Blogiarkisto

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vuokraus voi olla hyväkin vaihtoehto

Talouskäsitteisiin liittyy tänään yhä useammin alkuperäisesti amerikkalais-englanninkielinen sana leasing - vuokrausluotto. Jotain lainataan, mutta lainauksesta halutaan sitova sopimus. Suomalaisessa merkityksessä sana sisälsi sitoumuksen jonkin koneen tai laitteen käytöstä kausivuokraa vastaan. Vuokrauksen kohdetta ei siis asiakkaan tarvitse omistaa, eikä  kiinnittää siihen pääomaa. Tällä saadaan aikaan säästöä ja jopa tarkkuutta oman talouden arviointiin. Markkinaehtoisessa maailmassa se synnytti joukon erikoisyrityksiä, jotka omalla aktiiviteetillaan keräsivät yhteen asiakkaden tarvepiikkejä, sijoittivat näihin pääomaansa ja saivat aikaan edullista käyttöä lyhytaikaisten tarvitsijoiden keskuudessa. 

Alkuperäinen leasing käsitteenä (lend/lease US sotalainat) on tästä pitäen laajentunut moneen suuntaan. Hyvin yksinkertainen tapahtuma sai pian pankkien mielenkiinnon heräämään. Perustettiin vuokrausluottoyrityksiä. Koska ketjun viimeiset lenkit olivat ennen pitkää rahalaitoksia, syntyi luonnollinen tarve saada jonkinlainen vakuus vuokrausketjulta. Se synnytti tähän elinkeinojen klusteriin takaustarpeen. Pienistä tarvepiikeistä ei juuri huolta ollut, yksityiskäyttäjiltä perittiin käteismaksu, mutta vähitellen arvossaan kohoavat vuokrauksen kohteet yltivät jo tasolle, että se alkoi vaikuttaa tätä elinkeinonaan hoitavien tuloslaskelmiin ja velkarankingiin. Kaupunkien tasekirjassa ne löytyvät lehdeltä liite. Valtuustojen kannattaa seurata niiden kehittymistä.

Pankit alkoivat nyt vaatia asiakasuhteessa olevilta yrityksiltä joissakin tapauksissa sopimustakuita. Mielenkiintoa herätti, että vastoin vuokrauksessa liikkuvan rahan oikeaa luonnetta, häivytettiin sanasta vuokrausluotto sen loppuosa. Samalla kun luotto -osa hävisi, se alkoi kiinnostaa kuntapäättäjiä. Vuosia oli toimittu normaalisti, tehty sopimuksia autoista, porakoneista, sorveista ja muusta tämän tasoisesta. Kun kunnallinen kirjanpitolaki ei valtiovallan lupauksesta huolimatta muuttunut reilun velan suuntaan, luottolajilla oivallettiin mahdollisuus kikkaillen saada julkisiin taseisiin ja velkarekisteriin näkymätöntä lisäluottoa. Näin suuret yksiköt, sairaalat, satamat, paikotushallit, sillat, rakennettavat maantiet ja muun muassa kiinteistöyhtiöt tulivat vuokrauksen piiriin.

Leasing voi tietyissä tapauksissa olla jopa edullinen kunnankin taloudessa. Jos hankittava laite tai kone ratkaisee jonkin teknisen ongelman, eikä luotonottajalla talousarviossaan sillä hetkellä ole hankkeeseen tarvittavia kassavaroja, vuokrausluoton käyttäminen voi olla perusteltua. Esimerkkinä olisi tehokkaampi ja uudempi aurauskalusto runsaasti lumisena talvena, tai parakit remonttikohteissa. Mitä arvokkaampi vuokrattava kohde on, sitä varmemmin tappiota tämä rahoitukseen käytetty menetelmä mukanaan tuo. Sijoittaja, jolla on voimaa, asettaa aivan varmasti oman korko- ja voittovaatimuksensa. Silloin kun oma kiinteistö myydään ja sama vuokrataan heti takaisin, tuskin operaation suunnittelija odottaa mitään kannattavuutta.  
                     

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Tästäkö Kotkalle pelastusrengas?

Jokseenkin varmaa on, että katkaistakseen oma kestovajeensa ja pitääkseen yllä edes jonkinlaista torjuntataistelua valtiokonttorin mustatakkisia vastaan, Kotkan täytyy pian myydä suuri määrä vuosisadan mittaan säästettyä omaisuutta. Siihen eivät silloin riitä rappeutuneet kaupungin kiinteistöt, tulot kuvitelluista ihmismääristä Meripäivillä, Tall Ship Racessa, Vellamossa, tai luotettavuutensa menettänyt jatkuva lupaus omatoimisesta tasapainottamisesta. Satamaa ei ensinnä myydä.

Ainoa kotkalainen omaisuus, jolla on tuottoarvoa ja joka heti myytäväksi kelpaa, ovat ne sähköosakkeet, joita Kotkalla jäljellä on, ja ainakin jos Kymenlaakson Sähköosakeyhtiö niitä johonkin hintaan haluaa. Niistä osakkeista osittainenkin luopuminen, kenties - saisi aikaan kaupungillemme vielä puoli-itsenäistä päätäntävaltaa. Mutta pystyykö osakkeiden myyntiin liittyvä kieltopykälä estämään muitakin osakaskuntia hankkimasta niitä itselleen? Onko yleensä mahdollista myydä niitä? Salliiko laki valtioneuvoston painostaa muuttamaan yhtiöjärjestystä? Tiukan tarkkailun kohteena olemista emme enää kykene välttämään. Omat ylimitoiitetut toiveemme ja päämäärämme tunnetaan jo valtakunnan tasolla.

Muistutettava oletettavassa myyntitapahtumassa kuitenkin on, että kaikkea käypää voidaan kaupata vain yhden ainoan kerran. Muistettava myös on, että nyt harkinnassa oleva osakenippu, arvolta 19,2 milj., on tähän mennessä tuottanut osinkoa 2,7 milj. vuodessa kaupungin kassaan. Myynnin jälkeen sekin tulolähde on sitten lopullisesti poissa ja jotain muuta on sen rahavirran korvaamiseksi löydettävä. Muistuu mieleen se demarijohtajan päätelmä, että sähköosakkeissa kyse on vain "laiskasta" pääomasta! Onko demareilla tiedossa jokin kannattavampi kaupungin omaisuuserä, joka sähköosakeita  edullisemmin voitaisiin myydä?

Seuraa kysymys: voidaanko Kotkan kaupungin kumulatiivinen kestovaje (nyt yli -40 milj.+ Carea -10 milj.) suurellakaan kaupalla lopullisesti pysäyttää? Mielestäni ei voida. Ei edes sillä 10 milj:n valtion avustuksella, jolle kuulemma pitää taputtaa ja joka on luvassa 2015. Suurikin summa syödään nykymenolla parissa vuodessa, niin syvässä kustannussuossa tarvomme ja jaamme realismia ymmärtämättömille kansalaisille ylimittaisia toiveita. Olisiko sittenkin kaupunkilaisten kukkaroille edullisempaa antaa mustatakkisten valtiokonttorin talousmiesten ratkaista ongelma ilman omaa asiaan puuttumistamme?

perjantai 6. joulukuuta 2013

Kaukaa näkee lähelle tarkemmin

Koulunkäyntini ja varusmieskoulutukseni jälkeen menin työhön vuonna 1951 raunio-Saksaan. Vanhemmat yksinkertaisesti halusivat, omiin kokemuksiinsa ja jälkeläistensä senhetkiseen ikään vedoten, molemmat lapsensa kielitaitoa syventämään ulkomaille. Sisareni lähti sodanjälkeiseen Englantiin 1947, minä perhetuntemuksen perusteella Saksaan. Molemmat noin vuodeksi. Heidän kansainvälisessä Pietarissa saamansa käsityksen mukaan tulevissa töissään pärjäsivät parhaiten ne, jotka hallitsivat kouluissa saadun hyvän kieliopin lisäksi joustavan ja rikkaan puhekielen.

Vanhempani olivat perisuomalaisia, Laatokan rannalta, samanlaisia niiden 25 000 muun suomalaisen joukossa, jotka olivat lähteneet hakemaan parempaa elintasoa ja ammattia kuin silloin tarjolla oli Suomessa. Samalla heistå oli tullut miljoonakaupunki Pietarin kasvatteja ja sen suurkaupunkimaisen ajattelumaailman jäseniä. Molempia sukuja oli onnistanut. Äitini oli pääsyt kaupallisen koulutuksensa jälkeen, siihen aikaan naiselle harvinaiseen tehtävään, Alfred Nobelin omistaman sairaalan kassaksi. Isäni sai konepiirtäjän koulutuksensa Gustav Nobelin stipendeinä teknikumeissa, konepajoissa ja lopulta aseteollisuudessa. Koti-Suomeen he pyrkivät ja pääsivät 1921.  Sisareni syntyi 1926, minä 1929, molemmat Karhulassa.

Minulle aputyömiehen työpaikka Saksassa löytyi Dorstenista, Gelsenkirchenin (Schalke) piiristä. Kaupunki oli ennen sotaa ollut keskeistä Ruhrin sotateollisuus- ja hiilikaivosaluetta. Isäntäperheen pää oli ammatiltaan kanavainsinööri. Perheen vanhempi tyttäristä, 24 -vuotias, naimisissa sodanaikaisen hävittäjälentäjän kanssa. Toinen tytär täytti juuri 22 vuotta. Hänestä tuli korkearvoisen papin vaimo. Poika kävi koulua, reipas 15 -vuotias. Perhe tunnusti evankelis-luterilaista uskoa. Talossa, joka jonkilaisena harvinaisuutena oli säilynyt pommituksissa suurin piirtein ehjänä, minulla oli ihan ikioma huone. 

Siihen aikaan olo Saksassa oli ankeaa. Kansa oli pommituksin nöyryytetty polvilleen. Ei kenkiä, ei tekstiilejä, kaikesta löytyi jotain korviketta. Eloon jääneet olivat vähän aikaa sitten kömpineet esiin pommitusraunioista. Omat silmäni rävähtivät auki ensimmäisen kerran junan pysähtyessä Hamburg-Altonan asemalla. Raunioita, raunioita, silmän kantamattomiin. Kun me Kotkassa puhuimme pommituksista ja vaurioista, puhuimme erilaisesta tuhosta. Puhelinyhteyttä Suomeen ei ollut. Kirjeyhteys kävi, jos oli aikaa odottaa. Helsingistä Kööpenhaminaan oli hento laivayhteys. Kun matkustaja /rahtilaivan miehistön määrä oli 8, se sanoo jo laivan suuruuden. Tanskasta piti rautateitse sodanaikaisissa vaunuissa jatkaa matkaa.

Mutta Saksassa kadut olivat jo puhtaina. Joitakin tasaisia aukeita kuitenkin siellä, missä aiemmin oli ollut taloja. Muualla näkyi osittain rikkoutuneita rakennuksia ja orastavia, yksikerroksisia kauppaliikkeitä alustavasti nousemassa. Perheessä, jossa asuin tulin ensi kerran kokemaan, miten pieni ja tuntematon suomalainen suuressa maailmassa oli. Ainakin silloin, kun naapurin poika katseli oven raosta ensimmäistä ateriaa perheessä ja hänen suunsa meni hämmästyksestä suppuun: "Sehän syö niin kuin me!" Olin käyttänyt ruokaillessa, vastoin hänen odotuksiaan pelkkien sormien sijasta veistä ja haarukkaa. Eskimo - oppimaton raukka!

