torstai 27. heinäkuuta 2017

Itsemurha

En aio tehdä itsemurhaa enkä suosittele omaehtoista hengen riistoa muillekaan. Ymmärrykseni saa kyllä  lievemmän suhtautumisen, mikäli kyse on syövästä tai alkoholismista, jolloin lääkärit ovat yhdessä todenneet mahdottomaksi paluun tervehtyneenä elämään. Varain menetys tai yksinäisyys eivät mielestäni riitä jälkeen jäävien jättämistä samojen myrskytuulten tuhottaviksi. Yhteiskunta tarjoaa vaikeimmaltakin tuntuvassa tapauksennssa apuaan tieteen ja asiantuntijoiden kautta. Sen odottelu vaikeuksissa vaatii tosin sitkeyttä.

Mielen terveys on lopulta pääasiallisin syy omaan hengen riistoon. Syitä on useita. Yksi kuvittelee joutuneensa avioliitossaan petetyksi. Joku on koulukiusattu. Kuka on lähtenyt etsimään sopivaa elämänkumppania. Pettymys kaikiaa lienee yhteinen nimittäjä. On hävinnyt siis tärkeän taistelun. Vaikuttavin kaikessa on silloin unohtunut. Myös häviäminen luonnollista ja jokaiseen aikaan kuuluvaa. Toinen, joka usein tulee kohtalokkaasti tulkituksi vikaan, on hyvänä pidetyn kaverin perinjuurin väärä käsitys tapahtumista.

Yhden taistelun menettäminen ei koskaan merkitse koko sodan häviämistä. Moni kaikkein ikävimmän ratkaisun ohittanut on löytänyt salaisen polun, jota kulkien on saanut aikaisemmin katkeroituneen olonsa mitä parhaaseen järjestykseen. Anteeksi voi aina antaa, mutta silloin on tiedettävä, mitä kulloinkin antaa anteeksi. Mikään hutilointi ei siinä silloin tule kysymykseen. Onko esimerkiksi ihonväri ratkaisun paikka, sen selvittänee kohdallaan jokainen.

Ylensyöminen on yksi tapa tehdä elintasoitsemurha. Se tapahtuu vähin erin japikkuhiljaa. Kun kansalainen tarvitsee matkutaessaan kaksi istuinta yhden sijasta, ollaan itsetuhossa jo pitkällä. On täysin ymmärrettävää, että elämäntilanne saattaa lääkkeineen aiheuttaa joskus jopa paljonkin painon nousua. Se korjautunee vastalääkkeillä. Vaikka terveen elämän ohjeita ponnahtaa esiin jokaisen lehden sivuilta, velttous vallitsee ja liikunnan puute voittaa terveen kehon kuntouttamisen. Tälle itsemurhatyypille tuskin anteeksiantoa löytyy.










maanantai 24. heinäkuuta 2017

Media

Tiedot läpinäkyviksi on veronmaksajien ehdoton vaatimus. Näin ovat kaikki puolueet vaatineet, jo vuosikausia. Niin suurissa kuin pienissäkin valtioissa. Onko maksajan ääntä kuultu ja toimitaanko sen mukaisesti? Kyllä media parhaansa yrittää, mutta kun demokratiassa välttämättömät "seuraavat vaalit" lähestyvät, sävy saattaa värittyä. Yleensä se kääntyy jokseenkin huomaamatta. Some on sitä paitsi tuonut uuden puolustautumisen suunnan. Demokratian häiriköt ovat lisääntyneet.

Lehdellä kuin lehdellä on linjansa. Pääkirjoituksia sorvaavat tavallisesti kokeneet kirjoittajat. He väistelevät kirjoituksissaan taidolla suurimmat häiriköt, jotka vaalien lähestyessä kasvavat kuin rikkaruohot. Jopa pääkirjoittajiksi tarjoutuvat tuntevat kykynsä riittävän oman uskomuksensa julistukseen. Uskomuksia riittää, mutta demokratia pääsääntöisesti säilyy. Toivottavasti julkaisijat muistavat poliittisen ilmaston muutuessa omat keskenään kehitetyt sääntönsä.

Eräässä suhteessa media pysyy vanhanaikaisena. Sivuasetelma ratkaisee uutisten tärkeyden. Nykyisin välttämättömät mainokset valloitavat yhden tai kaksi ensimmäistä sivuaukeamaa.  Se on pakko sietää. Tekstareissa ovat kauan viihtyneet kirjoitukset 80 turhasta, työtään säästävästä suunnittelijasta, joista kuulutaan maksavan veronmaksajilleen paljon. Sen saattamisesta tutkimuksen kauttaa järjestykseen, media voisi auttaa. Myös tekstareiden karsiminen on taitotyötä. Ne kun ilmaisevat kansan tahdon.

Tiedot läpinäkyviksi on myös demokratian keskeinen vaatimus. Jos kansa vaatii tarkennettuja tietoja suurten matkustajaristeilijäiden kustanuksista. niitä on siis pakko ajan mittaan antaa. Ei maailma sillä ponnahda eteenpäin, että joskun on pakko jotain hulluakin yrittää. Kaikella on hintansa ja jossakin tulee vastaan se raja, johon lehden maksavat lukijat ja veronmaksajat haluavat ja kykenevät. Verrattuna ulkomaiseen kiihoituksilla kirjoitteluun, meikäläinen media on vielä kiltti.




torstai 20. heinäkuuta 2017

Bluffi

Ihmiset uskovat monenlaisiin asioita. Monimutkaisessa maailmassa uskominen on yhä yleisempää. Tolkuttajia kyllä riittää. Tämän päivän HS kyllä hätkähdytti näkökulmallaan. Se puhui bluffina, brexitistä. Väitti että nyt valheiden mittakaava alkaa tulla esiin. Todelliset neuvottelut Brysselissä alkavat viimein. Väite kuului, että noin sata brexit-neuvottelijaa papereineen on saapunut kuulemaan, mitä EU tulee erosta vaatimaan. Summa lienee hätkähdyttävä, ehkä setelikasaltaan 100 mrd:n luokkaa.

Britit tietenkin puolustavat oman äänestyksensä tulosta. Kun he ensimmäisen kerran tutustuivat EU:n papereihin, he nimittivät EU:n vaatimuksia "kiristykseksi" ja toivottivat koko Euroopan yhteisön "suksimaan kuuseen". Jotkut sikäläiset poliitikot olivat sitä mieltä, ettei saarivaltakunnan pidä maksaa penniäkään erostaan. Sitä vastoin kaikki brexitillä säästvät varat täytyy panna sairaanhoitajien palkkoihin, kipulääkkeisiin ja stetoskooppeihin. Yli kolmesataa puntaa joka viikko. Kaunista!

Nyt kansanäänestyksessä lausuttujen valheiden mitta alkaa kuulemma paljastua. Mitään säästöä ei ole syntymässäkään. Raha on helpoimmin taskulaskimilla hahmotettavissa. Jotkut diplomaatit väittävät britittien olevan jopa bluffareita, eivät paljasta kättään ennen kuin on pakko. Neuvottelutaktiikkaa parhaimmillaan. Rahamies tai ei. Siirtomaavallasta on jo aikaa, rahat kyllä ovat melkoiselta osaltaan jo perilliset tuhlanneet.

Onko Britannian hallitus nyt kaaoksessa, sitä on vaikea arvioida. Jonkinlaisessa sekaannuksen tilassa se kuitenkin papereitaan selailee.Viimeisen tiedon mukaan elokuun lopulla sitten kuullaan, mihin britit ovat pohtineet, kun sanoivat eroavansa. Söivätkö he käärmesoppaa. Yhä useampi kuitenkin veikkaa, että neuvottelijoilla ei ollutkaan toistaiseksi mitään mandaattia puhua koko rahasta. Ovat setelit suuria. Toteutuuko brexit bluffina, sen näemme muutamien neuvottelujen jälkeen.





maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kiusaajat

Numeroväkeä ei voi pitää kiusantekijöinä. Niitä ovat aivan muut: hyttyset, paarmat, hirvikärpäset ja sellaiset. Numeroväki liikkuu tänään sillä alueella, joka suorastaan kihelmöi kehumista: laivamiehistöt kokivat uutta, löysivät oikean sataman, matkustajat onnistuivat valinnoissaan, puistot  pullistelivat istujia ennätystäynnä, vaikka Kotkan lisäksi, tarjolla oli vaikka mitä kesäohjelmaa. Selänne kävi, joku tämän ihmesuomalaisen bongasi superviikonloppuna. Rentoutta oli ilmassa, terassikalja maistui.

