perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kivipohjaa odotellessa

Olemme eläneet 2000-luvun alkua elintasokuplassa. Meille jauhoivat silloin hyvää kaikki paperi- ja sellukoneet, meitä kateellisena katseli puoli maailmaa, yhtenä syynä valloittaen porskuttava Nokia. Olimme elintasossa melkein saavuttaneet Ruotsin. Olimme omasta mielestämme rikastuneet yhdeksi maailman mahtavista.. Eikä saavutetuista eduista meidän pitänyt koskaan tinkiä, sen opetti meille ay-liike. Kuinka moni meistä silloin osasi ennustaa sen miten vaikeaa on tulla elintason mäkeä alaspäin? Pitäisikö muun muassa Kotkan edelleen lainata ja jättää velkansa vain makaamaan tulevalle nuorisolleen?

Ainakin se olisi pitänyt kyetä ennustamaan, että oman elintasonsa kohottamiseen kaikilla maailman kansoilla on sama oikeus. Tämän me ainakin unohdimme.  Työt alkoivat kuitenkin valua niihin maihin, jotka pitkään olivat nauttineet olosta kehitysmaana ja saaneet kehitysapua. Ennen kuin aavistimmekaan, se osa maailmaa, joka omana aikanaan oli johtanut kehitystä, joutui saamaan ja ottamaan peräti vastakkaiseen suuntaan varoja, siis velkaa, ennen köyhinä pidetyiltä valtioilta. Oli entisen köyhän Kiinan vuoro alkaa näyttää rikkauden mahtiaan.

Ensimmäisenä selityksenä tähän alkoi tietysti vaikuttaa, että työ entisissä kehitysmaissa tehtiin paljon alempaan hintaan kuin hyvinvointivaltioissa. Itse olemme korostaneet koulutusta -  sen seurauksena julkisen hallinnon virat  ovat alkaneet olla kaikkein halutuimpia.  Kun siinä vaiheessa tapahtui USA:n pankkitaloudessa pari jättikuprua, niiden suuruus alkoi myllertää koko maailmaa. Nyt olisi kaikkien vihdoinkin pitänyt herätä. Mutta saavutettua elitasoa haluttiin poliittisista syistä säilyttää ja helpoimmin arveltiin sen olevan mahdollista velkaantumalla. Maksetaan sitten joskus, parempana aikana.

Nyt eletään vaikeaa velan taittamisen aikaa. Mitään helppoa keinoa sille ei ole edelleenkään näkyvissä. Eräänä syynä demokratioissa ovat nopeasti toistuvat vaalit. Se puolue, jonka äänestäjäpiireissä elää se osa kansaa, joka kipeimmin saa ottaa vastaan elintasotaistelun tulokset, haraa luonnollisimmin vastaan. Kaikkien pitäisi kuitenkin nyt miettiä, ovatko nk. saavutetut edut, kuten "pekkaset", päivähoidon moninaiset muodot, kulujet kahdesta työmatkaan käytetystä autosta, sote, kuntaliitokset ym, ym. sellaisia etuja, joista ainakin osaa pitäisi nyt puntaroida uudelleen. Jotain taidamme unohtaa jatkuvasti.

Mitä sitten tapahtuu jos ja kun yleinen korkotaso hinautuu lähelle 5 %, tai siitä yli? Kaupalle, maamme museolaitokselle, satamille? Kaikille. Jonnekin mainitulle keskikorkeudelle korko kuitenkin menee. Aiheuttaako se ihan uutta parkua? Millä keinoin rakennamme valtion ja kuntien tarvitsemat talousarviot silloin tasapainoon? Taloussatraapit puhuvat kauniisti velkaelvytyksestä, mutta samaan aikaan puhuu VTT:n johtaja Juhana Vartiainen, talousmies hänkin, omaa teoriaansa: "Pienimmällä kivulla häviää velka tekemällä enemmän töitä."! Mutta töitä on silloin tehtävä maailman hyväksymään hintaan. Miten tähän sopeutuu ay-liike ja toisaalla lähestyvät eduskuntavaalit? 
  

torstai 12. kesäkuuta 2014

Soitto on suruista tehty

Paikallisen sanomalehden lukeminen - Kotka jatkaa karsimista - oli surullista. Vaikka niin sanottu kehitys oli kyllä ennalta tiedossa, lukujen ikään kuin virallistuminen oli lukijalle vaikea paikka. Kotkassa on tehty konsulttien kehoituksesta niin monta tyhmää päätöstä, ettei sanomalehden tiedoanto enää tyrmistyttänyt. Vain se, että jokainen velkaeuro tulee tulevien sukupolvien maksettavaksi, se suretti. Vasta ensi vuonna näkyvät nimittäin valtakunnan jo sovitut kehyspäätökset. Mitä sitten tapahtuu?

Talousarvion perusteet vuodeksi 2015 on nyt laitettu pureksittaviksi paperille. Niihin tuskin sisältyi se korjausvelka, joka meillä vain sumuisesti hallussa. Siellä jossain se on, tulkoon silloin kun tulee. Tarkoitan tässä myös kaupungin koko huoltoa rasittavaa viemäri/vesijohto- putkivelkaa, joka ennalta aavistamattomasti vaanii talouttamme. Käsittääkseni sitä myrkky-ilmiötäkään, joka nyt Keskuskoulun remontissa pulpahti esiin, ei ole alun perin tutkittu riittävästi. Täytyy kai se myrkky ainakin kapseloida, ja sekin maksaa.

