Puhutaan
paljon saarista matkailukohteina. Ahvenanmaata ja lounaissaaristoa lukuun
ottamatta vain harvaa saarta on pystytty kehittämään varsinaiseksi
matkailusaareksi. Itäisellä Suomenlahdella ei yhtään. Uhoileviä tai muuten
matkailuun uskovia lausuntoja silloin tällöin näkee ja kuulee. Kaikki kuitenkin,
jotka ovat yrittäneet, manaavat toivottoman pitkää talvea. Tynnyrkari
viimeisimpänä myyntiesimerkkinä.
Kirkonmaalla
ja Rankilla on vahva sotilaallinen historia. Osanotto talvisodassa vihollisen
torjuntaan muistetaan ja molemmilta saarilta on monen mielessä muistoja
myöhäisemmiltä varusmieskoulutuksen ajoilta. Tämä saa aikaan luonnollisista syistä tunteisiin
vetoavia muistoja ja syntymään ajatuksen siitä, että pitäisi pojanpojalle tai
jälkipolville yleensä päästä saarta näyttämään.
Kesäisin
matkailusuunnitelma tällaiselle saarelle on monen mielessä käynyt ja käy varmaan
edelleen, mutta syystä tai toisesta ajatus siirtyy pian jonnekin muualle kuin
itäiselle Suomenlahdelle. Sulkeutunut Suomi kävi aikanaan kesäisin vilkkaasti
rentoutumassa Suursaaren Kasinolla. Talvella saarella vain kalastettiin ja asuttiin. Haapasaaressa ja Pyhtään Kaunissaaressa käydään edelleen, mutta kaupallista niukkuutta siellä kärsitään jopa lämpimimpänä aikana.
Senaattikiinteistön
aikeita myydä varuskuntasaaria mihin suuntaan tahansa on syytä kyllä tarkkailla. Ei
sen tähden, että niitä tarvittaisiin puolustusvoimien koulutuspaikkoina. Kyllä
rannikkojääkäreiden ja saaristotiedustelijoiden koulutus käy Upinniemessä siinä
kuin jossain vanhoilla varuskuntasaarilla. Yhtä päteviä sotilaita syntyy. Eikä tulevaisuuden
sodankäynti ole enää prikaatien liikuttelua, eikä edes rannikkotykistön vaan ohjusten aikaa.
Paljon muusta on siis tulevaisuudessa kysymys.
Kommentit