epävarmoja osakkeita ja toiminnasta mahdollisesti kirjattavaa tappiota. Maapohjan vuokraaminen yrittäjälle tuntuu varmemmlta. Ankkuria tuskin kukaan ryhtyy omaan piikkiinsä kunnostamaan. Taiteen ja talouden liittoa kun sopii aina epäillä.

Muodostuuko sitten tuleva suunnitelma, mihin kaupunkia vastuulliseksi halutaan, pitkässä juoksussa kannattavaksi, se realisoituu vasta tulevaisuudessa. Kielteisessä kehityksessä tappiollinen yritystoiminta merkitsee paljon putoamista kaupungin syliin. Myönteisessä kaikki on ok.  Schumpterilaista luovan tuhon merkitystä ei sovi kuitenkaan näin suuressa operaatiossa unohtaa.

Mikäli suuroperaatioon lähdetään, merkitsee se ainakin sadoille kotkalaisille ammatin tai työpaikan vaihtoa. Sinänsä uuden oppiminen ei ole paha ilmiö, mutta notkeutta kehittämistyössä se kyllä vaatii. Kiinteistöjen purkamisoperaatioon tai niiden sovittamista uuteen muottiin joka tapauksessa joudutaan. Ulkoisen kaupunkikuvan on pakko nopeasti ja arkkitehtoonisesti uudistua.  Kaupungin meno joutuu muutamiksi vuosiksi täysin sekaisin,

Muutosjohtajan työ ei ole helppoa. Ennen kaikkea se vaatii paljon tulevaisuuden tietoa, ei ainoastaan uskoa. Työpaikkoja ja veronmaksajia tällainen suuroperaatio kyllä synnyttää.. Kyse on vain siitä, kuka uudenlaisten työpaikkojen perustamisen suostuu maksamaan. Kaupunki itse ei jaksa, sen sanoo uusin konsernitase. Avun täytyy siis tulla ulkopuolelta. Kriisikunnaksi ilmoittautuminen saattaisi keksiä uuden rahoitusratkaisun. Valtionapua näin suurellinen suunnitelma joka tapauksessa tarvitsee.





maanantai 25. huhtikuuta 2016

Markus-setä

Työkalumestari Veijalainen oli  monenmuotoisesti ehtoisa mies. Hän seinänaapuri, asui vaimonsa Lempin ja adoptiopoikansa Felixin kanssa neljän perheen puutalossa ja hän oli kaiken lisäksi varakas. Työtaidollaan hän oli asemansa asuntoja jakavan konttoripäällikön silmissä valloittanut. Iso konepaja arvosti juuri asunnoilla työntekijöitään. Asunnoilla ensin ja sitten sen jälkeen palkoilla.

Työkalumestari Veijalainen nautti molempia. Ei ollut sattuma, että hän omisti seutukunnan ensimmäisen radion. Siitä huolimatta me naapureina emme tunkeutuneet hänen perheensä joukkoon. Sen sijaan me lapset, viidestä kymmeneen ikäiset, varauduimme joka torstai varttia vaille viisi kamariin, monivärisen tapetilla päällystetyn, selvästi läpikuuluvan seinän viereen.

Lapsirakas Veijalainen itse tiesi lasten odottavan seinän vieressä naapurin puolella ja viritti radion sen mukaisesti. Siinä odottaessa lapslta unohtuivat likaantuneet mekot, rikkoutuneet nauhasukat ja persuksista puhki kuluneet polvihousut, kaikki. Muu elämä tuntui sillä hetkellä yhdentekevältä. Äidin tarjoama mehulasi saattoi keneltä hyvänsä kaatua jännityksessä lattialle.Vain Markus-setää odotettiin. Veijalaisilla riiti hymyä.

-Täällä Markus-setä, hyvää päivää kaikki lapset, näin se muistaakseni alkoi. Sitten tulivat pehmeällä äänellä minuutteja kestävät muistutukset kaurapuuron terveellisyydestä, tarpeellisista rokotuksista ja villaisten vaatteiden suojasta koleana aikana, Alueemme terveyssisar turvautui lasten rokotusitkuissa samoihin rauhoittaviin sanoihin. Jutustelunsa jälkeen Markus-setä tyylilleen uskollisesti sitten kertoi, ketkä tällä kertaa ohjelmassa esiintyivät. pääasiassa lauloivat tai lukivat runon.

Kuusivuotiaana koin sen riemun, että vanhemmat hankkivat meille vuotta ennen talvisotaa oman radion. Lastentunnit kuunneltiin siitä lähtien tietenkin kotona, mutta Markus-setä jäi sisimpäämme ikuiseksi ystäväksi.Tänään olen sitä mieltä, että hän sanoillaan muokkasi monen käytöstä ja luonnetta. Markus-sedän kodikkaan äänen me vielä harmaapäisinä vanhuksina tunnemme. Hän aikanaan valloitti koko sisimpämme. Vanhus muisti unohtaneensa jotain tärkeää: -Terveisiä myös Veijalaisille. Heippa vaan kaikille sinne pilven päälle!








perjantai 22. huhtikuuta 2016

Tumppimies

Asunnon muutto aiheutti sen, että tulin ensimmäisen kerran tarkkailleeksi, miten kaupunki herää. Oli lauantaiaamu. Kuka tai mitkä olisivat ensimmäiset kulkijat tai työnsä aloittavat, se kiinnosri päällimmäisenä. Paikkakunnan lehti oli jo ennen heräämistäni toiminut kiitosta ansaitsevalla tavalla. Postiluukku oli aikaiseen jo kolahtanut. Ketkä aloittaisivat kaupungin heräämisen, se herätti uteliaisuuteni ja oli tarkkailuni kohde. Uutta ja jännittävää!