Turismia ei siihen aikaan Saksassa tunnettu, eikä tietenkään mitään oppilasvaihtoa. Ainakin brittiläisellä vyöhykkeellä miehityssotilailta oli kielletty kaikki seurustelu väestön kanssa. Pettymyksekseni Suomesta ei näkynyt pienintäkään uutista. Maamme oli suuressa maailmassa tyhjä nolla. Kansamme tunnettiin, jos tunnettiin, entisenä aseveljenä, jos haluttiin lainkaan tuntea. Maamme sotasankareista, joista me suomalaiset olimme ylpeitä, ei puhunut kukaan. Suomi oli steriili, kylmä kolkka jossain pohjoisessa ja täältä katsoen paljon arvottomampi kuin tähänastinen käsityksemme omasta maastamme oli ollut.

Ruotsi, sodasta jopa rikastuneena, sen sijaan loisti. Länsinaapurimme teki taitavasti ja kirkkaasti välkkyvää diplomatiaa, kertoi suurista eri kansojen avustuksista, mittavastä kulttuurinsa humanismista ja antoi neuvoja todellisen elämän arvoista. Oli Volvoa, punaisia, valkoikkunaisia huviloita Tukholman edustan saarilla ja muutenkin muille liiasta sotaisuudesta varoittavaksi esimerkiksi kelpaavaa elintasoa. Ruotsalaisia kysyttiin moniin kansainvälisiin virkoihin ja komiteoihin. Kukaan ei puhunut siitä, että millä Ruotsi oli rikastunut samaan aikaan, kun toiset huusivat malmia mihin hintaan hyvänsä, köyhtyivät, vuodattivat verta ja kävivät julmaa sotaa.

Oman maammme oltua toisen maailmansodan jälkeen vain hippunen - jotain, jos sitäkään. Olimme ainakin suurvalloissa vailla mitään näkyvyyttä, arvoa. D-markka ja Lufthansa syntyivät niihin aikoihin. Niistä vuosista maamme on kulkenut muutamana vuosikymmenenä, pienenä kansana, huikean edistyksen matkan. Tunsimme nimet Goethe ja Schiller, joita minulta nuoret saksalaiset opiskelijat kysyivät. Kiitos siitä Isänmaa Suomi! Olit siellä rakas, niin olet täälläkin! 


maanantai 25. marraskuuta 2013

Matematiikkaa vai joukko-oppia

Olkoon Kotka vaikka kuinka romahduksen partaalla, Merikeskuksen kävijämääristä on pakko vielä kertaalleen puhua. Kun selaa valtakunnallisen Museoviraston virallisia tilastoja ja samalla vertailee kotkalaisen Merikeskuksen lukuja muiden kaupunkien vastaaviin tai yleensä museoihin, saa hengenahdistuksen. Venettä on taas pakko keikuttaa. Varsinaista museoväkeä siinä yhteydessä isommin syyllistämättä.

Laskelmat osoittavat - vastoin odotuksia - Vellamossa maksavien kävijämäärien laskua. Kun parhaana täkäläisenä museovuotena 2009 pääsymaksutulot olivat 204 934e, vuonna 2012 pääsymaksutulot olivat enää 79 362e (!) Keskiarvona 2008-2012 kertyi pääsymaksutuloja 132 049 euroa, kun niiden lukujen olisi pitänyt olla vähintään viisitoistakertainen! Tällaisesta kehityksestä nuppinerot saisivat jo komeita prosenttilukuja!

Vertailu turkulaiseen, maan suurimpaan ja esineistöltään rikkaimpaan merimuseoon, Forum Marinumiin, vastaavat luvut osoittavat, että myös alan ykköslaitos, kaikkien museoiden tapaan, saa kaupungin tukea. Turun kaupunki panostaa 2012 tähän museoonsa vähän yli 770 tmk. - kun taas asukasluvultaan Turkuun verrattuna lilliputti-Kotka rokottaa itseään pitkästi ja pysyvästi yli 3 milj:lla eurolla joka vuosi!

Kotkassa asiantuntijat ovat todenneet karmean epäsuhteen, mutta ainoa millä Vellamoon on saatu uutta näkyvyyttä ovat maksuttomat kokoukset. Tällä kiinteistön käyttöä yritetään kansan silmissä saada suuremmaksi, mutta kustannuksiin se ei juurikaan vaikuta. Kokouspaikan etäisyys väestön asumisalueilta siinä päin vastoin pidentyy ja kokoustulot muualta vähentyvät. Lasten kuljetukseen käytettyjen bussien tai henkilöautojen kuljetukset toki maksavat, mutta nehän menenvät yleishallinnon eli kansan piikkiin.

Muut palvelutuotot ovat jossain määrin korvanneet maksavien kävijöiden laskua. Tämä olkoon mtv-henkilökunnan kunniaksi. Niistä kaupungin taloutta jatkuvasti tuhoavana tekijänä Merikeskus Vellamon vaikutus ei kuitenkaan kevene. Valtio suunnittelee paraikaa vähentävänsä kuntien velvotteita. Kuuluisiko lisäosallistuminen kotkalaisen Merikeskuksen harharetkeen näihin kevennyksiin? Venäläisitä turisteista kun ei toistaiseksi ole mitään varmaa tietoa.



keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Merikeskuksen lopullinen hinta.

Merikeskus Wellamon oikeaa hintaa ei ole koskaan ilmoitettu, eikä ilmoiteta. Kaupunginjohto on päättänyt, että pitää sen omana tietonaan, jos tietää itsekään. Niin suuresta, valtavasta flopista on kyse. Jos kansalainen, kadun kulkija, veronmaksaja, maan hiljainen, yrittää saada itselleen käsitystä Merikeskukseen sitoutuneesta velkapääomasta, sitä tietoa ei helpolla löydy. Museoviraston viralliseen tiedottamiseen voi kyllä luottaa, mutta siitäkään ei kaikki aukea.

Vaikeutena on silloin vain se, etteivät laskelmat sellaisenaan ole sovitettavissa yhteen. Ne nimittäin tarkastelevat kuluja ja tuloja eri näkökulmista. Kiitosta kuuluu kuitenkin Museoviraston tiedoille ja niiden perusteella veronmaksajat kyllä kykenevät jo tekemään tärkeitä johtopäätöksiä. Aikaisemmat laskelmani ja Museoviraston tekemät päätyvät aika lähelle toisiaan. Ymmärrämme siis toisiamme. Merikeskuksen lopullinen Kotkalle asettama taakka pystytään nyt lopullisesti, vaadittavalla tarkkuudella punnitsemaan.

Kaiken on perustuttava kaupungintalolta saatavaan lausuntoon. "Miksi ajaisimme Ladalle, jos voimme ostaa Mercedeksen!" Merikeskus Wellamoon upposi kyseisen lausunnon mukaan rakennusvaiheen aikana kaupungin varoja hiukan alle 40 000 000 euroa. Kaupungilta saatu tieto jäi tosin hiukan alle, mutta kun koko kaupungin hallinto-organisaatiota juoksutti samaan rakentamisen loppuviikkojen aikaan Tall Ship Race, se kiirehti kalliisti rakentamista hintaan mihin hyvänsä ja näin 40 000 000 euroa kyllä täyttyi. Kustannuslaskut vain kenties osittain "lipsahtivat" yleishallinnon momenteille.

Statement-summaan on lisättävä niin kutsutun salaisen sopimuksen sovittu loppulasku. Kannattaa panna merkille, että salaiseksi julistaminen tapahtui nimenomaan vastapuolen toivomuksesta, ei omien virkahenkilöiden vaatimuksesta. Mikä olisi oikeuden käsitys tällaisesta salaamisesta? "Salaisen sopimuksen" oikea määrä selviää edellisen talousjohtajan tekemästä poistojen lisäyksestä, mikä kirjattiin heti oikeuskäsittelyn peruuntumisen jälkeen. Senkin määrä - poistojen - on neljän toimintavuoden aikana noussut lähelle komeaa 10 000 000 euron lukua. Näin Merikeskuksen potti nousi jo 50 miljoonaan euroon. Aikaisemmasta blogistani löytyy tarkkakin summa.

Kun satamayhteistyö aikanaan perustettiin osakejakoon naapurikaupunkien kesken, Kotkassa kulujen sujauttelu Kotkan Satama OY:n tileihin ei enää käynyt entiseen malliin, se loppui. Ei suju myöskään Härniemen laiturin korjaustyö ilman, että kansa haluaa enemmän tästäkin tietää. Hamina tuskin hyväksyy, että kotkalaista satama-allasta korjattaisiin yhteisestä kassasta. Mutta hyväksykäämme tähän laskelmaan vain puolet Härniemen laiturin korjauslaskusta eli 5 000 000 euroa. Loppu menköön sitten vaikka aikaisemman satamaliikenteen potkurivirtojen lukuun.

Mutta olemmekin jo kiinni rakentamisen kokonaisummassa 55 000 000 euron tasolla. Se ole tässä kuitenkaan kaikkein tärkein. Polttavin tuleville veronmaksajille on vasta se tarkka luku siitä, mitä Kantasatamaan on jo kokonaisuutena, konsulttitöinä, mahdollisina provisioina ja havainnekuvina uponnut. Rakentamiseen emme enää voi puuttua. Kiinteistö seisoo siellä, missä se tulevat vuosikymmenet tulee seisomaan. "Kotka on sijoittnut jo 100 miljoonaa keskikaupunkinsa kehittämiseen". Näin kuului torinäkymää tukeva lausunto kunniataulun jakotilaisuudessa. Mitä sillä suunnattomalla rahasummalla on saatu aikaan?

Kaikkein polttavimpana koetaan näin ollen tiedottomuus siitä, millaisia kuluja/tuottoja Merikeskus vastaisuudessa lompakoillemme aiheuttaa. Niitä kannattaa ottaa kirjoituksissa pohdittavaksi. Vertalkaa Merikeskuksen vuosikuluja Kotkan Teatterista saatuun vuosisäästöön? Paljonko säästöä syntyy pikku koulujen lakkauttamisesta? Varoituksia Kotkan vaarallisesta taloustilanteesta on kyllä ajoissa annettu, mutta niitä ei ole haluttu uskoa. "Pitäisikö Merikeskuksen ovet nyt pistää kiinni?!". "Ei - sitä on vain pakko sietää!"



keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kiviä kengässä

Ihmisjoukko joutuu hämmennyksiin, jos sillä ei enää syystä tai toisesta ole johtajaa. Jonkun on silloin kohottauduttava ja ilmoitettava, että nyt tämä joukko kuuluu komentooni, samalla antaen harkitsemansa liikkumissuunnan. Ne, jotka luottavat uuteen vastuunkantajaan, seuraavat uutta johtajaa. Muut jäävät edelleen paikalleen ja jatkuvaan hämmennykseen, yleensä odottaen antautumista.

Kotkassa taloustilanne on hämmentävä. Kaupunginjohtajan talousarvio 2014 arvioitiin valtuuston kokouksessa kelvottomaksi ja pantiin uudelleen valmisteluun. Kyseessä oli aikamoinen häpeä koko kaupungin johdolle ja ennen kaikkea talousarvion valmistelukunnalle. Toki kaupungin talousarvioita on muutettu ennenkin, mutta näin suurta virhettä tuskin historia tuntee.

