Siirry pääsisältöön

Sopeuduttava talouden realiteetteihin

Ammattitaitoisena virkamiehenä tunnettu Carean toimitusjohtaja kyllä tietää, että kelvolliseen tulokseen tarvitaan sekä potilaspalvelussa että sen kuluissa, laskelmien osumista kohdalleen. Käytännössä se tarkoittaa: "...kun vain jaksetaan tehdä työtä, jonain päivänä työ alkaa tuottaa tulosta". Toivotaan siis, että koko vuosi 2014 menee hallituksessa nyt sovituilla ja kaavailluilla tavoilla ja poliitikot varmasti tietävät, mikä potilaiden oikea hoitotaso tulee olemaan.

Rappeutuva keskussairaala, jatkuvasti laukeavine vessa-viemärivahinkoineen, tarvitsee alaskirjauksensa, koska remontti ei vielä ole ehtinyt saada kiinteistöä lopulliseen uudistumisen tasolle. Tätä kirjanpidollista vientiä 2013 lopputuloksessa ei potilasjoukon eikä veronmaksajien tarvitse hätkähtää, sillä Carean velkataakka ei tässä alaskirjauksessa lisäänny.

Kirjanpidossa kiinteistön arvo kyllä aikanaan korjaantuu remontin ja uudistumisen myötä, jos toiminta muuten on oikeilla arvoilla laskettu. Ainakin toistaiseksi asia lienee kohtuullisessa kunnossa. Keskussairaalan suuri loppurahoitus 120 - 160 me toki epäilyttää ja mietityttää.

Potilaspaikat vähenevät ja kaikkien muidenkin yhteiskunnallisten palveluiden määrä on pienentymässä. Tätä emme kykene välttämään. Elämisemme on sopeuduttava realiteetteihin.  Suomi on valtiona jo kauan elänyt velaksi ja Kotka koko maassa heilunut siinä kärkikaupunkina. Sitä on aikaa sitten monissakin kirjoituksissa yritetty todistaa, mutta vasta nyt äänenpainot alkavat vakavoitua.

Valtion kolme miljardia, jotka on varattu kestovajeen taittamiseen, saattavat monista eri syistä johtuen lisääntyä jopa yli kaksinkertaisiksi. Sama vaiva siirtyy samalla tästä kuntiin. Siitä huolimatta todellista ahdinkoa tajuamattomat antavat mielikuvituksensa julkisuudessa liihoitella kovaa ja korkealla.

Silloin kun vanhusten hoito, yleisesti ottaen, on lipsahtanut lainsäädännön ulkopuolelle, kaikki kukkuramitalliset toiveet samanaikaisista uusista elokuvakeskuksista, pelikasinoista, kylpylöistä, monitähtisistä hotelleista ja muista Rubiconeista, vaikuttavat tyhjän tynnyrin kolinalta. Kun kaupunkimme tilapalvelulla tuskin on varoja Kouvolan Veturin kokoisen Outlet-hallin vesijohtoon, viemäröintiin ja sähköistykseen suunnattoman muun korjausvelan oheen, täällä edelleen pyritään nuolaisemaan makeaa ennen kuin mitään on suuhun tipahtamassa. Mutta kansa pitää tarinoista. Ja sellainen on täällä historiallisesti tuttu ilmiö.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rangaistussiirtola

Kaikki työvoima: aikuisuuden portille kasvaneet lapset, osa rintamalta lomilla kävijöistä, voimissaan olevat vanhukset ja tietysti kaikki sopivan ikäiset naiset haalittiin mukaan sodan 1941-1944 aikana huutavaan työvoiman tarpeeseen. Jo puolimiljoonaiset rintamavoimat lohkaisivat osansa monenlaisten töiden tekijöistä. Siihen vain oli pakko sopeutua.  Erikoisministeriö huolehti siitä, että maan oma elinkeinoelämä, ja osin myös vienti, pyöri sodan jatkuessa tilanteen vaatimalla tasolla. Historiasta olemme saaneet lukea, kuinka vankiloista värvättiin vapaaehtoisia rangaistusvankeja taistelujoukkoihin ja linnoitustöihin. Osa pakeni, vaihtoi puolta ja valtaosa taisteli. Yleensä kertomukset ovat käsitelleet miesten osuutta, naisten osuus, paitsi lottien palvelua on ollut tuntemattomampaa. Sen sijaan niin paljon ei ole kerrottu kaikkien naisten työstä, varsinkaan silloin kun sitä käytettiin rangaistuksena. Se ymmärrettiin sodan varjopuolena, mutta pakollisena. Naisten rangaistusleiri Karh

Nousukausi

Aito myyntipäällikkö sen tietää, nimittäin nousukauden pituuden. Niin ainakin SK 13-15 väittää. Historiasta voimme lukea, kuinka  yhdessä olemme tunaroineet ja siksi toivuimme muita hitaammin. Lisäksi Suomi koki Nokian romahduksen ja Venäjän hyytymisen. Maamme sai siis enemmän vaikeuksia syliinsä kuin muut talouden kärkimaat, joilla tuotanto oli monipuolisempaa kuin meillä. Tämän ohella Kiinan pörssiromahdusta silloiset asianantuntijat pitivät  mahdollisena. Sen vuoksi korjailtiin väärään suuntaan. Lähes kaikki olivat sen ennusteen takana. Nyt siis uskotaan taas myyntipäälliköiden arviontiin. Elämme terveesti, olemme onnellisisa. Nousukautemme jää täten myyntipäälliköiden arvion varaan. Niin ainakin uskoo Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich. Markkinat lähettävät jo sellaisia signaaleja, että USA vaipuu taantumaan jo kahden vuoden kuluttua! Saadaan nähdä, toteutuuko tämä arvio. Olemmeko juuri nyt kulkemassa ylös vai alaspäin? On siinä poliitikoilla pohtimista, kun eivät osaa nykyist

Carean nykytilanne on muuttumassa hallitsemattomaksi

Jussi Raukko (Kouvola) kauhistutti äskettäin Kymen Sanomissa mielipiteellään, että maakunnan etelän ja pohjoisen välinen kilpavarustelu erikoissairaanhoidon investoinneissa nousee jo 200 miljoonaan euroon, ehkä ylikin. Kauhistusta lisäsi se, että Kymenlaakson omistajakunnat yhdessä ovat keskussairaalalleen tänään velkaa jo 24 miljoonaa! K eskussairaalan kunnossa ja toimitusjohtajan lausunnoissa tilanne on näkynyt. Sairaalan oma rahantarve ja omistajakuntien samanaikainen painostus alijäämäiseen talousarvioon ovat pakottaneet Carean ottamaan omiin nimiinsä velkaa kymmeniä miljoonia, vaikka sillä samaan aikaan on ollut jättisaatavia omistajiltaan. Onhan se aivan hullu tilanne. Näillä kuitenkin mennään, koska omistajakunnat näkevät maineensa takia velat mieluummin Carean kuin omassa repussa. Tilanteeseen toivotaan toki muutosta, sillä Etelä-Suomen aluehallintovirasto on jo herkistetty puuttumaan keskussairaalaa puuduttavaan talousarviokikkailuun. Nyt on syytä luottaa korkean