Ensimmäisenä ilmestyi näköpiiriini tumppimies. Sellaiselle nimelle ristin tämän katujen ensimmäisen kulkijan. Mies ajoi pakettiautoa, jonka kyljessä oli kirjavia mainoksia. Aluksi mies ilmestyi pankin edustalle. Työ oli selvästi roskien keräystä., tupakan tumpit suurimpana katua likaamassa. Pankin pääoven edusta jalkakäytävineen puhdistettiin huolellisesti ja varmaan sopimuksen mukaisesti. Auto seisoi sen aikaa alueen jalkakäytävällä, puhdistusaseina harja ja peltinen säiliökihveli.

Todennäköisesti pankki oli tehnyt katujen siistijän kanssa sopimuksen, pankkia samassa korttelissa seuraavat kiinteistöt tuskin. Tumppimies lähti ajoon. En saanut aamurähmäisiin silmiini kirjaimia, jotka olisivat kertoneet työnantajasta. Ei se minulle kuulunutkaan. Työn tarkkuuden valvonta kuului toisille. Mutta sen se selvitti, että vain sopimuksen mukaisesti oltiin liikkeellä. Koska muut kiinteistöt olivat hylänneet ulkopuolisen työvoiman, niiden roskat jäivät jalkakäytävälle.

Tumppimies ilmestyi uudelleen häkyviin. Tällä kertaa ihan pienelle etäisyydelle. Kaduille alkoi saman aikaisesti ilmestyä kävelijöita. Joko kuljettiin pariskuntina, mies edellä ja vaimo perässä, kuten ikivanha tapa teollisuuspaikkakunnilla määräsi. Tai nykykoulutukseen paremmin soveltuvana, vaimo edellä ja mies perässä Yksinäiset kulkijat kertoivat kai erotteneisuudesta perhelämässä. Joko tuoni oli vieraillut tai sitten puolison kiinnostuneisuus tähän liikunnanmuotoon ei ollut vielä herännyt.

Tumppimies hoiti edelleen virkaansa, keräten roskat. Pieni hollaushetki ja siinä tupakka huuleen. Miehen tukan väri oikeutti joko oikeaan tai väärään arvioon, Tukan väri ja muoti kun vaihtelivat, ettei perässä pysynyt. Oma käsitys tukattomuudesta sen sijaan oli ikoninen. Kaupunki heräsi vähitellen, henkilöautot ja bussit hurisivat jo liikenteessä. Vain yksijalkainen, lastenvaunuja nytkähdellen työntävä mies jäi näköpiiriin. Tärkein - tumppimies - hän oli poissa.



lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kantasatama

Tänään tekee mieli muistella Joseph Alois Schumpeteria, itävaltalaista, kaiken taloudellisen kehityksen tärkeintä profeettaa. Ajatus pyrkii hajoittumaan. Yhtäälle vetää taloutemme pakkoratkaisu Toisalta tuntuu samanaikaisesti painavan päälle kunnan tuleva kehitys. Harsonomaisesti kriisikunnista erillään pyristellyt Kotka odottaa edelleen tarjouksia, joista nimenomaan Schumpeteriä ajatellen ei pitäisi kieltäytyä. Odottaa ja odottaa.

Viimeisestä lauseesta avautuu kuitenkin päättäjiemme eteen ongelma: kaupungin talous ja sen kehittäminen - raha. Kustantavatko kaiken - suunnitelman laatijat? Mikä on Kotkan velvollisuus osallistua rahallisesti hankkeeseen? Mikä on maapohjan omistajan velvoite?  Saadaanko tappioita taseeseen? Ei sovi kieltää, etteikö jonkun päättäjän mielessä käynyt ongelmia helpottava aprillipäivä. Eihän kahta huijausuutista voisi kuulua samaan päivään. Kaduilta hiekan lakaisu ja se toinen.

Mutta vakavasti otettuna: Kotkan välttyminen velvotteilta on mahdoton. Milloin velkojen korko kohoaa? Jos kaikki suunnitelmat toteutuvat, ryöpsähtävät kunnalle taseeseen ainakin maapohjan ilmaiseksi luovuttaminen, Liikenteen lisäytyminen, aloituspääomaan osallistuminen, uusien yritysten henkilöstölle asuntojen rakentaminen, omien vanhojen kiinteistöjen hinnoittelu, yritysten kuolema ja niiden henkilöstön sijoittaminen, terveyshuolto, terveyshuollossa kansainvälistyminen.