Kiviä on siis kengässä. Kun talousarviota rakennetaan, sen aihioiksi useimmin eivät pääse summat, joita tarkasteltavana tilikautena ei tarvitse maksaa. Näitä ovat aika usein esimerkiksi poistot erilaisesta omaisuudesta. Käsitykseni mukaan mm. Museovirasto seuraa ilmoitusten mukaisia kassavirtoja, eikä siis reagoi siihen kokonaisuuteen, jolla sen hallinnoimat museot rasittavat kuntia. Kiinteistö saa rappeutua, mutta omaisuuden katoamista taseesta eivät veronmaksajat silloin läheskään aina huomaa. Korjauksia esim. kiinteistössä tehdään, vain jos on pakko.

Kivenä kengässä on myös jatkuvasti Carea, Kymenlaakson keskussairaala. Korjaukset myöhästyvät, viemärit paukahtelevat rikki. Kaupungin terveysjohto ei saa talouden valvojilta päänsilitystä, muuten kuin jossain sivujuonteessa. Valvira seuraa murheellisena jatkuvasti pysyvää alijäämää taseissa. Huomauttelee tosin silloin tällöin. Vaikka ennusteitä kuinka passataan, siellä -30 miljoonaa aina vain pysyy. Sairaalan virkamiesjohto tuntee olevansa puun ja kuoren välissä.

Kunnan talouden ohjausvälineenä laskentatoimen tehtävänä on tuottaa oikeata informaatiota luottamushenkilöille, viranhaltjoille ja valvontatoimelle. Tähän joukkoon on syytä lisätä se osa veronmaksajia, joka ylipäänsä ovat kiinnostuneita kunnan taloudesta. Vastatakseen sidoryhmiensä tiedontarpeeseen, on laskentatoimen tuottaman informaation oltava riittävästi kattavaa niin määrällisesti kuin laadullisestikin.Väärää tietoa ei saa olla.




sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Keskon pääjohtaja povaa vaikeita aikoja

Keskon pääjohtaja sopeutti suomalaisia ajatukseen, että perinteinen kauppa tulee lähivuosina vähentämääm koko maassa toimipaikoistaan kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Jos määrä todellisuudessa on tätä suuruusluokkaa, tuleeko ilmiö, jos se osoittautuu todeksi, muuttamaan yhteiskuntaa ja jos muuttaa, niin miten.

Mistä tällainen tilanne voisi syntyä? Ensimmäiseksi syyksi osoitetaan verkkomarkkinoita, mikä merkitsee, että siirrymme oikein joukolla muun muassa ostamaan kaikkea mahdollista sähköisen verkon kautta. Silloin tarpeemme pitää myyntihenkilökuntaa vähenee. Verkkokauppa olisi suuren vallakumouksen ensimmäinen aiheuttaja. Kauppa kokee elintason alentuessa  muutakin vähentymistä.

Jos kehitys tähän suuntaan menisi, mitä se saisi aikaan? Ensi alkuun se lisäisi tietenkin, kuten väitetään myyntiväen työttömyyttä. Osa tämänhetkisistä saisi vastaisuudessa mahdollisesti toimeentulonsa verkkokaupan markkinoijina, pakkaajina tai muussa toiminnassa verkkokaupan sisällä. Pieni osa työskentelisi kuljetustehtävissä, osan kohtalo olisi toimeentulotuki.

Miten verkkomyynti näin laajentuessaan muuttaisi yhteiskuntaa ja nimenomaan Kotkaa? Koko maassa työskentelee tänään määrältään noin 200 000 henkeä myymälähenkilöstöä. Jos vähennys olisi 15 % koko tästä määrästä, merkitsisi se koko maahan 30 000 uutta työtöntä. Kaavamaisesti väestön suhteessa se merkitsisi täällä siis 1 % mukaan 300 henkilötyövuotta. Onko se paljon vai vähän?

Mitkä yritykset joutuisivat ensinnä toteuttamaan Keskon pääjohtajan ennustuksen? Pitkät alennusmyynnit kyllä puhdistavat epäkurantteja varastoja, mutta kertovat tarkkailijalle myös jotain muuta. Suuria kauppakiinteistöjä rahoittavat kotimaisten lähteiden lisäksi myös ulkomaiset sijoittajat. Heille viivan alle jäävä toiminnan positiivinen tulos on kaikkein tärkein. Jos nämä sijottajat regoivat kielteisesti, syntyy helposti koko yhteiskuntaan vaikuttava muutos.




perjantai 18. lokakuuta 2013

Talousarvion tuskaa

Kotka on taistellut talousarvionsa kokoon todella raskaan taakan alla. Aikaansaannos, vertailua vuosien 2013 ja 2014 välillä, aiheuttaa kuitenkin joukon lisäkysymyksiä. Loppuratkaisut niin kuntaliitoksen pakkotilassa, kurjasti päättyneessä tuulimyllytoimessa ja vaikkappa Carean pysyvässä alijäämässä herättävät ajatuksia, joita ei lainkaan esiinny riveillä sanomalehdessä. Arviota Kotka-konsernin nykytilasta ja odotettavissa olevasta velkataakasta ei ole vielä julkisuudessa esitetty.

Henkilökohtaisen käsitykseni mukaan kuntaliitoksessa puheet kahdesta eri kaupungista, Haminasta ja Kotkasta, ovat vailla todellisuutta. Silloin kun eteläisen Kymenlaakson viisi kuntaa aikanaan yhtyy, kaikkien yhdistyvien kuntien taseiden tulee muuttua kaikille yhteiseksi vastuuksi. Kuntien liitoksen aikaiset velat ja varat laitetaan kuin suureen kattilaan, ja siitä sopasta jokainen saa asukaskohtaisen osansa. Esimerkiksi Haminan ei siis käsitykseni mukaan kannata kiirehtiä mitään selvityksiä.

Jos ja kun kuntaliitos näin toteutetaan, Kotka saa oman osansa selvityksen jälkeisen osansa tuulimyllyteollisuuden konkurssista. Muut harmit, kuten Carean (Kymenlaakson keskussairaalan) pysyvä alijäämä, tarkastulautakunnan viimeisen lausunnon mukaan noin 30 miljoonaa, on myös vailla lopullista jakoa. Sekin on kuitenkin jaettava, viimeistään Valviran käskystä, omistajakuntien kesken. Viime aikoina muun muassa lääkärikunnan lausunnot viittaavat  siihen, että potilaiden todellinen  etäisyys hoitopaikasta ei enää jäisi laskelmien ulkopuolelle ja asteelle..

Velkaa kerättiin Karhulassakin kun pakkoliitos aikanaan Kotkan kanssa varmistui. Velkaa tehtiin enemmän kuin arkitarpeeksi. Rakennettiin uimahalli, asfaltoitiin tienpätkiä, katuja ja kerättiin oman alueen kaunistukseksi rutosti vierasta pääomaa. Kerättiin, koska velat ja varat pakkoliitoksessa kuitenkin menivät yhteiseen kattilaan. Kerättiin, koska meillä oli vielä omaa valtaa.

torstai 17. lokakuuta 2013

Vastoin maan tapaa

Ajanjakso, jolloin toimin Kotkan Yrittäjät ry:n puheenjohtajana, sijoittuu kaupunginjohtaja Risto Parjanteen aikaan. Päätarkoituksena oli yhdistyksen toiminnassa se, että kaikki kotkalaiset merkittävät yrittäjäyhdistykset tulisivat keskusteluyhteyteen toistensa kanssa. Lopullinen tavoite oli, että yrittäjät voisivat puhaltaa yhteen hiileen ja siten saada kentällä aikaan voimakkaan positiivisen sysäyksen kaupungin elinkeinoelämälle.

Merkittäviksi yrittäjäyhdistyksiksi Kotkassa luettiin Kotkan Kauppiasyhdistys ry ja Karhulan Liikkeenharjoittajat ry. Molemmat olivat jo ennestään kooltaan kunnioitettavan suuria. Kaupungissa vaikutti lisäksi joitakin pieniä kauppayhdistyksiä, Kotkan Yrittäjät ry alkoi kokea silloin huomiota herättävän voimakasta kasvua. Se oli 60 jäsenen yhteisöstä parissa vuodessa kasvanut yli 350 jäsenen mittaiseksi. Kotkassa elettiin silloin silloin voimaksasta yrittäjähengen aikaa.

Ehdotukseni yrittäjäyhdistysten yhtymiseksi ei yllätyksekseni löytynyt vastakaikua. Kotkan Kaupiasyhdistys ry, jota silloin pidettiin vanhimpana, perinteisimpänä ja arvokkaimpana vastasi, että heidän jäsenkoostumuksensa muodostui pääasiassa ns. kivijalkakauppiaista ja oli sopivasti yhtenäinen. Heidän puheenjahtajansa kieltäytyi yhtymiskeskusteluista. Siihen suuntaan ei siis ollut mahdollisuuksia.

Karhulan Liikkeenharjoittajilla taas oli omat valtaintressinsä. Sen johdossa oli valtuustohenkilöitä ja se todennäköisesti näki toisen yrittäjäyhdistyksen kasvussa vaaran omille kuntapoliittisille tavoitteelleen. Kotkan kaupunki arvosti kaikkea yrittämistä ja katseli sivusta, kun Kotkan Yrittäjien jäsenmäärä yhä nousi. Sen oli jäsenmaksutuloissa havainnut myös yrittäjäliikkeen valtakunnallinen keskusjärjestö Suomen Yrittäjät.

Keskusjärjestö ilmoitti myöntävänsä Kotkan Yrittäjät ry;n puheenjohtajalle kuparisen kunniamerkin. Sen yläpuolella olivat luonnollisesti hopea ja kulta. Kotkan Yrittäjistä lähti tuota pikaa omasta arvostaan itsetietoinen vastailmoitus. Ei ota vastaan. Kuparinen kunniamerkki ei ole linjassa sen edistyksen kanssa, minkä alan Kotkassa suurimmaksi kasvaneen yrittäjäyhdistyksen johto olisi ansainnut. Seurasi tyrmistynyt hiljaisuus. Kunniamerkit, millaiset hyvänsä, otettiin siihen aikaan vastaan, maan yleisen tavan mukaan.

Muutaman tyynnyttävän lausunnon jälkeen maan tapa ja kunniamerkkisäännöt kuitenkin saivat väistyä ja seuraavassa yrittäjäillassa alin palkitsemistaso oli mainesanojen kera vaihtunut kaikkein korkeimmaksi, kullaksi. Se sai  komistuksekseen Kotkan kaupungin vaakunalla varustetun Y-lipun. Kotkan Yrittäjät ry:n uhoava itsetunto oli kyllä voittanut, mutta tapaus jätti joksikin aikaa monia epäileviä päänpudistuksia kahvikeskusteluihin.



tiistai 8. lokakuuta 2013

Hyvä - Jorma Haapanen!

