Blogiarkisto

torstai 25. joulukuuta 2014

Nykydevalvaatio

Liittyessään EU:iin Suomi menetti oikeutensa ulkoiseen devalvaatioon. Siihen aikaan maamme talous porskutti tavalla, ettei sen kehitykseen lainkaan kuulunut valuutan arvon vaihtelu. Nyt tänään nopea velaksi eläminen on herättänyt myös SAK:n. Lyly tietää varsin hyvin tilanteen, mutta jäytävä pelko demareiden tappiosta eduskuntavaaleissa pakottaa julkipuheissa käyttämään, todellisuuden sijasta, kiertoilmaisua. Koko vasemmisto, vihreät toki siihen lisättynä, vaalien alla painottaa mielestäni todellisuuden sijasta toiveita.

Puhutaan painokkaasti kotimaisen kulutuksen ylläpidosta. Se on varmasti tärkeää, mutta sen vero- ja työpaikkavaikutus on hidas. Rahaelvytys on ollut tehotonta. Kaupan myyjien palkat tai varaston alv-vaikutus kyllä lisäävät verotuloja, mutta hitaasti. Velkataakka nousee nopeammin ja samalla Suomen uskottavuus kuoppansa kattamiseen horjuu. Kannattaa tarkastella verovaikutusta ja velalla elämistä rinnakkain ja tehdä painotus sen mukaan. Pelottavat myös 2014 aikana miljardit jo elvytykseen käytetyt eurot eikä tasapainoa ole läheskään saavutettu..

Tuleva hallitus on pakon edessä riippumatta siitä, ovatko demarit hallituksessa tai ei. Finnairin lentoemännät ja stuertit toteuttivat jo omaa sisäistä devalvaatiota. Nanso teki samoin myöhemmin. Molemmat suostuivat vapaaehtoisesti palkkansa alentamiseen työaikaa pidentämällä. Finnairin lentäjät soputuivat palkkansa kehitykseen niin sekavalla työehtosopimuksella, että senkin lopputulos on lopulta sama, osallistuminen sisäiseen deavalvaatioon.

Useissa muissakin yrityksissä keskustellaan sisäisestä devalvaatiosta, vaikka eri vivahtein. Työntekijät tajuavat nykyisen tilanteen, että koko yrityksen kohtalo on heidän käsissään. Tuhoutuuko velkoihinsa ja ylihinnoitteluun koko yritys ja katoavatko samalla kaikki työpaikat. Vaatimuksena kuitenkin on, että yrityksen omistus on talkoissa mukana. Porsaanreikiä ei enää kaivella, eikä muualla työttömiksi jääneitä rekrytoida palkkojaan soveltaneeseen taloon.

Pakko on pakko, sen SAK:kin reilusti myöntää, mutta Keskustapuolue Paavo Väyrysineen loikoo vielä gallup-huumassaan. Kohta senkin aika on sitten julkisesti havahtua ja toimia todellisuudessa. Valuutan omaehtoinen korjausliike eli sisäinen devalvaatio tulee yleistymään. Erikoisesti Kaakkois-Suomi tulee kokemaan muuta maata riipaisevamman sopeutuksen. Kohtalon kouraisut kun täällä ovat olleet kovimmat. Voi olla, että valtio panee Kaakon kerralla kuntoon.

Niin ONNELLISTA UUTTA VUOTTA kuin mahdollista!

maanantai 8. joulukuuta 2014

Läpikulkukaupunki

Harvoin luen tekstareita, joskus kuitenkin. Viime aikoina ovat erikoisesti Kantasatamaan piirrellyt suunnitelmat olleet suurimman mielenkiinnon kohteena. Syy tähän on selvä.  Kaupunkimme taloussunnitelman todellinen alijäämä on tänäkin vuonna yli 15 milj., eikä samansuuntaiselle kehitykselle näytä olevan loppua. Kotkalla ei edes ole varaa rakentaa paikalle kunnallistekniikkaa, saati sitten samanaikaisesti toteuttaa muuta kunnalta vaadittavaa rahoitusta.

Äskettäin näin tekstareissa parahduksenomaisen pyynnön, ettei juuri julkaistua, vanhan sataman kaavasuunnitelmaa heti ammuttaisi alas. Kysyjä oli ilmeisesti Kotkansaari-uskovainen, jolle mikään taloustieto ei tee päähän pesää. Samaan aikaan joukko valtuutettuja tiedusteli, minkä suuruisia kustannuksia välkkyvä suunnittelu oli jo maksanut. Vastausta tiedusteluun ei kuulunut. Salaisuuksien kaupunki siis jatkaa vanhaa menoaan. Kikkailu kiinteistöjen arvoilla vain vahvistaa maineen.

Eduskuntavaalit sotkevat pahasti taloudellista ajattelua muutenkin. "Ei saa koskea saavutettuihin etuihin!" On taloudesta kuulunut vasemmiston mielilause. "Eläkeikään ei kyllä kajota!" Tosivaikeaksi tekee talouden selvittämisen se, että huudoista kehitellään väenväkisin vedenjakajaa juuri eduskuntavaalien alla vasemmiston ja oikeiston välille. Toinen haluaa panosta ostovoimaan, toinen korostaa vastuuta. Kaikki me samaan tulokseen pyrimme kuitenkin. Kummallista!

Suomi nousuun! Eri painotuksilla halutaan kuitenkin samaa. Käytännössä tämä ei onnistu päinvastaislla pyrinnöillä, sillä kaikkien on tingittävä elannostaan, vaativat sitten eduskuntavaalit millaista propagandaa hyvänsä. Lopputulokseksi tulee sitten joku kompromissi ja sen saa pääministeripuolue hallitusta värkätessään pureskeltavakseen. Elintaso ei voi kuitenkaan jatkua entisenlaisena.  Autoakin ajettaessa, pakittaminen on kaikkein kiusallisinta.

Nyt kehitellään kikkailun viime vaihetta. Demarit pelkäävät kuollakseen paikkojen menetystä eduskunnassa. Vasta vaalien jälkeen tiedämme, toteutuuko se lainkaan ja kuinka paljon. Häviöön varautumista voimme kuitenkin aistia jotain. Halutaan myydä Kotkan Energia Oy. Sen voi tehdä kuitenkin vain kerran. Kerran myytyä ei enää takaisin saa. Kaupunginjohtajan eläkkeelle lähtö lähestyy ja olisi hänen aktiiviajalleen edullista, jos Las Vegas-suunnitelma sittenkin antaisi Kantasatamaan lisää työntöä. Jotain edes. Vaikka narulla.

Saa nähdä miten käy. Oma veikkaukseni on, että Kotkan Energia Oy kyllä myydään, vastoin kaupunkilaisten etuja, sillä suuri ja kauhistuttava vaihtoehto olisi joutua eduskuntavaaleissa ja tulevassa kuntahallinnossa syyllistämään Antti Rinnettä ja sd.puoluetta koko tuhon lähteeksi. Vaikkei se tarkkaan ottaen kaikessa paikkaansa pitäisikään. Tarkkaillaan siis galuppien kehitystä.  Riskillä tässä kuitenkin pelataan. Ajatteluttaa.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Tunnelmointia

Vuosikymmenien ajan Kotkasta on luotu kuvaa, että kaupunki on ominaisuuksiltaan maailman kärkikaartiin kuuluva merikaupunki. Hätkähdyttävänä esimerkkinä käy Vellamo-merikeskus, joka yksinäisenä seisoo perustallaan. Sen lopullisia rakennuskustannuksia ei koskaan ole maksajilleen virallisesti ilmoitettu ja joka kuitenkin Museoviraston antamien tietojen perusteella vuosittain kerää aikamoisen summan miinusta  kaupungin lopulliseen tulokseen.

Onnellisena pienen Suomenlahden tuulahduksesta on unohdettu muitten todellisten Euroopan rantakaupunkien, kuten Hampurin, Amsterdamin, Gdanskin, Göteborgin, Narvikin tai Riikan lisäominaisuudet suurien tonnimäärien myötävaltteina. Puistot kukoistavat niissäkin, taideteokset vähintään yhtä arvokkaat. Täällä on siis vuosikymmeniä luotettu sellaiseen turismiin, joka rakastaa merta yli kaiken ja antaa auliisti kukkaron avautua niin kaupunkisuunnittelun kuin arkkitehtuurinkin tarpeille. Sitä turismia ei kuitenkaan haluta helpottaa sen kiitäessä Pietarista Helsinkiin.

Toistaiseksi ei odotuksia vastaavaa kasvua ja samalla velkojen purkautumista ole näkynyt. Joka ainoa merellisen nimen ja samalla romanttisen asun Kotkassa saanut kohde on kehityksessään jämähtänyt ja tappio luetaan joka vuosi taseista. Velkainen hankejono ei ole vähääkään jaksanut kantaa osaansa kaupungin muusta palvelun tarpeesta. Voidaan tietysti sanoa, että olosuhteet ovat olleet epäsuotuisat. Mutta uusi pikitie Pietari -Helsinki herättää vielä toivoa. Kyminlinnan nykyaikaistaminen on pakko nopeutua.

Mutta näinhän se tuppaa olemaan yleensä maailmassa. Eritoten yritystoiminnassa. On siis syytä yrittää rakentaa tasapainoa. Tulee taas kerran mieleen vanha ajatus. Saada kaupungin kehittäjät ymmärtämään toimintaympäristön laajuus ja kerroksellisuus. Ei kannata tavoitella Kotkansaareen Keskustapalkintoa, eikä sitä enää myönnettäisikään. Niin paljon ulkoiset laskelmat ja väittämät ovat toisaalle pyllähtäneet. Viimeisenä kikkana korotetaan sitten täysin omaehtoisesti kiinteistöjen arvoja.

Kotkan hallinto on järjestelmällisesti painottanut, ettei sen henkilöstö ole kovan vähentämisen edessä. Vain pehmeät keinot ovat kelvanneet. Onko tämän kaiken jälkeen enää muuta kuin yksi jäljellä? Kaakko kerralla kuntoon! Yhdistetään Etelä-Karjalan ja koko Kymenlaakson tarpeet valtiovallan yksipuolisella määräyksellä. Levennetään harteita oikein kunnolla. Kyllä kansa senkin maksaisi, totuttuaan ensin koko järjestelmään. Ratkaisu - halki poikki ja pinoon - olisi jatkuvaa riitelyä ja jähnäämistä parempi.

Mainostoimisto Zeelandin markkinoima, vain harvojen ymmärtämä - Kaakko 135 astetta - on nyt vaihtumassa uudeksi markkinointisloganiksi. Kyseessä on Cursorin (!) kehittämä "row by nature". Miten tämä Oxford-englanninkielinen lause toimisi kehittävänä innovaatiostragiana, kun sen toivotaan yhtäaikaa herättävän positiivisia signaaleja venäläisten turisteissa. Todellisuudessa se on taseissa nähtävissä vasta usean vuoden kuluttua. Tavalliselle kadun kulkijalle saattaisi kirjainyhdistelmä yt:t (Cursor + Kotkan kaupunki) olla melkoisesti ymmärrettävämpi.




sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Velkaa

Joka vuosi sama laulu, talousarvion tekeminen on vaikeaa. Vaikeaahan se on, kun ei ole jakovaraa. Eikä tällä näkymin tule. Kaikki haluavat kuitenkin tehdä jotain, joka jotenkin kohentaisi oman puolueen valtaa. Soppa kiehuu ja sen sisältö on sekava. Tee sitten arvioita seuraavasta vuodesta. Pieni myönnytys jossain kohdassa on vanha keino tasoittaa mielet.

Muuten kaikki menee vanhan kaavan mukaan. Maailman kuulu kulissimies Potemkin on niin monta kertaa luvannut jotain ja lupauksensa sitten pettänyt. Velkaa on kukkuramitoin kertynyt ja seuraavan talousarvion rakentaneet tietävät jo, että miinusta tulee tästä vuodesta lisää. Mutta kaikelle tulee maksun aika. Kaupunginhallitus kyllä sen surun jo ennalta tietää ja muista poliitikoista aavistavat ne valistuneimmat.