Lopuksi koko uuden kulttuurin luominen kaupunkiin merkitsee järkyttävä määrää päätöksiä, jotka edessä valtuusto seisoo tai joita se pakenee. Voiko satamakaupunkina tähän saakka markkinoitu vähässä ajassa muuttua kaupalliseksi keskukseksi? Aiheuttaisiko väestön lisääntyminen uudenlaisia koulukysymyksiä, terveydenhoidon tarpeita, uusia liikeryhmittymiä? Saisiko kaupungin arkkitehtuuri modernisoida ajatuksiaan, taide etsiä uusia suuntia. Mutta pieni, köyhä ihminen olisi siinä siirretty jo muihin syrjäytyneisiin. Vellamon suojelu tulee vielä tosi kalliiksi.









    


perjantai 25. maaliskuuta 2016

Raha

Yksi yhteiskunnan räikeimpiä korruptiota on käsitelty FIFA:ssa, kansainvälisessä jalkapalloyhteisössä. Kymmeniä miljoonia on johtoportaassa kasattu omaan lompakkoon, vuosikausia. Kysymyksessä ovat summat, jotka eivät ainoastaan herätä kateutta. Ne tuomitaan. Ne eivät ole tätä maailmaa. Johtoportaassa liikkuneet miljoonat ovat saaneet seurauksia: joukkueet maailman huipulla ovat maksaneet satumaisia summia kyvykkäille pelaajille.

Kun tällaisen kyvyn kuukauden palkka nousee tasolle, jolla tavallinen ihminen tulisi toimeen perheineen läpi elämän, opiskeluineen kaikkineen. Kysymys järjestelmän järkevyydestä on aiheellinen. Mihin kaikkeen erilainen rahankäyttö eri urheilulajeissa lopulta johtaa? Jakaako se kansaa? Niihin jotka maksavat ja niihin, jotka siitä nauttivat? Mikä on todellisten, henkisten arvojen mitta? Mikä on kaiken merkitys? Ulottuuko se myös maanpuolustukseen?

Täytyykö ajatella niin, että ne jotka tekevät kovin työtä tullakseen taitaviksi, ovat hyväksytysti ansainneet tulonsa? Päteekö tämä silloin kaikkialla rahan maailmassa? Kuunneltuani viisaitten ihmisten mielipiteitä tv-keskustelussa, tulin siihen tulokseen, että raha on se voima, jolla saa aikaan vaikka mitä. Johtaako se muun muassa siihen, että ei kannata ottaa vastaan työtä, kun sosiaalietu jää aina edullisemmaksi palkkaa. Johtaako se taas syrjäytymiseen?

Kyllä tässä piilee se vaara, että kansa jakautuu eri osiin, Osa ihmisistä ei jatkossakaan ymmärrä, että raha ei kasva puussa. Jonkun sitä on tehtävä. Osa ajattelee, että ei se murhe kuulu hänelle. Ollaan umpikujassa, josta pääsy näyttää mahdottomalta. Ne puolueet, jotka nyt ovat oppositiossa, eivät pyri oikein keinoin hallitseman kansaa. Milloin sitten se hetki tulee, jolloin yhteiskuntasopimus on pakko tehdä?  Gallup-pylväskö se osoittaa?

Viisaat pohtivat nyt ovatko Pariisin ja Brysselin räjäytykset tulos syrjäytyneistä nuorista. Rahallako niitä pitää ostaa? Aikanaan kyettiin terrorijärjestöjä, kuten Baader-Meinhof, kitkemään silloisin yhteisvoimin kasvualustastaan. Saimme elää rauhallisemman kauden. Nyt tarvittava summa saattaa nousta vielä korkeudelle, jota emme kykene edes kuvittelemaan. Näyttää, että nouseva nuoriso saa tyytyä alhaisempaan elintasoon kuin nykyisten vanhusten kulutus. Onko yhteiskuntarauha kokonaan kadotettu?





maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kauhunkouraisu

Ihminen kokee erityyppisiä kauhutilanteita. Yksi saattaa ajatella, että oman yrityksen konkurssi voisi olla sellainen. Niin häpeällinen tapahtuma, että jatkona seuraa vaikka torikauhu. Toiselle kuolema näyttäytyy pelättävimpänä. Parantumaton sairaus saattaa ajatuksissa nostaa monelle eteen ylipääsemättömän seinän.  Löytyy siis hyvin erilaisia kauhuelämyksiä. Osa niistä toteutuu, osa kokee lievitetyn tai lievittyneen ratkaisun, osa kärsitään ja todetaan, että kauhunkin kanssa on mahdollista elää.

Osalle työttömyys on kauhun paikka. Hänen on mahdotonta käsittää, miten joku siitä huolimatta
johtaa omaan joukkoaan elintason korotus silmissään, kun tilastojen mukaan kaikille muille tarjotaan vain alaspäin johtavaa polkua. Jollekin kaikki vierasmaalaiset ovat vastemielisiä. Pakolaisuuden voi kyllä kokonaan kieltää, jos vain on tarpeeksi rohkea ja rajoittunut. Poliittiset puolueetkin ovat sitä yrittäneet, mutta onnistuminen siinä on vielä näkemättä.