Vilpitön hyväksymisen kohahdus kävi kaupungissa, kun kansalaisille annettiin tietoa terveydenhoidon uusista suuntaviivoista. Vihdoinkin joku päättää! Suurempien päätösten mukaan on nyt tullut muun muassa palveluseteli, jota on kyllä jo aikaisemminkin tarjottu ratkaisuksi moneen ongelmaan. Nyt se kelpaa avaamaan solmuja ja tulee käytössä näyttämään oman voimansa tasa-arvon mittana. Kansalaiset kiittävät asioiden selkiinnyttämisestä. On helpompi niellä karvaskin lääke, kun tietää, että pitkä suunnittelu todentaa monessa ratkaisun  jo löytyneen.

Oikaistavaa riittää. Ilonaihe on, ettei Kotkan terveysjohtajan enää tarvitse loppuvuodesta sovitella sanojaan, onko Kymenlaakson keskussairaalalla laskuttamattomia saatavia. Carean talousarvio lausunnon mukaan loppuvuodelle siis pitää. Kävikö todella niin? Edistyminen näkyy myös niissä   päätöksissä, joissa kerrotaan, missä eri laitoksissa erilaiset sairaudet vastaisuudessa hoidetaan. (KySa 06.10.13). Mutta terveysjohtaja Hiiri erosi yllättäen Kotkan palveluksesta.

Miksi terveysjohtja erosi? Nyt me tiedämme syyn. Kaupungilla olikin saatavia. Carea ei vain saanut lupaa niitä laskuttaa! Hiiri siis antoi tietoisesti väärää tietoa. Kannustava ilmaisu syntyy myös siitä, että päätöksiin, lukuun ottamatta kouluriepottelua, ja johtamiseen on tullut tutkittua määrätietoisuutta. Siinä suhteessa selvä tiedottaminen sanomalehdessä saa kelpo arvosanan. Vaikka järjestelyissä vielä näkyisikin lievää ylioptimismia, jo valinta antaa ratkaisuille voimaa.

Näin selkeää toimintaa nykyjohdolta on odotettu liian pitkään. Loputon pohtiminen on vihdoinkin johtanut toimintaan. Jos jotain terveystoimessa selkiintyy, kulttuurin puolella sumeus jatkuu. Veronmaksajain pitäisi vihdoinkin tietää tarkkaan, millainen tulo Museokeskuksessa pääsymaksuista ja omatoimisista tuloista kertyy. Valehdellaan siis edelleen. Tiettävästi pian julki tuleva laskelma Vellamon taloudesta perustuu virallisiin Museoviraston tietoihin. Jo ennakko siitä viittaa, että kaupungille vuosittain kasautuva tappio on jatkuvaa, sietämätöntä tuskaa. 

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Vain yksi rako aidassa?

Kuten kokoomuksen ratkaisijajaostoon kuuluva henkilö asian ilmaisi, olemme pakosta Kotkan kunnallisen omaisuuden myynnin edessä. Muuten emme selviä. Mistä? Ensimmäisenä kaupan kohteena tarjotaan silloin taas, nyt toki viimeisen kerran, sähköosakkeita, koska erilaisten kiinteistöjen ja muiden rahaksi vaihdettavien kuntaomaisuuksien kohdalla näyttää vaikeuksia löytyvän. Kokoomus ja demarit myyvät pakosta, kaupunginjohtajalla on toinen ilme.

Veronmaksajan on ensiksi otettava huomioon ne tähänastiset osinkomiljoonat, jotka tänne on aina otettu tervetulleina vastaan. Kaupunginjohtajan esittämässä kaupassa niitä katoaisi koko tukku - ja se tapahtuisi uudestaan joka tuleva vuosi. Ainakin jokaisen valtuutetun on tajuttava osinkojen merkitys taloudellemme. Matematiikka kun on nimittäin maailman yleisin kieli, ei englanti, espanja, portugali tai mikään muu.

Kun kaupunginjohto Kotkan kaupungin omaisuutta myy, aina on pystyttävä tai pyrittävä ainakin laskemaan, mitä pysyviä seurauksia hetkellisellä helpotuksella kassavirtaan on. Ja nimenomaan sitä, mitä tulee tapahtumaan pitemmällä jatkossa, kun tässä tapauksessa kaikki sähköä koskevat yksityiskohdat ovat vieraissa käsissä. Varmaa kuitenkin on, että kannattavaa myytävää ei loputtomasti tule riittämään. Kaupunkia kun ei yksinkertaisesti voi riisua kaikista konsernitoiminnoistaan  kokonaan alasti.

Koska päätös myydä sähkö on ilmeisesti jo sovittu, kadun tallaajan osaksi jääkin arvioida uusinta sähköoperaatiota vasta sitten, kun kauppaa seuraava sähkölasku tupsahtaa postilaatikkoon. Tilanne olisi taatusti toinen, jos kahden kaupungin yhteistä satamaa oltaisiin kauppaamassa. Käytäisiin varmasti paljon raivokkaampi mielipiteiden taistelu, jossa jokainen mediaan hyväksytty nyppisi pisteet seuraavia vaaleja varten. Tunnetaso kun eri kohteita kohtaan on kovin erilainen.

On syytä varoittaa, että kun köyhä kaupunkimme aikanaan (2015) rupeaa päästämään alueelleen lisää matkaajia suuren rahan lähteiltä Pietarista, kaikki hyvältäkin näyttävät talousarviosuunnitelmat eivät silloin välttämättä odotetulla tavalla toteudu. Fokuksena on, näkeekö esimerkiksi taiteella hemmoteltu miljoonakaupunkilainen Kotkan silloin jonkinlaisena kulttuurin keskuksena vaiko perin vaatimattomana, syrjään sijoittuneena maakuntakaupunkina omantasoisine nähtävyyksineen? 

Kannattaa huomata, että erittäin kansainvälisen Pietarin väkiluku jo 1800-luvun lopulla saavutti ensimmäisen miljoonansa. Kotkan vastaava asukasmäärä oli silloin noin 10 000 henkilöä eli Pietariin verrattuna 1 prosenttiyksikön suuruinen. Sama suhde jatkuu edelleenkin. Pohjoismaiden suurimman metropolin nyt ylpeillessä 5-6 asukasmiljoonalla, Kotka pinnistelee 55 800:ssa. Väkiluvun suhdeluku on yli vuosisadan pysytellyt jokseenkin samana yhtenä prosenttina. Sitä kehitystä Pietarin ominaisuudet hyvin tuntevat seuraavat jännittyneinä.





tiistai 17. syyskuuta 2013

Kaakko kuntoon kerralla



Olisimme kehityksen huippuja, mikäli meillä olisi oma yliopisto, oma satama, enemmän verotuloja, kykenevä johto. Näin huokaistaan monessa kunnassa. Puutteet ovat erilaisia, mutta niitä on paljon eri kunnissa. Matkailutulot ovat kaikkialla liian pieniä, korjausvelkaa kiinteistöissä, puuttuu moottoritierahanvirran lähteille, alueella ei ole sotilaskoulutusta tai -arkkitehtuuria. Kauniita puistoja liian vähän. Lakkautettavat koulut herättävät suuria tunteita. Työttömyys piinaa. Museotoimi kärsii liian pienistä kävijämääristä. Unohdetaan, että politiikka on mahdollisuuksien taidetta.

Entä, jos joku ehdottaisi kovin odottamattomia askelmerkkejä ja lisäksi käsittämättömän ripeää toimintaa. Sellaista, jota ei vielä tähän kurjuuteen ole tarjottu. Ensimmäisenä askelena maakunnat Etelä-Karjala ja Kymenlaakso liimattaisiin pakolla yhteen. Sen jälkeen valtio leipoisi kaikki saman alueen kunnat yhdeksi kakkaraksi. Syntyisi todellinen suurkaupunki n. 253 000 asukasta. Tällä keinolla olisi toiveita päästä lopullisesti irti  ja olemattomilla varoillaan Kouvolan ja Kotkan toinen toistaan mätkivästä Kymenlaaksosta.

Olisi oma yliopisto. Alueelle tasautuisivat matkailuodotukset. Luovuttaisiin valheellisista kävijämääristä tai pelkistä nousuprosenteista, koska niitä ei voi syödä. Sovittaisiin kesätapahtumien taloudellisesta vuorottelusta. Sotakouluja ja sotilasarkkitehtuuria löytyisi kateuteen asti. Satamia olisi kaksi, eri tavoilla johdetut sisävesi- ja ulkosatama. Hankintatoimi saataisiin yliopiston avulla uusimman teknologian tasolle. Uusi moottoritie toisi rahavirtoja, mutta estäisi veronmaksajille kalliit ylilyönnit. Yhdistyminen lisäisi liike-elämän fuusioita. Konkurssit ja työpaikkakato vähenisivät.

Niin valtion kuin pankkien rahoitukselle suurkunta olisi kelvollisempi kohde kuin nykyiset reppana-alueet. Jokainen kunta olisi vastuussa nykyiseen tapaan vuotuisesta talousarviostaan. Vanhat velat olisi selvitettävä keskushallinnolle ja tehtävä suunnitelma niiden maksamiseksi. Liikelaitokset tulisivat ammattitaidon ja nykyaikaisen liikkeenjohdon piiriin. Liikelaitokset saisivat sekä markkinoinnin että teknologian konsulttiapua. Kehitysyhtiöt tulisivat yhden johdon alaisiksi. Laajempi yhteisalue laajentaisi pk-sektorin toimintaa. Kassavirtoja kunnioitettaisiin uudella tavalla. Kansainväliset ja yksityiset sairaalat yleistyisivät. 

Pidän itsestään selvänä, että yllä olevan tapainen ehdotus ammutaan alas. Tapausten tällainen kulku nirhaisisi pahiten niitä poliitikkopiirejä, jotka tähän asti ovat nauttineet kyseenalaisesta vallastaan. Myös korkeimman virkamiesjohdon kuvittelen aluksi pudistelevan päätään. Arviolta 1700 virkahenkilön vähentäminen uudesta organisaatiosta ei tietenkään olisi mikään pikku juttu. Muutama virkajohtajakin varmasti lyöttäytyisi eturiviin, kun kapinalipun kantajat kokoontuisivat tyrmäysmarssilleen. Se, mitä joku, näkökulmastaan riippuen, pitää tätä mahdollisuutta satiirina tai ironiana tänään, se voi olla 2030 todellisuutta.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Kotkan strateginen fokus. Mikä se on?

Kotkan taloutta pyritään muuttamaan tässä kurjassa tilanteessa myymällä omaa kiinteistöomaisuutta ja/tai, joka muutenkin on pakko tehdä, rakentamalla uutta. Yleisenä tavoitteena näyttää kaikessa olevan kaupungin vastuun vähentäminen, niin toiminnassa kuin velanmaksussakin. Tällä järjestelyllä hoidetaan muun muassa oman henkilökunnan palkkamenoja pienemmäksi. Kannattiko, sen ratkaisee tulevaisuus.

Tietenkin kaikki talousarvioiden laatijat ja tilastonikkarit tästä menettelystä helpottuvat. Kirjattavat summat vähenevät lukumääräisesti, mutta lukuarvoiltaan ne samat kaupungin toiminnot voivatkin tulla kalliimmiksi. Huomaavatko veronmaksajat, mitä maksuja ja vastuita uusi järjestelmä onkin lopullisesti työntämässä heille? Muun muassa koululakkautusten takia pitenevät yksityiset koulukyydit sadepäivinä. He tulevat todennnäköisesti kyllä huomaamaan sen, kukkaroissaan.