Kyllä numeroväki jotain jäi vaille. Kun talousarvion loppusummasta ensin vähennetään kaikkein tärkein, ns. sähköraha,  riemuvoiton laatu Meripäivien kokokuvasta vasta paljastuu. Mitä isot matkustajalaivat ovat tuoneet. tulosta? Millä hinnalla laivat tyhjensivät septitankkinsa Kotkaan? Miten kauppa on käynyt.? Pasaati? Miten pääsyliput menivät eri tilaisuuksissa? Iso kuva superviikonlopusta vasta tarkoilla omilla tiedoilla . Hiukan kiusallista historian penkomista, mutta totuutta etsitään.

Onko purjelaivojen hinauksilla ollut tapana painua hinaajien kautta sataman laskutukseen? Ovatko järjestelyt sittenkään tuottaneet tulosta? Entä kaikki satamalaitureiden päällystetyöt? Koko Superpäivät, vuosien suunnittelu ja niiden palkkasummat? Museokorttien tuotto, kappalein ja hinnoin? Montako kävi muistelemassa Karhulan Lasitehtaan tuotantoa? Vellamoon tutustumassa?  Ihan tavallisia numeroväen kysymyksiä. Sellaisia verottajakin tekee järjestäytyneessä yhteiskunnassa.

Jos sittenkin, huolimatta tämän päivän hymistelyistä, tiedoksi tulee, että vuoden tulos oli yhtä alijäämäinen kuin tähänkin asti? Virhe tehtiin, missä ja milloin? Kaupunginvaltuusto kantaa vastuun tuloksesta. Syylliset yleensä ehtivät alta pois. Numeroväen kysymykset ja niihin saadut vastaukset helpottavat valtuustoa päättelemään. Osuivatko sähkörahat oikeaan maaliin. Käsitettiinkö super-sana väärin? Uteliasuus ei ole kiusantekoa. Sitä tekevät työnään esimerkiksi paarmat, hyttyset, hirvikärpäset ja muut.



lauantai 15. heinäkuuta 2017

Areena

Oikea kaupunkitaloustieteen emeritusprofessori Loikkanen toteaa HS:ssa esimerkein, miten suomalaiset tuntevat nykyisin, KHL:n kautena, enemmän venäläiskaupunkeja kuin ennen. Samoin suomalaisjoukkueet osataan yleensä nopeasti yhdistää niiden kotipaikkakuntaan. Urheilu ja urheilukulttuuri siis synnyttää  kunnan vetovoimatekijän. Mutta kyse on silloin suurista, kasvavista kunnista, Tampere esimerkkinä. Kunnan kansainvälisyys vetää myös puoleensa asumispaikkaa etsiviä ihmisiä.

Sekä urheilu että kulttuuri ovat emeritusprofessorin mielestä vetovoimatekijöitä. Mutta talousvaikutuksia voidaan myös liioitella. Onko koripallomenestys aikanaan tuonut Kotkaan  lisää asukkaita? Onko äskettäin, toisen nousevan urheilumuodon - lentopallon - karhulalainen kärkijoukkue maan korkeimmalla mestaruustasolla.saanut aikaan tiheitä asukasvirtoja? Vaikka vaikutusta ei tieteellisesti ole tutkittu, voidaan hatusta tempaisten sanoa, että vetovoimaa on korkeintaan vähän.

Kotka ei siis ole kuulunut niihin kaupunkeihin, jotka kulttuurista ja urheilusta olisivat kovin hyötyneet. Mieluummin kotkalaiset ovat luovuttaneet kansainvälisiä kykynuoriaan toisten joukkueisiin. Raha on ruvennut yhä enemmän liikuttamaan, ainakin ammattiurheilussa. Kyvyt on kuorttu pinnalta ja valmennus on keskittynyt yhä suurempiin kaupunkeihin. Oppilaitokset ovat valikoituneet sen mukaisesti. Sieltä kyllä löytyy huippuvalmennusta lähes jokaiseen urheilulajiin.

Valmennuksen taikasanana pidetään nykyisin keskittymistä. Tietävätkö nykyisestä nuorisostamme nousevat kyvyt, että silloisessa karhulalaisesessa miesten lentopallojoukkueessa pelasi itse maajoukkueen päävalmentaja ja että hänen johdollaan harjoiteltiin maaten tehtaan saunan lattialla juuri keskittymistä seuraavaan otteluun? Tietävätkö edes parhaat harrastajat, että jokin viikko sitten kaksi karhulalaisen lentopalloilijan paitanumeroa tallennettiin ikiajoiksi kattoon. Hall of Fame! Nais- ja mieslentopalloilijan. Se oli sentään jotain!



tiistai 11. heinäkuuta 2017

Laivamatkailu

Kaksi kansainvälistä risteilyalusta on kiinnittynyt Mussalon satamaan. Viiden vuoden työn tuloksena matkailu on suurissa odotuksissa. Paljon riippuu siitä, ovatko rikkaisiin elämyksiin tuttuneet matkailijat olleet tyytyväisiä näkemäänsä. Osa meni Helsinkiin, moderneilla busseilla, osa jäi kiertoajelulle Kotkaan. Itä kokemaan? Melkoinen joukko matkustajisia jäi laivalle odottamaan vierailua miljoonakaupungissa.

Huomiota herätti kaupunginjohtajan kertomus siitä, että jo viisi vuotta on risteilyalusten tuloa suunniteltu. On varattu lsituripaikat Pietarista, matkustettu ulkomaille useina tiimeinä, käyty laivayhtiöissä, suunniteltu ohjelmia sekä Helsingissä että Kotkassa. Käytetty Cursor Oy:n suosittelemia konsultteja ja muuta ammattiapua, satama on tarvinnut mainontaa, bussit laskuttavat omat kulunsa. On uskottu tulevaisuuteen tässä jatkuvasti myllerryksen maailmassa.

Nyt numeromiehet kysyvät: paljonko matkustajia jäi laivalle? Kuinka suuri osa meni Helsinkiin antamatta ropoakaan palkkioksi pitkäaikaisille Kotkan ponnisteluille? Kuinka moni näkee tällaisen matkailun, vasta paljon lupaavana alkuna. Numeromiehet tai -naiset, sukupuolesta ei nykyisin ole niin väliä. He kysyvät kuinka monta vuotta vielä menee, että mylly jauhaa kultaisia jyviä ikiomaisuuttaan myyneen Kotkan kassaan? Ostivatko merkittävästi. ?Ei tiedetä, niinkö?

Onko numeroväen varovaisuus turhaa? Kaikki lyhytaikaiset tapahtumat tappiollisia? Monet olympia-areenat ovat todistetusti jääneet vaille joko odotettuja vierasmääriä tai kokonaan kannattavuutta. Samaa tarinaa kertovat meidän omat urheilutapahtumamme. Erikoisen  tarkkana täytyy kaupunginvaltuuston olla ratkaistessaan rakennetaanko uusi Kampus-Areena  Merikeskus Vellamon yhteyteen. Vai sijoitetaanko ainakin osa velkoihin? Korot nousevat! Varmasti1















sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Vaalit

Vaalit on nuorelle tilaisuus murtautua valtaan.   Ellei pidä nykyistä toimintaa järkevänä, täytyy koota mielipiteelleen kannatusta. Se näyttätyy monelle alkavalle, nuorelle poliitikolle vaikeana. Vanhat jyrät ovat valloittaneet vaikuttajen paikat.  Kotkassa väestön väheneminen ja suuntana nimenomaan länsi ovat suunnaton vaaratekijä, yhdessä kaupungin heikon talouden kanssa, se pakottaa erikoiseen tarkkuuteen tulevissa vaaleissa. Miten työvoimamme lännettymistä ruvetaan estämään?

Jokainen vallan huipulla, poliitikko tai virkahenkilö, vastaa asemassaan toiminnan laillisuudesta ja tasa-arvoisuudesta. Paljon mainittu perustuslaki takaa sen. Poliitiikan johtotehtävien edellytyksenä on vahva asema valinnoissa. Ongelmana ovat liian tunteikkaat ideologiat, jotka aika usein tunkeutuvat eri medioitten otsikoihin. Eivät ne jaksa seurata poliittista todellisuutta. Liian nuoria, liikaa vailla kokemusta? Läpimurtoja odotellaan.