Kunnalliselle johtajalle uran katkeaminen, juuri kun loistava tulevaisuus on toteutumassa. Se voi herättää aidon tunteen: kukaan ei ymmärrä. Hilseen poistoon on ennenkin käytetty giljotiinia. Juuri kun hän on pyytämässä omakseen tyttären kättä, onkin saanut kipeän potkun isän jalasta. Kansan moneksi jakautumiselle riittää ennustajia. Ajatuksen on pakko tämä livahduttaa kunnallispolitiikkaan. Kotkalla ei ole varaa tehdä epäonnistunutta kaupunginjohtajan valintaa.

Hallitustasolla opposition ja hallituksen välillä vallitsee kauhun tasapaino. Ammattiyhdistysliike eikä demarit puolueena, halua suurin surminkaan hallituksen nyt kaatuvan. Seuraavia eduskuntavaaleja varten on vielä edullisempaa huudella kaikenlaista puun takaa, kuin ottaa ongelmat omaan syliinsä. Tällä asetelmalla saa kannatusluvut ainakin joksikin aikaa näyttämään ansaituilta. Vihreät ja Vasenmistoliitto kokenevat galluptuloksissaan, että pehmeästä on jatkossa vaikea ponnistaa.  







tiistai 15. maaliskuuta 2016

Työnhakemus

Haluat siis jotakin, haluat säännöllistä palkkaa ja taloudellista turvallisuutta? Jos haet apumiehen paikkaa, mikä sekään ei ole huono ratkaisu, silloin tavallinen hakemuslomake on tarpeellinen. Mutta kun pitkälle koulutetut ihmiset hakevat työtä kovassa kilpailutilanteessa, silloin pitäisi käyttää mielikuvitusta, ei varautua vanhaan. Silloin pitää ymmärtää, että elämässä on valtavasti tilaa mielen leikille. Sinun tulee tarjota yhteistyötä ja väittää, että tuot mukanasi yritykseen sekä kasvua että kehitystä.

Vain tasapainon voima saa mailman pysymään liikkeessä. Se merkitsee, että esimerkiksi tarjonta ja puute, kylmä ja kuuma, korkea ja syvä, pyrkivät jatkuvasti tasoittumaan ja siten asettumaan sopusointuun. Täytyy siis ajatella, rasittaa mielikuvitusta, missä yhteiskunnassa voisi olla sellainen piste, joka tulevaisuudessa etsii ratkaisua ja on siis monia rasittava polttava onglma. Eräs sellainen oli etukäteinen tietoisuus tulevasta taksiliikenteestä. Se on pysyvästi onnistunut ja synnyttänyt monta työpaikkaa.

Kaiken edellytyksenä on tietenkin tietty määrä itsetuntoa ja todellista tietämystä. Työpaikkailmoitus sinänsä on jo julkaistu puute työntekijästä. Seuraava kysymys on, kenellä hakijoista on vetovoimaa,   Mitä enemmän hakijoita on, sitä tärkeämpää on erottautua muista hakijoista. Pelkkää hakulomaketta ei kannata tänään lähettää. Hakijan täytyy erottautua muusta massasta profiilillaan. Vain sellaista hakijaa yritys tarvitsee, koska se haluaa pystyä jatkossakin valtavan nopeassa kehityksessä.

Yhteiskunta toimii jo monintuhansin järjestelmin. Se valmistaa muun muassa energiaa, informaatiota ja monelaisia palveluita. Sen huikean laaja alue on näin mielikuvitukselle valtava. Työpaikan hakijalta vaaditaan vain pienen pientä osaa siinä mukana olosta ja kaiken kehittämisestä. Kysymys on siis tietovirroista, joissa mukana joka tapauksessa ihminen on. Jostakin löytyy varmasti joka ihmiselle oma kohderyhmänsä, mutta se merkitsee erottautumista muista hakijoista. Vain se takaa onnistumisen työnhaussa.

Mikä voisi olla se anti, jota työnantaja juuri palvelukseensa hakemisella haluaa? Keskitä kiinnostus johonkin hakevan yrityksen ongelmaan. Vähin minkä työntekijän etsijäksi valittu silloin haluaa havaita on, että joku hakijoista on halunnut selvittää itselleen ainakin yrityksen laadun. Siinä yhteydessä hän tulee jo ajatelleeksi useita yrityksen ongelmia. Johdon päämäärä on kehityksen myötä toiminnan jatkaminen. Älä pelkää leikkiä mielikuvituksesi kanssa. Keksi heille ongelma, jota he itse eivät vielä tiedä. Silloin yrittäjän uteliaisuus johtaa melko varmasti haastatteluun.






keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Korulauseita

Vanha kansantapa oli järjestää kuolleen kunniaksi pidot, joissa tarjoilu oli runsas, mikäli  kuolleen omaiset varoiltaan siihen kykenivät. Syömisen katsottiin saattavan poistuneen arvokkuudella tuonpuoleiseen. Varattommilla tarjoilu oli tietenkin vaatimattomampaa. Soppa ja kahvi riittivät, jos oli sitäkään. Jonkinlainen tarjoilu pyrittiin kuitenkin järjestämään. Kuollutta muistelivat toiset itkunsekaisin murhemielin, toiset taas ottivat tapahtuman luonnon järjestämänä, mutta henkisesti ahdistavana pakkona.