Tämäkö on Kotkan kaupungin strateginen tavoite? Jos on, kannattaa kaupungihallitukselle ja konsernijohdolle esittää kysymys, milloin ja missä tällaisesta strategiasta on päätetty? Kuka on päättänyt? Mitä kansalaiset tulevat hyötymään siitä? Kuka omistaa kaupungin? Onko kaupungin tarkoitus tällä kikkailulla vain pelastaa maineensa, joka on kyllä alkanut jo  kriisiytyä? Vuokraus on kyllä hyvä vaihtoehto, mutta kiinteistöt vain erikoistapauksissa.

Kaikkien kuntien ydin on talousarviotoiminta. Onko kotkalaisilla vielä syyskuussa riittävää tietoa kuntansa 2013 talousarvion pitävyydestä? Ei ole. Onko valtuustolla riittävää ja ajantasaista tietoa yhteistyösatamaan kaavailluista 2 000 uudesta työpaikasta? Ei ole. Sen seurannasta ja tiedottamisesta? Ei ole. Onko laskelmissa otettu huomioon, mitä uusiin työpaikkoihin voi sisältyä kuntienkin toimintoja ja rahoitusta? Onko niihin varauduttu? Ei ole.


maanantai 9. syyskuuta 2013

Hieno Rouva ja Kyminlinna

Kotkalaisen naisjärjestön kutsumana arvostettu taiteilijatar oli saatu pitämään monologi-iltaa Karhulan Kyminsuuhun, paikalliseen kulttuuritaloon. Tilaisuus tuli olemaan pienimuotoinen, musiikilla säestetty ja se oli kerännyt runsaasti yleisöä, ennakkoarvioinnin mukaisesti eri puolilta Kotkaa ja muulta lähiympäristöstä. Esityksestä odotettiin paljon.

Ei tarvinnut olla edes kärpäsenä katossa, kun yleisön hillityn keskustelun yläpuolelle kohosi tyylikkäästi pukeutuneen Hienon kotkalaisen Rouvan äänekäs tokaisu: "Että tänne saakka! Vain Kotkan ydinkeskustaan kulttuuri kuuluu!". Kymmenet lähellä seisovat katsahtivat toisinsa. Kaikilla oli sama, loksahtanut ilme. 

Sammakon suustaan päästänyt Hieno Rouva ei varmaan ollut omassa itsetietoisuudessaan, tai muista syistä, ollut lukenut tilastoja, eikä siis tiennyt, että 44 000 muualla kuin Kivisillan rajoittamassa "ydinkeskustassa" asuvaa kotkalaista kuuluvat samaan, kulttuurin lähipalveluja arvostaviin kansalaisiin, kuin hän.

Taiteellisesta illasta saatiin paljon. Hienon Rouvan ehdottomasta näkemyksestä juolahtaa mieleen tänään  (Ke 11.09.2013) julkisuudessa ollut kuvitelma tulevaisuuden tarjoamista matkailuelinkeinon mahdollisuuksista. Kyminlinnan linnoitus tulee olemaan historiallisesti ainutkertaisena ja kuuluisan linnoitusarkkitehti, kenraali Suvorovin suunnittelemana, kiinnostava kohde venäläiselle ajoneuvovirralle ja miksei muillekin.

Kuvitelkaapa itsenne miljoonakaupungin kiireiseksi pietarilaiseksi, ensimatkalla, paljon  positiivista keskustelua herättäneeseen maahan - Suomeen. Tarvitsisitte virkistystä, haluaisitte keskeyttää matkanne ja alkaisitte miettiä itsellenne lähintä palvelukohdetta. Juuri kun olisitte autollanne melkein hipaisemassa muureja, tietysti lähin ja varmin ratkaisu saada haluttua palvelua olisi modernisoitu matkailukohde, linnoitus.

Mihin suuntaan silloin linnoituksen informaatiopisteessä miljoonakaupunkilaisena tuntisitte suurinta vetovoimaa? Kotkan Kantasatamaan, vai Suomen pääkaupunkiin? Kaupunkia suunnitteleva lautakunta ottakoon tämän oletetun tilanteen keskusteluaiheeksi suunnitellessaan talousarviota seuraavalle matkailuinvestoinnille. Kannattaa pohtia linnoituksen merkitystä matkailijavirroille.

torstai 5. syyskuuta 2013

Kotkan tilapalvelu kiinteistöyhtiöksi?

Sanomalehti julkaisi mielenkiintoisen näkemyksen tilapalvelun merkityksestä Kotkan kaupungin taloudelle ja kiinteistöjen käytöstä yleensä. Ulkopuolella varsinaisen otsikkoaiheen, kiinnitin huomioni talousihmisten käyttämään velka-sanaan. Käsitykseni mukaan laina ja velka eivät ole synonyymejä. Velka on aina lainaa suurempi ja sanan oikea käyttö olisi veronmaksajille tärkeä.

Vuosikymmenessä kotkalaisen lainalasti on enemmän kuin kolminkertaistunut. Aikajakso merkitsee suunnilleen samaa kuin nykyisin virassa olevan kaupunginjohtajan hallintokausi. Merkitsee jotain. Nyt viimeistään olisi julkisuudessa pohdittava sitä, ovatko yhteisten varojen sijoitukset, joissa pääasiassa hänen esittämänsä visiot ovat näytelleet pääosaa, olleet sitä, mitä veromaksajat ovat toivoneet. Arvostelulle löytyy varmasti sijaa.

"Kiinteistömassaa on kasvatettu surutta, velkaa otettu ja samalla tyhjennetty vanhaa". Kirjoittajan käsitykseen on helppo yhtyä. Vahvasti pitää kuitenkin epäillä, onko kiinteistömassa kaikkinensa, ne miljoonapalatsit ja muut ns. kehityskohteet, kasvatettu sinne minne turismi lopulta suuntautuu. Turismin kun pitäisi jossain vaiheessa ruveta tuottamaan kaupungin kassaan - puistoja ja opetustointa siihen mukaan laskematta.

Tilapalvelulla on todellisuudessa hallussaan lähes 40 % kaupungin taseen ilmoittamasta omaisuudesta!  Näin suuresta massasta tunkeutuu väistämättä esiin kysymys, onko tilapalvelun vaikutus kaupungin talouden ohjaukseen ollut jo kauan liian suuri ja tästä edelleen, ovatko näihin liittyvät talouden johtamisen kyvyt, suureen omaisuusmassaan nähden olleet vastaavat? Miten tilahallinto on kaupungin johdon kanssa sopeutunut yhteistyöhön?

Tilapalvelun yhtiöittämisellä ja uudella johdolla, Kotkan kaupungin taloutta voitaisiin, jos saataisiin uutta velkaa, kyllä hetkellisesti helpottaa. Kotka ehkä säilyisi pikku tovin terveemmän näköisenä, heti tulematta kriisikunnaksi. Vuokramaksut velan sijasta alkaisivat samoista kiinteistöistä kuitenkin pian painaa, tosin uudella nimikkeellä. Joku valtuustossa huomaisi totuuden, esittäisi hallinnolle kyselyn ja pinnojen keräily seuraaviin vaaleihin pääsisi raivokkaasti valloilleen. 

Koskaan, ei koskaan pidä unohtaa, että jokainen talouden velkaseteli, kiinteistömassan nimityksestä huolimatta, tullaan lopulta vetämään veromaksajan lompakosta. Tärkeää kaupungintalon pohtiessa kiinteistöyhtiöitä yleensä on, että velkaa halutaan työntää moniulotteisemman ja vähemmän ymmärretyn konsernin nimiin, ja ettei niihin kohdistuva velka, ainakaan toistaiseksi näy kaupungintalon taseessa. Maksettava se kuitenkin on.

Tämä blogini saavutti pari päivää sitten käsittämättömän laajuuden - yli 10 000:n (!) kävijän. Kiitos kuuluu sen lukijoille.





perjantai 30. elokuuta 2013

Hyvät suoritukset syntyvät selkeästä strategiasta

Provosoiva huudahtukseni: "Tarvitseeko Kotka lainkaan toimintastrategiaa!", herätti lukijoissa monenlaisia ja värisiä tuntemuksia. Sähköpostiini tulleista vastauksista päättelin, että kuntien menestys ei olisi sattumanvaraista. Joissakin kunnissa on onnistuttu kehittämään toiminta niin, ettei suurta kassa-alijäämää ole päässyt syntymään. Joissakin kunnissa kassavajauksesta taas ei ole välitetty, koska tehdyillä investoinneilla haluttiin korvata aikanaan tilapäinen velantarve. Näin meillä. Tämä ei ollut uhkapeliä silloin, kun korkeat savupiiput vielä tupruttivat. Maailma on muuttunut.

Todellisuudessa menestys ja menestymättömyys riippuvat yksiomaan noudatetusta strategiasta eli yleensä tavasta, jolla olemme käyttäneet lähinnä verotuksesta kertynyttä voimaamme. Menestyksen viisasten kivi edellyttää silloin, että osaamme oikein mitoittaa oman luulomme omasta voimastamme. Jos meillä tätä kykyä ei ole, olemme lähellä vaaran paikkaa. Olemme monesti sijoittaneet kuvittelemiimme vetovoimatekijöihin, tekemättä juuri minkäälaista alkututkimusta alueesta ja siitä ympäristöstä, johon ollaan verovaroja sijoittamassa.

Hyvässä strategiassa otetaan huomioon, niin kuntien taloudessa kuin liiketaloudessakin, että kaikki verkottuu kaikkeen, jokainen osatekijä vaikuttaa toiseen osatekijään. Sama sääntö pätee, kun valtakunnan kestovajetta nujerretaan. Nyt yksi suuri rakenneratkaisuun vaikuttava ratkaisunippu saatiin aikaan, mutta onnistuuko oppositio omilla totuuksillaan murtamaan nyt tehdyt päätökset, se nähdään ehkä vasta vuosien päästä. Me täällä Kotkassa, valtakunnan annin meille selvittyä olemme äksympiä, odotamme jännittyneinä kaupunkimme elokuun lopun raporttia.

Voidaksemme tehdä nopeita ja tuloksellisia päätöksiä, tarvitsemme selkeän päämäärän tavoitteeksemme. Kotkalla se näyttää jo kuukausien ajan olleen - kriisikuntatittelin välttäminen. Kun tällaiseen tärkeimmäksi nostettuun, poliittiseen päämäärään on pyritty, ovatko kaikki hallintopäätökset silloin varmasti olleet oikeita? Ainakin Cursor Oy pyrkii ponnekkaasti eteenpäin; 2500 uutta työpaikkaa HaminaKotka Oy:n satamaan! Jäämme iloisina Cursorin tällaisesta konsulttitoimeksiannosta odottamaan väliaikatietoja onnistumisesta.

torstai 22. elokuuta 2013

Tarvitseeko kaupunki lainkaan toimintastrategiaa?

Mitä kyseisellä strategialla haettiin? Kuka sellaiseen paperiin edes uskoo, kun samoja ominaisuuksia toivotaan lähes jokaiseen kuntaan. Niillä toiveilla kun on se yhteinen ominaisuus, ne eivät läheskään kaikki toteudu. Jos pitkäpiimäisellä äänestyksellä haettiin tietyn puolueen nolaamista, siinä onnistuttiin. Sitä nolattiin, joka äänestytti jokaisesta tietystä sanasta, sen sijaan kun koko strategia piti panna uudelleen valmisteluun. Syntyi kummallisia ennakkoaajatuksia seuraavien kuntavaalien tuloksista.