Kotkassa strategiasuunnittelu on usein tarponut ulkoa, lähinnä idästä tulevien toiveiden varassa. Ne ovat toinen toisensa jälkeen epäonnistuneet. Rahan pesua niissä on arveltu olevan vankasti mukana. Poliitikkojen kyvyt ja arvot ovat sopeutuneet korkeimman johdon tekemiin ratkaisuihin. Entä sitten? Jos Cursor ja sen suunnitelmat olisivat olleetkin kohdallaan? Siinä tapauksessa kaikki muukin olisi kolahtanut kassaan. Eikä kaupungin iso kuva olisi tämän päivän kaltainen. 

Kannattaa siis tulevissa vaaleissa etsiä poliitikkoa, joka arvaa oikein maailman myrskyt, jota ei raadollinen arki vie mukanaan. Etsitään sellaista, joka kielitaidossa, perustuslain tuntemuksessa, median hallinnassa ja rahoituksen ennakoinnissa osaa valita ne oikeat polut. Sellaiselta henkilöltä vaaditaan kovia. Pitää hallita samanaikasesti kirkkaat tosiasiat, käskeä ja tiukasti liittää yhteen kaiken asujaimiston yhteiset edut. Mahdetaanko löytää?

Toivotan kaikille kotkalaisille riemukasta superviikkoa!


tiistai 4. heinäkuuta 2017

Purkaminen

Kotka on vanhanaikainen. Moni rakennus on niin kannattamaton, etteivät sen antamat tulot enää peitä äärimmäisyyteen tiukattuja menoja. Kuten tyhjät koulut. Purkupäätös edessä? On hyvin todennäköistä, että vasta esimerkin voima alkaa vaikuttaa. Kun raivaustraktorit aloittavat ensimmäisen rakennuksen hajoittamisessa, Ei pysähdytä varojen puuttuessa enää pelkästään inventoimaan purettavia, vaan huomataan, että tontistakin saadaan jotain.

Aika luo uutta arkkitehtuuria. Teräs ja lasi muokkaavat näkymää. Huleveden kohoava verotus asettaa omia vaatimuksiaan. Tarkat saksalaiset ovat huomannneet, että taivaalta sataneella vedellä, tontin koolla, ja katon muodolla on saatavana etuja. Kerrokset ovat jo aikoja saaneet muodokseen korkeuden ja kapeuden, koska keskusta kaikkialla on tiheä. Germaaninen arkkitehtuuri etenee. Puntaroitavaksi vain jää, kuinka rohkeasti uutta luodaan. Kookkailta tuntuvia omakotitalojen tontteja ja tyhjiksi jääviä autosuojia yhdistellään kerrostalojen perustuksiksi.

Tietysti purku aiheuttaa menetyksiä. Uuden rakentaminen johtaa väistämättä omaisuuden uusjakoon. Tämähän ei ole mikää uusi vaihtoehto, uuteen on vain varauduttava ja sopeuduttava. Uusi aika luo uudet tekniikat. Länsi-Suomeen syntyy aina lisää työpaikkoja. Ja se jos mikä huolestuttaa. Täällä syntyy vain suunnitelmia, joiden toteutuminen ei ole lainkaan varmaa. Suomen väestö on tilastollisesti siirtymässä pääkaupunkiseudulle ja länteen.

Mikä on presidentti Putinin puheen sisältö, kun hän syyskesällä Savonlinnassa käy Oopperajuhlilla?
Mitä hän sanoo 100 -vuotiaalle Suomelle? Ojentaako hän meidän pidetylle presidenttiparillemme pelkkiä makoisia porkkanoita?  Kulttuuria? Tällä kertaa ehkä, toisena päivänä tulee sitten sitä toista. Mutta Kotka-raukan tulevaisuus näyttää köyhältä. Ruotsi nappasi suuren akkutehtaankin."Suomen suurimman meritapahtuman" kannattavuus on ehkä yliarvioitu. Muutama karnevaalipäivä ei tuloa tuota polttavaan tarpeeseen asti. Nähkää aika.








 .

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Professori

Ihmisten mielipiteet ovat kuin liekehtivä kirjo. Jos jokainen pitäisi pysyvinä omat mielipiteensä. olisi niiden hallinta helppoa  Mutta kun ohjaavia sanoja satelee monesta suunnasta, mielen ja ajatuksen kenttä sotkeutuu. Minun sisintäni sotki pahemman kerran HS:n vapaan kolumnistin, tietokirjailija Tommi Uschanovin kirjoitus. Se käsitteli suuntaa, jolla koko kansakunta saadaan onnellisimmaksi. Lukijalle hän soi yhden suunnan. Oikean?

Yhdistin kirjoituksen erään professorin aatoksiin. Hän ehdotti rikkaiden verotuksen korottamista, jotta tasa-arvolle saataisiin tulevaisuudessa keskeisempi asema. Professorin ajatus tyrmättiin niputtamalla yhteen Venezuzla ja Norja. Mitä yhteistä niillä sitten on? Vastaus yllätti - öljy! Aine, jonka hinta on paljon vaihdellut. Rahaa tuli ensin 130 tynnyrin hinnalla, ovista ja ikkunoista. Nyt tilanne on melkoisesti muuttunut. Alle 50:llä eurolla tynnyrin hinta ei enää naurata.

Kun jostain on löytyy öljyä, on kaksi perinteistä tapaa menetellä. Toinen on Venezuelan valinta: kaikki heti kulutukseen. Verot alas ja kansan suosio on varma. Norja menetteli täysin eri tavalla. Poliitikot perustivat valtion sijoitusrahaston, johon öljyvarat talletettiin. Ne tulot säilöttiin vastaisen varalle. Samalla säilytettiin veroaste korkeana, suunilleen Suomen tasolla. Euroopasta löytyy toinenkin öljyvaltio, joka menetteli Venezuelan tapaan: Britannia ja Margaret Thatchser! Taas yllätys. Oliko Thatcher roisto vai hyvä poliitikko? Lukija päätelköön.

Se on kyllä tiedettiin, että Hugo Chavez oli vasemmistolainen, Thatcheria taas yleisesti pidetään oikeiston satraappina. Hämmentynyt ajatukseni lennähti lähelle, kuntapolitiikkaan. Onko Kotkan heinäkuussa ikiaikaisesta omaisuudestaan saatava raha käytettävä Norjan malliin vaiko lähestyvätkö vaalit liian nopeasti. Poliitikkojen tehtävä on nyt löytää rahalle viisas käyttö. Läytävätkö ne? Taidan uskoa sitä professoria, joka sanoi: "Talouselämä on mutkikkaampaa kuin kaikkialla osataan tajuta.






perjantai 30. kesäkuuta 2017

Potero

Maakuoppaa, joka on kaivettu jonkun eläväisen suojaksi nimitetään kansan- tai paremminkin sotilaskielessä poteroksi. Sana on niin yleistynyt, että sen ovat omineet myös palkkaneuvottelijat. Ay-johtajat puhuvat palkkapoterosta, kun heidän vastapuolensa korostaa olematonta korotusvaraa, eivätkä he ole mielestään poterossa. Molemmat osapuolet paljastelevat jo ajoissa hauiksiaan. Mielikuvaa luodaan suurimmalta osin sekä mediassa että tv:ssa.  

Vaikka numeroäijät miten tarkasti pystyisivät papereillaan laskemaan lähes oikeat talouden antivarat, huutokauppa on suomalainen tapa etsiä ratkaisusu, ja vielä sellainen, josta jokainen neuvottelija haluaa löytää omat puumerkkinsä. EK jaksaa muistuttaa, että yhtään sopimusta ei tästä lähtien enää synny vanhaan maalliin. Ammattiliitot taas toistavat, tällä kertaa kaikki pannaan yhteen. Arvovallat tulevat peliin mukaan. Politiikka tunkee joukkoon, kenenkään varsinaisesti kutsumatta.

Vaikka kukaan ei ääneen sano, askelmerkkejä tuleviin vaaleihin pyritään poteroissa huutokaupoilla varaamaan. Kun vientivetoisuus on kaikessa hiljaisuudessa saamassa kansan hyväksynnän, paikallisesta sopimisesta riittää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Epäsopu siinä on jopa tavoite, siinä tulee kovimmin huutajalle poliittisia lisäpisteitä. Niin ainakin uskotaan. Kun sopimuskenttää kokonaisuutena silmäilee, jopa kuuluisat "Jokisen eväät" olisivat mitä hienoimmassa järjestyksessä.