Sivistystason kohotessa alkoi vainajan muistelu tulla yhä monisanaisempana esiin. Suvun vanhin saattoi esimerkiksi muistella tapahtumia poistuneen elämän varrelta. Kuolleen sanallinen kunnioitus kohosi merkittävään asemaan. Teollisuuspaikkakunnilla nähtiin erikoisen näyttävänä, jos työnantajan edustaja saapui mukaan muistelupaikkaan ja toi miellyttäviä työyhteisön muistoja mukaan puheeseen. Ammattiylpeys tuotiin tuohon aikaan esiin korostetulla tavalla.

Maailman muuttuessa hautajaistavat muuttuivat. Tultiin kehityksessä tapojen saranavaiheeseen. Koska puheenpito yleensä on jälkeen jääville vaikeata, alettiin kuolleen elämän korostukseen käyttää ammatti-ihmisiä. Puheen pitäjiä oli niukasti, mutta tehtävään hankittiin usein julkisuudessa tunnettuja luokkatovereita, harrastus- ja urheilu-, kalakavereita, virkaystäviä. Korulauseet alkoivat puhujien lajin myötä korostua. Saattojoukko alkoi saman tien vähetä.

Tottakai sellaiset ihmiset, jotka mielipiteineen julkisuudessa esiintyivät, olivat halutuimpia saattopuhujia. Samalla törmättiin kuitenkin päin kehityksen itse valitsemaa omaa suuntaa. Suuria hautajaisia arvokkaine pitoineen järjestivät ainoastaan ne, joiden maine suvun ja yhteiskunnan silmissä sen vaati. Näissä puheet haluttiin usein katsastaa etukäteen. Jälkikirjoituksissa alkoi toistua tehokkuuden ihailu, vähemmin inhimillinen lämpö ja aidosti surevat läheiset.

Tavanomaisissa hautajaisissa väki edelleen väheni, maallistuminen jatkui. Posti vei osanoton sijaisena parilla postimerkillä adressin. Niinpä yhä useampi hautajaistilaisuus käytiin ainoastaan kaikkein lähimpien läsnäollessa. Yhä usemman näkemys korosti, että muistelutilaisuus oli vain saattajien poskiryppyjen vertailua ja iänmerkit huulten yläpuolella haluttiin yhä harvempien havainnoiksi. Kirkollisetkin hautajaiset yleisimmin kokivat pelkistyksen, joka ei kyllä seuraa minkään uskontokunnan tavoitteita.




  








perjantai 26. helmikuuta 2016

Ääripäät

Kulttuureihin synnytään, niihin kasvetaan ja niissä sosiaalistutaan. Ajatus tulee mieleen, kun vertaa eri puolilla maata asuvien "heimojen" käyttäytymistä ja luonnetta. Läntisessä Suomessa, Tukholman vaikutusalueella, eritoten Pohjanmaalla, yleinen suoritusmotiivi on kehittynyt ajan mittaan poikkeuksellisen vahvaksi. Alueen alkuelinkeinot, samoin kuin kaiketi tasainen maasto, ovat ovat kulttuuriin vaikuttaneet, Ne ovat luoneet aktiivisen halun yrittää tunteikkaasti ja sitkeästi monilla yhteiskunnan osa-alueilla. Sukujen keskinäisestä kateudestakin on kuoriutunut toiminnan liikkeellepanevaa voimaa.

Toisessa ääripäässä Kaakkois-Suomessa, Pietarin vaikutusalueella, patruunat aikanaan huolehtivat palkanmaksun ohella muistakin yhteiskunnallisista tarpeista. Tehtaat ikään kuin pitivät sylissään oman työväestön. Se johti ajan oloon joukkovoiman syntyyn, koska vain vastavoimassa nähtiin demokratian siemenet. Työläispaikkakunnilla ihmiset tyytyivät elintasonsa hitaaseen, mutta jatkuvaan nousuun. Pohjanmaalla taas keskinäinen kateus synnytti toiminnan. siellä yksilön voima ja kyky ratkaisivat menestyksen.

Pohjalaiset kunnostautuivat kulttuurin eri aloilla yksilötaiteissa. He loivat muun muassa oman oopperan, taidelaulun, kapellimestariluokan kansainvälisen opetuksen ym.. Itäinen kulttuuri taas valitsi erilaisista kasvuolosuhteista johtuen viihdemusiikin, kuorolaulun ja eri palloilulajit. On toki myönnettävä, että varsinkin nykyisin, poikkeuksia löytyy puoleen ja toiseen. Härmän kaupungin kulttuurille alkusynnyn lienee sanellut kaipuu soitannolliseen toimintaan.