Ei kunnan strategiasuunnitelma voi olla mikään kokoelma kunnan ihannetiloja. Sen täytyy sisältää todellista toimintaa ja sellaisia toiminnan mittareita, joidem avulla poikkeamilla johtaminen on mahdollista. Poikkeamia kun tulee, ainakin Kotkassa, joka tapauksessa olemaan. Strategiasuunnutelman pitää aina olla dynaaminen prosessi. Koska tämä suunnitelma ei ole, herää kysymys, kuka sen odottamattoman pitkässä valmistelussa on taivaita tavoitellut ja taitamattomuuttaan näyttänyt? Viljelkää mieluummin raakaa realismia, tosiasiaa, kuin amerikkalaista hömppää.

Ehkäpä strategisuunnitelman epäselvyydet kuvaavatkin vain lopullista lamaantumista? Tarkoitan silloin sitä, että kun tehdään näin kevyt ohjelma näin raskaitten ongelmien sipaisuun, todellista toivoa ei enää ole. Toisin sanoen - tulkoon päätäntävallan menetys, jos on tullakseen. Tulkoon sitten ne mustatakkiset. Tähän kuitenkin päädytään, jos kaikki syntimme pitää seteleillä maksaa. Eikö strategian olisi - todella taistelevassa kunnassa - pakko suunnata terävin kärkensä selviämiseen nykyisistä ja tulevista muutoksista?

Vain veltto  - tai taitamaton, valmistelu synnyttää sellaisen paperin, joka nyt lyötiin suhteellisen uuden ja kokemattoman valtuuston eteen. Paperin hyväksynyt kaupunginhallitus ei saa olla veltto, taitamaton ja kokematon. Miten sitten sen käsistä lähtee valtuustolle tämänlaatuinen suunnitelma. Tuloksena joka tapauksessa oli, paikalla olleiden mukaan, aktiivisen ja ponnekkaan keskustelun sijasta tuskastunut, pitkäveteinen tunnelma. Hyvä strategia synnyttää hyviä ominaisuuksia. Se ei vähättele vaikeuksia. Heikko strategia tuottaa vain kuonaa. Tätä sen valtuuston kokouksen tulos oli.







maanantai 19. elokuuta 2013

Ooh - mikä makuuhuone!

Aika oli heti Viron itsenäistymisen jälkeen. Kansa tunsi paineena, että venäläisten miehityksen aikana oman väestön tuottamaa hyvää oli valtavirroin valunut Moskovaan. Sinne vietiin kalaa, lihaa, hedelmiä, siis ruokaa ja kaikenlaisia tarvikkeita, vaikka itse Viron kansa kärsi näiden puutteita. Henkisesti ja raadollisesti Neuvostoliiton hallisemaa osaa Eurooppaa käsiteltiin kuin entistä siirtomaa-aluetta Afrikassa. Se herätti tietenkin valtavasti  paineita itsenäisyyteen.Tämä on kaikille historiasta tuttua.

Päälliköt Neuvostoliitossa, niin kuin myös Virossa, olivat ja elivät kansasta erillään. Heillä oli vallatuissa maissa omat kaupat, asuialueet, koko elämisentasonsa, eikä kyse ollut vain sellaisesta kahtiajosta, minkä täällä väitetään näkyvän politiikassa. Vallankäyttäjät elivät todellisuudessa valloittajina. Ei siis ollut ihme, että kansa janosi suurempaa vapautta. Siihen perustui kai Tallinnan kupungin pyyntökin Kotkalle, tulla kertomaan menneen ajan vastapainoksi, suomalaisesta vastuusta suomalaisessa tilinpidossa. 

Makuuhuone, joka minulle illalla osoitettiin, oli Tallinnan edustustalossa. Minulta ei kysytty, missä haluaisin nukkua. Minulle ilmoitettiin vain osoite. Vastaan en pannut, mutta nukkumapaikkani taso yllätti. Minulle kerrottiin, että samassa talossa, joka ei ollut suuri, aiemmin olivat yöpyneet pääasiassa suuret neuvostosankarit ja Kremlin valtiaat. Puhuttiin Gagarinista, Breznevistä ja muista kovista nimistä. Minulle lankesi makuuhuone, jonkalaista en missään maailmalla kulkiessani ennen ollut nähnyt.

 Vuode oli untuvaisen pehmeä, melkoisesti leveämpi kuin normaalit, vuodevaatteet silkkiset. Baarikaappia ei oltu mistään hotellista kuskattu, se oli paljon kookkaampi, pullojen koko ainakin kahdesti nomaalikokoa, laatu parhainta, maailman luokkaa. Kylpyhuoneessa loisti kulta. En tiedä olivatkot hanat Suomesta, tuskin. Muotoilu ei ainakaan ollut pohjoismainen. Kylpytakista minulle jäi pysyvä, hyvän olon muisto. Saippuat, joita oli useita, tuoksuivat kuin taivaallinen kukkatarha.

En kehdannut tämän ylellisyyden jälkeen kysyä, oliko Breznev aikanaan maannut samassa vuoteessa. Sen vain tiesin, että pari kotkalaista oli majoitettu samaan edustustaloon. Oma antini kokouksessa, jossa kerroin kaupunkimme johdon vastuusta ja henkilökohtaisen tilinkäytön tarkastettavuudesta, se ihmetytti kuulijoita, mutta ei kyennyt varmasti laadultaan vastaamaan tämäntapaisessa ylellisyydessä nukkumisen nautintoa. Niitä muistoja ei tarvitse kullata yhtään.








perjantai 2. elokuuta 2013

Runoilua kuntakielessä

Joku viisas on sanonut, että kuntademokratia on voimala, joka pitää yllä ja liikkeessä vähän kaiken. Kun uusia sanoja keksitään, luetaan ne yleensä normaaliksi kielen kehittämiseksi. Mutta jos sanoilla tarkoituksellisesti hämärretään tai suoranaisesti peitetään todellisuutta, silloin ei enää puhuta kielen terveestä kehittymisestä. Sarkastisesti voidaan silloin puhua vaikkapa "runoudesta". Niin kauan kun voimalassa riittää polttoainetta tarpeeksi - rahaa, voimala jaksaa toimia.

Kunnallisesta kielestä voi löytyä hämäävää tietoa, jota ei voi eikä tarvitse hyväksyä. Tästä huolimatta, ja tarpeeksi usein toistettuna, sanat alkavat kummasti muuttua todeksi. Tällä tekniikalla teki Saksan kulttuurikansa aikanaan Hitleristä melkein jumalan. Samaa hipovia propagandan mestareitä löytyy vieläkin. Matkailun kävijämääristä niitä helpoimmin löytää. Elvyttää vai eikö elvyttää, kuka tällaisessa tilanteessa tänään menee ennustamaan, kumpaan pitäisi satsata.

Toisaalta hallintomuoto tarvitsee erilaisia väitteitä ollakseen demokratia. Kansan on saatava taistella erilaisista tulkinnoista, jotta järjestelmä voisi toimia demokratiana. Niin käy nytkin. Tärkeät herrat, hiki otsalla, takit heitettyinä tuolin selkänojalle, keksivät kyllä viimeisen yön viimeisenä tuntina ratkaisun, joka pelastaa suomalaisen yhteiskunnan tavalla, jonka kanssa voi elää. 

Kun katsoo hauisten pullistelua vaikkapa valtioneuvoston sisällä, ei voi välttyä presidentti Koiviston sattuvalta, timanttisen lyhyeltä analyysiltä, joka suomalaisessa yhteiskunnassa, kuntatalous siihen mukaan luettuna, sopii vähän kaikkeen. Kun häneltä kysyttiin, mikä hänen mielestään on kansamme kaikkein tärkein ominaisuus - eli Suomen idea - hän vastasi: - Selviytyminen. Niin tulee käymään nytkin. Me selviydymme. Taas.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Tuntuu oudolta kirjoittaa Kyminlinnasta

Näinä päivinä on sanomalehdessä lähestytty historian meille lahjaksi antamaa Kyminlinnaa. Paikkaa, joka maantieteellisesti olisi sijainiltaan kaikkein sopivin ottamaan syliinsä koko sen matkailijavirran, joka tulee kasvamaan uuden moottoritien E18 ansiosta. Näin arvokkaasta Kyminlinnasta koko kaakkoinen alue voisi saada uutta sykettä ja matkailuvirikettä.

On ikävästi totta, ettei suurteollisuutta valtaa käyttävine pääkonttoreineen enää voida tänne saada. Täytyy siis tarttua kaikkeen siihen, millä voidaan lisätä alueen mielenkiintoisuutta, kun valuuttaa tuovat matkailijavirrat sitä kuitenkin edellyttävät. Aika paljon siinä ovat silloin vastakkain, nyt syrjäinen museokeskus ja pääasiallisen reitin varrelle osuva Kyminlinna. 

Linnoituksen palvelun on silloin kyettävä tarjoamaan kansainvälisen tason virkistymistä, levähtämistä, moniulotteisesti uusiutuvaa informaatiota ja matkialijoiden huoltoon kuuluvaa inhimillistä huoltoa. Niihin raameihin se kaikki mahdollista saada mahtumaan ja niitä matkailu edellyttää. Hyvä taidekin voisi olla houkutin vierailla jännittävässä linnoituksessa.

Aika vaatii varmasti kymmeniä vuosia ennen kuin suunnitelma voisi toteutua. Sen verran asennevammojen  laastarointi, huolellinen suunnittelu ja pääasiallinen rakentaminen turistikeskukseksi kestäisivät. Eräänä mahdollisuutena olisi ulkomainen laina, mutta sen allekirjoittajaksi ei velkainen Kotka sovi, eivätkä sen satelliitit.

Ne kaksi nuorta arkkitehtiä, jotka 30-35 vuotta sitten tekivät suunnitelmaa Kyminlinnan modernisoimiseksi matkailulle, ovat jo hallapartoja ja harmaapäitä. En tiedä ovatko heidän tekemät piirustukset tallessa kaupungintalon vintillä, paljon muun joukossa, mutta runsaasti ajatustyötä nämä paikan kehittämisestä innostuneet - silloin ne nuoret miehet - kyllä aikanaan tekivät.


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Hyljeksitty totuus

Kaupunginjohtaja Risto Parjanne pyysi kuntien kehittämisessä mukana ollutta tutkija Kari Hietalaa 1980 -luvun lopulla valmistamaan mahdollisimman moniin koti- ja ulkomaisiin esimerkkeihin perustuvan tieteellisen tutkimuksen. Mihin suuntaan henkisiä ja aineellisia varoja, nimenomaan Kotkan kannattaisi tulevaisuudessa panostaa? Suuret savupiippufirmat siirsivät silloin täältä toinen toisensa jälkeen omia pääkonttoreitaan toisaalle ja näin luopuivat lopullisesti täkäläisestä päätösvallastaan.

Kyseessä oli ensimmäinen tieteellinen yritys kartoittaa sitä jo horisontissa kajastavaa maailmaa, jota siihen asti työläiskaupunkina itseään mainostanut Kotka tulisi kenties myöhemmin kokemaan. Kymenlaakson Maakuntaliiton pääosin rahoittamana ja haastateltujen asiantuntijoiden täydentämänä tutkimus - Yrittäjyyden edistäminen - valmistui loppuvuodesta 1987. Siinä tarkasteltiin uusin ajatuksin Kotkan mahdollisuuksia sellaisilla tasoilla, jotka yllätyksenä monin paikoin nyt ovat toteutuneet.

