Olisimme kehityksen huippuja, mikäli meillä olisi oma
yliopisto, oma satama, enemmän verotuloja, kykenevä johto. Näin huokaistaan monessa kunnassa. Puutteet ovat erilaisia, mutta niitä on paljon eri kunnissa. Matkailutulot ovat
kaikkialla liian pieniä, korjausvelkaa kiinteistöissä, puuttuu
moottoritierahanvirran lähteille, alueella ei ole sotilaskoulutusta tai
-arkkitehtuuria. Kauniita puistoja liian vähän. Lakkautettavat koulut herättävät suuria
tunteita. Työttömyys piinaa. Museotoimi kärsii liian pienistä kävijämääristä. Unohdetaan, että politiikka on mahdollisuuksien taidetta.
Entä, jos joku ehdottaisi kovin odottamattomia askelmerkkejä
ja lisäksi käsittämättömän ripeää toimintaa. Sellaista, jota ei vielä tähän kurjuuteen ole
tarjottu. Ensimmäisenä askelena maakunnat Etelä-Karjala ja Kymenlaakso liimattaisiin pakolla yhteen. Sen jälkeen valtio leipoisi kaikki saman alueen kunnat
yhdeksi kakkaraksi. Syntyisi todellinen suurkaupunki n. 253 000 asukasta. Tällä keinolla olisi toiveita päästä lopullisesti irti ja olemattomilla varoillaan Kouvolan ja Kotkan toinen toistaan mätkivästä Kymenlaaksosta.
Olisi oma yliopisto. Alueelle tasautuisivat matkailuodotukset. Luovuttaisiin valheellisista kävijämääristä tai pelkistä nousuprosenteista, koska niitä ei voi syödä. Sovittaisiin kesätapahtumien taloudellisesta vuorottelusta. Sotakouluja ja sotilasarkkitehtuuria löytyisi
kateuteen asti. Satamia olisi kaksi, eri tavoilla johdetut sisävesi- ja
ulkosatama. Hankintatoimi saataisiin yliopiston avulla uusimman teknologian
tasolle. Uusi moottoritie toisi rahavirtoja, mutta estäisi veronmaksajille
kalliit ylilyönnit. Yhdistyminen lisäisi liike-elämän fuusioita. Konkurssit ja työpaikkakato vähenisivät.
Niin valtion kuin pankkien rahoitukselle suurkunta olisi
kelvollisempi kohde kuin nykyiset reppana-alueet. Jokainen
kunta olisi vastuussa nykyiseen tapaan vuotuisesta talousarviostaan. Vanhat velat
olisi selvitettävä keskushallinnolle ja tehtävä suunnitelma niiden maksamiseksi. Liikelaitokset tulisivat ammattitaidon ja nykyaikaisen liikkeenjohdon piiriin. Liikelaitokset saisivat sekä
markkinoinnin että teknologian konsulttiapua. Kehitysyhtiöt tulisivat yhden johdon alaisiksi. Laajempi yhteisalue laajentaisi pk-sektorin toimintaa. Kassavirtoja kunnioitettaisiin uudella tavalla. Kansainväliset ja yksityiset sairaalat yleistyisivät.
Pidän itsestään selvänä, että yllä olevan tapainen ehdotus
ammutaan alas. Tapausten tällainen kulku nirhaisisi pahiten niitä poliitikkopiirejä, jotka tähän asti ovat nauttineet
kyseenalaisesta vallastaan. Myös korkeimman virkamiesjohdon kuvittelen aluksi
pudistelevan päätään. Arviolta 1700 virkahenkilön vähentäminen uudesta organisaatiosta ei tietenkään olisi mikään pikku juttu. Muutama
virkajohtajakin varmasti lyöttäytyisi eturiviin, kun kapinalipun kantajat
kokoontuisivat tyrmäysmarssilleen. Se, mitä joku, näkökulmastaan riippuen, pitää tätä mahdollisuutta satiirina tai ironiana tänään, se voi olla 2030 todellisuutta.
Kommentit