Työpalkkojen ja siihen liittyvien sosiaaliavustusten äkkipysäys on itäisessä kultuurissa vallitsevien poliittisten voimien, vaikea ymmärtää. On totuttu luottamaan korkeisiin savupiippuihin ja jakamaan kakkua, on sitä aina ollut tai ei. Nykyinen tilanne on toinen. Suomen sisäisesti ei joukkovoima enää toimi, ajatus täytyy ulottaa aina maailman tosivikkeliin muutoksiin. Tästä kulttuurisesta syystä yhteiskunnallisisa etuneuvotteluissa on käsijarru päällä. Muistettava on vain, kun kerran valta on joukoille annettu, joukot eivät hevin halua siitä, edes osittain luopua.








torstai 25. helmikuuta 2016

Leasing

Nykykieleen juurtunut leasing-sana on ilmeisesti peräisin sota-ajalta. Silloin nimittäin lainaaminen oli suurta ja talousarviot tuppasivat unohtumaan. Pääasiassa sitä käytettiin sotilastarvikkeiden siirtelyssä maasta toiseen. Paljon käytettyä sanaa on yritetty suomentaa vuokrausluotoksi, mutta se ei oikein ole kipinöinyt. Eräs epävirallinen selitys on, että sitä ei ole tarpeellistakaan niin syvällisesti ymmärtää. Vuokrausluotto sanoo kuitenkin mitä selvimmin, että kyse on luotosta - siis velasta.

Vuokrausluottoa käytetään usein auton hankinnan yhteydessä, kenenkään kuvittelematta että omistaa vuokrauksen kohteen. Velkaa kyllä syntyy. Rakentamisessa tapaa tällaisen sopimuksen. Telineet ja suhteellisen pienet tuotteet ovat joskus kannattavampia vuokrata nopeaan käyttöön, kuin omistaa pitkäaikaisesti. Vuokrausluotto - tosin leasing-nimisenä - on vanhentuneesta lakitekstistä johtuen kuntien talouden nykykäytössä. Leasing onkin kuntatalouksissa saanut varsin keskeisen käytön.

Laki ei nimittäin pakota vuokrattua tuotetta kirjaamaan omaisuudeksi ja samalla velaksi, vaikka se sitä mitä selvimmin on. Kuntayhtiöt ovat nimittäin hankkineet esimerkiksi tuulimyllyjä vuokrausperiaatteella vielä voimassa olevaa lakia noudattaen, mutta jättäneet kertomatta maksajille - kuntalaisille, samalla erittäin sitovasta velkasopimuksesta ja sen, että sijoitusyhtiö omistaakin myllyn eikä vuokraaja. Kunnallinen yhtiö on näin saatu näyttämään todellisuutta paljon paremmalta, mutta samalla on kyllä noudatettu voimassa olevaa lakia.

Kikkailulla on tulos saatu hyvinkin tolkulliseksi: on kirjattu vuokra kuluksi ja samalla luottosopimuksella tehty kuitenkin pitkäaikaista velkaa. Taseessa velka ei näy. Keinotellen sanavalinnalla kuntayhtiö on näin saatu kehumista kestävään kuntoon ja ennustella voi, milloin toimintoja johtava henkilö hakeutuu suunnittelemalleen, uudelle polulle. Yhtiön hinnassa ainakin pankit ottavat leasingvelan huomioon.

Samoin tekee sen myös yhtiön mikä tahansa ostaja. Perustuslain vastaisesti ei kuntalainen - eli kaiken maksaja - saa kuitenkaan leasingjärjestelmän kaikkia velkoja tietoonsa. Laki, joka nykyisin suo mahdollisuuden laajaan talouskeinotteluun, on aikansa elänyt ja pikaisesti uudistettava. Jo kansan oikeustaju edellyttää, että velan maksaja tietää, mistä hän kulloinkin vastaa.


keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Perälauta

Demokratiassa on paljon heikkouksia, mutta parempaa yhteiskuntajärjestystä vielä ei ole keksitty. Tänään demokratiaa raapaisevat kipeästi eduskuntagallupit, jotka pelottavat erikoisesti keskenään samoista äänestäjistä kilpailevia puolueita. Eduskuntavaalit tai muut valinnat ovat aina edessä ja silloin "oikein" äänestäneet halutaan saada pysymään oikeisssa karsinoissa.

Jossain perälauta on ehtinyt jo raottua. Osa äänestäjistä on kadonnut jonnekin, osa lakannut kokonaan äänestämästä. Eri puoluetoimistoissa on harottu hiuksia ja väännettu kaikenlaisia korulauseita karkulaisten takaisin houkuttelemseksi. Välikysymykset ja käyttäytyminen eduskuntasalissa ovat kuvastaneet hermostumista.

Kimmo Kiljunen on taas pistänyt lusikkansa soppaan. Ikääntyvän väestön liikehtiminen ja palkkaindeksin käyttö eläketuloon ovat antaneet myös aihetta puolueiden johdon kipristelyyn. Jos haluaa nyt ennustaa, Kimmo Kiljunen ja kansalaisadressi tullaan - käteisen rahan puuttuessa - matematiikan avulla vielä lannistamaan.