Saattavat koputtajat olla jo nyt valtiokonttorista. Musta takki ja kaikki. Kaupunginhallitus jatkaa nyrkkitappelua, vaihtaako rahaksi vielä loppuosa Kotkan Energiasta, jatkaen ennalta varman, tappiollisen kohtalonsa viivytystä. Uskoako Ankkurin ihmeeseen, että luotettavia vuokran maksajia kulttuurin piiristä löytyy ja hankkeesta saadaan edes siedettävän tappiollinen, kun aika moni on valtion pussilla jo nyt.?

Kaikkihan on maksettava eikös juu, minkä tässä maailmassa velkaantuu. Niin oli ennen ja niin on nyt. Yksikään velkamarkka ei katoa taivaalle,  Ikeen alta on pakko kulkea, jos itse halutaan olla herrana talossa. Kikkailun marginaali on rajallinen. Kikkailijoiden oikea paikka olisi jalkapuussa. Heikot suojataan ja eliitti saa hieman raskaamman taakan. Niin se jotenkuten menisi.

Kaupungin johdon on pakko antaa raportti Cursorin helottavista ruusutarhoista, käytetyistä EU-rahoista, ja raportti kaikkien konsulttien veloituksista koreaan Kantasatamaan. Samalla vallankäyttäjien on muistettava, että valtaosa kaikkien kulujen maksajista asuu muualla kuin Kotkansaarella. Tälläkin suurella joukolla on vaaleissa mielipide. Eikä kaikkien mieleinen.







keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Trollit

Trolleiksi kutsutaan informaatiosodassa agentteja, jotka aseekseen ovat ottaneet ihmisen mielen, He toistavat esimerkiksi tekstareissa sellaisia asioita, jotka palvelevat tiettyä tarkoitusta. Sellainen kohde saattaa olla vaikka ulkopoliittinen vastustaja, joka on koettu maineeltaan äänimagneetiksi, mutta vastapuolelle poliittisesti hankalaksi. Informaatiosodan suunnittelijat jossakin päin kokevat esimerkiksi valtakunnan pääministerin kaikkein NATO -mielisimmäksi ja siten myös ulkopoliittiseksi päävastustajakseen.

Silloin tarvitaan kuvaan ahkerat mielipiteiden muokkaajat. Täkäläiset avustajat, esimerkiksi jotkut kaksoiskansalaiset, ja muut mukaan liittyjät alkavat silloin toimia trolleina ja muovata monilla tekstareilla vastustajalleen olomuodon. Se voi hyvinkin poiketa todellisuudesta.  Nyt näyttäisi siltä, että pääministeri Stubb olisi poikkeavalla olemuksellaan eduskuntavaaliemme pääkohde, mutta samalla valtakunnan "virtsatolppa". Todellisuuden ja kuvitelman välillä saattaa olla  leveä kuilu.

Eikä silloin tarvita muuta kuin trollit. Ne kuvaavat mm. pääministerin luonteetaan kopeaksi, ylpeäksi, ylimieliseksi ja vaikeasti tavoitettavaksi. Voidaan kysyä, onko puhdas demokratiamme kokenut uusien informaatiokanavien kautta saanut pintaansa uuden uutukaisen valuvian? Voidaanko enää entiseen tapaan käyttää kansanvaltaa niin, ettei ulkopuolinen valtio tai  sisäinen taho voi määrätä disinformaatiollaan kehityksemme suuntaa?

On kotimaisiakin trolleja. Miten poikkeavat esiinkaivetut Soili Suonojan "rikokset" mitenkään maan tavasta, jota on harjoitettu hyväksytysti jo iät ja ajat? Mitä ihmeellistä siinä on? Olisi tosiaan traagista, jos joku suomalainen puolue hädässään eduskuntapaikoista sortuisi houkutuksiin valtakunnan vaaleissa parantaa asemaansa trollikeinoin. Tämä vaikuttaa yhtä käsittämättömältä kuin se, että pyydettyä raporttia kaupungin käyttämistä ulkopuolisista konsulttipalveluista ei saada.

Ihmisten heikkouksista, varsinkin julkisuuden henkilöiden, täytyy tietysti voida keskustella. Mutta selvältä näyttää, että esimerkiksi eduskuntavaalit Suomessa ovat kokeneet jo nyt muutoksen. Jos loan heitto kohdistuu aina vain samoihin henkilöihin tai samaan puolueeseen, medialla täytyy olla valmiiksi demokratian puolustamiseksi keino, millä epäoikeus ja siihen liittyvä disinformaatio voidaan estää.



tiistai 21. lokakuuta 2014

Elokuvat

Ne 45 000 kotkalaista, jotka eivät asu Kotkansaarella, kaipaavat edelleen elokuvia omalle alueelleen. Nyt parhaillaan, kun Jumalniemeä suuri muutoksin järjestellään uuteen uskoon, olisi pitkään aikaan helpointa ojentaa tämä kulttuuritoimi - oikein anteeksipyynnöin kaupungin henkilöveroja eniten maksavalle väestönosalle. Ahkerilta ja idearikkailta arkkitehdeiltä löytyisi vamaan sopuisa ehdotus tähän ikuisuusongelmaan.    



torstai 25. syyskuuta 2014

Sissiarmeija

Puolustuksemme välttää laajaa materiaalitaistelua, koska sillä siihen ei ole varaa ja ennusteetkin lopputuloksesta ovat huonot. Sotaisen paukuttelunäytelmän sijasta sissiarmeijamme katoaa hiljaa metsiin. Sieltä käsin se tekee harkittuja iskuja joko ennalta suunniteltuihin kohteisiin tai syntyvien tilanteiden mukaan. Sissiarmeijamme kärki on hyvin varustettu taistelutapamme vaatimuksiin. Nykyaikaisesti aseistetut Jas Gripenit yhdessä norjalaisten kanssa hoitavat oman osansa ja tulevien ilmavoimien vuokraus valmistajamaalta irroittaa varoja maasodan hankintoihin. Ruotsi sitoutuu valtiosopimuksella siirtyvänsä teollisuutensa ja laivastonsa kautta Pohjolan puolustukseen. 

Sissiarmeijamme rekrytointiin ja mobilisaatioon tarvitaan perustamispaikoille tehokas ilmatorjunta. Se on käsittääkseni jo käsketty ilmavoimillemme ja Stinger-ohjuspuolustukselle. Niiden jatkohankintoihin löytynee rahaa. Viholliselle mikään ilmatoiminta ei tule metsäpeitteisessä maassa olemaan helppoa ja turvallista. Vihollisen kopterit eivät voi lentää oikeastaan mihinkään vuorokauden aikaan turvallisesti. Valloitusta yrittävän elintarvike- ja ammushuoltohuolto tulevat ensinnä kokemaan katkoja. Haavoittuneiden hoitoon saaminen liki mahdotonta. Torjuntatulta voi tärskähtää milloin mistäkin pensaasta. 

Sissiarmeijamme majoitus on pääosin luonnossa, mutta osin myös ennalta valituissa kesämökeissä. Talvikuntoiset kesäasunnot ovat taistelussa kova voimatekijä. Vihollisen oletettut liikkeeet ja agenttitoiminnan torjuntavaste ovat jo valmiina suunnitelmina tehtäväkansioissa. Avoveden aikana sissimme iskevät nopeakulkuislla, maastokelpoisilla pikkuveneillä. Silloin maahantunkeutujan ainoaksi mahdollisuudeksi jää sinne tänne ns. suojaleirien perustaminen. Kannattaako se? Toinen toisensa jälkeen nekin kokevat, ettei minkäänlainen leiriytyminen ole kannattavaa.

Siinä  kun nopeat Amos-kranaatinheittimet ja muut kaarituliaseemme sytyttävät koko leirin, hyökkääjän käsitys puolustajan kyvystä muuttuu nopeasti. Historia ei enää kiinnosta entiseen tapaan. Maamme valloitusta yrittävälle on hankalaa suojattujen leirien ylläpito kaikkine huollon lajeineen. Kaikki taistelutoimet - modernimpia kybertoimia myöten - kohtaavat tehokkaita vastatoimia. Panssarien torjunta on vaaditulla tasolla.

Niin sanottu hiljainen kuolema näkyy suurena loppusaldossa. Simo Häyhän perillisillä on pitemmälle kantava, nykyaikainen tarkkuusaseistus ja sen käyttäjillä erikoiskoulutus. Sotilaallinen esikuntatyö kysyy entistä enemmän kykyä ja ajassa toimivaa koulutusta. Menneisyydessä tehdyt sotilaalliset virheet vaativat mitä syvintä tietoa kaikista olosuhteista. Joskus on pakko luopua 200 tuliteräisestä krh -putkesta, koska taisteleva armeija tarvitsee nahkoja puhkikuluneisiin saappaisiinsa ja koululaiset samaan aikaan paperikenkiinsä.   

perjantai 5. syyskuuta 2014

E18

Kuntajohtajien mielipiteet vahvistavat niitä odotuksia, joita kansalaisilla on pitkään ollut uudesta tieväylästä Pietari - Helsinki - Tukholma - Oslo. Kuntajohtajien mielipiteissä näkyvät luonnollisimmin toistaiseksi vain omaan kuntaan kohdistuvat odotukset, eivät niinkään tieyhteyteen kokonaisuudessaan. Valtiovallan painavalle vastuulle ja näkemykselle jäävät siten sotet ja kuntien väliset tulevaisuuden järjestelyt.

Kahden erikoissairaanhoitoa tarjoavan laitoksen rakentaminen viime vuosikymmeninä kovasti köyhtyneeseen Kymenlaaksoon vaikuttaa kustannuksiltaan mahdottomalta. Suunnitelmia voidaan kyllä näennäisesti tehdä, niitä on myös helppo perua. Mutta lopullisen ratkaisun tulevat Helsingistä ja Valtiokonttorista käsin tekemään ne suunnan määrääjät, joiden käsissä todella on  kahisevaa. Eniten näissä suurissa ratkaisuissa tulee jännittämään erikoissairaanhoito.

Jos Kotkan Keskussairaalan remontointi lasketaan väärien huonekorkeuksien, lahojen viemäriputkien, ilmastointivaikeuksien ynnä muiden rakenteellisten ominaisuuksien johdosta käyvän ylivoimaiseksi, kunnat ovat suuren sovintopäätöksen edessä. Samalla on ratkaistava, missä maantieteellisesti Kymenlaakson Keskussiraala parhaiten ottaisi vastaan ja parantaisi potilaansa? Paikka on pakko valita siten, että se sopii kaikille kustannuksiin osallistuville.

Siitä tunnutaan eri puolilla Kymenlaaksoa kuitenkin oltavan varma, että tieyhteys valmistuu ja synnyttää tänne jotain uutta. Tämä aktiivisuus näkyy toivottavasti ensinnä Vaalimaalla kansainvälisyyden lisääntymisenä. Mihin mittaan tarjonta ja naapuruston kanssakäyminen lähivuosina yltyy, riippuu yhteistoimintapolitiikasta. Erikoistarkkailuussa kuitenkin tulee olemaan se, millainen ja minkä henkinen järjestelmä Venäjää, pinta-alaltaan laajaa, sotilaallisesti yliarvioitua ja taloudellisessa kykenevyydessä arvioitua pienempää valtaa, tulevassa politiikassaan käyttää..

lauantai 23. elokuuta 2014

Jyskytystä

Kun Cheek kerää  80 000 kuulijaa ja katsojaa Helsingin Olympiastadionille yli miljoonan asukkaan pääkaupunkiseudulta, sitä pidetään jo muoti-innostuksenkin hyvänä saavutuksena. Mutta vain hyvänä. Erinomaiseen tulokseen pääsee sen sijaan ainoana se kotkalainen laskenta- ja tapahtumien järjestämistaito, jota johtavat mestarilliset tilastonikkarit. Cheek on vuorenvarma tähti Kotkassa ensi kesänä, koska tänne kerääntyy rientoon reilusti yli 200 000 kävijää!
  