Suomalaisessa poteroissa sopimukset kuitenkin lopulta syntyvät. Aika, minka jokainen vaatii, on vain siedettävä. Numeromiesten suositukset, vähän väritetyinä politiikan yleissävyillä, voittavat lopulta.
Niin kauan kuin vastapuolia on  ja tarvitaan, saamme nauttia kalliista demokratiastamme. Kunnioitettu keskustelukumppanini Jorma Savikko siteerasi aikanaan, että demokratiassa on kyllä omat virheensä, mutta parempaa ei vielä kukaan ole keksinyt!

torstai 22. kesäkuuta 2017

Kampus

Kampus -suunnitelmassa viehättävät synergiaedut. Jakamalla auditorio, aulatiloja, kokouspaikkoja, ravintolapalveluita ja vessoja muiden alueella kävijöiden kanssa, saavutetaan jokseenkin varmoja etuja. Suunnitteluarkkitehtien kaapin päälle nostama Vellamo hiipuu samalla numeromiesten halveksimasta pääosasta, tavalliseen esinenäyttelyn rooliin.  Kotkalaisen museolaitoksen ei tarvitsisi enää höyhenen kevein perustein kertoilla, miten kannattavaksi se rakentajilleen saatu. Sen Kotkan kaupungin todellinen tuloslaskelma ja Vellamon aiheuttama osuus veloista, ovat sen totuuden jo vuosikausia todistaneet.

Toinen kysymys kokonaan on, muuttavatko viimeisessä rakennusvaiheessa oleva, liikennettä lisäävä moottoritie E18 ja vauhdilla nyt jo kasvavien kaupallisten suurmarketien arvo aikanaan kaupungin keskustaa. Miten muuttavat, kun se toteutuu? Hotellista on kaupunkia narautettu niin monta kertaa, että vakavasti otettuna sen on oltava täysin luotettava toimi, toteutuvine rakennusaikatauluineen ja riittävine takuineen, ennen kuin mitään päätöksiä valtuustossa tehdään. Valmiiksi rahoitettu moottoritie synnyttää sitäpaitsi kaikenlaisia yrityksiä ja muita Kotkan taloutta sykähdyttäviä toimintoja.

Kaupunginjiohtaja Lindelöfin esiin ottama Euroopan investointipankin luotto on mielenkiintoinen, mutta sen toteutuminen kaukana. Päättäjien ei kannata sitoa ennakkoon käsiään. Hämeenlinna sai kansainvälisestä autotalostaan jo riittävästi kyseenalaista mainetta. Tosin mitään ei voi täysin varmistaa. Monien arvostama sotateoreetikko Clausewitz huomasi tämän, koko yhteiskuntaa koskevan totuuden tänäänkin toimivan erinomaisesti. Pink Eminencen laskelmat kannattaa ainakin tarkistaa. Pelkään, että ne huojuvat kunnan henkilöstön ollessa kysymyksessä ja muuttuvat.

Xamkin kampus -sunnitelma on mielenkiintoinen. Kaupungin tarkkaa omaa laskentaa se kuitenkin kaipaa. Mitä maksaa vanhojen varastojen purku, mitä vanhojen koulurakennusten alasajo, uudistaminen. Rakennusten purkaminen tai kaupungin  muu arkkitehtoninen ohjelmointi? Mitä muita sijoitusvaihtoehtoja muilla toimialueilla kaupungilla on? Huomattava myös, että kaikki se, mikä lehdissä on kirjoitettu, ei välttämättä ole totta. Cameron Sawyer on velkaa joka tapauksessa Kotkan kaupungille. Hänen suunnitelmiinsa täytyy laittaa tästä  pitäen tarkka vuosiluku, milloin kaikki toteutetaan. Olisi mielenkiitoista tietää, mista luvatut miljoonat ovat kotoisin.






tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kärkimies

Maailma lienee tänään sellaisessa myllerryksessä, että poliittisella kentällä on arvailu ainoa mahdollisuus saada ennuste tulevasta. Turkki kiukkuilee. Kreikka vaikeroi velkojensa kanssa. Trump sotkee parhaansa mukaan USA:n yhteiskuntaa, Venäjä ja Kiina tekevät HS:n tietämänä yhteisen laivastoharjoituksen Itämerellä, Pohjois-Korea uhmailee ohjuksillaan, Italiassa pankit lopettavat, EU suunnittelee yhteistä puolustusta, Välimerellä pelastetaan merestä viikottain tuhansia afrikkalaisia. Jonkun suuren näitä solmuviidakoita on ruvettava aukomaan.

Maakohtaisia talousvaikeuksia ei edes kannata kaivaa esille, niiden todellinen määrä on huikaisevan suuri. Pankit yhtyvät, vaihtavat virtuaalisia valuttoja keskenään, brexit saattaa myös muuttua. Työttömyys ei hellitä. Onko maapallomme tilanne siis kehittynyt toivottomaksi? Onko tulevaisuuden arvaleminen ainoa keino saada edes jotenkin asiat järjestykseen? Olettaa tässä täytyy, sillä jonkun suurvallan täytyy vastuu ottaa. No ennustetaan sitten! Ranskan vaalit ja niiden voittaja Macron, monieteväksi kuvattu, vallan uusi valtias, ryhtyköön nuorena nyt raivaustöihin!

Koko kaaoksessa näyttäisi Putinin valta olevan helpoimmin uudelle polulle ohjattavissa. Tämän, omassa valtakunnassaan vielä voimissaan hallitseva "tsaari", lienee pakotteiden painamana
se "heikoin" lenkki. Vierailusta Kremliin voitaisiin hakea vauhtia, sieltä parhaiten Macronin totuttautuminen sekavaan maailmanpolittiikkaan pääsisi alkuun. Diplomatia, jos mikä, on kaupankäyntiä.  Minskin sopimuksen jäädyttäminen ja pakotteiden asteettainen purkaminen saattaisivat avata polun jatkoneuvotteluille. Onko Macronista siihen?

Tämä edellyttäisi tietenkin, että Angela Merkelin eri väriset vierailubleiserit ovat kuluneet jo loppuun. Hyvinvointi ei kellään ole ikuista ja Saksan nykyjohto häviäisi seuraavissa vaaleissa. Mahdotonta? EU:n tämän hetken valtias ei helpolla tule kakkoseksi. Mutta jos kuitenkin? Keskiverto ranskalainen on luonteeltaan niin oikukas, että on helpompi saavuttaa menestystä ulkomailla kuin oman kansansa keskuudessa. Tästä saattaisi aueta vastamäkeä kapuavalle helpompi taival, raivaamaan jopa maailmanviidakkoa. Mitä jos tämä on ollutkin jo suurten keskusteluissa?

Hyvää Juhannusta! Toivottaa V.R.






keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Soppa

Heti tapahtumien alussa lähes kaikkien hämmästys oli valtava. Sopan ainekset olivat tuntemattomat. Ei oikein ymmärretty, mikä sekaannuksen oli aiheuttanut. Eihän Suomessa oltu totuttu siihen, että jokin eduskuntapuolue voi jakautua kahtia. Tosin siitäkin oli esimerkkejä, mutta olosuhteet silloin niin erilaiset. Se vain oli varmaa, että puolueessa itsessään vallitsi suuri hämmennys. Oliko sekamelskan aihauttaja puolueen sisäinen vai ulkopuolinen, sitä nyt kysyttiin.

Vähitelle ainekset alkoivat kirkastua. Kahtiajaon osapuolet, joiden henkilömäärät vielä olivat hämärässä, ajattelivat samalla tavoin, mutta samalla olivat vastakkaista mieltä. Puolue oli kaapattu - se vaikutti selvältä, mutta kuka oli sopan sekoittaja? Toinen osapuoli näki kaappaajana vain ulkopuolisen tahon. Toinen taas syytti vastapuolta. Kun näki kuvat, jotka kertoivat siitä hämmennyksestä, joka uuden puheenjohtajan valinnasta syntyi, alkoi puolikin hahmottua.

Kokousväen ilmeitten tulkitsija oli silloin täysin vakuuttunut, että soppa sen kuin vain sakenee, eikä jää ilman jälkiseurauksia. Niitä on jo saatukin. Ulkopuolista puuttumista väittänyt ryhmittymä tarjoutui eroamaan puolueesta, mutta mikä tärkeintä, sitoutui hallitukseen samoilla jäsenillä ja ehdoilla kuin hallitus oli siihen saakka toiminut. Koko eronnut ryhmä vaikutti sitä paitsi nyt yhtenäiseltä. Parikymmentä henkilöä oli suuri joukko ja sai vaikutuksen aikaan jo eduskunnassa.

