torstai 29. toukokuuta 2014

Asummeko hyvinvointivaltiossa?


Korkea koulutustaso kuuluu hyvinvointivaltion kärkitunnuksiin. Koululutuksesta jopa käydään sotaa eri yliopistojen ja muiden valmistuslaitosten välillä. Näin oppilaitosten kyky ja rahavarat tuottavat muun muassa tarjontaa, joka saa potentiaalisen oppilasainekseen valintatilanteessa liikettä.   Löytyykö työpaikka valinnassa olevilta saroilta opiskelun päätteeksi? Mitä valinta tulee vaikuttamaan ansiotasooni?

Koulutustason korottamisen pitäisi tuottaa erikoisosaamista. Erikoisosaamiselta taas odotetaan parempaa palkkaa. Opiskelupaikan valinnasta siis syntyy samalla elintasovalintoja. Erikoisosaaja ei ole mikään tavallinen kadulla kulkija. Syntyykö silloin vaara, että korkeampi koulutus polarisoi hänet hyväosaiseksi, tavallisiin ihmisiin verrattuna ja eikä tasa-arvo enää kuulukaan hyvinvointivaltion keskeisimpiin ominaisuuksiin?

Kaikki poliitikot kehuvat puolustavansa "pientä ihmistä". Mistä löytyvät globaalisessa mailmassa ne kaikkein pienimmät? Maahanmuuttajista, sairaista, työttömistä, vammaisista, köyhistä, lapsista vanhuksista, eri roduista, jne? Miten ihmisen pienuus määritellään? Missä kulkevat ne rajat, jotka erottavat pienen ihmisen meistä muista? Houkuttaa käsite poliitikkoja juuri vaikealla tulkinnallaan? 

Koulutustason korotus vaatii korkeampaa palkkatasoa. Korkeamman koulutuksen tulee siis luoda tuotteita, joita maailmalla riittävän paljon halutaan ja niistä yleensä ollaan valmiita maksamaan. Tällaisessakin mittelössä tasa-arvo häviää. Tasapäisyyttä tavoitteleva valtio ei yleensä parhaiten menesty kansainvälisessä kilpailussa. Kysymys siirtyy näin globalisuuteen. Onko se siunaus vai kirosana? Kohteleeko kansainvälisyys eri tavalla erilaisen koulutuksen saaneita?

Koulutustason täytyisi toimia käsi kädessä sen laadun kanssa, mitä myyjä tarjoaa ja mistä ostaja haluaa maksaa. Me tarvitsemme lisää työtä, siitä olemme kaikki samaa mieltä. Hokema ei ei siis ole mikään uutinen. Jos työn puute aiheuttaa työttömyyttä, se on varma merkki siitä, ettei meillä ole riittävää määrää kauppakelpoisia tuotteita. Tuotteistamisesta ja sen osaamisesta kaiken on siis pakko alkaa. 


lauantai 17. toukokuuta 2014

Nauhakaupunki

Matkasta Venäjältä Suomeen, samoin kuin Suomesta Venäjälle, puhutaan ja kirjoitetaan tulevina vuosina nykyistä enemmän. Sitten kun liikenne hightec-pikitiellä alkaa kasvaa. Silloin itsestään piirtyy esiin se luonnonmukainen nauhakaupunki, johon kuuluvat kaikki lopulta hyvin toinen toisilleen kelpaavat tienvarsikunnat. Uusi liikennepotentiaali kerää - kokemuksen mukaan - ihmisiä ja toimintaa. Sinne kokoontuu ja kehittyy itsestään uutta aloitteellisuutta. Nauhakaupungiksi muotoutuu yhtenäinen ja luonnollinen alue Vaalimaalta Kotkaan, ehkä Pyhtäälle saakka.

Mitä enemmän Helsinki kasvavilla nähtävyyksillään vetää puoleensa autoturisteja, sitä useampi matkailija haluaa pysäyttää ajonsa luonnollisista syistä, virkistyäkseen moderniksi rakennetussa matkailukeskus Kyminlinnassa. Siitä sitten huristelua vaatimaton tunnin pätkä ja turisti on parhaassa paikassa, missä pohjoiset kansat kykenevät omaa kulttuuriaan vierailleen esittämään, Helsingissä. Pohjoisten kansojen elintaso ja hyvinvointi kiinnostaa venäläisiä, heidän korkeinta johtoaan myöten. Elämisen pidempi odote ihan kiukuttamiseen saakka, kiinnostaa siinä eniten.

Oma, saareensa käpertyvä kaupunkimme voi omassa rahapulassaan viritellä matkan varrelle, varoihinsa sopivia verkkoja, saadakseen edes jotain hyötyä lisääntyvistä matkailijavirroista. Kaupunkimme maine omassa maassamme on jo nimittäin sellainen, ettei kotimainen matkailu täkäläisistä kohteista juurikaan innostu. Kaikki merkittävä tulee siis olemaan venäläisten varassa. Jo kristallipallosta voi silloin nähdä, miten ylimielisesti ydinkeskustaksi itsensä nimittämälle kaupunginosalle lopulta käy.

Kristallipallo näyttää, että Kotkansaaren asujille ei käy kuinkaan. Ydinkeskusta nimityksenä vain haalistuu. Esineistöltään miljoonakaungin turisteille vaatimaton, arkkitehtuuriltaan alueelle täysin sopimaton Vellamo-Merimuseo, jonka kattorakennetta vuosi vuodelta vesi läpäisee ja murentaa jää yhä enemmän yksinäisyyttään vartioimaan. Maretariumille käy samoin, vaikka eri syistä. Ankkurin luovuttaminen talouden laahukseksi ja loputtomaksi kustannustaisteluksi kirjavan kulttuuriväen haltuun koituu lopun tuhoksi.