Viime päivien toinen jyrähdys löi vielä Meripäivienkin yleisösensaation. Julkaistun lehtitiedon mukaan Kotkan kaupunki, useitten puolueiden voimalla, lyö pöytään sellaisen vuosituloksen, ettei usko enää tahdo riittää. Maineeltaan repaleinen kaupunki taikoo tappioitaan näkymättömiin - ilman, että kansalaisten täytyy siitä mitään maksaa - reilut 30-40 miljoonaa! Siinä hupenevat mm. Vellamot, aikaisempien hukkainvestointien tappiot ynnä kaikki muut komeiksi piirretyt konsulttikikkailut. 
  
Näin eduskuntavaalien alla kansa saa tottua ihmeellisiin sirkusteppuihin. Tämän ympärillä käytävä kunnallinen sirkus on pääasiallisesti verbaalista. Se etsii tukea mediasta ja saakin sitä, sillä aina löytyy ihmisiä, joiden mielestä vain painettu sana edustaa ainoaa todellisuutta. Kunnallista sirkusta ohjaa sirkustirehtööri. Hän tekee todellisia - niin kuin nyt jokainen näkee - silmänkääntötemppuja. Suurimpana yllätyksenä on pidettävä hänen taitoaan nostaa omilla voimillaan oma egonsa ja samalla  kaupungin talous syvästä suosta. Meillä on todellinen tarujen Mûnchausen. 

Kaikki hoidetaan vain laajoilla käsien kaarilla. Kunnan ja kuntayhtymien kirjanpito-ohjeet voi heittää roskakoppaan, ne voi yksinkertaisesti unohtaa. Kuntaliitto kaikkine aikaisempine määräyksineen nollataan. Kuntasirkus tässäkin perustuu todellisuutta verhoaviin valoihin, hämääviin savuihin ja punaiseen maskeereukseen. Seuraajien ilmeet saattavat kyllä välillä vaihtua epäuskoisuuteen, sillä kunnallinen sirkustaide on klassista sirkusta monta luokkaa kehnompaa.

Sirkus on vaativa taiteen laji. Siihen kykeneminen vaatii erikoisosaamista. Erityisen kalliiksi veronmaksajille tulee sellainen sirkus, jota harjoitetaan yhteiskunnan varoin. Kansa haluaa nyt tietää, mitä eriteltyä kaupungin omaisuutta arvonkorotukset koskevat? Miten arvossaan korotetun omaisuuden myynti tulevaisuudessa ratkaistaan? Miten kikkailulla kasvatetut poistot rokottavat tulevaisuudessa kaupungin taloutta? Ja, tärkeää sekin, miten kyseinen taikuus liittyy seuraaviin eduskuntavaaleihin? Voivatko yritykset käyttää omaan ahdinkoonsa samaa kikkaa?     

  






tiistai 29. heinäkuuta 2014

Arkiston aarteita

Muutamana päivänä, hävittäessäni vanhaa arkistoani, innostuin  sukeltautumaan vuosikymmenien takaiseen kirjeenvaihtooni. Aivan erikoisesti minua kiinnosti 17.11.2003, kaupungin silloiselle johdolle kirjoittamani suunnitelma. Se koski monipuolisesti Kyminlinnaa, menneisyyden lahjaa Kotkan kaupungille. Ajattelin Kyminlinnan linnoitusta silloin maisemallisena kokonaisuutena, mutta tehden kaikki yksityiskohdat kuitenkin sopimalla Museoviraston kanssa.

Päätin kirjeessäni urheasti lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla. Aloitteeni oli moniosainen. Siinä oli kohtia, jotka näkivät myös riskejä. Tässä kohden nostin kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen roolin siihen korkeuteen, mihin se luovuudessaan kuului. Riskinä pelkäsin nimittäin, että jonain päivänä saatamme menettää ahkeran ja kelpo virkamiehemme jonnekin, muitten antamiin, muihin tehtäviin. Houkuttelijoita kun tuntui riittävän ulkomaita myöten.

Suunnitelmani edellytti, että Laaksonen kannattaisi tietyin järjestelyin irrottaa rutiinitehtävistä, joita hänellä oli liikaa, ja vapauttaa siihen työhön, jossa hän oli maan kärkeä. Laaksoselle itselleen ei hiiskuttu sanaakaan. Yhdessä korkean, johtavaan poliitikkoväkeen kuuluvan kanssa, kävin nimittäin KyAmk:n rehtoria ja koulutuspäällikköä tapaamassa ja pohdintaani tarkkuuttamassa. Molemmat koulutuksesta kiinnostuneet tuntuivat alkuhämmästelystä päästyään, kovinkin innostuneilta.

Kyminlinnan linnoituksen modernisointiin tarvittiin ensimmäiseksi suunnittelutiimi. Sen jatkeeksi tarvittaisiin uusi opiskeluyksikkö: ulkomaisen esimerkin mukaisesti, maisemointi-insinöörit.  Laaksosesta tulisi suunnitelman mukaan pääkouluttaja. Millä nimikkeellä hän toimisi, se ei kai ollut suurin ongelma. Professuuri kuitenkin, jo sanana, aiheutti pitkän pohdiskelun.  Koulutettuja maisemointi-insinöörejä tarvitsivat monet muutkin Kaakkois-Suomen kunnat muun muassa omiin rajalinnoituksiinsa. Tärkeimpiä, kaikille yhteistä Salpalinjaa ja Ruotsinsalmen linnoitusta silloin tietenkään unohtamatta.

Opiskelun oheen oli tarkoitus synnyttää silloin automaattisesti linnoituksia korjaava ja maisemoiva toimisto. Aluksi se tekisi tilaustöitä muillekin kunnille, mutta toiminnasta kertyisi joka tapauksessa KyAmk:lle merkittävää lisärahoitusta. Museovirasto valtiokonttorin tukemana saattaisi intoutua mukaan näin aktiiviseen pilottiprojektiin, mutta ainakin maakunta saisi oman leimansa matkailuun, ikään kuin lisäarvona. Suunnitelma synnyttäisi kenties aikanaan korkeata kunnallista verotuotantoa.

Seurauksena oli monta vuotta kestänyt hiljaisuus. Suunnitelmasta ei sitten useista jatkopuhalluksista huolimatta tullut mitään. Ajatus kaupungin ydinkeskustasta oli siihen aikaan liian hallitseva, tai sitten muu varainkäyttösuunnitelma, Kantasatama, kiinnosti hallitsevaa hallintoa uutta ajattelua enemmän. Tämä ylläoleva "arkiston aarre" syntyi  silloin, kun Kotkaa hallitsivat toisenlaiset aatteet ja uusi kaupunginjohtaja näytti hallintoväen enemmistölle suurempia näkemyksiä kaupungin tulevaisuudesta.

Helle latistaa laiskaksi!  

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Toivoa täynnä

Kotoisen sanomalehtemme pääotsikko - Risteilijöitä horisontissa -  rävähdytti silmäni selälleen. Jotakin, vihdoin? Mutta nopea sivunvaihto varsinaiseen uutisosastoon saikin sitten syntymään kysymysmerkkejä kuin siipiä suhisevaan tuulimyllypuistoon. Olisiko itse hankitussa rahapulassaan halvaantuneena makaava kaupunkimme, nyt vihdoinkin uuden elämän edessä? Uskomatonta! Puolen sivua täyttäneet kuvat ja piirrokset vanhasta kantasatamasta johtivat kuitenkin ajatukseni niihin jo paljon aikaisemmin mietittyihin, vanhoihin uriin. 
 
Cameron Sawyeriä kyllä ymmärtää. Äkillinen rikkaana pidettyjen venäläisten poisjäänti turismin massoista haittaa tietenkin laskelmia, oli kyseessä minkätasoinen outlet tahansa. Häneltä on vedetty matto jalkojen alta. Hellitellyjen risteilymatkustajien halut kokea matkoillaan uutta ja yllätyksellisyyttä ovat varmaan ennakkoon ja taatusti nykyaikaisin keinoin tutkittu tarkkaan. Haluaisivatko ristelymatkustajat edes vähäksi ajaksi rantautua tänne Kotkaan, jos ja kun laivan oppaat kertoisivat tärkeimmiksi käyntikohteeksi outlet-tehdasmyymälän tai jotain muuta. Mitä muuta Kotkassa on..?

Kaupunkimme satamankin tuntevat kauempaa tulevat vain ani harvat. Tuntijat lukeutuvat enimmäkseen meriliikennepiireihin, laivayhtiöitten muutamiin virkahenkilöihin, ja kokonaan lopettaneeseen tai harventuneeseen huolinta- ja tullihenkilöstöön. Olisiko laivalla jo hemmotellulla tavallisella merimatkailijalla toivoa löytää täältä ennen kokemattomia elämyksiä tai matkailullisesti jotain uutta? Varsinkaan, kun kultaa välkkyvä miljoonien asukkaiden monipuolinen metropoli elämystarjouksineen siintää silmien edessä.

Merimiehet ja rekkakuskit ovat erikseen, mutta he tuskin osuvat näihin loistolaivan matkustajahotelleihin. Tottakai jokainen kaupunki maailmassa haluaa maaperälleen kansainvälisiä turisteja. Hotellit mielivät varakkaita majoitettavia, ravintolat nälkäisiä asiakkaita, ulkoterassit janoisia olutveikkoja, museot vihertäviä kulttuurikävijöitä ja kaikki marketit himo-ostajia. Mutta ollaan nyt reilusti realisteja. Turhaan me arvuuttelemme tulevatko vai menevätkö kaikki odotetut meidän mielestämme oikeaan paikkaan.

Onhan meillä omat Kotkan Meripäivät - yli 200 000:ne (!) vieraineen, yhdistyksille tuottavine talkoineen ja kauppaliikkeet valtavine ostopiikkeineen. Onko kukaan koskaan miettinyt, mihin kotkalaiset ihan vapaat varansa käyttävät? Sitä paitsi - onhan meillä olemassa  toinenkin iso ja positiivienen vaihtoehto, mikäli kuvitelma jättiristeilijöistä häipyisi. Rakennetaanhan meille, vielä nimettömän Nauhakaupungin (Vaalimaa - Pyhtää) Kotkan pohjoista kaupunginosasa, Karhulaa ja Kyminlinnaa korostava uusi pikitie Pietari - Helsinki - Tukholma - Oslo. Sen lopullista merkitystä emme kaikkine vaikutuksineen vielä edes tunne.Se voi mullistaa ajattelua.


perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kivipohjaa odotellessa

Olemme eläneet 2000-luvun alkua elintasokuplassa. Meille jauhoivat silloin hyvää kaikki paperi- ja sellukoneet, meitä kateellisena katseli puoli maailmaa, yhtenä syynä valloittaen porskuttava Nokia. Olimme elintasossa melkein saavuttaneet Ruotsin. Olimme omasta mielestämme rikastuneet yhdeksi maailman mahtavista.. Eikä saavutetuista eduista meidän pitänyt koskaan tinkiä, sen opetti meille ay-liike. Kuinka moni meistä silloin osasi ennustaa sen miten vaikeaa on tulla elintason mäkeä alaspäin? Pitäisikö muun muassa Kotkan edelleen lainata ja jättää velkansa vain makaamaan tulevalle nuorisolleen?

Ainakin se olisi pitänyt kyetä ennustamaan, että oman elintasonsa kohottamiseen kaikilla maailman kansoilla on sama oikeus. Tämän me ainakin unohdimme.  Työt alkoivat kuitenkin valua niihin maihin, jotka pitkään olivat nauttineet olosta kehitysmaana ja saaneet kehitysapua. Ennen kuin aavistimmekaan, se osa maailmaa, joka omana aikanaan oli johtanut kehitystä, joutui saamaan ja ottamaan peräti vastakkaiseen suuntaan varoja, siis velkaa, ennen köyhinä pidetyiltä valtioilta. Oli entisen köyhän Kiinan vuoro alkaa näyttää rikkauden mahtiaan.

Ensimmäisenä selityksenä tähän alkoi tietysti vaikuttaa, että työ entisissä kehitysmaissa tehtiin paljon alempaan hintaan kuin hyvinvointivaltioissa. Itse olemme korostaneet koulutusta -  sen seurauksena julkisen hallinnon virat  ovat alkaneet olla kaikkein halutuimpia.  Kun siinä vaiheessa tapahtui USA:n pankkitaloudessa pari jättikuprua, niiden suuruus alkoi myllertää koko maailmaa. Nyt olisi kaikkien vihdoinkin pitänyt herätä. Mutta saavutettua elitasoa haluttiin poliittisista syistä säilyttää ja helpoimmin arveltiin sen olevan mahdollista velkaantumalla. Maksetaan sitten joskus, parempana aikana.