Suurin kysymys, joka koskee perälautaa, on työväestön liikehtely. Mille puolueelle vanhan sosialistin insinööripoika tulee äänensä antamaan? Mikä on se oikea työväenpuolue, se tullaan näkemään vasta kansanedustajavaaleissa. Muistettakoon kuitenkin tällä hetkellä, että kymmeniä galluppeja tullaan vielä ennen lopullista ratkaisua arvuuttamaan.

torstai 18. helmikuuta 2016

Yrittäjä

Iän muovaamat vaot otsalla etsin, ja löysinkin sieluni syvänteistä ihmistyyppejä, joiden askel vaikuttaa aina, ja eturivissä, kuumalla rytmillä. Löysin silloin yrittäjät. Yrittäjiksi alkavat vain ne, joita ajaa halu tehdä entistä enemmän ja parempaa, poiketen niistä, jotka näkevät kaiken muun itselleen ylhäisempänä.

Ihmistyyppejä löytyy muitakin, itse omasta mielestään luonnon lahjakkuuksia, ylhäältä alas katsovia, mutta samalla valoa säkissä kantaen. Tosikansalaisia ja tosi-isänmaallisia vain ne, joita ajaa tahto tehdä, kaikki uudella ja paremmalla tavalla. Aikaan saava, menestyvä yrittäjä, on aina  oikeassa ajassa.

Tutkistelin myös kaikkein ominta sisintäni, havaitsin aikanaan oman yrittäjyyteni jälkeensä jättämiä, syviä uria ja punertavien arpien peittämiä, nyt jo kuivia haavoja. Hartaasti kumarran, pitkälle harmaantuneen pääni, tämän päivän yrittäjille, väsymättömille ihmisille, joiden harteille taas kerran asetetaan kansakunnan pelastajan viittaa.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Urheilulaji

Kansalla on käytössään jokseenkin muuttumaton rahamäärä, jolla se haluaa pitää eri urheilulajit ja muun viihteen hengissä ja kehittää niitä kansainvälisesti. Jos esimerkiksi Nuuksion vaelluspolku haluaa kassaan, uusitulla suunnittelullaan, hankkia lisää 1 miljoonan, se on jostain muualta revittävä. Kansan vapaassa käytössä oleva rahamäärä on - nollasumma peliä.

Rahalla siis saa viihdettä. Kärjessä kulkee lätkä, kaikkein kallein harjoitukseltaan kuin varusteiltaankin. Sen merkityksestä ei ole epäselvyttä, vasta saavutettu junnujen MM siitä on tuoreena takuuna. Hyvin yksimielisesti kansa on valmis lajia tukemaan, ja siis pelaamaan varoillaan, vaikka urheilulaji ei olekaan maailman eniten levinneitä.

Mäkihyppy, ennen niin viihteellinen tv-urheilulaji, on päinvastoin kärsinyt käsittämättömän romahduksen. Pitkälti menneisyyteen  ei tarvitse katsoa, kun suomalainen löytyi jostakin kärkisijoilta ja suomalaiset valmentajat käskivät koko maailmaa. Nyt kaikki on pyllähtänyt nurin ja selityksiä tapahtuneelle on yritetty antaa. Kaikkialle tunkeutunut rahanpuute nähdään suurimpana onnettomuuden aiheuttajana. Nollasumma peli toimii jatkuvasti.

Rahanpuutteesta onkin lähdettävä. Lasketaan ensin kuinka paljon mäenlasku vaatii pääomia
antaakseen todella harvoille urheilijoille mahdollisuuden urheilulajiin. Aika moni on vastaan, jos alkupanostuksena lasketaan maaston raivaus ja lisäksi nykyaikainen hyppyriteknologia. Lasketaan sitten kuinka monta harrastajaa me saamme käyttämään niitä melkoisia varoja, joita olemme kansakuntana valmiit tähän lajiin panostamaan.

Kun se rahamäärä, jonka kansa on valmis talousarviostaan urheiluviihteelle siirtämään on jokseenkin vakio, kannattaisiko alkaa miettiä, mitkä lajit tulevat syrjäyttämään perinteisemmät. Tulee mieleen - salibandy - joka edustaa tv:n-omaisuutta ja nimenomaan uutta aikaa, joka käyttää jo muihin tärkeisiin tarkoituksiin rakennettuja saleja ja yhdistää aikalailla nykynuorisoa. Kannattaisiko raha ottaa mukaan muidenkin urheilulajien tulevaisuutta suunniteltaessa?

On ihan totta, että monet lajit ovat kotoisin tietyistä maan osista, maakunnista. Niiden karsiminen saattaa perinteiden takia olla vaikea. Johonkin meidän kuitenkin tulevaisuudessa on pakko ajatuksemme suunnata, jos me aiomme maailmalla pärjätä. Yleisömääriin katsomossa? Kunnan ja kunnallisten yhtiöiden osallistumiseen kustannuksiin? Perinteeseen? Kuka keksisi kaavan, jolla voisi pienikin valtio kansainvälisessä kilpailussa olla menestyksellä mukana?







sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Tulevaisuus

Kaikkein keskeisintä kaupunkisuunnittelussa on tasainen, mutta samalla päämäärätietoinen vauhdinjako. Tuskin mitenkään voidaan perustella, että kaavoituksessa ja muussa suunnittelussa syöksytään milloin minkin idean perässä ja sitten taas joudutaan jarruttamaan. Tässä suhteessa hyvää kaupunkisuunnittelua voidaan verrata niin sanotusti "pehmeään" autonajoon.