Soppa alkoi nyt kirkastua, saamoin puoluejohdon valinta kaappausta käyttäen, näytti selvältä. Juuri valitun, uuden puheenjohtajan valtakausi näytti jäävän lyhyemmäksi kuin intomieliset kaappaajat olivat suunnitelleet. Istuva hallitus lienee nyt koko hässäkän ainoa voittaja.Vai muhiiko vieläkin yllätyksiä? Eronneen ryhmän kokoa ei vieläkään tarkkaan tiedetä. Onko harppauksia vielä odotettavissa ja mihin suuntaan? Kunnat odottavat nyt myös tilanteen selkiintymistä. Soppa poreilee hiljalleen liedellä. Ainesten alkuperä ja lieden omistus ovat vieläkin tuntemattomia.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Optimismi

Pessimisti pettyi - Eurooppa nousee, otsikoi Helsngin Sanomat tänään. Yhtä varmalta näyttää, että Suomen 2,7 prosenttia on saavuttamassa Ruotsia, jonka kasvuvauhti on jäämässä 2,2 prosenttiin. Saksakin on pysähtynyt 1,8 prosenttiin. Nyt juuri Suomen bulk-vivahteinen vienti vetää. Moni talouden asiantuntija löysi syylliseksi koko Euroopan ongelman: yhteisvaluutta euro on liikaa sidoksissa toisiinsa, euro on kuin pakkopaita. Ruotsilla on oman, vapaan valuuttansa kanssa paljon helpompaa. Devalvointivapaus, se tuntuu aina vain houkuttavan.

Pettyikö pessimisti? Kunhan tässä valossa ei päästettäisi asioita hallitsemattomalle laukalle. Meillä on melko pysyvästi tuotanto tuotteltaan yksipuolisempi kuin pahimpien kilpailijoidemme. Hyvä menekki saattaa aiheuttaa joskus tilapäisesti tunteen, ylivoiman, joka sitten katoaa nopeasti. Nyt paperi ja raskaat konepajayksiköt nauttivat tulosta, mutta ovatko kaikki mahdollisuudet alati kärkkyvään muutokseen mukana? Syytä on myös hakea niistä virheistä, joita kansallinen talouspolitiikka on aiemmin kiistämättä tehnyt.

Tällöin ei saa unohtaa vuoden 2008 yhdessä tehtyjä talousvirheitä. Kun ensin vedetään henkeä, yhteistoimin korjataan ja sitten suostutaan ajan vaatimiin muutoksiin, moni asia lutviutuu. Talous tulee samalla ymmärrettävämmäksi. Jos talouskasvumme mataisi maassa, kyllä poliittiset helppoheikit saisivat kaipaamansa - ainakin gallupäänet. Paavo Väyrynen ja muut siellä etunenässä. Taloudella ja politiikalla kun tahtoo olla kohtalonyhteytensä. Mitä heikompi talous, sitä korkeampi työttömyys. Niin se sääntö kuuluu.

Kansainvälisessä maailmassamme liki jokaisella alkaa olla jokin yhteys brittimaailmaan. Jollakin on jälkikasvua opiskelemassa Lontoossa, jonkun tytär työkentelee au-parina, pankkimaailmamme keskittyy sinne tai Englannissa on jotain muuta omaan elämäämme vaikuttavaa. Tärkeät vaalit saattavat määrittää oman taloutemme tulevaisuuden. Pettyivätkö pessimistit sittenkään? Mikäli yksimielisyyttä täältä löytyy, Suomi on taantuman jälkeen vahvempi kuin osattiin laskea. Optimismiä on nyt tarjolla. Mutta sitä saa vain, terveellä harkinnalla - yhteistyöllä.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Hyvinvointivaltio

Kun finanssikriisiä edeltävänä vuonna 2007 Suomen bruttokansantuote -  nykyrahaksi muutettuna, kohosi 221,9 miljardiin euroon niin 10 vuotta eteenpäin, vuonna 2016 se oli vähemmän eli 221,1 miljardia. Miten meillä on eri hallitusten hoidossa mennyt? Edes välttävästi ei riitä, meillä on  mennyt huonosti. Tietysti poliittisesti väritellen voidaan väittää, että toki monet muut maat ovat kärsineet EU:n yleisestä kysynnän tai, nimenomaan investointien vähäisyydestä, mutta onko jotain, mikä olisi toisin ymmärrettynä antaa meille paremman aseman.

Vaikka bkt-käsitteenä antaisi jonkin verran väärän kuvan näyttää se, että emme ole täysin pysyneet hyvinvointivaltioitten kelkassa. Eräs selitys on se, että kun toiset pyysivät 2008 liikaa ja toiset  jakoivat ääniä kerätkseen poliittisia lahjuksia. Moka on siis molemminpuoleinen ja yhteisesti se on joskus korjattava. Tähän antaa tilaisuuden tapahtuma, missä voidaan oikaista tehty virhe. Tehdään nyt syksyllä maltillinen palkkaratkaisu, kuitenkin niin ottaen huomioon, että tehty yhteinen moka aiheuttaa joillekin tällä matkalla kipeitäkin ratkaisuja.

Että kaikki ovat mukana maksamassa aiheuttaa selkokielisen selityksen. Maksaminen takaisin ansaitsemattomia saanteja kirpaisee tietysti, eikä sitä jakseta aina ymmrtää. Investoinnit lähtevät liikkeelle yritysten omista lähtökohdista. Ne juuri ovat ongelmiinsä parhaimpia asiantuntijoita. Vain osaaminen ja siihen liittyvä toimitusaikojen pitäminen ovat se strategia, jolla takamatka jo edistynempiin voidaan saavuttaa. Tasarvon kärkitilat ovat juuri edistyneimpien hallussa. Hyvä strategia toteuu vain, jos koko kansan katse on suunnattu tavoitteeseen.

Ay-kansa väittää, etteivät suurituloiset osallistu talkoisiin maan saattamiseksi kuntoon. Kysymys on kuitenkin perimmältään vallan säilyttämisestä tai, sen menettämisestä. On ainakin taisteltava, jotta nahkaa ei liian halvalla myytäisi. Suomella on mahdollisuuksia vaikka kuinka paljon, jos vain yhdessä toimitaan. Hiilamolaiset hehkuttavat veronkorotuksia. Vastapuoli taas numero-osoituksin pyrkii vastarannalle, Jos osaaminen on korkeatasoista ja talkoitten periaatteita halutaan jopa korostetusti mainostaa, pysyviä työpaikkoja syntyy ja maamme rikastuu. Optimismia kansalaiset!








maanantai 5. kesäkuuta 2017

Nollakorko

Maamme talouskasvun tärkein tukipilari  viimeisinä vuosina on ollut nollakorko. Kun öljyn hinta on viipynyt kauan alamaissa, Suomen, yhdessä monien muiden valtioiden kanssa, on ollut turvallista kehittää omaa talouttaan myös velkavivulla. Numeromiehet tosin ovat kaiken aikaa varoittaneet, ettei nollakorkojen aika ole loputon. Siitä huolimatta velkaa on siunaantunut niin valtioille, kunnille, viime aikoin kunnan omistamille yhtiöille kuin yksityistaloudellekin.

Lainavelkaa on siis ollut saatavilla ja ovat siitä nauttineet muun muassa perustetut kauppakeskukset. Omistus niissä on usein ollut ulkomainen. Miten sikäläiset sijoittajat tulevat reagoimaan, jos nollakorko on tavoittamattomissa ja päivänpaisteiset vaihtoehdot alkavat hiipua olemattomiin. Nollakorko on viipynyt niin kauan tukipilarina, ettei sen katoamiseen edes uskota. Numeromiehet on tavan takaa korostaneet myös tuloslaskelman merkitystä kirjanpidossa tulevaisuuden arvioinnissa.

Nollakoron maailmassa tuloslakelma on mukava ollut unohtaa. Kunnissa olisi ollut tärkeää perehtyä siihen, mitkä syyt ovat johtaneet velan lisäyksen tarpeeseen. Numeromiesten ääneen ei kuitenkaan ole kiinnitetty tarpeellista huomiota. Velan syyt ovat jääneet tutkimatta, seurauksia on sen sijaan pidetty peräti kärkiajatuksina. Jos Kotkaa katselee, OUTLET-toiminta ja Ankkuri ovat olleet muita kiehtovampeja. Saa nähdä, miten ulkomaiset Meripäivävieraat mittaavat kaupungin kiinnostavuuden.