Nyt eletään vaikeaa velan taittamisen aikaa. Mitään helppoa keinoa sille ei ole edelleenkään näkyvissä. Eräänä syynä demokratioissa ovat nopeasti toistuvat vaalit. Se puolue, jonka äänestäjäpiireissä elää se osa kansaa, joka kipeimmin saa ottaa vastaan elintasotaistelun tulokset, haraa luonnollisimmin vastaan. Kaikkien pitäisi kuitenkin nyt miettiä, ovatko nk. saavutetut edut, kuten "pekkaset", päivähoidon moninaiset muodot, kulujet kahdesta työmatkaan käytetystä autosta, sote, kuntaliitokset ym, ym. sellaisia etuja, joista ainakin osaa pitäisi nyt puntaroida uudelleen. Jotain taidamme unohtaa jatkuvasti.

Mitä sitten tapahtuu jos ja kun yleinen korkotaso hinautuu lähelle 5 %, tai siitä yli? Kaupalle, maamme museolaitokselle, satamille? Kaikille. Jonnekin mainitulle keskikorkeudelle korko kuitenkin menee. Aiheuttaako se ihan uutta parkua? Millä keinoin rakennamme valtion ja kuntien tarvitsemat talousarviot silloin tasapainoon? Taloussatraapit puhuvat kauniisti velkaelvytyksestä, mutta samaan aikaan puhuu VTT:n johtaja Juhana Vartiainen, talousmies hänkin, omaa teoriaansa: "Pienimmällä kivulla häviää velka tekemällä enemmän töitä."! Mutta töitä on silloin tehtävä maailman hyväksymään hintaan. Miten tähän sopeutuu ay-liike ja toisaalla lähestyvät eduskuntavaalit? 
  

torstai 12. kesäkuuta 2014

Soitto on suruista tehty

Paikallisen sanomalehden lukeminen - Kotka jatkaa karsimista - oli surullista. Vaikka niin sanottu kehitys oli kyllä ennalta tiedossa, lukujen ikään kuin virallistuminen oli lukijalle vaikea paikka. Kotkassa on tehty konsulttien kehoituksesta niin monta tyhmää päätöstä, ettei sanomalehden tiedoanto enää tyrmistyttänyt. Vain se, että jokainen velkaeuro tulee tulevien sukupolvien maksettavaksi, se suretti. Vasta ensi vuonna näkyvät nimittäin valtakunnan jo sovitut kehyspäätökset. Mitä sitten tapahtuu?

Talousarvion perusteet vuodeksi 2015 on nyt laitettu pureksittaviksi paperille. Niihin tuskin sisältyi se korjausvelka, joka meillä vain sumuisesti hallussa. Siellä jossain se on, tulkoon silloin kun tulee. Tarkoitan tässä myös kaupungin koko huoltoa rasittavaa viemäri/vesijohto- putkivelkaa, joka ennalta aavistamattomasti vaanii talouttamme. Käsittääkseni sitä myrkky-ilmiötäkään, joka nyt Keskuskoulun remontissa pulpahti esiin, ei ole alun perin tutkittu riittävästi. Täytyy kai se myrkky ainakin kapseloida, ja sekin maksaa.

Niin kauan kuin kansalaiselta kielletään edes osa virallisesta tiedosta, demokratiasta tässä kaupungissa on turha puhua. Viimeinen uutinen kertoo, että Kotka odottaa merkittävien toimijoiden päätöksiä paikkakunnalle sijoittumisesta. Niiden antamaa tuottoa talousarvioon sisältynee 3,5 miljoonaa euroa. Otetaanko täällä lainkaan huomioon laskelmia kadonneesta ostovoimasta, josta kauppiaskunta on parhaillaan tekemässä krittisiä arvioita? Minne se ostovoima oikein katoaa, kun venäläisiäkin pitäisi tulla? Avoimuutta ja demokratiaa tämä kaupunki kaipaa.

Laskentataito Kotkassa näyttää heikosta menestyksestä huolimatta kehittyneen. Palvelutaso tästä syystä alenee, kun on pakko kutistua. Jotkut investoinnit vähenevät ja henkilöstösuunnitelmakin tiukkenee. Velanottoa pyritään jarruttamaan. Nämä kaikki lienevät samalla oletuksia taloustilanteemme tulevasta kehityksestä. Siitä huolimatta siellä täällä paistaa kuitenkin harhatoive, ettei kunnallinen hallintomme vielä kokonaan joutuisi valtiovallan käsiin. Se toive tuskin toteutuu. Valtiokonttori puhuu vielä tuomionsa ja silloin nauhakaupungista tulee totinen tosi.




torstai 5. kesäkuuta 2014

Siili pistää kipeästi

Suomalaisia kummastuttaa itänaapurimme viimeaikainen käyttäytyminen. Kaikille pitäisi olla selvää, myös Venäjälle, ettei naapurivaltioiden rajoja enää voi kynän vedoilla muuttaa. Totta kai pienessä valtiossa tunnetaan lähihistoriasta johtuen levottomuutta, Varsinkin, kun vielä lentokoneiden rajaloukkaukset sattuvat samaan aikaan. Puolustuslaitoksemme valmius on syystä kansalaistensa erikoistarkkailussa.

Mikä saa valtion, jossa demokratia ymmärretään täysin eri tavalla kuin läntisissä maissa, muita uhkaamaan? Hyväksyn vain yhden mielipiteen ja pidän sitä luonnollisimpana: Venäjä ja Putin ovat levottomia omasta taloudestaan. Maa on luonnorikkauksiaan säästämättä elänyt vain päävientituotteittensa varassa, öljystä ja kaasusta. Monipuolisempi tuotanto ei ole samana aikana päässyt läheskään samassa mitassa käyntiin. Korruptio syö suunnattomia varoja.

Venäjällä on kuviteltu pysyvästi pärjäiltävän edullisella öljyllä ja sen jalosteilla. Mutta helpot hedelmät on jo poimittu. Siinä maassa ovat talousihmiset jo pitkään varoitelleet, että öljyä ja maakaasua jo nyt rasittavat, ja yhä lisäävät, pumppaamisen kustannukset. Arktinen ilma ja jäätynyt maa eivät helpolla luovuta luonnorikkauksien pitkiin vientiputkiin. Niukkenevat ja kallistuvat luonnonvarat tulevat jatkossa määräämään maailmanpolitiikkaa.

Samaan hengenvetoon voi vain viitata, että tulevaisuuden sodankuvaan kuuluu paljon muita elementtejä kuin aseilla paukutteleminen. Sotatalous määrää lopulta aseistuksen määrän ja laadun. Tätä tosiasiaa korostaa muun muassa modernin kybersodan tuntemukseen erikoistunut sotatieteen tohtori Limnell omissa esityksisään. Omana ongelmana tieto, että pääosa öljystämme tulee perinteisesti Venäjältä. Pääesikunnan suunnittelussa tämä on varmasti jo otettu huomioon.

Suunnittelussa korostuvat varmaan myös Itämeren kapeus kulkureittinä ja  öljyteollisuutemme muukin kriisialttius. Puolustusvoimiemme rooliin ei kuulu ainoastaan taistelijoiden huolto, vaan koko kansakuntamme pysyminen hengissä. Monin yksityiskohtiin on siis varauduttava. Samalla mahdollisille hyökkääjille on sopivin välein muistutettava, että ei siiliä koskaan kannata panna taskuun. Siili osaa pistää kipeästi; sen piikeillä voidaan vastustaja jopa tappaa.

Koko Euroopassa raskaat panssarit ja muut vastaavat sota-aseet ovat olleet uhkaavan öljypulan takia vähennyslistalla. Tähän asti ylipainotettu maataistelu on edelleen tärkeä sodan elementti, mutta sodan voimainkoetus näyttää liukuvan yhä enemmän maasta ilmaan ja ilmasta kohteeseen, täsmällisesti osuvien ohjusten väliseksi taisteluksi. Sodankuva muuttuu koko ajan ja tuskin sen koko olemusta on mahdollista kaikessa laajuudessaan edes yhden tavallisen ihmisen tajuta. Kybersota viimeisenä uutuutena mitätöi vanhan näkemyksen armeijan uudessa johtajakoulutuksessa.    




torstai 29. toukokuuta 2014

Asummeko hyvinvointivaltiossa?


Korkea koulutustaso kuuluu hyvinvointivaltion kärkitunnuksiin. Koululutuksesta jopa käydään sotaa eri yliopistojen ja muiden valmistuslaitosten välillä. Näin oppilaitosten kyky ja rahavarat tuottavat muun muassa tarjontaa, joka saa potentiaalisen oppilasainekseen valintatilanteessa liikettä.   Löytyykö työpaikka valinnassa olevilta saroilta opiskelun päätteeksi? Mitä valinta tulee vaikuttamaan ansiotasooni?

Koulutustason korottamisen pitäisi tuottaa erikoisosaamista. Erikoisosaamiselta taas odotetaan parempaa palkkaa. Opiskelupaikan valinnasta siis syntyy samalla elintasovalintoja. Erikoisosaaja ei ole mikään tavallinen kadulla kulkija. Syntyykö silloin vaara, että korkeampi koulutus polarisoi hänet hyväosaiseksi, tavallisiin ihmisiin verrattuna ja eikä tasa-arvo enää kuulukaan hyvinvointivaltion keskeisimpiin ominaisuuksiin?

Kaikki poliitikot kehuvat puolustavansa "pientä ihmistä". Mistä löytyvät globaalisessa mailmassa ne kaikkein pienimmät? Maahanmuuttajista, sairaista, työttömistä, vammaisista, köyhistä, lapsista vanhuksista, eri roduista, jne? Miten ihmisen pienuus määritellään? Missä kulkevat ne rajat, jotka erottavat pienen ihmisen meistä muista? Houkuttaa käsite poliitikkoja juuri vaikealla tulkinnallaan? 

Koulutustason korotus vaatii korkeampaa palkkatasoa. Korkeamman koulutuksen tulee siis luoda tuotteita, joita maailmalla riittävän paljon halutaan ja niistä yleensä ollaan valmiita maksamaan. Tällaisessakin mittelössä tasa-arvo häviää. Tasapäisyyttä tavoitteleva valtio ei yleensä parhaiten menesty kansainvälisessä kilpailussa. Kysymys siirtyy näin globalisuuteen. Onko se siunaus vai kirosana? Kohteleeko kansainvälisyys eri tavalla erilaisen koulutuksen saaneita?

Koulutustason täytyisi toimia käsi kädessä sen laadun kanssa, mitä myyjä tarjoaa ja mistä ostaja haluaa maksaa. Me tarvitsemme lisää työtä, siitä olemme kaikki samaa mieltä. Hokema ei ei siis ole mikään uutinen. Jos työn puute aiheuttaa työttömyyttä, se on varma merkki siitä, ettei meillä ole riittävää määrää kauppakelpoisia tuotteita. Tuotteistamisesta ja sen osaamisesta kaiken on siis pakko alkaa. 


lauantai 17. toukokuuta 2014

Nauhakaupunki

Matkasta Venäjältä Suomeen, samoin kuin Suomesta Venäjälle, puhutaan ja kirjoitetaan tulevina vuosina nykyistä enemmän. Sitten kun liikenne hightec-pikitiellä alkaa kasvaa. Silloin itsestään piirtyy esiin se luonnonmukainen nauhakaupunki, johon kuuluvat kaikki lopulta hyvin toinen toisilleen kelpaavat tienvarsikunnat. Uusi liikennepotentiaali kerää - kokemuksen mukaan - ihmisiä ja toimintaa. Sinne kokoontuu ja kehittyy itsestään uutta aloitteellisuutta. Nauhakaupungiksi muotoutuu yhtenäinen ja luonnollinen alue Vaalimaalta Kotkaan, ehkä Pyhtäälle saakka.