Ihmisiä, tavaraa ja palveluita pitää saada oikeaan aikaan oikeaan paikkaan operatiivisesti ja kansainvälisesti kilpailukykyiseen hintaan. Jatkuvasti ja nopeasti muuttuvien liikennetarpeitten tutkiminen kuuluu eräänä lopputulokseen vaikuttavimpana tämänhetkisessä maailmassa. Varoja liikennetarpeitten uusiin ratkaisuihin täytyy aina olla. Onko meillä?

Kaupungin rahoittamalta kehitysyhtiöltä odotetaan nyt sellaista tutkimusta, joka antaa tarpeeksi suuren kuvan 2030-2050 virroista koko mullistuvan maakuntamme kaukaisessa tulevaisuudessa. Kehitysyhtiö ei siis saa jatkuvasti käyttää vain sivullisia konsultteja koko seutuun sopeutuvassa ongelmaratkaisuissa. Sen täytyy kyetä itse - tai sitten valtion avustuksella - osoittaa tulevaisuuden ratkaisuja, jotka pätevät kauas meidän jälkeiseen aikaankin.

Katseen on muun muassa kohdennuttava työmatkaliikenteeseen. Kuntaliitokset, joita meille tullaan suosittelemaan, tullevat erisuuntaislla liikennepaineilla osoittamaan, että väestö painottuu kehitykseen myötä yhtäjalkaa kaupan kanssa. Liikenne sopeutuu siihen joko vapaaehtoisesti tai pakolla. Väestöä ei enää voida pelkin kaupungintalon määräyksin siirtää epätaloudellisten etäisyyksien päähän.

Yhteiskunnan tulevalle kehitykselle raamit tarpeeseen luo liikennetarve. Se, kehittyykö painopiste Kotkan saarelle vai Jumalniemen suuntaan on yhdentekevää. Painopiste syntyy väestön kasvun mukaan itsestään. Kaupungin alue on koko maailman kehityksessä mittakaavaltaan säälittävän pieni. Onko Oikeustalo väärässä paikassa tai poliisitalolla valtaliikenteeseen nähden oikea postiosoite, käy toteen sitten joskus. Kaupungintalo on liian vaatimaton paikka tehdä suunnitelmia maailman tasolla.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Yhteismoka

Liian harvat, niin demareissa kuin oikeistossakin, tajuavat sen menetyksen suuruutta, jonka kansamme on muutamassa vuodessa kärsinyt: Jo 41 valtavaa paperikonetta on jouduttu kysynnän puutteen takia pysäyttämään.  Lisäksi ei Nokia enää valmista matkapuhelimia, jotka aikanaan toivat melkoisen veromäärän valtion kassaan. Menetys on siis suunnaton. Sitä ei millään Antti Rinteen taikasanalla takaisin saa, ei sitten missään muodossa.

Maailma muuttuu, sitä ei estä mikään. Uusi maailma vaatii uudet tuotteet ja uuden järjestyksen. Mikään koulutusraha ei kykene äkkiä luomaan ihan uutta. Velkakello tikittää ja samanaikaisesti SAK.n propaganda jauhaa ja pauhaa. Järkevä osa kansasta alkaa jo tuskastua lakkouhkailuihin, joista ensimmäistä, odotellaan  metsäkonealalla 11,01.2016. Kysymyksessä olisi siis varsinaisen lakkoaallon esivaihe. Muistutus siitä voimasta ja vallasta, jota ei tässä tilanteessa kannata käyttää.

Mutta taistelumuskelit ovat molemmilla puolilla olleet tarpeeksi jo näytillä.  Kumpikaan ei rohkene etsiä taistelulle syyllistä, sillä kyseessä on molempien yhteinen moka. Siinä vain toinen osapuoli pyysi tilastojen harhauttamana liikaa ja toinen ojensi sen liian herkästi. Raha oli halpaa ja sitä jaettiin. Aivan vakavasti tasavallan presidentti Niinistö kysyi, olivatko "saavutetut edut" todella saavutettuja, Ei koko kansaa kannata saavuttamattomien puolesta tappeluttaa.

Tänään me kaikki iloitsemme MM-junnujemme voitosta. Erikoisesti siitä, että voitimme Ruotsin. Se ei tietenkään muuta maailman menoa,eikä sen politiikkaa kanna, mutta  se on on - ainakin  meistä - suuri asia. Varsinkin kun se on oman nuorisomme tekemä. Ehkä Kotkan talouskin aikanaan saadaan järjestykseen, sitten kun laivat taas alkavat kulkea. Ja onhan lähellä sykkivä Pietari meille kultainen kaupunki. Mutta olisiko jo aika kuvitelmien muuttua todellisuudeksi.