tiistai 12. toukokuuta 2015

Uhkat

Vanhaan aikaan uhkasivat eri verkkoja kaatuvat puut ja korkeintaan luonnonmullistukset. Nyt vahingoittavat niitä ilkeät pöpöt. Hurjimmat arvelevat, että SIM-korttien salausavaimet voidaan noin vain varastaa, tai trollitehtaat luovat sellaisia kyberuhkia, jolloin koko maailma menettää ohjattavuutensa. Näin toivottomaksi ei maailma sentään ole muuttunut. Vaikka tavallinen kuluttaja, ainakin vanhempi sellainen, onkin hämillään kaiken murroksesta, maailma seisoo sentään tolpillaan.

Kybertilanne on paljon muuttunut ja muutoksiin on reagoitava. Niin tekee maanpuolustuskin.  Ei Suomen puolustus hetimiten kaadu, niin kuin villeimmissä ajatuksissa kerrotaan. Ihmiset kyllä selviävät syntyvistä valtakunnallisista kyberuhkistakin suhteellisen vähin vaurioin. Yhteiskuntamme toimii, päätöksiä tehdään ja järjestelmät alkavat taas uudelleen toimia. Tästä tiedosta huolimatta viestinnän uhkat toki arvelluttavat kokonaisia elinkeinoelämän osia.

Valistusta on saatavissa, jo nettikäytöstä. Sen oppiminen tälle ajalle on täysin pakollinen taito. Eteenpäin pääsee asiantuntijoiden avulla. Jo rikollisten pääsy pankkitilille ja rahoihin velvoittavat kuluttajaa suojaamaan itsensä ja pakottavat väkisin tulemaan tähän nykyiseen maailmaan. Joskin tieto maamme puolustusjärjestelmän toimivuudesta luo rauhallisuutta, maanpuolustukseen osallistuvalla on omat velvoitteensa pitää omat tietonsa edes hyväksyttävällä keskitasolla.

Ajan riento on nopea, tulo- ja menokulmat niin monet, ettei liian pitkäaikaista jäämistä avuttomaksi päältä katsojaksi kenellekään voi suositella. Ajatusta nopeasta opiskelusta helpottaa tieto, että kokonaista kyberturvallisuutta ei kukaan tavallinen kansalainen voi kokonaan hallita. Jo lainsäädäntö yksin vaatii jatkuvaa tarkennusta ja päivitystä. Se vie aikaa ja vaatii eri mielipiteistä kansalaisryhmien välistä keskustelua. Tavalliset verkkohyökkäykset voivat sitäpaitsi kohdata ketä hyvänsä.


perjantai 8. toukokuuta 2015

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla.

Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena.

Naisten rangaistusleiri Karhulassa - leirillä oli paikkakunnan väestön antama lisänimi - oli kolmen parakin ja ruokalan kokonaisuus lähellä sodan aikaista Rauhalan puukoulua. Kutakuinkin sillä paikalla, missä pieni kukkula kohoaa ennen rautatielinjaa ja sitten leviää radanvarren suunnassa asutukseen päin. Asuntoparakit olivat ilmatoiminnan vuoksi maalattu vihreiksi. Kuri ja järjestys olivat työministeriön määräämiä, hallinto täkäläisten virkamiesten käsissä.

Rangaistut olivat Hämeenlinnan naisvankilasta siirrettyjä rikollisia, julkialkoholisteja tai muuten sotilaspoliisien pidättämiä ja oikeudessa tuomion saaneita ns. "tuhmia tyttöjä". Työ tehtiin Lasitehtaalla, pullojen tuotannossa ja pakkauksessa ilman mitään kuumuus- tai muita lisiä. Kuljetus tapahtui aamuin illoin joko marssien tai kuorma-autolla. Kuria pyrittiin pitämään ajan mukaan sotilaallisena. Kurinalaisuudesta huolimatta pääsi yksi parakeista eräänä yönä palamaan.

Naisten rangaistusleiri toimi siis Karhulassa. Kaikki paperit kerran eläneestä leiristä ovat kadonneet. Vain kansan antama pilkkanimi säilyi jonkin aikaa. Sekin vähin erin häipyi.  Millaista tuskaa parakkien asukkaat tunsivat täällä olostaan, siitä emme ole koskaan saaneet tietoa, aikalaisten kertomuksista. Aikanaan parakit yhtä lukuunottamatta hävitettiin. Samalla katosi tieto alkuperäisestä paikasta. Jäljelle jäänyt ruokala sai nyt toimia luistimien kiinnityksessä ja lämmittelyssä. Karhula alkoi elää uutta aikaa.