Velka luonnollisesti jakautuu, asuntolainat omana yksikkönään. Niillä joilla asuntolainaa on, velka vastannee noin kahden vuoden perheen kokonaistulokertymää. Velka on hallittavissa. Osalla velan saajista vastuu on tilastojen mukaan noin viiden vuoden, perheen kokonaiskertymästä. Koron voi silloin kokonaan poistuneen ajatuksista nuorilta lapsiperheiltä. Ajatteluun ei ole silloin lainkaan mahtunut, että velka aina tarvitsee joko käypää omaisuutta tai lainan antajan hyväksymän takauksen. " Velka on veli otettaessa - veljenpoika maksettaessa."

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Ilmasto

Lopullista merkitystä arvioitaessa mielipiteet luonollisesti hajoavat. Trumpin mahdollisuudet ratkaista koko maailmaa koskettavia ongelmia lienee rajallinen, Eihän Trump määrää sitä politiikkaa, jota kokeneet republikaanit lopulta harjoittavat. On hyvä opetus, että maailman vastustus on, jo tehdyn sopimuksen irtisanomishetkellä, yhtenäinen ja tiukka. Uutta sopimusta ei neuvotella. Se oli euroopplaisen suurvalta Ranskankin kanta.

Saako Kiina nyt uuden poliittisen vaikuttaja-aseman, se tulee nähtäväksi. Mitä vielä Trumpin irtautuminen ilmastosopimuksesta USA.n taloudelle lopulta merkitsee, sitä emme tarkkaan vielä tiedä. Kannattaa kuitenkin panna merkille, että suurten öljy-yhtiöitten valtaa pitävät miehet ovat jokseenkin yhtenäisinä kaatamassa Amerikan nykyisen presidentin ratkaisua. Öljy-yhtiöt ovat myös jonkilainen vallan keskittymä.

KäsittääkseniTrump presidenttinä on suuressa republikaanipuolueessa laskettu vain väliaikaiseksi. Tällöin ne valitsijat, jotka kuvittelivat antavansa vaaleissa äänensä koko Amerikan puolesta, tarvitsevat toki jotain tekoja mielipiteittensä tueksi. Siksi käsittääkseni puolue antaa tämän hetkisen presidentin tehdä mieleisiään päätöksiä omiensa joukoissa. Tarkkailijoita kyllä riittää, talouden tutkijat silloin herkkäkorvaisina eturivissä.

Taloustutkinta toimii kompassina ainakin hallituspuolueille jokaisessa valtakunnassa. Tämän lisäksi löytyy mitä erilaisimmilla suunnilla ammattitutkijoita, jotka toimivat sen hyväksi, jonka kassassa on pätäkkää ja jota tutkinnan tulos saattaa miellyttää. Vallassa halutaan pysyä, se on selvää, sillä valta on juuri se, joka ojentaa demokratiassakin isot rahat. m.m puoluetuet.  Niinpä USA:n presidentti Trumpinkin päätöksiä nähdään vain siihen saakka hänen valitsemassaan kompassisuunnassa, kunnes puolueen päämaja alkaa hermostua seuraavien vaalien tuloksista.


maanantai 15. toukokuuta 2017

Sotilaspoika

Sotilaspojat olivat sodan aikana arvokas apu kenttäarmeijalle,  joka asui korsuissa vuosikausia eri rintamilla. Sotilaspojiksi liittyneiden työ oli arkista: mottikirveet, lapiot ja sen sellaiset eri väriset tunnusmerkit löytyvät tänä päivänä henkilökohtaisten kunniamerkkien korulippaista. Käydessäni kutsuttuna, sittemmin RUK:n johtajaksi ylenneen ev. Hutkan vieraana RUK:n asevelvollisuuksia käsittelevässä toimistosssa, siellä ohimennen arvioitiin myös sotilaspoikien sodanaikaisia tehtäväviä.

Kysymykseen, mikä oli henkilökohtaisesti vaikein tehtävä, minkä jouduin sotilaspoikana tekemään, mainitsin Kannaksen suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944, jolloin kaikki lomalaiset kutsuttiin äkkiä takaisin rintamille. Otin silloin henkilökohteiselle vastuulleni Karhulassa kaikkein punaisimmalle asuinalueelle paluukäskyjen jakamisen. Tunnepitoisimmat haukut sain silloin osakseni, kun käskykirjeen ottivat vastaan rintamiesten puolisot, usein itkevät lapset sylissä.

Pidän, kunnioituksestani huolimatta, sotilaspoikain historiaa ristiriitaisena, siinä muut 93000 sodan uhria on eroteltu sotilaspoikana kuolleiden vastaavasta kunniasta. Kaikki eivät näin ajattele, mutta minä teen niin. Numeromiehenä tiedän että järjestö on tänään liian kallis muisteltavaksi, omine lehtineen ja kalliine johtoportaineen. Pidetäänkö kaikkia silloisia sotilaspoikia nyt jo vanhuuttaan vajaamielisina? Edellytys kuitenkin on, jo kohteliaisuussyistä, että itse on palvellut sodan aikana sotilaspoikana. Huolimatta jäsenluetteloiden katoamisesta, sitä arkista työtä olen minä kyllä joutunut tekemään.


perjantai 12. toukokuuta 2017

Presidentti Mauno Koivisto on menehtynyt

Kunnioitukseni entistä presidenttiämme on niin korkeata luokkaa, että otsikko on nyt pitkä. Mauno Koivisto on siis menehtynyt. Assi-tytär teki siitä virallisen ilmoituksen. Ensimmäisen kerran hän vieraili Suomen Pankin pääjohtajana karhulalaisessa, 24 vientimaan - silloin nuorten ihmisten -
konepaja Rateko Oy:ssa. Saman tehtaan ylläpitämä lentopallojoukkue oli silloin juuri voittanut Karhulaan ensimmäisen Suomen mestaruuden.

Mauno Koiviston johtama  joukkue, Sikaariporras, tavattiin toisen kerran Helsingissä, Urheilutalossa. Silloin hän oli jo korkeasti kunnioitettu tasavallan presidentti, henkivartijoineen. Urheilutovereitaan Mauno kohteli niin kuin urheilijoiden joukossa onkin tapana. Hän itse oli ikäisekseen erinomainen pelimies. Suurilla käsillään hän kauhoi pisteitä.Niin maan johdossa kuin pelissäkin. Poikkeuksellisen suurta arvoa tuntien toivotan Hänelle rauhaisaa matkaa.

tiistai 28. helmikuuta 2017

Kyminlinna

Kyminlinnan menneisyys on kertakaikkinen lahja laaksokunnan matkailulle. Pietarilaisille, niin kuin muillekin matkalle jo ehtineiden, syntyy jopa inhimillinen tarve käyntiin juuri linnoituksen kohdalla matkalla Helsinkiin. Inhimillisellä tarpeellahan on tapana synnyttää jos jonkinlaista talouteen liittyvää toimintaa. Tietoa marsalkka Suvorovin linnoituksesta kannattaa jankuttaa valtaa pitäville yhä uudelleen. Varsinkin nyt, kun suuret muutokset kaupungin hallinnossa ovat huomista päivää. Ei yksin Kotkassa. Koko maailma on käymistilassa ja kuplii, se tuskin on ennen nähtyä tulevaisuutta.

Yhdistäkäämme siis mielikuvitus siihen oletettavaan hetkeen, jolloin E18 -valtatie valmistuu. Ei kannata pohtia, millä keinoin Minskin sopimus saa ratkaisunsa, se tapahtuu joka tapauksessa. Muotoilu siihen vaikka jäädyttämisestä kyllä löytyy. Vuosiluku ja kuukausi ovat vielä vain hakusessa. Mutta Kyminlinna täytyy viimeistään nyt löytää. Suunnittelu vie oman aikansa ja kaikki sen alkuajatukset eivät ehkä toteudu ihan kirjaimellisesti. Sen Vellamo kalleudellaan parhaiten todisti.

Lyödään siis useita kärpäsiä yhdellä iskulla. Puutarhatoimisto kannattaisi valjastaa erikoistehtävään, niin kauan kuin se ainakin on, ennen johdon eläköitymistä, vankoissa käsissä. Silkkinen silinterihattu pistetään tarjolle, eläkkeeseen korjaus ja sieltä syntyy matkailusuunnitelma Suvorovin Kyminlinnaan, mutta kovin odotuksin. Tottakai syntyisi heti mielipidekilpailu Merikaupunki Kotkan ja arvokkaan, koko laaksokuntaa palvelevan matkailukohteen välille, Ajassa oleminen on kuitenkin kaikkein tärkeintä. Keskustaksi kutsuminen ja asuntojen korkeammat hinnat jäävät siinä sivuseikaksi.