Niin kauan kuin kansalaiselta kielletään edes osa virallisesta tiedosta, demokratiasta tässä kaupungissa on turha puhua. Viimeinen uutinen kertoo, että Kotka odottaa merkittävien toimijoiden päätöksiä paikkakunnalle sijoittumisesta. Niiden antamaa tuottoa talousarvioon sisältynee 3,5 miljoonaa euroa. Otetaanko täällä lainkaan huomioon laskelmia kadonneesta ostovoimasta, josta kauppiaskunta on parhaillaan tekemässä krittisiä arvioita? Minne se ostovoima oikein katoaa, kun venäläisiäkin pitäisi tulla? Avoimuutta ja demokratiaa tämä kaupunki kaipaa.

Laskentataito Kotkassa näyttää heikosta menestyksestä huolimatta kehittyneen. Palvelutaso tästä syystä alenee, kun on pakko kutistua. Jotkut investoinnit vähenevät ja henkilöstösuunnitelmakin tiukkenee. Velanottoa pyritään jarruttamaan. Nämä kaikki lienevät samalla oletuksia taloustilanteemme tulevasta kehityksestä. Siitä huolimatta siellä täällä paistaa kuitenkin harhatoive, ettei kunnallinen hallintomme vielä kokonaan joutuisi valtiovallan käsiin. Se toive tuskin toteutuu. Valtiokonttori puhuu vielä tuomionsa ja silloin nauhakaupungista tulee totinen tosi.




torstai 5. kesäkuuta 2014

Siili pistää kipeästi

Suomalaisia kummastuttaa itänaapurimme viimeaikainen käyttäytyminen. Kaikille pitäisi olla selvää, myös Venäjälle, ettei naapurivaltioiden rajoja enää voi kynän vedoilla muuttaa. Totta kai pienessä valtiossa tunnetaan lähihistoriasta johtuen levottomuutta, Varsinkin, kun vielä lentokoneiden rajaloukkaukset sattuvat samaan aikaan. Puolustuslaitoksemme valmius on syystä kansalaistensa erikoistarkkailussa.

Mikä saa valtion, jossa demokratia ymmärretään täysin eri tavalla kuin läntisissä maissa, muita uhkaamaan? Hyväksyn vain yhden mielipiteen ja pidän sitä luonnollisimpana: Venäjä ja Putin ovat levottomia omasta taloudestaan. Maa on luonnorikkauksiaan säästämättä elänyt vain päävientituotteittensa varassa, öljystä ja kaasusta. Monipuolisempi tuotanto ei ole samana aikana päässyt läheskään samassa mitassa käyntiin. Korruptio syö suunnattomia varoja.

Venäjällä on kuviteltu pysyvästi pärjäiltävän edullisella öljyllä ja sen jalosteilla. Mutta helpot hedelmät on jo poimittu. Siinä maassa ovat talousihmiset jo pitkään varoitelleet, että öljyä ja maakaasua jo nyt rasittavat, ja yhä lisäävät, pumppaamisen kustannukset. Arktinen ilma ja jäätynyt maa eivät helpolla luovuta luonnorikkauksien pitkiin vientiputkiin. Niukkenevat ja kallistuvat luonnonvarat tulevat jatkossa määräämään maailmanpolitiikkaa.

Samaan hengenvetoon voi vain viitata, että tulevaisuuden sodankuvaan kuuluu paljon muita elementtejä kuin aseilla paukutteleminen. Sotatalous määrää lopulta aseistuksen määrän ja laadun. Tätä tosiasiaa korostaa muun muassa modernin kybersodan tuntemukseen erikoistunut sotatieteen tohtori Limnell omissa esityksisään. Omana ongelmana tieto, että pääosa öljystämme tulee perinteisesti Venäjältä. Pääesikunnan suunnittelussa tämä on varmasti jo otettu huomioon.

Suunnittelussa korostuvat varmaan myös Itämeren kapeus kulkureittinä ja  öljyteollisuutemme muukin kriisialttius. Puolustusvoimiemme rooliin ei kuulu ainoastaan taistelijoiden huolto, vaan koko kansakuntamme pysyminen hengissä. Monin yksityiskohtiin on siis varauduttava. Samalla mahdollisille hyökkääjille on sopivin välein muistutettava, että ei siiliä koskaan kannata panna taskuun. Siili osaa pistää kipeästi; sen piikeillä voidaan vastustaja jopa tappaa.

Koko Euroopassa raskaat panssarit ja muut vastaavat sota-aseet ovat olleet uhkaavan öljypulan takia vähennyslistalla. Tähän asti ylipainotettu maataistelu on edelleen tärkeä sodan elementti, mutta sodan voimainkoetus näyttää liukuvan yhä enemmän maasta ilmaan ja ilmasta kohteeseen, täsmällisesti osuvien ohjusten väliseksi taisteluksi. Sodankuva muuttuu koko ajan ja tuskin sen koko olemusta on mahdollista kaikessa laajuudessaan edes yhden tavallisen ihmisen tajuta. Kybersota viimeisenä uutuutena mitätöi vanhan näkemyksen armeijan uudessa johtajakoulutuksessa.