Mitä enemmän Helsinki kasvavilla nähtävyyksillään vetää puoleensa autoturisteja, sitä useampi matkailija haluaa pysäyttää ajonsa luonnollisista syistä, virkistyäkseen moderniksi rakennetussa matkailukeskus Kyminlinnassa. Siitä sitten huristelua vaatimaton tunnin pätkä ja turisti on parhaassa paikassa, missä pohjoiset kansat kykenevät omaa kulttuuriaan vierailleen esittämään, Helsingissä. Pohjoisten kansojen elintaso ja hyvinvointi kiinnostaa venäläisiä, heidän korkeinta johtoaan myöten. Elämisen pidempi odote ihan kiukuttamiseen saakka, kiinnostaa siinä eniten.

Oma, saareensa käpertyvä kaupunkimme voi omassa rahapulassaan viritellä matkan varrelle, varoihinsa sopivia verkkoja, saadakseen edes jotain hyötyä lisääntyvistä matkailijavirroista. Kaupunkimme maine omassa maassamme on jo nimittäin sellainen, ettei kotimainen matkailu täkäläisistä kohteista juurikaan innostu. Kaikki merkittävä tulee siis olemaan venäläisten varassa. Jo kristallipallosta voi silloin nähdä, miten ylimielisesti ydinkeskustaksi itsensä nimittämälle kaupunginosalle lopulta käy.

Kristallipallo näyttää, että Kotkansaaren asujille ei käy kuinkaan. Ydinkeskusta nimityksenä vain haalistuu. Esineistöltään miljoonakaungin turisteille vaatimaton, arkkitehtuuriltaan alueelle täysin sopimaton Vellamo-Merimuseo, jonka kattorakennetta vuosi vuodelta vesi läpäisee ja murentaa jää yhä enemmän yksinäisyyttään vartioimaan. Maretariumille käy samoin, vaikka eri syistä. Ankkurin luovuttaminen talouden laahukseksi ja loputtomaksi kustannustaisteluksi kirjavan kulttuuriväen haltuun koituu lopun tuhoksi.

Kun Kotkan jo tähänastiset velat synnyttävät pitkän ja pysyvän kassaköyhyyden, päätyy vain yhteen tulokseen: ei tästä satamanosasta ulkomaisille turisteille mitään vetokoukkua kehity. Kotkansaaren velvoitteeksi hiipii pikkuhiljaa muokkautuva asuntokeskeinen, hiljainen, ikääntyneitä linnoituksia hitaasti paikkaileva vanhakaupunki. Velanmaksuaan se ei kuitenkaan voi unohtaa. Eikä sitä, että nauhakaupunki ei enää tarvitse nykyistä määrää kaupunginjohtajia. Näin uusi pikitie muokkaa tulevaisuuden suunnitelmia monessa, monessa mielessä.

torstai 8. toukokuuta 2014

Vain oikeiden arvojen kanssa voi elää

Itsenäisyyden ja kansallisuuden arvot perustuvat kansamme vapaaseen, omaan tahtoon. Haluamme elää niin kuin me olemme lakimme laatineet. Näitä kalleimpia arvoja puolustamaan tarvitsemme puolustusvoimiamme. Armeija kuuluu kansamme arvoasteikossa korkeaan ja keskeiseen asemaan. Saadakseen aikaan keskustelua joku voi väittää, että armeijamme on esimerkiksi väärillä hankinnoilla tuhottu. Kyseessä on kova väite. Siihen on pakko ottaa kantaa. On vaikea ymmärtää, että korkeimman sotilaallisen koulutuksen tulokseksi olisi saatu vain strategian tyhmyreitä tai peräti vääriin hankintoihin syyllistyneitä maanpettureita. Uskomme on päinvastainen. Maamme puolustuslaitoksessa palvelee tänään historiamme parhaiten koulutettu, isänmaallinen ammattiupseerikunta. 

Jo toisen maailmansodan johtavassa panssarikoulutuksessa tähdennettiin, että panssarivoimien arimmin haavoittuva kohta on sen huolto. Mikäli panssariyhtymän ammus- ja polttoainehuolto saatiin tuhottua, pelkkien vaunujen taistelutaival katkesi. Tätä periaatetta korostettiin muun muassa kuuluisassa Kuhlmeyn lentotoiminassa Karjanlan Kannaksella 1944. Samanhenkistä taktista koulutusta - huolto ensinnä poikki - annettiin Saksasta tulleille Sturmeille ja myös omalle raskaalle vaunukalustollemme. Suuret panssariarmeijat olivat venäläisten valtti toisessa maailmansodassa. Kurskin taistelu ja monet pienemmät yhteenotot sodan loppuvaiheessa ratkaisivat sen valtakunnan eduksi, joka panssareiden rakentamisen lisäksi, kykeni armeijakuntiensa kaikki huollon lajit järjestämään. Venäjä pystyi siihen, paremmin kuin Saksa, jonka huoltoa tuhosivat muun muassa partisaanien hyökkäykset.

Kun  sotaa käytiin Vietnamissa, keinovalikoima, jolla panssareiden ja raskaan tykistön huoltoa tehokkaammin olisi pystytty tuhoamaan, ei ollut vielä valmiina.  Tästä syystä ilma-ase, jalkaväen it-toimintaa vastaan, kärsi raskaita tappioita. Tultiin varovaisiksi. Muun muassa Apaashi-helikoptereista pienemmissä kahakoissa puhuttiin paljon, mutta niillä tehtiin vähän. Niitä ei uskallettu käyttää. Ilmasta maahan ammuttavat täsmäaseet kuitenkin kehittyivät niiden vähäisestä käytöstä huolimatta. Tänään panssarit ja raskas tykistö ovat joutuneet uuteen tilanteeseen. Samalla kun niiden molempien huoltoa ei enää kyetä takaamaan, niiden taisteluarvo on latistunut. Euroopasta saa kohtalaisen huokealla tänään hyviäkin panssareita, melkein alehintaan. Romukasoista vielä halvemmalla.

Yhä tarkemmin sotilaspiireissä tehdään laskelmia, kannattako johonkin valloitukseen lainkaan lähteä, eli syntyykö sodasta lainkaan katetta. Voi olla, että virheitä on tehty menneisyydessä, mutta niitä syntyy tulevaisuudessakin. Historiassa tehtyjä väärin ymmärryksiä ja niistä johtuvia tekoja emme enää voi muuksi muuttaa. Kiinalainen alan oppimestari, monessa yhteydessä lainattu Sun Tzu määritteli aikanaan: "Suurin voitto sodassa syntyy silloin, kun taistelua ei tarvitse lainkaan käydä". Siihen me kansana pyrimme ja korpi meitä suojelee. Krimin valloitus tarjoaa meille uuden strategisen/taktisen tarkkailukohteen.  Muutos ja kehitys monella alalla etenee. Tärkeintä meille itsenäisenä, pienenä kansakuntana kuitenkin on, että Puolustusvoimamme toimii vähintään tasavahvana tekniikassaan, kehittyy oikeassa suunnassa ja oikeassa ajassa. Käsitykseni mukaan se on tehnyt sitä.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Ilman vahingoittamisen tarkoitusta

Pistäydyin muutamana päivänä eräässä hyvän palvelun yrityksessä. Yrittäjä itse palveli asiakastaan, taas kerran, ja moitteettomasti. Samaan aikaan, tarmolla, pesi toimipaikan keväisiä ikkunoita työntekijä. Muutamaa hetkeä aikaisemmin oli räjähdyksenomainen uutinen Metsä Groupin uudesta sellutehtaasta Jämsänkoskelle, Keski-Suomeen, valloittanut suomalaisten mielet. Todella valloittanut, koska moneen kuukauteen eivät tiedotusvälineitten otsikot olleet osanneet kertoa muusta kuin alenevasta elintasosta ja tulevista kieltäymyksistä.

Että kokonainen miljardi! Suomalaisten laskutaito rahasummista on ennenkin heilahdellut laidasta toiseen. Nyt unohdettiin oitis, että viime vuosina purettujen paperikoneiden arvo oli paperinkulutuksen syöksystä johtuen suuresti ylittänyt tuon taianomaisen miljardin. Suurelta tuntuneesta rahasummalla muutettiin saman tien koko talouselämän toimenkuvaa ja suuntaa: tästä se nousu taas alkaa, elintaso palaa ainakin entiselleeen. Ei tarvitse hyväksyä enää kielteisyyttä, ei kirjoituksissa, ei puheissa! Työntekijän katseessa minun suuntaani havaitsin enemmän kuin lievää moitetta. Positiivisuutta, sinäkin!

Hyväksyn mielelläni ajatuksen positiivisesta paremmuudesta, inhimillisesti ottaen lähes kaikessa. Suomalaiselle vain on jatkuvasti vaikeata verrata suhteellisuuksia toisiinsa. Kun viime kuukausina on kuultu vain väen vähentämisiä, yhdellä suunnitelmamiljardilla on tarunomainen kyky vaikuttaa kansan mielialaan. Vaikka ilman edes toteuttamispäätöstä. Paljon on vielä asiassa selvitettävää ennenkuin rakentaminen edes alkaa. Muun muassa yhteiskunnalliset määräykset, tai koko kysyntäkenttä, muiden samalla toimialalla kilpailevien muitten yhtiöitten vastaavat suunnitelmat, niin Suomessa kuin koko globaalisessa maailmassa.

Tunnelman heilahtelussa kysessä onkin usein pelko. Pelosta joutua itsekin luusereitten poispotkittavaan joukkoon. Näin syntyvät muun muassa myös kunnallisten museoihmisten laskelmat. Ei niitä millään haluaisi lukea tahallaan vääristellyiksi. Kun laskelmia muun muassa Vellamosta tehdään, unohdetaan osaan kansaan menevästi, vain muutamia tositärkeitä asioita. Tai sitten ei kyetä oikein laskemaan. Tunne on silloin voittanut opiskelunaikaisen tiedon. Nimittäin: voidakseen jotakin rahamäärää ympäristön hyväksi kuluttaa, jonkun toisen on sitä ennen asetettava tarjontaansa kuluttamishalukkaan eteen ja maksettava ennakkoon koko kulutuksesta oma osansa.

Suhteellisuutta ja rehellisyyttä siis! Demokratiassa sitä ei aina ole. Mutta siitä totuudesta emme millään irti pääse, että demokratiaa parempaa hallintomuotoa ei ole vielä keksitty. Monet ovat on sivuuttamista, jopa hävittämistä kokeilleet, mutta aina on jonkinlaisella rytinällä palattu entiseen, samaan totuuteen. Kun Vellamon kannattavuutta nyt eri keinoin yritetään saada totuutta väistellen todellista  paremmaksi, ei kyse aina ole valheesta. Inhilliseen elämään kun kuuluu muutakin kuin leipä ja sirkushuvi. Ikäni puolesta tiedän senkin. Tahalliseen vahingoittamisen tarkoituksellisuus kuuluu sitten kokonaan eri politiikkoihin.


sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Maamme puolustaminen

Eversti evp. Arto Nokkala on käyttänyt Reserviläinen numerossa 3/2014 puheenvuoron sotilaallisesta maanpuolustuksesta. Kirjoitus ilmestyi samaan aikaan, kun yleinen keskustelu Krimin tapahtumista ja siihen liittyen Suomen maanpuolustuksesta käynnistyi vauhtiin. Ev.evp.Nokkala tunnetaan luonteeltaan isänmaallisena, mutta samalla maltillisena alan ammattihenkilönä. Hänen periaatteitaan kuullaan niin maanpuolustuksen suunnittelussa kuin aktiivisesti toimivissa reserviupseeripiireissä.

Ammattipiireissä ev. Nokkala luokitellaan enemmän sotilaallisen valmiuden varaajaksi kuin kansainvälisen rauhanturvaamisen hohtoa kiillottavaksi. Hän siis kannattaa ensisijaisesti ja enemmän omaa kypärää ja maastopukua sotilaan ulkoasuna kuin töyhtöhattua ja paraativaatteita. Tähän ei sisälly vähääkään Suomen rauhanturvatoiminnan väheksymistä. Puolustusvoimat voidaan symbolisesti hetkessä kyllä lopettaa, mutta sotaa ehkäisevän puolustuskyvyn luominen uudestaan, ei vain sormia napsauttaen, käy. Mitään aikalisää kriisitilanteissa ei sitä paitsi anneta.