Kirja oli taustaltaan ja laatimistavaltaan tieteellinen tutkimus, mutta ajatellen eritoten täkäläistä lukijakuntaa, kirjoittaja pyrki sitä popularisoimaan. Se ilmeni havainnollistavien esimerkkien runsautena ja kuvituksena, sekä tietenkin provosoinnissa saada lukija ajattelemaan ja toimimaan. Koska kunnat ovat niin eri rakenteisia, kirja ei voinut antaa patenttivastauksia kaikille. Painos jäi pölyttymään kaupungintalon vinttihyllyille. Kirjastoissa ja kirjakaupoissa sitä ei juuri kysytty. Valtuustoa siihen aikaan tieteellinen tutkimus ei kiinnostanut.

Lyhyesti sanottuna, tutkimuksessa päädyttiin siihen, että jälkiteollisen Kotkan kannattaa olla monenkeskeinen, päätösvaltaa nimenomaan jakava eli pluralistinen. Sisältösuunnitelman mukaans sen piti sisältää kolme toisiaan täydentävää kulttuuria: suurteollisuus-, pienteollisuus- sekä korostettu kolmannen sektorin kulttuuri. Itsensä työllistäminen ja naapuriapu sisältyivät näihin. Tässäkin suhteessa tutkimus hyvin saavutti tavoitteensa.

Hallintopiireissä lopputulosta pidettiin outona ja koskaan ennen kokemattomana. Se ei sopinut hengeltään suurteollisuuden helppoon veronmaksuun ja sympatialahjoituksiijn tottuneille vallankäyttäjille. Kaupunginjohtajat vaihtuivat. Panostus käännettiin vallan toisaalle. Valittiin uudeksi kaupunginjohtajaksi visionääri, joka hankki omien näkemystensä tueksi ulkopuolisten arkkitehtitoimistojen värikkäitä, uudella kuvantotekniikallaan lumoavia suunnitelmia: maakunnan museokeskuksesta, monitoimihallista, pelikasinosta, elokuvakeskuksesta ja vaikkapa Rubiconista. Poliitikoista kukaan ei tullut ajatelleeksi oliko meillä siihen sellaiseen menoon tarvittavaa rahaa.





perjantai 19. heinäkuuta 2013

Loistavaa Sunila, loistavaa!

Vuosikymmeniin ei ole tullut Kotkassa yhtä myönteisesti sykähdyttävää uutista kuin Stora Enson ilmoitus 32 miljoonan sijoituksesta Sunilan biojalostamoon. Se, jos mikä turvaa jo haudan partaalle tuomitun tehtaan tulevaisuuden. Tehtaanjohtaja Olli-Pekka Reunasen mukaan ensimmäiset sovellutukset nähdään 2015 rakennus- ja autoteollisuudessa. Bravo!

Sijoitus uuteen teknologiaan merkinnee Sunilassa tehtaan toiminta-ajan varmistumisen lisäksi kohenemista tehdasalueella olevien asuntojen hintoihin. Kenties liike-elämäkin kiinnostuu perustamaan lisää omia palveluitaan tälle alueelle. Kuljetus tuo uutta työtä. Alihankkijat ovat varmaan tyytyväisiä. Uusia toimialoja voi uudesta teknologiasta syntyä.

Muuttuminen tehtaan perustamishetkestä tähän päivään on ollut valtava. Sunila tuottaa nykyisin 370 000 tonnia sellua vuodessa ja tuotanto työllistää 230 henkeä. Tehtaan perustamisvaiheessa työtekijöiden määrä oli tuhatkunta. Tekniikaa on parannettu monessa vaiheessa ja tehdasrakennus ei enää juuri muistuta sen piirtäneenstä arkkitehdistä, Alvar Aallosta. Niin monta säiliötä, putkea ja  muhkuraa on tehtaan jo nykyisessä ulkomuodossa.

Tehdasalueena Sunila on maailmanarkkitehtuuria. Mitä alkuperäisempiä talot olivat, sitä upeampi oli niiden ulkomuoto, sivullisen silmällä katsottuna. Tehtaan taloudellinen tulos on usein ollut odottamattoman heittelevä. Joskus rankkaa tappiota, sitten taas muhkeaa voittoa. Silloin kun tulosta on tullut, sitä on kerääntynyt roppakaupalla. Monen muun sijoituskohteen ohessa Kymin lentokentän nykyinen päällyste on hyvän kannattavuuden ja tarpeellisen sijoittamisen tulos.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Apua - varakkuuteni hupenee!

Useimmissa tapauksissa me tuijotamme vain tyhjää. Jotkut luottavat omaan ammattiyhdistykseensä, kyllä se hoitaa. Toiset eivät välitä, olemmehan hyvinvointivaltio. Jollekin pankkitili on vahva vakuus. Liian harva kuitenkin pohtii, mikä merkitys ympärillämme kahisevalla velalla lopulta on. Kasvavatko Kotkan, Kymenlaakson kuntien velat? Maksaako valtio uudella velalla vanhoja lainojaan? Seurataanko tätä?

Jos joku näin syvällisiä miettii, tulee vain yhteen tulokseen. Henkilökohtainen velkamme kasvaa monia kanavia myöten, ei omaisuus. Me olemme kuitenkin niitä, jotka aikanaan velan maksavat, me ja tulevat sukupolvet. Onko täällä silloin enää tarpeeksi maksajia? Kysymyksiä ja niille rivejä riittää. Mihin tämä kaikki johtaa, pärjättäisiinkö paremmin myönteisellä ajattelutavalla, joihin on pakko - niihinkin - liittää tuloksellisia suunnitelmia?

Pääsy kukkaron herraksi ei ole helppo. Kun kaikki ympärillä ahdistaa, tarvitaan päätöksiä. Demokratiassa me olemme luovuttaneet merkittävän osan päätöksistä omille rehellisiksi katsomillemme edushenkilöille. Niin olemme tehneet kuntien kuin valtionkin tasoilla. Me itse emme ikäviä duuneja halua tehdä. Kaikessa pitää olla hauskaa. Olemme matkustajia, muut ajakoot!

Miten kireys kukkaroissamme ensiksi näkyy? Se näkyy yhteisen taloutemme suurimmissa summissa. Mikään bulkki ei vielä suurta kannattavuutta tuo, ei edes satamassa. Terveydenhoitomme köhii, mutta lopulliset päätökset vielä puuttuvat. Kiinteistötalous on jatkuvasti vuotava avohaava. Kun tulopuoli ei riitä, täytyy elää velaksi. Miten kauan velkaa meille annetaan ja millä hinnalla? Kuntataloudessa kikkailun keinot on jo käytetty.

Kolmas vuosineljännes on kaikissa talouslaskelmissa jo alkanut, vaikka toisen neljänneksen numerot vielä puuttuvat. Elokuun loppu värisyttää. Kunnallisvero kohoaa? Miten paljon? Henkilökohtaisia terveyskuluja lisätään, monella tavoin. Kiinteistöissä kalliiksi tulevat putki- ja sähköremontit on pakko maksaa. Kaikissa näissä me olemme samassa veneessä, niin palkanauttijat kuin eläkeläisetkin.

Varmaa on, että lompakkomme laihtuu. Jokainen jolla mahdollisuutta yleensä on, miettiköön valmiiksi, mistä on valmis luopumaan. Herkkuaterioista, ylensyömisestä, uudesta asunnosta, oluesta, kesämökkimatkoista, hyvästä viinistä, turhasta autolla-ajosta... Ymmärtävätkö tätä keskenkasvuiset, jotka omasta mielestään ovat lopullisesti jättäneet jo taakseen sen pahalta kalskahtavan "menneen ajan"? Kuvittelevatko he ehkä asuvansa öljyvarannoistaan rikkaassa Norjassa?





perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kaksi toisistaan eroavaa suoritusmotiivia

Professori Matti Klinge (s.1936) on kirjassaan "Kaksi Suomea" mielenkiintoisesti analysoinut maamme itäisen ja läntisen osan kulttuurihistoriallista erilaisuutta. Klinge sijoittaa läntisen Suomen Tukholman vaikutuspiiriin, itäisen (kaakkoisen) taas saman ajan (1809-1917) Pietarin kulttuurialueeseen.
  
Erilaisuuteen olivat muokkaajina alkuelinkeinot, toisaalla jykevä maanviljelys, toisaalla Pietariin ja sukkeluuteen suuntautuva eloisa kauppa. Ne vaikuttivat ikään kuin juurimultana väestön kulttuureihin. Yksilöllisyys Pohjanmaalla ja joukkona esiintyminen idässä olivat toimintakulttuureista esiin kohoavia ominaisuuksia.

Itäisessä Suomessa, suurteollisuuden kauan hallitsemilla alueilla, missä patruunat aikanaan huolehtivat palkanmaksun ohella väestönsä muistakin yhteiskunnallisista tarpeista, tehtaitten omistajat ajattelivat sosiaalisen toimintansa antaneen heille oikeuden "omistaa" lähiympäristönsä väestö.

Tehtaat ikään kuin pitivät "sylissään" oman työvoimansa, niin kuin lapsen vanhempiensa suojassa. Poika tuli isänsä jälkeen samaan ammattiin, ainakin työhön samaan firmaan. Sellainen oli sille ajalle kaikkein käytännöllisin ratkaisu, sillä parhaiten taattiin elämänmittainen toimeentulo. Mutta mihin tämä johti?

Ilmiö alkoi tehokkaasti estää työläispaikkakunnaksi itsensä nimenneillä seuduilla yksityistä yrittäjyyttä. Oli turvallisempaa luottaa isoon firmaan ja paikalliseen vallankäyttäjään. Jos joku poikkeuksellisen aloitehenkinen sitten alkoi työläisseudulla palkata väkeä ihan omaan yritykseensä, häntä herkästi nimitettiin nomaalin elämänmenon häiriköksi. 

Työläispaikkakunnilla ihmiset tyytyivät elintasonsa hitaaseen, mutta kuitenkin jatkuvaan kasvuun. Tällainen elämänmuoto kahlitsi luontaisen aloitekyvyn, koska joku aina sanoi, mitä piti tehdä. Kun tällekin elämäntavalle tuli vastavoima löytyä, he turvautuivat yksilöinä yrittämisen sijasta solidaariseen joukkovoimaan. Muun muassa Kotkan kaupunki -  poliittisten syiden voimistamana - halusi ja sai vuosikymmeniksi tällaisen maineen. 
 
Siinä kun pohjalaiset pyrkivät kunnostautumaan kulttuurin eri aloilla yksilölajeissa: soololaulajina omassa oopperassaan, kapellimestariluokan kansainvälisenä opettajana, yksilöinä yleensä, itäinen kulttuuri eteni joukkona: kuoro- ja viihdelauluissa, erilaisissa joukkueurheiluissa, lajeissa joissa ei suoranaista yksilövastuuta tunneta.