 Nyt kun kassaan tulee rahaa, tarvittaisiin Kyminlinnan modernisointiin vankasti johdettu suunnittelutiimi. Tietysti siitä tarvitaan kaikkein ensimmäiseksi julkivallan päätös ja sen päälle puisto-osaston johdon suostumus. Tuohon suuntaan maailma on nimittäin muuttumassa. Alkuhämmästelyn jälkeen suunnitelma saattaisi sisältää vaikka uusia opintosuuntia insinöörikoulutukseemme. Museovirasto voisi innostua näin aktiiviseen, ja kiihottavaan pilottiprojektiin.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Tesla

Sanomalehteen oli tänän painettu ruuduin Tesla-hanke. Ministeri Mika Lintilä, jonka poliitikoksi kohottama maakunta tiedetään, väitti, että nimenomaan Vaasaan perustettava jättiakkutehdas olisi koko Suomea hyödyttävä hanke, ikäänkuin maajoukkueleiri. Aieajatuksenakin projekti on aiheuttanut kiivaan vastustuksen kaakkois-Suomessa. Sekä kaakkois-Suomen kauppakamarit että Cursor ovat Kotkassa pohdiskelleet vastineen.

Pohdintaa olisi pitänyt jatkaa. Liiketoiminnassa on nimittäin aina otettava onnistumisen tekijänä hankkeen tuotteille ostopotentiaali. Se on Vaasassa erilainen kuin kaakkois-Suomessa. Vaasa on olemukseltaan varsin tavanomainen suomalainen yliopistokaupunki, kaksikielinen tosin,  mutta oma ostopotentiaali ei poikkea isosti muista. Teknologiassa kaakkois-Suomella on LUT.

Kotkasta on tullut omien vastoinkäymistensä seurauksena pelokas. Sawyer seikkaili kaupungissa liian kauan suunnitelmiensa kanssa. Kotka unohtaa oman ainutlaatuisen vahvuutensa. Ympäristöineen Pietari muodostaa 10 miljoonasta asukkaasta kertyvän ostopotentiaalin! Tärkeää on, että Pietarin ostopotentiaali on jo olemassa, Vaasaan sitä vasta suunnitellaan eikä laivayhteys Umeåån siinä paljon paina. Maailma ehtii paljon muuttua siinä, kun Telsa tekee lopullisen sijoituspäätöksen.

Jotkut ovat jakaneet lihoja kuin karhu olisi jo kaadettu. Tätä Mika Lintilän huomautusta on pidettävä siinä mielessä hämäävänä, että ministeri jatkaa omia ruutujaan maton alla. Totuuttahan voidaan muotoilla. Ei tietysti ole samantekevää onko Tesla lainkaan tulossa Suomeen. Sen sijaan täytyy muistaa että elinkeinoministeri ei ole vain vaasalaisten, vaan koko maan hallituksessa. Kotka tulee tekemään voitavansa, jotta ostopotentiaali nostetaan taas tuloksen kärkimenestystekijäksi.




tiistai 14. helmikuuta 2017

Venäjä

Jos muutos yhteiskunnassa on raju, siitä Venäjän presidentti Vladimir Putin hermostuu. Siksi yhteiskunnan toimet pyritään pitämään aina samanlaisena, muuttumattomana. Presidenttiä varoittavat 2011 tapahtuneet kaduilla pidetyt mielenosoitukset. Periaatteessa Putin haluaisi yhteiskuntaan tarpeellisia muutoksia, mutta koska pienikin muutos aiheuttaa heti liikahduksia myös muualla, on seurauksena seisovuuden tila.

Näin talouden uudistukset ovat myrkkyä Putinin vallalle. Oikeita vaaleja ei voi järjestää, valta täytyy varmistaa, koska oppositiota ei saa päästää syntymään. Kerran Putin on säikähtänyt kunnolla, toista kertaa niin ei tapahdu. Paljon muutosta siitä huolimatta on täytynyt presidentin ajatuksiin sisältyä. Sotshin olympialaisten huuma ja sen seurauksena Krimin valloitus kepulikonstein ovat ohi. Miehet vihreissä sotilaspuvuissa aiheuttivat arvaamattomat vaikeudet jo heti ilmestyttyään.

Putinin vaikeudet näkyvät selvimmin etelässä. Syyrian sota on tuonut valtiolle kustannuksia, joita ei ole osattu ollenkaan arvioida. Tämä vie ajatuksen johtopäätökseen, että vain muutamat uudet aseet ovat näytillä. Umpiruostuneet telaketjut pysyvät varikoilla piilossa.  Rahaa ei Putinillakaan riitä mihin vain. Öljyrahasto tuppaa supistumaan saman aikaisesti kun Venäjän keskiluokalle on pakko tarjota edes hiukan näkymiä länsimaisesta elintasosta.

Entä miten sujuisi pohjoisessa, valloitusretki Suomeen? Sotilasmatematiikka on laskenut, että Suomen kokonaan valtaus tarvitsisi noin pari miljoonaa ensiluokan, eri aselajien sotilasta. Alakurtin varusmiespataljoona ei siis hermostuta.  Kun valloittavista sotilaista kaatuu kaupunkisodassa sotilasmatematiikan mukaaan kahdesta miljoonasta useampi satatuhatta. Sekin hyökkystoimi osoittautuu liian kalliiksi. Tekisi mieli ehdottaa yhteistyötä. Tulisi isoin summin halvemmaksi.

Mutta Venäjänkin presidentti vanhenee ja joskus vallanvaihto välttämättä tapahtuu. Kapinaa tuskin silloinkaan syntyy Pietarin ja Moskovan tai muidenkaan suurimpien kaupunkien juttukahviloissa. Kansalaisten annetaan sillä välin maistella länsimaalaisutta. Putin pysyy vallassa, pitkähkön aikaa. Tuleeko meille Putinin aikaa ikävä? Voi niinkin käydä. Mutta se täytyy kuiten aina muistaa ettei torjuntaan pystyvää puolustuslaitosta ja sen taistelukykyisiä sotilaita synnytetä aivan hetkessä.









keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Arvo

Juuri ennen kunta- tai muitakin vaaleja pulpahtaa esiin kysymys arvoista. Samaa painetta jokainen politiikassa mukana ollut kokenut. Mitkä sinun elämänarvosi ovat? Vaikka kuinka monta kertaa yrität selvittää asenteitasi, kysymys ponnahtaa aina esille. Pieniä ja syrjäytyneitä on kaikkein helpointa vaalitilanteessa puolustaa. Antaako samana toistuva niin kutsuttu asenne sitten hyvän vaalituloksen? Joskus antaa - joskus ei.

Tällä kerralla omien arvojeni puolustus on helpottunut. Nojautuminen valmiiksi kirjoitettuun ohjelmaan vaikuttaa oman pohdinnan väistelyltä, väkisinkin antautuu alttiksi tälle vaaralle. Ihailuni kuitenkin pakottaa minut polulle, jota kunnioitan jopa jäljittelyyn saakka. Kohteena pidän - älkää nyt heti pelästykö - kenraali McChrystalia, Afganistanin taisteluissa USA:n menestykästä joukkojen johtajaa, henkilökohtaisten arvojeni lähdettä. Yritysjohdon nykyistä kouluttajaa.

Samaan pohdintaan jouduin usein pitkien yrittäjäkurssien johdossa, viimeisessä aktiivityössäni, Lappeenrannan Teknillisessä Yliopistossa, LUT:ssa. Kun äskettäin sain silmiini McChrystalin ajatuksia, ne olivat juuri sitä, mitä odotin ja kaipasin,. Mutta kuuluiko hän, puoluekannalta myös republikaani, valitun presidentti Trumpin kannattajiin? No ei varmasti kuulunut. Hän nimenomaan jyrkästi kieltäytyi seuraamasta sitä lippua. Etsikää siis hänen ajatuksiaan netistä, se kannattaa.

Arvoni saavat siis perustua samoihin elementteihin, kuin aikaisemmin. Ne lähtevät tietysti maailman suuresta kuvasta. Monimutkaisesta ongelmien vyyhdestä, josta ei selvitä vain käskemällä. Sitä vastoin  täytyy paljon tutkia, selvittää ja neuvotella. Suurta kuvaa ratkaisemaan, kaikki kaikilta tasoilta ovat samaan tiimiin tervetulleita, sanoo McChrystal. Vain näin syntyy päätöksiin jotain uutta, jota muun muassa oma kunnallinen politiikkamme, nyt sähköosakkeiden myynnin jälkeen, kipeästi kurkottaa.