Ruotsin rooli herättää tänään kriittistä keskustelua. Maan armeijan taistelunhalua ja puolustuskykyä ei pidetä enää kestävänä tosi paikan tullen. Kaikkea hyvää on jatkunut liian kauan. Ruotsin puolustusministerikin sanoi tv:ssä maan luopuneen aluepuolustuksestaan ja keskittyneen pienellä ammattiarmeijalla kansainvälisiin tehtäviin. Hämmentävä esiintyminen! Nokkalalle taas maanpuolustuksen tärkein sanoma on valtakunnallisen itsenäisyyden säilyttäminen, ei kansainvälinen näkyvyys. Yleistä asevelvollisuutta ei silloin voi hylätä.

Uuteen uhkaan, kyberrikollisuuteen voidaan varautua ja kaikki mahdollinen sitä vastaan täytyy tehdä. Huoltovarmuus pitää olla hyvin suunniteltu, puolustustahdossa ei saa horjahdella ja meihin suunnatut pelotteet täytyy median oikein suodattaa. Suomi tuskin joutuu asein puolustamaan itsenäisyyttään, ellei kriisi ole laaja-alainen. Sopivan sotamateriaalin määrä ja laatu täytyy hankkia ja säilyttää. Sotatilan henkilökohtaiseen harjoitteluun, kuten kertausharjoituksiin, täytyy löytyä varat. Yllä olevat ev.evp. Arto Nokkalan teesit on valtaosan suomalaisista helppo allekirjoittaa.

Tähän jatkoksi sopivat omatkin mielipiteet. Koko Pohjolan alueen puolustamisessa edullisinta on Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Suomen yhteistyö. Jokaiselle maalle tulee silloin valtioitten välisen, kirjallisen sopimukseen asettama, koosta ja panostuskyvystä riippuva rooli. Karkeasti ajateltuna Norjalle yhdessä Tanskan kanssa tulee öljyrahaston pönkittämä tärkeä elintarvikkeiden huoltovastuu ja yhteys valtameren takaiseen lend and lease -tapaiseen  sotatarvikeapuun. Sitä varten, jos ulkoa uhkailu alkaa osoittaa sotilaallisen toiminnan vakavia merkkejä, meillä pitää olla valmiina lännen kanssa pitävä yhteistoimintasopimus.

Ruotsin monipuolinen aseteollisuus vankkoine, sekä valtion että yksityisine pääomineen, saa hoitaa yhteisen sotilasmateriaalin valmistamisen ja sen kehittämisen. Suomi, kaikkien Pohjolan valtioiden tukemana, ainoana taisteluun kykenevällä aluepuolustuksellaan vartioi, ettei koko pohjoisen maanosan itsenäisyyttä miltään rajalta käsin kannata uhkailla. Koska maailman maantieteelle emme voi mitään, Pohjolassa Suomen valmiudesta paljon tulee olemaan kiinni. Miten velka vastuu ja johtosuhteet sitten siitä yhteistoiminnassa jakautuvat, se on sen ajan murhe, ja siitä riidellään erillinen sopimus yhteistoiminnan hengessä.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Keisarilla liian isot vaatteet?

Presidentti Putin hätkähdytti maailmaa Krimi-operatiollaan. Alkaako uusi kylmä sota? Varmaa on, ettei kukaan sellaista toivo, juuri kun Eurooppa on toipumassa viimeisestä taantumakaudestaan. Putin on saanut hurraahuutoja omiltaan, mutta pääseekö tilanne vielä eskaloitumaan? Sisältääkö lännen hyssyttely sittenkin toimia, joita Venäjän olisi odotustensa vastaisesti pakko kuunnella? Ottiko presidentti Putin huomioon, ettei vastustaja kaikkea sano huutamalla? Kyllä, sen Moskova tajusi varmasti. Kremlillä on hyvät tulkit.

Kansalaiset ovat panneet merkille USA:n presidentti Obaman puheenvuoron. Pinnallisesti se vaikutti hyttysten läpsyttelyltä. Tosiasiassa kannatti kiinnittää huomio hänen sanomansa sisimpään ytimeen. Sen mukaan - Yhdysvallat ja Eurooppa yhdessä - eivät tule antamaan noin vain anteeksi tämänkaltaisia Krimi-operaatioita. Vastavetona Amerikka alkaa aivan varmasti varautua oman liuskekaasunsa nopeutettuihin toimituksiin Eurooppaan. Tätä ei suoraan sanottu, mutta kyse on isosta bisneksestä ja vain painopisteen uudesta suunnasta. Tekniikka kyllä osataan. Kyvystä jätti II maailmansota Liberty-aluksineen selvän vaikutelman.

Venäjän talous tiedetään haavoittuvaksi juuri maakaasu- ja öljyalastaan. Mikäli liuskekaasun eurooppalaiset tarjoajat (mm. Puola), saavat riittävästi kohdennettuja luottoja ja USA:n omaa vientitekniikkaa samalla kehitetään, saattavat valmiin tuotannon tuloksena maailman markkinat joutua oikein myräkkään. Olivatko keisarin sotavaatteet kooltaan liian suuret? Kumpi kestää taloudellisesti paremmin raskaan markkinointisodan? Kaikenlainen taistelu olisi voimille rankka koettelemus.

Voidaan olettaa tilanteen nyt rauhoittuvan ja rajamuutosten löytävän oman ratkaisunsa. Se tiedetään, että Ukrainalla on Venäjälle kiistämätöntä velkaa n. 16 mrd e. Jos tälle velalle saadaan vaikka osittainen anteeksianto, maailman medialla on syytä kuuluttaa osapuolten diplomaattisesta taitavuudesta, poliittisesta voitosta ja mahdollisuus saada kriittiset puheenvuorot hiljenemään  Kannattaa kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa panna merkille, että niin kaasulle kuin öljyllekin tullaan löytämään uudet, mutta molemmille varmat markkinareitit. Venäjä suuntaa silloin varmimmin Kiinaan ja USA tuo tekniikkansa Euroopan tarpeisiin. 

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pummeilla ei pärjää

Venäläiset potevat talouskriisiä.  Tästä kertovat uusimmat kehitysarviot niin uralilaisen öljyn hinnassa, kaupassa kuin matkailussakin. Viimeisimmät tiedot ulkomaisistakin matkailukohteista viittaavat samaan. Itäinen naapurimme ei ole kyennyt kasvattamaan hyvinvoivaa ja maksukelpoista keskiluokkaa siinä mitassa, mitä komeat Sotshin olympialaiset joillekin jo ehtivät enteillä. Olivatko olympialaisten lopulliset kustannukset jotain muuta, mitä järjestäjä alkuun arveli? 

Tuskinpa pietarilaisten matkustusinto talouskriisistä on mihinkään latistunut. Kyllä miljoonakaupungin jo omissaan paljon ja monenlaista nähneet kansalaiset edelleen haluavat nähdä matkailussaan, mutta jotain uutta. Kysymys on paremminkin siitä, millaisia elämyksiä matkanjärjestäjät voivat tiukentuneella rahalla vaativille asiakkailleen tarjouksiinsa saada. Kotka siitä varoittavana esimerkkinä. Uudistumista ja rahaa uudistuakseen matkailu kaipaa. Pummeilla ei pärjää. Ei matkailussakaan.

Tulevathan meille toki kesätapahtumat Tall Ship Races ja Meripäivät. Tapahtuuko niiden osanottajamäärissä muuttuneen tilanteen takia oleellista muutosta? Niissä valhe vallitsee, eikä muutosta näy. Erään kaupan keskusliikkeen johtaja arvioi silloin, kun venäläisten ostajien merkitys oli nousussa, itänaapureiden osuudeksi peräti 30 %. Nyt kun suhteet ovat haalenneet ja venäläiset melkein kadonneet, menetys onkin vain 10 %:n luokkaa. Kauneus on siis vain katsojan silmässä?

Mitä suurimmalla mielenkiinnolla seurataan ensi kesänä, jo valtakunnallisesti "Suomen vilkkaimman kesäviihdekaupungin" - Kotkan Meripäivien - menestymistä mahtavilla menestysluvuillaan. Mistä suunnasta nyt tulevat ne 230 000 vierasta Meripäiville ja melkein sama määrä suurille purjelaivoille. Ainakin kävijämäärät idästä tarkentuvat Schengen-tilastoista. Matkailu alkakoon jo tässä vaiheessa varatua kertomaan veromaksajille, paljonko jokainen ostaja jätti euroja omien hankintakustannustensa katteeksi.


 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Hieman kirpaisee, mutta ei hätää

Kaupunkimme makaa ja odottaa suuria taloustapahtumia. Pienillä ei enää kannata pelailla. Ruplan heikkeneminen merkitsee täällä melkoisesti satsatulle matkailulle paljon. Jo tästäkin syystä venäläisostojen lakastuminen voi merkitä, että jokapäiväinen kassanhoito pakottaa Kotkan lopunkin oman sähköomaisuutensa myyntiin. Niin, mikäli yhtiösopimukselta siihen saadaan lupa. Kotkan Energia Oy on ennenkin pyrkinyt räväköihin operaatioihin. Retki Baltiaan ja muitakin tappiollisia harhailuja löytyy sen historiasta.

Kaupunginjohtajamme sykkii positiivisuutta. Hänen optimisminsa tuntee siitä, että hän näkee saman juomalasin puoliksi täytenä, pessimisti taas puoliksi tyhjänä. Kuulun vakaasti kaupunkimme pessimisteihin ja oletan, ettei talouttamme pelasta enää mikään pikkusumma. Tämä asenteeni sai taas uutta kipinää siitä tilinpäätöksemme ennakkotiedosta, että yhteinen velkataakkamme, joka muutenkin on maamme kärjessä, kasvoi tilivuonna lisää 12,3 miljoonaa euroa. Oikeastaan enemmän, sillä emmehän me tiedä paljonko on jätetty tarkoituksella maton alle. Herää kysymys, voidaanko nykyisten säästöjen jälkeen enää saada kovin paljon uutta tukittavaa aikaan?

Jos ihan vakavasti suhtaudutaan kaupungin omistamien rakennusten korjausvelkaan ja muihin taseesta piilossa oleviin menoihin, kriisikunnan kriteerit ovat jo täyttyneet. Mikä sitten estää Kotkaa lankeamasta kuntakriteerien kaikkein mustimpaan kuiluun? Valtiovaltaa ja Kuntarahoitusta ei juuri tällä hetkellä saada apuun, koska vielä suuremmat ongelmat odottavat korkeissa portaissa omia ratkaisujaan. Pelastava pakettia Kotkalle ei ole helppo rakentaa. Oletettavaa kuitenkin on, että valtiovalta tulee lopulta sovittelijaksi valtakunnalle tämän mittaluokan kuntaongelmaan.

Vähemmän diplomaattisesti ajatuksiaan laukaiseva kenraali Hägglund on tunnettu urheiluporukan pukusuojaan kuuluvista letkauksistaan. Televisiossa hän tällä kertaa avasi suunsa oikeassa asiassa; ei tähän maahan kannata minkään sotajoukon kutsumatta tulla. Armeijamme taistelee taktiikallaan jokaista maahntunkeutujaa vastaan ja tekee sen kuolettavalla teholla; tänne ei ilmaiseksi ole asiaa. Maamme puolustus kuuluu monista yksityiskohdista johtuen myös muille Pohjoismaille. Puolustustaktiikkamme on sen mukainen. Ei hätää, oman käsityksemme kansainvälisestä oikeudesta voimme rauhassa pitää omanamme.





sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Alempaan elintasoon

Yhä vähemmät ihmiset kykenevät sähköisellä viestinnällä, robotiikalla ja muilla keinoin tuottamaan palveluita ja tavaraa entistä enemmän. Meidän oma työvoimamme on sopeuduttava siihen. Työttömyytemme tuskin nopeasti paranee. Nouseva palkkataso ja sen mukanaan tuoma hyvinvointi eivät silloin voi toteutua. Syntyy ongelmia ja siitä edelleen velkaa. On vain luonnollista, että tuottaminen siirtyy silloin halvemman työvoiman suuntaan. Halvempaa kaikki on siellä, missä ihminen ja hänen ympäristönsä tyytyvät vähempään.