Kun Kotkan jo tähänastiset velat synnyttävät pitkän ja pysyvän kassaköyhyyden, päätyy vain yhteen tulokseen: ei tästä satamanosasta ulkomaisille turisteille mitään vetokoukkua kehity. Kotkansaaren velvoitteeksi hiipii pikkuhiljaa muokkautuva asuntokeskeinen, hiljainen, ikääntyneitä linnoituksia hitaasti paikkaileva vanhakaupunki. Velanmaksuaan se ei kuitenkaan voi unohtaa. Eikä sitä, että nauhakaupunki ei enää tarvitse nykyistä määrää kaupunginjohtajia. Näin uusi pikitie muokkaa tulevaisuuden suunnitelmia monessa, monessa mielessä.

torstai 8. toukokuuta 2014

Vain oikeiden arvojen kanssa voi elää

Itsenäisyyden ja kansallisuuden arvot perustuvat kansamme vapaaseen, omaan tahtoon. Haluamme elää niin kuin me olemme lakimme laatineet. Näitä kalleimpia arvoja puolustamaan tarvitsemme puolustusvoimiamme. Armeija kuuluu kansamme arvoasteikossa korkeaan ja keskeiseen asemaan. Saadakseen aikaan keskustelua joku voi väittää, että armeijamme on esimerkiksi väärillä hankinnoilla tuhottu. Kyseessä on kova väite. Siihen on pakko ottaa kantaa. On vaikea ymmärtää, että korkeimman sotilaallisen koulutuksen tulokseksi olisi saatu vain strategian tyhmyreitä tai peräti vääriin hankintoihin syyllistyneitä maanpettureita. Uskomme on päinvastainen. Maamme puolustuslaitoksessa palvelee tänään historiamme parhaiten koulutettu, isänmaallinen ammattiupseerikunta. 

Jo toisen maailmansodan johtavassa panssarikoulutuksessa tähdennettiin, että panssarivoimien arimmin haavoittuva kohta on sen huolto. Mikäli panssariyhtymän ammus- ja polttoainehuolto saatiin tuhottua, pelkkien vaunujen taistelutaival katkesi. Tätä periaatetta korostettiin muun muassa kuuluisassa Kuhlmeyn lentotoiminassa Karjanlan Kannaksella 1944. Samanhenkistä taktista koulutusta - huolto ensinnä poikki - annettiin Saksasta tulleille Sturmeille ja myös omalle raskaalle vaunukalustollemme. Suuret panssariarmeijat olivat venäläisten valtti toisessa maailmansodassa. Kurskin taistelu ja monet pienemmät yhteenotot sodan loppuvaiheessa ratkaisivat sen valtakunnan eduksi, joka panssareiden rakentamisen lisäksi, kykeni armeijakuntiensa kaikki huollon lajit järjestämään. Venäjä pystyi siihen, paremmin kuin Saksa, jonka huoltoa tuhosivat muun muassa partisaanien hyökkäykset.

Kun  sotaa käytiin Vietnamissa, keinovalikoima, jolla panssareiden ja raskaan tykistön huoltoa tehokkaammin olisi pystytty tuhoamaan, ei ollut vielä valmiina.  Tästä syystä ilma-ase, jalkaväen it-toimintaa vastaan, kärsi raskaita tappioita. Tultiin varovaisiksi. Muun muassa Apaashi-helikoptereista pienemmissä kahakoissa puhuttiin paljon, mutta niillä tehtiin vähän. Niitä ei uskallettu käyttää. Ilmasta maahan ammuttavat täsmäaseet kuitenkin kehittyivät niiden vähäisestä käytöstä huolimatta. Tänään panssarit ja raskas tykistö ovat joutuneet uuteen tilanteeseen. Samalla kun niiden molempien huoltoa ei enää kyetä takaamaan, niiden taisteluarvo on latistunut. Euroopasta saa kohtalaisen huokealla tänään hyviäkin panssareita, melkein alehintaan. Romukasoista vielä halvemmalla.

Yhä tarkemmin sotilaspiireissä tehdään laskelmia, kannattako johonkin valloitukseen lainkaan lähteä, eli syntyykö sodasta lainkaan katetta. Voi olla, että virheitä on tehty menneisyydessä, mutta niitä syntyy tulevaisuudessakin. Historiassa tehtyjä väärin ymmärryksiä ja niistä johtuvia tekoja emme enää voi muuksi muuttaa. Kiinalainen alan oppimestari, monessa yhteydessä lainattu Sun Tzu määritteli aikanaan: "Suurin voitto sodassa syntyy silloin, kun taistelua ei tarvitse lainkaan käydä". Siihen me kansana pyrimme ja korpi meitä suojelee. Krimin valloitus tarjoaa meille uuden strategisen/taktisen tarkkailukohteen.  Muutos ja kehitys monella alalla etenee. Tärkeintä meille itsenäisenä, pienenä kansakuntana kuitenkin on, että Puolustusvoimamme toimii vähintään tasavahvana tekniikassaan, kehittyy oikeassa suunnassa ja oikeassa ajassa. Käsitykseni mukaan se on tehnyt sitä.