maanantai 28. huhtikuuta 2014

Ilman vahingoittamisen tarkoitusta

Pistäydyin muutamana päivänä eräässä hyvän palvelun yrityksessä. Yrittäjä itse palveli asiakastaan, taas kerran, ja moitteettomasti. Samaan aikaan, tarmolla, pesi toimipaikan keväisiä ikkunoita työntekijä. Muutamaa hetkeä aikaisemmin oli räjähdyksenomainen uutinen Metsä Groupin uudesta sellutehtaasta Jämsänkoskelle, Keski-Suomeen, valloittanut suomalaisten mielet. Todella valloittanut, koska moneen kuukauteen eivät tiedotusvälineitten otsikot olleet osanneet kertoa muusta kuin alenevasta elintasosta ja tulevista kieltäymyksistä.

Että kokonainen miljardi! Suomalaisten laskutaito rahasummista on ennenkin heilahdellut laidasta toiseen. Nyt unohdettiin oitis, että viime vuosina purettujen paperikoneiden arvo oli paperinkulutuksen syöksystä johtuen suuresti ylittänyt tuon taianomaisen miljardin. Suurelta tuntuneesta rahasummalla muutettiin saman tien koko talouselämän toimenkuvaa ja suuntaa: tästä se nousu taas alkaa, elintaso palaa ainakin entiselleeen. Ei tarvitse hyväksyä enää kielteisyyttä, ei kirjoituksissa, ei puheissa! Työntekijän katseessa minun suuntaani havaitsin enemmän kuin lievää moitetta. Positiivisuutta, sinäkin!

Hyväksyn mielelläni ajatuksen positiivisesta paremmuudesta, inhimillisesti ottaen lähes kaikessa. Suomalaiselle vain on jatkuvasti vaikeata verrata suhteellisuuksia toisiinsa. Kun viime kuukausina on kuultu vain väen vähentämisiä, yhdellä suunnitelmamiljardilla on tarunomainen kyky vaikuttaa kansan mielialaan. Vaikka ilman edes toteuttamispäätöstä. Paljon on vielä asiassa selvitettävää ennenkuin rakentaminen edes alkaa. Muun muassa yhteiskunnalliset määräykset, tai koko kysyntäkenttä, muiden samalla toimialalla kilpailevien muitten yhtiöitten vastaavat suunnitelmat, niin Suomessa kuin koko globaalisessa maailmassa.

Tunnelman heilahtelussa kysessä onkin usein pelko. Pelosta joutua itsekin luusereitten poispotkittavaan joukkoon. Näin syntyvät muun muassa myös kunnallisten museoihmisten laskelmat. Ei niitä millään haluaisi lukea tahallaan vääristellyiksi. Kun laskelmia muun muassa Vellamosta tehdään, unohdetaan osaan kansaan menevästi, vain muutamia tositärkeitä asioita. Tai sitten ei kyetä oikein laskemaan. Tunne on silloin voittanut opiskelunaikaisen tiedon. Nimittäin: voidakseen jotakin rahamäärää ympäristön hyväksi kuluttaa, jonkun toisen on sitä ennen asetettava tarjontaansa kuluttamishalukkaan eteen ja maksettava ennakkoon koko kulutuksesta oma osansa.

Suhteellisuutta ja rehellisyyttä siis! Demokratiassa sitä ei aina ole. Mutta siitä totuudesta emme millään irti pääse, että demokratiaa parempaa hallintomuotoa ei ole vielä keksitty. Monet ovat on sivuuttamista, jopa hävittämistä kokeilleet, mutta aina on jonkinlaisella rytinällä palattu entiseen, samaan totuuteen. Kun Vellamon kannattavuutta nyt eri keinoin yritetään saada totuutta väistellen todellista  paremmaksi, ei kyse aina ole valheesta. Inhilliseen elämään kun kuuluu muutakin kuin leipä ja sirkushuvi. Ikäni puolesta tiedän senkin. Tahalliseen vahingoittamisen tarkoituksellisuus kuuluu sitten kokonaan eri politiikkoihin.