Ulkopoliittiset kriisit muuttavat tuotantoa. Muun muassa Venäjän markkinat näyttävät juuri nyt sulkeutuvan. Ulkomaiset sijoittajat pakenevat Venäjältä. Venäläiset vetävät pääomansa länsimaisista pankeista. Heilahtelevat valuuttojen arvot muokkaavat kenttää. Kaikille tuotteille, olipa sitten kyseessä sanomalehti, tekstiili, kodinkone, auto tai mikä hyvänsä tuote. joudumme kaikessa uudelleen järjestelyn pakkoon. Suuret alennusmyynnit kertovat vaikeuksista. Niitä ei pidetä ellei ole pakko. Yhteiskunta siirtyy yhä useammissa tapauksissa tasa-arvosta tarvehakintaan. Hauisten pullistelu tuskin johtaa mihinkään hyvään.

Kiukuttelu perinteisten elinkeinojemme häviämisestä on turhaa. Kyse ei silloin, kun paperikoneita puretaan, ole pelkästä johtoportaan ilkeydestä. Paperin kysyntä heikkenee mailmalla ja sen se tekee vauhdilla. Uusia innovaatioita syntyy, mutta yleensä ne tuottavat vasta hitaasti tai monelle niistä niiden matka maailman markkinoille pysähtyy saman toimialan kilpailuun. Sekä kotimaiset että kansainväliset patenttiriidat kohtaavat niihin tottumattomia. Maailman kaupassa täytyy tänään tietää mieletön määrä yksityiskohtia, jotta siinä sodassa menestyminen ylipäätään olisi mahdollista.

Monet lähihistorian yksityiskohdat viittavat siihen, että joudumme tinkimään vielä lisää nykyisestä elitasostamme, vaikka velkamme jonkin verran vielä lisääntyisi. Uusia hyvinvointimme jakajia on tänne pakko ottaa. Samanaikaisesti meidän on pyrittävä myymään tietotaitoamme, joka meille on syntynyt vuosikymmenien aikana kovan ponnistelun, jopa riitelynkin ohella. Vanhat perinteemme muuttuvat, sille emme mitään voi. Joudumme vastaisuudessa hyväksymään uuden ja vielä huokeamman tavan elää. Kaikki sodat päättyvät joskus.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Nousu tai tuho

Kansalaisten varakkuuden tai -varattomuuden syntymiseen vaikuttavat monet kaupungin tekemät ratkaisut. Kaikkein keskeisimpänä kaupunkisuunnittelussa on tasainen, päämäärätietoinen vauhdinjako. Tuskin mitenkään voi perustella, että kaavoituksessa ja muussa tavoitesuunnittelussa syöksytään milloin minkin idean perässä ja vielä eri suuntiin, maksetaan kulut, ja sitten taas jarrutetaan. Energiaa  kuluu hukkaan. Tässä suhteessa oikeaa kaupunkinsuunnittelua voi verrata niin sanottuun "pehmeään" autonajoon, ei syöksähtelyä, ei myöskään tiukkoja jarrutuksia.

Jatkuvasti ja nopeasti muuttuvien liikennetarpeiden tutkiminen muodostuu erääksi keskeisimmistä vaatimuksista suunnittelussa. Ihmisiä, tavaraa ja palveluita pitää saada oikeaan aikaan oikeaan paikkaan operatiivisesti kilpailukykyiseen hintaan. Se on pakko, mikäli kaupungilla tai seudulla on kykyä ja tehoa kilpailuun. Kilpailukykyisten liikenneratkaisujen edellytys ovat siihen tarvittavat varat. Sen on sivuutettava vallan säilymiseen tai uuden valtaamiseen pyrkivät suunnitelmat. Aina edessä olevat vaalit eivät tässä suunnittelussa toimi aina parhaalla mahdollisella tavalla.

Esimerkiksi Jumalniemen kauppakeskuksen terve muuntuminen ja kasvu edellyttävät, että kaupunki pitää kiinni sopimuksensa kauppakeskuksen itäisen lähestymistien lopullisesta rakenteesta, aikataulusta ja rahoituksesta. Myös kaupungin omistamalta kehitysyhtiöltä odotetaan sellaista tutkimusta, joka tähtää laajasti koko seutuun. Kehitysyhtiöksi julistautuva ei voi jatkuvasti suositella vain sivullisia konsultteja ratkaisemaan ongelmia. Myös sen itsensä täytyy suurella henkilökunnallaan kyetä osoittamaan pitäviä tulevaisuuden ratkaisuja.

Nykyiseen keskusta-ajattelun mahdottomuuteen, esimerkiksi työmatkoissa, on syytä ajoissa herätä. Kuntaliitokset, joita meille ollaan suosittelemassa, tulevat nopeasti muuttuvilla liikennepaineilla osoittamaan, että alueen väestö painottuu uudella tavalla ja liikenne sopeutuu siihen joko pakolla tai vapaaehtoisesti. Asukkaita ei enää pakottaa toimittamaan asioitaan epätaloudellisten etäisyyksien päähän. Sähköinen tietoliikennekään, tai edes robotiikkakaan, ei vielä pitkään aikaan ole siihen lopullinen ratkaisu. Kaupungin yleinen kehitys luo lopulta raamit kansallisvarakkuudelle tai -varattomuudelle.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Miksi moduulisairaalasta ei ole malliksi?

Kurkkukipu iski meihin molempiin, vaimooni kovempana. Koska viikonlopun aikana oma Karhulan terveysasema ei toimi, ja kun puolison sairaus oli muuttumassa keuhkokuumeeksi, oli turvauduttava Kymenlaakson keskussairaalaan. Hätäkeskus toimi erinomaisesti ja potilaan ensitarkastus kotona kävi nopeasti. Korkeakuumeinen määrättiin ensiapupoliklinikalle ja minut yskimään päivystykseen.

Tutkimiseni kesti kuusi tuntia. Monta ajan tilannutta aikuista ja sairasta lasta pääsi väliin. Kaikki kävi aidolla suomen kielellä, mutta ennen kuin diagnoosi lopullisesti valmistui, oli tilaisuus silmämääräisesti tutkia, miten keskussairaala toimi, kun henkilökunta juoksi viikonloppua, melkoisesti typistettynä. Minut määrättiin nujertamaan tautiani lääkkeillä kotona. Vaimoni jäi viikoksi potemaan keuhkokuumetta sairaalaan.

Kunnioitus kehkokuumepotilasta hoitaneisiin ulkomaaperäisiin naislääkäreihin nousi päivä päivältä. Heidän lääketieteellinen asiantuntemuksensa kuulosti ainakin maallikon korvaan vakuuttavalta. Potilaan ja lääkärien välinen ymmärtäminen kävi kohtuullisesti. Potilaissa vain herätti levottomuutta henkilökunnan aiempaa vähäisempi määrä. Korviin tulivat runsaat manailut ylivuotavista vessoista; niistä saattoi päätellä sairaalan nykyisen kehnon kunnon.

Mieleen tulivat silloin - eivätkä ensimmäistä kertaa - moduulisairaalat.  Nimestä päätellen ruotsalainen arkkitehtitoimisto saa sopimuksen sairaalan lopullisesta muodosta ja toiminnasta. Ainakin veronmaksajat odottavat ensimmäiseksi sairaalakiinteistön kokonaiskustannusten selvittämistä. Jos kokonaan uuden sairaalan rakentaminen, niin kuin monessa esimerkit osoittavat, tulee edullisemmaksi kuin vanhan korjaaminen, olisi löydetty yksi ja vakavasti  varteen otettava mahdollisuus.

Tiedämme kyllä, että henkilökunnan palkat ovat suurempi ongelma kuin monelle vuodelle levittäytyvävä kiinteistön hinta, mutta samoista lompakoista maksetaan lopulta kaikki. Vankimmat kokemukset uusista moduulirakenteisista sairaaloista saadaan Hollannista, Saksasta ja kymmenistä Euroopan muista maista. Niitä on jo Suomessakin. Muun muassa Keski-Suomen sh-piirissä, Jyväskylässä. Kehityksen on pakko mennä tähän suuntaan.

Moduulisairaalat rakennetaan hämmästyttävän nopeasti ja edustavat taatusti nykyaikaa. Ne kootaan valmiista, EU-tutkituista rakenneosista, joissa meillä pian vapautuvan laivanrakennuksen tapaan löytvät valmiina kaikki ne liitännät, joita sairaala huipputoiminnassaan tulee käyttämään. Sähkö, vesi ja viemäröinti ainakin ovat silloin varmistettua laatu- ja kokoluokkaa. Tekniikkana moduulisairaalat korvaisivat, edes jossain määrin, harvenevaa laivanrakennusta.




lauantai 15. helmikuuta 2014

Sirkus on vaativa taiteen laji

Sirkus on vaativa taiteen laji. Sen johtaminen vaatii erikoisosaamista. Erityisen kalliiksi tulee sellainen sirkus, jota harjoitetaan väljemmin, esimerkiksi yhteískunnan varoin. Kunnallinen sirkus on poikkitaiteellinen kokonaisuus. Senkin pitäisi perustua taiturimaisiin esityksiin. Myös kunnallisesta sirkuksesta pitäisi välittyä niin aikuisille kuin lapsille elämän huimaa jännitystä. Siinä se taitaa joskus onnistuakin.

Kuntasirkus perustuu arkitodellisuuden verhoten valoihin, hämääviin savuihin ja värikkääseen maskeeraukseen. Tämä sirkustaiteen laji on valokiilojen ristitulessa tehtyä showta ja se eroaa vain siinä klassisesta sirkuksesta, että kunnallisessa näytelmässä esiintyjiltä on riisuttu vastuu taiteensa tasosta. Sen johtohenkilöt voivat rientää tekemättä kirjallista matkasuunnitelmaa ja maksutta vaikka maasta toiseen saamatta aikaan juuri mitään tuloksia. Matkaraportteja ei sitten löydy ja matkojen tuloksista ei ainakaan kaikkea kerrota.

Kunnallinen sirkus on pääasiassa verbaalista. Se koostuu omissa aatemaailmoissaan menestyneistä esiintyjistä. Kunnallinen sirkus on tiedotusvälineitten kohteena. Se toimii apuna medialle, joka itse parhaillaan kokee maailmantalouden myllerrystä. Kuntasirkus palvelee myös viihteellisenä uutislahteenä. Kunnallinen sirkustaide on, ikävä kyllä tasoltaan useimmiten aitoa, klassista sirkusta monta luokkaa kehnompaa. 

Kun klassinen sirkustirehtööri ilmeilee lavalla pukeutuneena punaiseen takkiin, suuriin kenkiin ja pompöösiin hattuun poskillaan punaiset pellenpyörylät, hän on aidon ja hyväntahtoisen naurun kohde. Kun kunnallinen sirkustirehtööri piirtelee omassa esityksessään laajoilla käsien kaarilla aina vain suurempia tulevaisuuden näkymiä, häntä eivät läheskään kaikki usko. Ilmeet esityksiä seuratessa ovat tunnelman mukaiset. Epäuskoiset.

Kunnallista sirkusta johtaa tavallisesti tirehtööri, joka tekee silmänkääntötemppuja. Niillä lavastetaan - joksikin aikaa - kannattaviksi parkkihallit, museaaliset rakennelmat, vanhat kaljatehtaat, Trafalgarin verrattavat laivastovierailut ja muut kesäiset karnevaalit, viime mainitut nimenomaan Riosta löytyvine alastontanssijoineen ja kaikki ne muine erikoisine esimerkkeineen ovat matkojen antia.

