Nyt on oikea hetki ruveta erittelemään niitä kaikkia ehdotuksia, vaatimuksia ja lupauksia, joita ennen vaalia ehdokkaat tulivat julki saattaneeksi. Lähes kaikille yhteisenä tekijänä niin lehtikirjoituksissa kuin hyvinkin erimuotoisessa mainonnassa näkyi sama vaimean ja epävarman ehtotavan muoto: ...olisi, pitäisi, tarvitsisi, jne. Tämä tarkoittaa samaa kuin jotain pitää sanoa, mutta kun ei oikein tiedä mitä.
Tätä kieliopillista muotoa edesmennyt, syvästi kunnioittamani, lähes päivittäinen keskustelukumppanini Jorma Savikko kehotti ainakin vaalikirjoittelussa välttämään. Se kun antaa kirjoittavastaan sellaisen vakaumuksettoman ja epävarman henkilökuvan. Jos vaalitekstissä vaadittiin lisää vaikkapa työpaikkoja, nyt liki poikkeuksetta jäi kertomatta, miten tulevassa valtuustossa näin hyviä asioita saadaan aikaan.
Ihmisten on vaikea määrittää todellisia lukuja. En tässä nyt enää puutu siihen toistuvaan farssiin, joka aina koetaan muun muassa Meripäivätapahtumien kohdalla. Sama ilmiö esiintyy arvioitaessa turistien määrää eri kauppakekusksissa tai liikkumassa Kotkan eri kaupunginosissa ja esimerkiksi istuskelemassa tai kävelemässä puistoissamme. Paljonko todella on paljon?
Missä kulkee se paljouden raja, jossa rahapulassaan jatkuvasti kiemurteleva Kotka vasta itse alkaa saada kilahtelevaa kassaansa. Toisin sanoen, ovatko ne megaluokan matkailuinvestoinnit laita-alueellemme Kotkansaareen toimineet edes missään mittasuhteissa kaupunkilaisten luovuttamiin varoihin? Tätä kannattaa jatkossa pohtia ja siitä tehdä laskelmia, miksi Kotkasta on tullut tämän päivän Kotka.
Kommentit