tiistai 29. heinäkuuta 2014

Arkiston aarteita

Muutamana päivänä, hävittäessäni vanhaa arkistoani, innostuin  sukeltautumaan vuosikymmenien takaiseen kirjeenvaihtooni. Aivan erikoisesti minua kiinnosti 17.11.2003, kaupungin silloiselle johdolle kirjoittamani suunnitelma. Se koski monipuolisesti Kyminlinnaa, menneisyyden lahjaa Kotkan kaupungille. Ajattelin Kyminlinnan linnoitusta silloin maisemallisena kokonaisuutena, mutta tehden kaikki yksityiskohdat kuitenkin sopimalla Museoviraston kanssa.

Päätin kirjeessäni urheasti lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla. Aloitteeni oli moniosainen. Siinä oli kohtia, jotka näkivät myös riskejä. Tässä kohden nostin kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen roolin siihen korkeuteen, mihin se luovuudessaan kuului. Riskinä pelkäsin nimittäin, että jonain päivänä saatamme menettää ahkeran ja kelpo virkamiehemme jonnekin, muitten antamiin, muihin tehtäviin. Houkuttelijoita kun tuntui riittävän ulkomaita myöten.

Suunnitelmani edellytti, että Laaksonen kannattaisi tietyin järjestelyin irrottaa rutiinitehtävistä, joita hänellä oli liikaa, ja vapauttaa siihen työhön, jossa hän oli maan kärkeä. Laaksoselle itselleen ei hiiskuttu sanaakaan. Yhdessä korkean, johtavaan poliitikkoväkeen kuuluvan kanssa, kävin nimittäin KyAmk:n rehtoria ja koulutuspäällikköä tapaamassa ja pohdintaani tarkkuuttamassa. Molemmat koulutuksesta kiinnostuneet tuntuivat alkuhämmästelystä päästyään, kovinkin innostuneilta.

Kyminlinnan linnoituksen modernisointiin tarvittiin ensimmäiseksi suunnittelutiimi. Sen jatkeeksi tarvittaisiin uusi opiskeluyksikkö: ulkomaisen esimerkin mukaisesti, maisemointi-insinöörit.  Laaksosesta tulisi suunnitelman mukaan pääkouluttaja. Millä nimikkeellä hän toimisi, se ei kai ollut suurin ongelma. Professuuri kuitenkin, jo sanana, aiheutti pitkän pohdiskelun.  Koulutettuja maisemointi-insinöörejä tarvitsivat monet muutkin Kaakkois-Suomen kunnat muun muassa omiin rajalinnoituksiinsa. Tärkeimpiä, kaikille yhteistä Salpalinjaa ja Ruotsinsalmen linnoitusta silloin tietenkään unohtamatta.

Opiskelun oheen oli tarkoitus synnyttää silloin automaattisesti linnoituksia korjaava ja maisemoiva toimisto. Aluksi se tekisi tilaustöitä muillekin kunnille, mutta toiminnasta kertyisi joka tapauksessa KyAmk:lle merkittävää lisärahoitusta. Museovirasto valtiokonttorin tukemana saattaisi intoutua mukaan näin aktiiviseen pilottiprojektiin, mutta ainakin maakunta saisi oman leimansa matkailuun, ikään kuin lisäarvona. Suunnitelma synnyttäisi kenties aikanaan korkeata kunnallista verotuotantoa.

Seurauksena oli monta vuotta kestänyt hiljaisuus. Suunnitelmasta ei sitten useista jatkopuhalluksista huolimatta tullut mitään. Ajatus kaupungin ydinkeskustasta oli siihen aikaan liian hallitseva, tai sitten muu varainkäyttösuunnitelma, Kantasatama, kiinnosti hallitsevaa hallintoa uutta ajattelua enemmän. Tämä ylläoleva "arkiston aarre" syntyi  silloin, kun Kotkaa hallitsivat toisenlaiset aatteet ja uusi kaupunginjohtaja näytti hallintoväen enemmistölle suurempia näkemyksiä kaupungin tulevaisuudesta.

