sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Miten nyt käy Kantasataman?

Usko siitä, että Kantasatamasta, kotkalaisin voimin, voidaan rakentaa joku turistirysä, alkaa murtua. Se on johtunut siitä, ettei kaupungilla ole taloudellista kykyä rakentaa sitä houkuttelevaa tarjontaa, minkä kasvava ja nimenomaan vaativa turismi suurten mittojen vetonaulaksi tarvitsee. On tapahtunut suuren luokan arviointivirhe. Ei ole osattu ennalta arvioida sitä tasoa, mitä kannattava turismi arvostaa ja toisaalta sitä, mihin Kotka parhaimmillaan kykenee.

Kyllä ”isossa pussissa” rahaa riittää, kuului vallassaolijoiden jatkuva vastaus, kun jostakin vasemmiston ideasta tuli kyse. Ei mitään ennakkoon tutkimista, tarvitaan vain päätös. Silloin ei tajuttu, että suurteollisuuden hiipuminen ja väestön rakenteellinen muutos paikkakunnalta tuli asettamaan kaupungin taloudelle uusia painopisteitä ja sen myötä toisenlaisia vaatimuksia hallita muutosta. Ei tajuttu ainakaan sitä, että hupenevalla toimintakatteella ei enää voi turvallisesti käyttää sen suuruista velkarahoitusta, kuin joskus ennen.

Rahoitusriskien ottaminen ylitti hallinnon operatiivisen taidon johtaa kuntaa. Jos otetaan huomioon Vellamon korskea rakentaminen, oman suunnittelun palkkakulut, projektin aiheuttamat laiturivauriot, päälle syöksyvä jokapäiväinen tappio, kylpyläsuunnitelmat, monitoimihallit, elokuvakeskukset, muut konsulttityöt rakennepiirroksineen, infran muutokset, erikieliset esitteet,  ulkomaiset palkat, yhteistyöhaaveet, rennonoloinen matkustelu, näin Kantasatamaan on luotettavan laskelman mukaan saatu uppoamaan jo rutkasti yli 100 miljoonaa euroa! Mihin sijoittaisit se saman rahan tänään?

Sitä rahaa me tarvitsimme nyt jossakin muualla ja sen tulevasta puuttumisesta todistettavasti kyllä aikanaan varoitettiin. Kuinka usein pitääkään paikkansa se ikivanha totuus, että kun yritys rakentaa itselleen komean pääkonttorin, sen valmistuttua alkavat taloudelliset vaikeudet. Kun kannattamaton investointi näin pääsee kärkitavoitteeksi, kaupungin johdon ja tässä tapauksessa konsernin valvonnan kriteereissä on paljon mätää.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kaavoitetaan, mutta mistä ihmiset?

Vain ylioptimisti uskoo, että kaupungissamme perheille jatkossa kaivataan yhtä suuria asuntoja niin kuin nykyisin. Syitä suurten asuntojen heikentyneeseen kysyntään löytyy: elintasomme laskee yleisesti heikentyneen taloustilanteen johdosta. Veropohja muuttuu hyvin ansainneiden sukupolvien väistyessä. Palveluiden keskittyminen johtaa väestön muuttoon keskustojen suuntaan. Korot nousevat. Jos eivät heti, niin kohta.

Taloudellisesti huonoina aikoina avioerot vähenevät. Euro on kova konsultti tunteidenkin maailmassa. Sovitellaan, eikä heti kopsauteta kantapäitä vastakkain. Sen sijaan tunteet vaikuttavat enemmän yhteiskunnan yleisessä kehittymisessä. Tätä voidaan odottaa, kun miehiä yleisesti tunteikkaammat naiset ottavat käsiinsä yhä useammat virat, paremman koulutuksensa kautta. Tunne-elämän pehmeys ulottuu jo lainsäätämiseen.

Myös mm. koulujen arkipäivässä se näkyy. Mitä enemmän yksilöt saavat valtaa elää niin kuin haluavat, yhteisöllisyys katoaa. Myssyt ruokailussa pysyvät päässä ja uusia, ennen kokeilemattomia rintamalinjoja syntyy opettajien ja tunne-elämän vapautta vaativien kokeilijoiden välille. Lisääntyvissä oikeustapauksissa, oikeudenjakajien harmiksi, molempien osapuolten mappeihin lisääntyy kameratekniikka. Aika on muuttunut.