Hänen johtamansa kannattajayhteisön, Valehtelijoiden Klubin, esitykset ovat tähän asti valtaosaltaan toistuneet vuosittain samanlaisina. Niissä laskelmissa ei elektronista laskijalaitteita tai muutakaan  nykytekniikkaa hyväksytä.








keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Elokuvia, tasapuolisesti

Kotkassa väestö jakautuu kahteen eri tavalla kohdeltuun osaan, maassamme ehkä kaikkein selvimmin. Kotkansaarelaiset, joita tällä hetkellä on vain n. 10 500 henkeä, pitävät täysin luonnollisena, että pääosa kaupungin kassasta irtoavista varoista kuuluu heille. Ottaessaan vastaan valtakunnallisen palkinnon "Elävä kaupunkikeskusta" kaupunginjohtaja värikkäin, mutta samalla hallintonsa karkeimpia virheitä unohtavin sanoin, todisti pääosan Kotkan kehittämisvaroista menneen nimenomaan tälle pienelle asukasalueelle. Lisää seuraa suunnitelmissa, kunhan rahaa vain löytyy.

Parhaillaan odottavat suuret kunnalliset ratkaisut täällä vuoroaan. Voidaanko myydä sähkö ja miten kyetään rahoittamaan muutoksen myllerryksessä painiva sosiaali- ja terveystoimi. Asiat ovat pahasti auki, muuten olisi vuoden 2013 tilinpäätöksistä jo tihkunut tärkeää tietoa veronmaksajille. Kymenlaakson Sähkö Oy:n osakkeista saattaisi tätä nykyä kyllä saada paljonkin tuhlattavaa, jos vain koko laaksokunta yhteisen edun nimessä olisi valmis yhtiöjärjestystään muuttamaan sallivammaksi.

Kun todella suuria ratkaisuja tehdään, tapahtuvatko ne Kotkassa edes suunnilleen tasapuolisesti eri maksajaryhmien kesken? Elokuva käy pienestä, mutta sopivasta esimerkistä. Se on tietenkin vain osa kunnissa syntyvää ydinkulttuuria ja kansainvälistymistä edistävää kehitystä. Miksi Kotkassa muualla asuvien n 45000 asukkaan täytyy elokuviin päästäkseen kärsiä autoilun lisäkustannukset ja ahtautua vähille parkkipaikoille, kun esimerkiksi Jumalniemessä kaupungin jo rahoittama parkkialue odottaa valmiina ja vapaana suuren osan vuorokaudesta?

Nyt kun tavaratalo Anttilaa, tai samalla alueella jotain muuta yritystä, venäläisiä matkailijoita vetävien tieratkaisujen myötä, suunnataan uudelleen, uusi suunnittelu voi avata siellä mahdollisuuden  laatuelokuvien esittämiseen. Samalla se poistaa tarpeen elokuvissa kävijöiden paljon pidemmästä automatkasta. Olisiko jo aika antaa meille muilllekin, n. 45 000 kotkalaiselle yhdenvertainen oikeus tällaiseen elokuvakulttuuriin ja sen aikaansaamaan kehitykseen kuin jo pitkään hemmotelluille ns. kantakaupunkilaisille? Mutta rahan löytymiseen saakka, meidän on pakko soputua talouden realiteetteihin. Miten olisi neuvottelu Keskon johdon ja Parmaco Oy:n tj. Ahlapuron kanssa?


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Sopeuduttava talouden realiteetteihin

Ammattitaitoisena virkamiehenä tunnettu Carean toimitusjohtaja kyllä tietää, että kelvolliseen tulokseen tarvitaan sekä potilaspalvelussa että sen kuluissa, laskelmien osumista kohdalleen. Käytännössä se tarkoittaa: "...kun vain jaksetaan tehdä työtä, jonain päivänä työ alkaa tuottaa tulosta". Toivotaan siis, että koko vuosi 2014 menee hallituksessa nyt sovituilla ja kaavailluilla tavoilla ja poliitikot varmasti tietävät, mikä potilaiden oikea hoitotaso tulee olemaan.

Rappeutuva keskussairaala, jatkuvasti laukeavine vessa-viemärivahinkoineen, tarvitsee alaskirjauksensa, koska remontti ei vielä ole ehtinyt saada kiinteistöä lopulliseen uudistumisen tasolle. Tätä kirjanpidollista vientiä 2013 lopputuloksessa ei potilasjoukon eikä veronmaksajien tarvitse hätkähtää, sillä Carean velkataakka ei tässä alaskirjauksessa lisäänny.

Kirjanpidossa kiinteistön arvo kyllä aikanaan korjaantuu remontin ja uudistumisen myötä, jos toiminta muuten on oikeilla arvoilla laskettu. Ainakin toistaiseksi asia lienee kohtuullisessa kunnossa. Keskussairaalan suuri loppurahoitus 120 - 160 me toki epäilyttää ja mietityttää.

Potilaspaikat vähenevät ja kaikkien muidenkin yhteiskunnallisten palveluiden määrä on pienentymässä. Tätä emme kykene välttämään. Elämisemme on sopeuduttava realiteetteihin.  Suomi on valtiona jo kauan elänyt velaksi ja Kotka koko maassa heilunut siinä kärkikaupunkina. Sitä on aikaa sitten monissakin kirjoituksissa yritetty todistaa, mutta vasta nyt äänenpainot alkavat vakavoitua.

Valtion kolme miljardia, jotka on varattu kestovajeen taittamiseen, saattavat monista eri syistä johtuen lisääntyä jopa yli kaksinkertaisiksi. Sama vaiva siirtyy samalla tästä kuntiin. Siitä huolimatta todellista ahdinkoa tajuamattomat antavat mielikuvituksensa julkisuudessa liihoitella kovaa ja korkealla.

Silloin kun vanhusten hoito, yleisesti ottaen, on lipsahtanut lainsäädännön ulkopuolelle, kaikki kukkuramitalliset toiveet samanaikaisista uusista elokuvakeskuksista, pelikasinoista, kylpylöistä, monitähtisistä hotelleista ja muista Rubiconeista, vaikuttavat tyhjän tynnyrin kolinalta. Kun kaupunkimme tilapalvelulla tuskin on varoja Kouvolan Veturin kokoisen Outlet-hallin vesijohtoon, viemäröintiin ja sähköistykseen suunnattoman muun korjausvelan oheen, täällä edelleen pyritään nuolaisemaan makeaa ennen kuin mitään on suuhun tipahtamassa. Mutta kansa pitää tarinoista. Ja sellainen on täällä historiallisesti tuttu ilmiö.


tiistai 14. tammikuuta 2014

Molemminpuolista uhoa

Presidentti Putin pani maailman hätkähtämään Krimi-operatiollaan. Alkoiko uusi kylmä sota Euroopassa? Varmaa on, ettei kukaan sellaista toivo juuri kun Eurooppa on toipumassa viimeisestä taantumakaudestaan. Putin on saanut hyväksyviä hurraahuutoja omiltaan, mutta pääseekö tilanne vielä eskaloitumaan?  Sisältääkö lännen hyssyttely sittenkin toimia, joita Venäjän olisi odotustensa vastaisesti pakko kuunnella? Ottiko presidentti Putin huomioon, ettei vastustaja kaikkea huutamalla sano? Kyllä, sen Moskova tajusi varmasti. Kremlillä on hyvät tulkit.

Kansalaiset ovat panneet merkille USA:n presidentti Obaman puheenvuoron. Pinnallisesti se vaikutti hyttysten läpsyttelyltä. Tosiasiassa kannatti kiinnittää huomio hänen sanomansa sisimpään ytimeen. Sen mukaan - Yhdysvallat ja Eurooppa yhdessä - eivät tule antamaan noin vain anteeksi tämänkaltaisia Krimi-operaatioita. Vastavetona Amerikka alkaa aivan varmasti varautua muun muassa oman liuskekaasunsa nopeutettuihin toimituksiin Eurooppaan. Tätä ei suoraan sanottu, mutta kyse on vain painopisteen uudesta suunnasta. Tekniikka yllä osataan. 

Venäjän talous tiedetään haavoittuvaksi juuri maakaasu- ja öljyalastaan. Mikäli liuskekaasun eurooppalaiset tarjoajat (mm. Puola), saavat riittävästi täsmäkohteisiin kohdennettuja luottoja ja USA:n omaa vientitekniikkaa samalla kehitetään, saattavat valmiin tuotannon tuloksena maailman markkinat joutua oikein myräkkään. Ovatko keisarin sotavaatteet tässä mylläkässä kooltaan liian suuret? Kumpi osapuoli kestää taloudellisesti paremmin raskaan markkinointisodan? Kaikenlainen taistelu on kaikille osapuolille rankka koettelemus.

Voidaan olettaa tilanteen nyt rauhoittuvan ja rajamuutosten löytävän oman ratkaisunsa. Se tiedetään, että Ukrainalla on Venäjälle kiistämätöntä velkaa n. 11,6 mrd e. Jos tälle velalle saadaan vaikka osittainen anteeksianto, maailman medialla on syytä kuuluttaa osapuolten diplomaattisesta taitavuudesta ja samalla syntyvää mahdollisuutta saada kriittiset puheenvuorot vähitellen hiljenemään  Kannattaa kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa panna merkille, että niin kaasulle kuin öljyllekin tullaan löytämään uudet, mutta molemmille varmat markkinareitit. Venäjä suuntaa silloin varmimmin Kiinaan ja USA tuo tekniikkansa Euroopan tarpeisiin. Nyt öljyn hinta tulee alaspäin.

 

tiistai 7. tammikuuta 2014

Museo-obligaatiot Kotkassa mönkään

Lehti oli lojunut yöpöydällänl muiden perheeni asioiden sivuuttamana jo kolmisen viikkoa ja sen sisältö jäänyt ajattelematta. Kyseessä oli valtakunnallinen, arvostamani julkaisu siitäkin huolimatta, että kotikaupunkini tähänastiset enemmistöasukkaat eivät juuri ole täyttäneet eivätkä juhlineet vuosipäiviään tässä lehdessä. Kyseessä oli Suomen Kuvalehti 13.12.2013, monia kymmeniä vuosia arvokkaita lukuhetkiä tarjonnut julkaisu.

Mielenkiinnottomana pidin otsikkoa, jonka alla näytti olevan vain pohdiskelua siitä, miten olisi suhtauduttava Guggenheim-ehdotukseen vararata tontti keskeisestä Helsingistä ja miten rahoittaa koko museo. Mitä se meille kuuluu? Kulttuuria pitää toki edistää, mutta kun valtio velkaantuu tätä vauhtia. Selasin hajamielisenä pikavauhtia lehtiä eteen päin, mutta sitten pysähdyin. Mainittiinko otsikon alla nimi Kotka? Nopea selaus takaisin.

Mainittiin. Etsittäessä uutta ja luovaa rahoitusmuotoa museorahoituksiin, siis positiivista ratkaisua, lehti otti mielenkiinoiseksi esimerkiksi Kotkan Merimuseon! Lehden mukaan yhteismuseo rakennettiin positiivisella obligaatiorahoituksella, jonka merkitsivät yksityiset pääomapiirit. Mitä! Minun tietääkseni koko Merikeskus rakennettiin pelkällä velalla, 55 miljoonalla. Koko kiinteistö maapohjineen, infroineen kuuluu Kotkalle. Merimuseo siinä on vuokralla. Se obligaatiorahoitus täällä meni taatusti mönkään!

Kuka tällaisen uutisen oli toimittanut arvostamalleni lehdelle? Tiesin kyllä Kotkan taloutta raskaasti rasittavan museon saaneen aikaan Vellamon Ystävät ry:n, joka yritti jos jonkinlaisin keinoin saada käsitystä aikaan, ettei museo olisikaan kaupungin talouden painolasti. Kenties se. Muistin erään kunnioittamani keskeisen toimittajan lausuneen, että me julkaisemme uutiset sellaisenaan kuin ne meille annetaan. Olen hänen kanssaan tästä eri mieltä. Vasta taustojen tutkimisesta syntyy lehden luotettavuus.

Elämmekö täällä Kotkassa Väärennettyjen Tietojen Klubissa? Kyllä. Jo kauan kaikki täkäläiset tietävät, että Meripäivien ja Tall Ship Racen kävijämäärät varustetaan etukäteen sovitulla kertoimella ja että se tehdään järkähtämättä vastaväitteistä. Mutta että Kotkan Merikeskus olisi merkittäviltä osiltaan rahoitettu museo-obligaatioilla, se ylitti jo kaiken. Rahoitettakoon Guggenheim-museo miten hyvänsä, se merkitsee aina useampaa ohitse huristamista Kyminlinnassa.