Helle latistaa laiskaksi!  

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Toivoa täynnä

Kotoisen sanomalehtemme pääotsikko - Risteilijöitä horisontissa -  rävähdytti silmäni selälleen. Jotakin, vihdoin? Mutta nopea sivunvaihto varsinaiseen uutisosastoon saikin sitten syntymään kysymysmerkkejä kuin siipiä suhisevaan tuulimyllypuistoon. Olisiko itse hankitussa rahapulassaan halvaantuneena makaava kaupunkimme, nyt vihdoinkin uuden elämän edessä? Uskomatonta! Puolen sivua täyttäneet kuvat ja piirrokset vanhasta kantasatamasta johtivat kuitenkin ajatukseni niihin jo paljon aikaisemmin mietittyihin, vanhoihin uriin. 
 
Cameron Sawyeriä kyllä ymmärtää. Äkillinen rikkaana pidettyjen venäläisten poisjäänti turismin massoista haittaa tietenkin laskelmia, oli kyseessä minkätasoinen outlet tahansa. Häneltä on vedetty matto jalkojen alta. Hellitellyjen risteilymatkustajien halut kokea matkoillaan uutta ja yllätyksellisyyttä ovat varmaan ennakkoon ja taatusti nykyaikaisin keinoin tutkittu tarkkaan. Haluaisivatko ristelymatkustajat edes vähäksi ajaksi rantautua tänne Kotkaan, jos ja kun laivan oppaat kertoisivat tärkeimmiksi käyntikohteeksi outlet-tehdasmyymälän tai jotain muuta. Mitä muuta Kotkassa on..?

Kaupunkimme satamankin tuntevat kauempaa tulevat vain ani harvat. Tuntijat lukeutuvat enimmäkseen meriliikennepiireihin, laivayhtiöitten muutamiin virkahenkilöihin, ja kokonaan lopettaneeseen tai harventuneeseen huolinta- ja tullihenkilöstöön. Olisiko laivalla jo hemmotellulla tavallisella merimatkailijalla toivoa löytää täältä ennen kokemattomia elämyksiä tai matkailullisesti jotain uutta? Varsinkaan, kun kultaa välkkyvä miljoonien asukkaiden monipuolinen metropoli elämystarjouksineen siintää silmien edessä.

Merimiehet ja rekkakuskit ovat erikseen, mutta he tuskin osuvat näihin loistolaivan matkustajahotelleihin. Tottakai jokainen kaupunki maailmassa haluaa maaperälleen kansainvälisiä turisteja. Hotellit mielivät varakkaita majoitettavia, ravintolat nälkäisiä asiakkaita, ulkoterassit janoisia olutveikkoja, museot vihertäviä kulttuurikävijöitä ja kaikki marketit himo-ostajia. Mutta ollaan nyt reilusti realisteja. Turhaan me arvuuttelemme tulevatko vai menevätkö kaikki odotetut meidän mielestämme oikeaan paikkaan.

Onhan meillä omat Kotkan Meripäivät - yli 200 000:ne (!) vieraineen, yhdistyksille tuottavine talkoineen ja kauppaliikkeet valtavine ostopiikkeineen. Onko kukaan koskaan miettinyt, mihin kotkalaiset ihan vapaat varansa käyttävät? Sitä paitsi - onhan meillä olemassa  toinenkin iso ja positiivienen vaihtoehto, mikäli kuvitelma jättiristeilijöistä häipyisi. Rakennetaanhan meille, vielä nimettömän Nauhakaupungin (Vaalimaa - Pyhtää) Kotkan pohjoista kaupunginosasa, Karhulaa ja Kyminlinnaa korostava uusi pikitie Pietari - Helsinki - Tukholma - Oslo. Sen lopullista merkitystä emme kaikkine vaikutuksineen vielä edes tunne.Se voi mullistaa ajattelua.