Kaavoitus elää omissa pulmissaan. Kehitys ei enää ole suora viiva. Se poikkeaa totutusta oikeaan ja vasempaan, ylös ja alas Demografinen kehitys ja moni muu muutos yhteiskunnassa pakottavat kuntia ja sen kaavoitusta etsimään uusia polkuja. Myönteistä ja toivottua kehitystä yritetään pitää yllä median otsikoissa, mutta toteutuuko se? Ja jos osa toteutuu, mikä osa? Kaavoituksen pitäisi omalta osaltaan kyetä ratkaisemaan kehitysongelmia. Kun elintaso alenee, kaiken koetaan muuttuvan vaikeaksi. 

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Onko kaupunginhallitus tai -valtuusto vaivautunut miettimään?

Venäläisten turistien sanotaan jättävän tänne 200 euroa. Tosiasiallisesti turisti ostaa tavaroita tai palveluja keskimäärin sillä summalla. Onko kukaan vaivautunut laskemaan niitä kustannuksia, joita kauppiaalle, hotellille tai kylpylälle on siihen mennessä ehtinyt jo aiheutua, suunnittelusta, rakentamisesta, sähköstä, lämmöstä, palkoista sivukuluineen, tavaran hankinnasta, varastoinnista, kalustosta, kylmäkoneistosta, näytteillepanosta, mainonnasta, alv:sta ynnä ynnä muusta.

Lisäksi koko turismia vastaanottavan ympäristön on joka suhteessa oltava hyvännäköinen, vieraanvarainen, kielitaitoinen, palvelualtis ja nykyaikainen. Miten tärkeä, rajalla veroista vielä hyvitystä saava, venäläinen turismi lopulta kunnan kassalle on? Tiestön kunnosta ei tässä yhteydessä kannata puhua.

Tiedetään, että jo valmistautuminen ja uskominen turismiin synnyttävät työpaikkoja ja kunnalle verorahoja. Vastavuoroisesti kunnan on pakko kiinnittää verorahaa kunnalliseen tekniikkaan, tonttiin, hoitaa kunnallista mainontaa, houkuttella turisteja paikalle erilaisilla pyydyksillä, pitää henkilöstössään ammattiväkeä, kehitysorganisaatioita. On investoitava paikoitusalueisiin ja antaa tukea monella tavoin koko turismille.

Mitä tämän ketjun lopputulos kunnan kassan kannalta tulee olemaan? Kuka kykenee valtuustoissa tähän matematiikkaan" Ollaanko tekemisissä uskon vai uhkapelin kanssa? Tietääkö Kotkan oma kustannuslaskenta enemmän kuin kaikki muut? Oletan, että päätöksiä täällä ovat tehneet muut kuin yritystoimintaa ymmärtävät.

Voiko kaikki olla vain uskon varassa? Kuinka paljon uskon ympärille mahtuu epäuskoa ja väärää todistelua? Toisten mielestä paljon, toisten - ei sellaisesta kannata välittää. Liiketaloudelliselta kannalta väestön tulisi esittää kysymys aikaisemmalle kaunginhallitukselle ja konsernijohdolle. Onko tällaista strategiaa tässä laajuudessa koskaan tutkittu, päätetty tai vain päästetty hiiviskelemään sisään?

Onko tarpeeksi syvällisesti mietitty ja nimenomaan laskettu, mitä kunnan hallussa olevalla, yhteisellä rahalla ja toimilla on saatu aikaan? Onko turismista tullut niin ajoissa tuottoa, ettei peruspalveluiden ole tarvinnut kuuluttaa hätäänsä puuttuvasta rahasta. Olisiko kunnalle häpeä joutua valtion tiukkaan valvontaan? On selvä, että tällaiseen tilanteeseen jouduttaessa kunta aina menettää itsenäisyytensä. 

Jos näin kuitenkin käy, häpeää kaupunginhallitukselle ja koko kuntaorganisaatiolle ei pystytä kiistämään. Kenen maine eniten kärsii? Tietysti visionäärien, jotka kuntaa täälle tielle ovat johtaneet. Siinä eivät silloin enää auta myöhästyneet markkinointitoimet. Silloin on vain oltava yhtä niiden "mustatakkisten" valtionkonttorin miesten kanssa, joiden on pakko väestön elämää turvata ja hoitaa. Meidän osaksemme jää se kaikki - maksaa.