On toki myönnettävä, että poikkeuksiakin molemmissa toiminta-asenteissa löytyy, mutta perheiden elämäntavoista ominaisuudet kyllä vähitellen leviävät ympäristöönsä lähipiiriin, syntyy käyttäytymisen kulttuuri. Omassa olemuksessaan hyvin urbaanin professori Matti Klingen teos "Kaksi Suomea" selittää uskottavasti saman kansan erilaisia luonteita. "Verratkaa talojen puutarhoja", hän kehottaa.

Lyhennetty ja editoitu 2001 painetusta kirjastani Minun Kotkani - erilainen.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Purppurapilvi

Sen kummemmin ei kannata enää varoittaa kuntaamme hallinnoivia talousihmisiä globalisaatiosta ja siitä mitä se merkitsee, he tietävät jo sen. Siihen maailmanmahtiin verrattuna muun muassa pieni peliteollisuus pysyy vielä pitkän aikaa marginaalisena ja sen kyky rahoittaa yhteiskunnan palveluita jää vain odotuksen varaan. Laajemmasta kentästä tuen on kaupungin kassaan tultava.

Kaikkien sidosryhmien ei ole helppo suhtautua uuteen tilanteeseen ja vanhat perinteet, vaikka uuteen kuinka pyritään, ne pysytelevät vanhoissa poteroissa. Jakovaraa ei yksinkertaisesti ole, ja ei vielä pitkään aikaan. Keskustelua käydään kiihtyvin äänenpainoin myös yritysten ja yhteiskunnan välisestä vastuusta. Vastuun kantajia on - toistaiseksi - aina löytynyt.

Yhteiskuntamme on tiukan paikan tullen kyennyt tähän asti sopeutumaan suuriin muutoksiin. Maahamme on luotu ammattikoululaitos ja kattava päiväkotiverkosto. Vanhalta kuulostava Pisa-tutkimus ja oppilasohjaus jaksavat vielä hämmästyttää kaikkialla. Täytyy kuitenkin muistuttaa, että molemmat vaativat takatuekseen lähes kaikkien kuntien suhteellisen hyvinvoinnin. Tänään taloudellinen tilanne on kokonaan toinen. Päinvastainen.

Kannatttaisiko nyt jo kuitenkin alkaa vähin erin piirrellä kuntailiitosta, kun pohjoinen osa maakuntaa taistelee jo omassaan ja eteläinen hajanaisena pohtii vasta liitosaikeitaan. Niistä kuitenkin yhteistoimin nitoutuu tulevaisuuden kaupunkirakenne. Sen sijaan on pakko pohtia, pitäisikö maailman muuttuessa liikennettä ja poliisitointa enää sumputtaa maantieteellisesti ja liikenteellisesti hankalimpaan nurkkaan. 

Ihmisten liikettä ja liikennettä hoitava valtaväylä, tuleva moottoritien kokonaisuus, tulee vastaisuudessa sanelemaan vahvimman vaikuttajan aseman. Se tulee pyyhkäisemään aikaa myöten kaikki tunnetekijät edestään. Se oli silloin ennen. Liikenneverkon kustannustehokkuus ja niistä syntyvä palveluiden anti tulevat olemaan kaiken yhteiskuntaisen toiminnan lähtökohta.

Väestön liikkumisen ja siitä syntyvän liikenteen läheisyys  koskettaa jopa kaupungin ulkoista kuvaa ja väkilukua. Kaupan tilastot väestömäärien muutoksista eri kaupunginosissa kannattaa pitää mielessä. Ne etenevät usein muitten kehitystoimien edellä. Niiden tilastot voivat kertoa jopa sen kaivatun jakovarankin. Tämä nimenomaan varoituksena vasemmalle kaistalle puoluekentässä.




torstai 4. heinäkuuta 2013

Minun Kotkani - erilainen

Kaupunkien kehittämisessä tärkeimpiin suunnannäyttäjiin kuuluvat ristiin rastiin kulkevat rahavirrat. Siis kaikki se, mitä kaupunki itse ja sen asukkaat päivittäin yhteisesti tuottavat ja kuluttavat. Voisi ennustaa, että kuntien talouden edelleen kiristyessä syitä vaikeuksiin aletaan etsiä kaupungin varsinaisten talousarviomenojen lisäksi myös yhteiskunnan muilta alueilta.

Minun Kotkassani tiedot rahavirtojen määristä, suunnista ja siitä mihin varat lopulta päätyvät, ovat talouden tietojenkäsittelyssä arvotavaraa. Tutkimuksessa vertailu vastaavankokoisiin ja -rakenteisiin kaupunkeihin antaa tärkeitä ilmaisimia hukkaan kulutetun rahan virroista. Jos oleellisia poikkeamia löytyy, ne selittävät eroavaisuuksia kaupunkien johdon kyvyissä ja asenteissa nähdä kaupunkia uhkaavia ongelmia.

Ensimmäisenä kohteena, liikenteen uudelleen järjestelyjen ohella, minun Kotkassani tutkittaisiin kaupungin rakennuskannan säilyttämiseen ja hoitoon kuuluvat menot. Kiinteistötalous on Kotkan vuotava avohaava. Ellei valmiiksi tutkittua tietoa löydy, yhteistyössä Kuntaliiton ja Tilastokeskuksen kanssa voisi oma ammattikorkeakoulumme alkaa tehdä vertailevia havaintoja muihin vastaaviin kaupunkeihin.  

Opetuksellisesti tutkimus toisi lisää uusia näkökulmia niin tutkittaville kuin tutkijoillekin. Eri tiedeyliopistoissa ja erilaisissa korkeakouluissa opiskeleville kotkalaisille nuorille olisi hyvin suoritettu, syvällinen tutkimus, vaikka gradun tai muun päättötyön arvoinen. Siitä kertyisi ajan mittaan suuri neuvokokoelma kaupunkimme johdolle. Samalla syntyisi työkaluja arvioida, myönteisesti tai kielteisesti suunnitelmaa "Kotka lentoon!".

Tällaista ehdotin aikanaan kaupungillemme konkreettisena aloitteena. Ei sopinut. Lähdettiin mieluummin kulkemaan kalliitten konsulttien ja helsinkiläisten arkkitehtien viitoittamaa tietä. Jokainen voi tänään nähdä tuloksen. Meillä on nyt Vellamo, valtava alijäämä kassassa, suunnaton korjausvelka ja salaisina pidettyjä sopimuksia. Kaikki kuvannee johonkin mittaan erilaista arvomaailmaa.

Viimeistä lukuun ottamatta kappaleet on lyhennetty ja editoitu kirjastani
MINUN KOTKANI, ERILAINEN.  Painettu 2001.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Niin kaunis on maa

Iästä riippumatta ihminen kaipaa joskus elämänsä piristeeksi uutta elämystä. Kuka rakastaa taidetta, kuka matkustamista. Joku arvostaa lukunautintoja, makuja, tai joku etsii itselleen vain rattoisaa yhdessäoloa. Luettelosta venyy mittaamaton. Omissa toiveissani oli pitkään kärkkynyt kärjessä ajatus päästä lentämään matkustajana purjekoneella.

Jostain rohkeuden puuska yhtäkkiä iski. Naapuristossa asui purjelennon kansainvälistä huippuosaamista. Kymin lentokenttä oli tuttu jo sota-ajalta. Messerschmit 109 -koneet sieltä käsin suojelivat meitä yhdessä muun ilmatorjunnan kanssa siihen aikaan. Sen jälkeen lähes kaikki muut ilmassa liikkuvat välineet olivat elämän eri vaiheissa tulleet tutuiksi. Lentovuorojen väliin naapuruus järjesti paikan purjelentoon. .

Pienen hetken epävarmuus päätöksen järkevyydestä käväisi mielessä. Irtautuminen kentän pinnasta ja hinausvaijerin ujellus kestivät jonkin aikaa. Äkkikolahdus ilmassa ilmoitti hinauksesta irtoamisen. Lokkien ja isompienkin lintujen liitely samassa korkeudessa oli minulle uutta. Vaikutti siltä, että linnuista liitely oli  nautinnollista. Olimme merituulessa.

Koneen nokan osoittaessa etelään Lupin takana Suursaari lepäsi kuin kämmenellä. Viro häämötti lankaviiruna horisontissa. Pienemmässä satamassamme tuhannet autot kiilsivät kuin paraatisotilaat tiheissä viivsuorissa riveissä. Suursatamamme lastikentällä konttikolossit korottuivat kerrostalojen suuruusluokkaan. Kun koneemme kierteli pitkin Kymenlaaksoa, mielikuvitustani hiveli ikään kuin suuri sinfoniaorkesteri olisi soittanut.

Ohjaussauvan levollinen liike ilmaisi yli tunnin kestäneen lentomme kaartavan lopuilleen. Alle kilometrin korkeudessa utelias lokki liiteli ihan ojaamon viereen ihailemaan kookkaampaa, hyväntahtoista liitokumppaniaan. Taitavan ohjaajan täsmällinen kaarto ja kenttä otti turvallisesti vastaan. Äänettömästi ilmassa liikkumisen elämys oli koettu. Kiitoksia siitä - Karhulan Ilmailukerho.

Lyhenne kirjastani SIRKUS vuodelta 2006.









sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Satujen saari

Tarinan paroni Hieronymus Carl Friedrich von Münchausen, aina pinteestä itsensä pelastava, näppärä pörisyttäjävelmu, hallitsi taikavoimia ja omasi koko aurinkokuntamme suuruisen egon. Seikkailumatkoillaan tämä hämästyttävä voimamies nosti itsensä ja hevonesa suosta, kävi kuussa, pistäytyi Marsissa ja teki jopa matkan Välimeren rannalle. Paronimme oli hyvän viinin ystävä. Seuraa ja rahaa riitti.

Ennen kaikkea pörinää ja pöhinää kaipaava paronimme oli liukas puhuja, armoitettu tarinan kertoja, ja kaikki hänen tarinansa olivat tosia, mistä yksityiskohdasta hän tarpeen tullen aina muistutti, ja mihin hänen lähipiirinsä yllättävän pitkään häntä uskoi. "Menee paremmin kuin pelättiin", oli hänen mielilauseensa. Myös oma nykyaikamme tuottaa uusia, realiteeteista ulos ponnahtelevia paroneita ja hänen omituisiin oppeihin uskovia apulaisia.

Nykytaloudenkaan rautaiset lait eivät tällaisille paroneille merkitse mitään. Siitä vain kaikki  tykinkuulalle istumaan ja lentoon. Suunnasta ei niin väliä. Tuuli tuo ja tuuli vie. Kun yrittää kohdistaa katseita uusien, kustannuksia säästävien liikennereittien rakentamiseen tai vanhan katuverkoston perusparannukseen, kiusaantumisen torjuntarypyt nousevat paronin ja nopeasti hänen apulaistensa otsalle.

Näin Münchausenin pienen saaren ydinjoukko huusi hurraata ja heilutti hilpeästi  puna-sinisiä silkkihuivejaan, jotka varman tiedon mukaan paroni itse on tykikuulalla ratsastaen noutanut Kiinasta. Mutta matalaa murinaakin kuului. Murahtelu alkoi mantereen toriyleisöstä. Abraham Lincolnin kerrotaan joskus tiuskaisseen: "Joitakuita voi huijata silloin tällöin, kaikkia voi huijata joskus, mutta kaikkia ei voi huijata kaiken aikaa".

Lyhennelmä ja editointi kirjastani SIRKUS, painettu 2006. Kirjoitettu 2003.