Kenraali McChrystal on siis idolini. Vaikka olen vain pieni ihminen, ennustaja voin varmaan olla. Minulle ei mahda kukaan mitään dramaattista, itse voin sen sijaan kyllä jonkunlaista dramatiikkaa luoda. Kuntavaalit tuottavat taas kerran tuloksen, jossa kaikki ilmoittautuvat voittajiksi, katsoen eri näkökulmista. Kun ilmeisesti nyt kaupunginjohtajamme uutena vuonna vaihtuu, voiko olettaa kuntavaalien tuloksen tuovan mukanaan  ihmeitä. Ei voi.

Valtuustosalissa samat vanhat satraapit jyräävät. Jumalniemeä aletaan rakentaa ja kaupungin painopiste kaupan ja liikenteen vaikutuksesta niiden mukaan uusiutuu. Sitten ne velat, ne kasvavat huolimatta siitä, että osaan riittäisi sähköosakkeista tulevaa rahaa. Donald Trump saattaa tehdä sellaisia ratkaisuja, joiden takia osaksi ainakin kannattaa velkojakin maksaa. Sen lopullisesti päättävät, osan vastuusta maakuntahallinnon riisumat valtuutetut.













sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Lukumäärä

Totuuden muovaaminen uuteen uskoon on tätä päivää. Ehdokasmäärään ainakin  Timo Soini  asettaa uskonsa noin kahden kuukauden päästä käytävissä kuntavaaleissa.. Vaikuttaa hyvin kummalliselta. Lukumäärä tärkein, ei tieto ja ei taito miten yhteiskuntaa tulevaisuudessa tullaan johtamaan? Sekö on myös selitys kansainvälisen sähköautojen akkutehtaan sijoitukselle - jos se yleensä rakennetaan Suomeen.

Totuuden muovaamista uuteen uskoon tarvitsi ministeriksi nostettu Lintilä,  perustellessaan selvitystä parhaasta sähköautojen akkutehtaan sijoituspaikasta. Tietysti Vaasaan, koska hänet aikanaan valittiin eduskuntaan siitä vaalipiiristä. Teollista sijoituspaikkaa ratkaistessa selvitetään tavallisesti monia yksityiskohtia, ennen kuin näin raskas investointi valitsee toimipaikkansa. Eräänä yksityiskohdista lasketaan  tuotteelle lähiympäristön ostopotentiaalia, siis yrityksen jatkuvaa kannattavuutta,

Miten Lintilän selvitystyöryhmä, joukossa myös Cursor, on laskenut tulevaisuuden eri menekkialueet? Tuskin kuitenkaan Umeå miksikään sähköautojen keskuspaikaksi koskaan pääsee. Pietarin miljoonakaupunki sen sijaan jo on ja kasvaa siitäkin. E18 ja Putinin vierailu, jos sellaisen käynnin tieyhteys aikanaan saa, se tarjoaa lisää sulateltavaa.

Pääministeri Sipilän hallituksen suuri hanke, sote-uudistus, on luultavasti  kaikilla puolueilla kuntavaalien valmisteluissa aikamoinen häirikkö. Äänestäjille on epäselvää, panostaako hän tietoon vai pelkkään puhumisen taitoon. Kunnille jäävät joka tapauksessa perusopetus ja kaavoitus.  Talous on kaikkien mielessä. Harmia siis riittää. Näyttää että saamme jännittävät vaalit.






torstai 5. tammikuuta 2017

Valhe

Juuri nyt on se aika, jolloin kunnan hallintoon pyrkivä saa puhua uskonsa siivittämin sanoin. Joku sanoo silloin lisävelan varsinaiseksi myrkyksi tulevalle nuorisolle, toinen taas vahingoksi koko kaupungin taloudelle. Joku kauhoo nimenomaan velalla yhteiskunnasta syrjäytymisen suojaa. Kukaan ei kuitenkaan lopulta tiedä, mihin monipolvinen kehitys todella kulkee ja mikä on kaikkien kannalta kaikkein oikein ratkaisu.

Vaalien alla on helppoa haukkua päättäjiä kykenemättömästä hallinnosta, vaikka  juuri lempeällä sovittelulla oikeassa murroskohdassa on saatu aikaan tyydyttävïä ratkaisuja. Harva on arvostanut sitä elämänlaatua, jota päättämättömyys ja samalla myös haukuttu pehmeys, meille kullekin, on tarjonnut. Olisiko nyt vaalien alla olla sopiva hetki arvostaa sitä nk. pitkänä pidettyä neuvottelua, mikä on kulunut arvostetun ay-liikkeen kanssa, jotta yleensä on kyetty purjehtimaan läpi karikkojen.

Pitäisikö nykyistä hallitusta oikeastaan kehua? Virheeksi kutsutusta pehmeydestä on moni voinut jopa nauttia. Moniin muihin kansoihin nähden hyvät etuudet on voitu on voitu säilyttää ja siten sallineet nimikkeen - hyvinvointivaltio. Tilanteen edetessä joudumme ilmeisesti vielä kurkistamaan menneisyyteen, sillä yhdessä tehdyt virheet vaativat oman yhteisen korjauksensa. Kaikkia eivät sopeutukset tule varmaan miellyttämään.

Koko maailman suurinta talousmahtia alkaa pian hallita mies, jonka vaalien aikaisiin äännähdyksiin   kaikki eivät usko. USA:n hallintoon kuuluu toki voimia, joiden arvellaan korjaavan pahimpia mutkia. Miten tämä tulee vaikuttamaan meidän oman yhteiskuntamme elämään, miten sen vaalipuheisiin? Olemmeko vapaan tiedonvälityksen mukana syöksyneet aikaan, jossa tahallisesti vääreillä väreillä maalailu on mediassa jopa toivottua?


torstai 29. joulukuuta 2016

Vastuuton

Sotilasalueen päällikkönä koulutukseni tärkeimmäksi kärjeksi vakiintui Kotkassa ja Pyhtäällä joukkojen perustaminen. Nykyistä järjestelmää pidettiin kyllä hyvänä, mutta sen piti alati myös nopeutua. Luvattoman maahantunkeutujan yllätystä haluttiin välttää. Koko sotilasesikunnan kehitystyö, kantahenkilöstö ja reserviläiset, lisäsi suunnitelmissaan liikekannallepanon nopeutta.

Minun tehtäväkseni tuli koulutukseni edistyessä, perustaa ja huoltaa erilaisia osastoja, aina sisseistä muihin jalkaväen toimintoihin saakka.  Perustamisen raporttiin sisältyi ammattitietoa vaatinut varusteiden täydentäminen joko hankintamääräyksin siviilikaupoista tai erilaisin sopimuksin teollisuudelta. Perustettava joukko pyrittiin ensimmäiseksi suojaamaan ilmatorjunnalla.

Tällä kertaa perustettavana oli viestikomppania, paikkana uusi A:n peruskoulu. Turvaa tarjosivat kaksi sodanaikaista it. -konekivääriä miehistöineen, mutta poikkeuksellisesti kaikkein ensimmäisenä torjuntavarusteensa sai tässä harjoituksessa se ryhmä, jonka tehtävä oli suojata koko oman viestijoukon perustaminen siviili- ja vihollishäirinnältä. Politiikka koki herkkää vaihetta.

Rannikkopuolustuksen suunnittelema sotaharjoitus oli juuri käynnistynyt. Jääkäripataljoona oli Ahvenkosken länsi -puolella ainakin aluksi onnistunut torjumaan maihinnousun, mutta joutunut kuvitteellisesti vielä lopussa kokemaan raskaan tappion. Ainakin puolet henkilöstöstä ja kalustosta tuhoutui tai joutui vihollisen haltuun. Pataljoonan loppuosa pelastautui rikki raadeltuna ja loppuun lyötynä joen itä -puolelle.

Perustamiseen keskittynyt oma esikuntani, joka oli juuri vapautumassa perustehtävästään, haluttiin nyt toiseen taistelun johtotehtävään. Joen yli pelastettuja raskaita aseita ja niille ammuksia etsittiin paraikaa. Annoin kiireisen käskyn etsiä tulenjohtajia, määräsin tykistön ja krh:n tulivoiman yhdistettäväksi ja mikäli toimintaa syntyisi, ampumaan jo havaittuihin maaleihin.

Samalla ilmoitettiin tarkastavan kenraalin olevan jo tulossa. Käsissäni oli elämäni ensimmäinen taistelukäsky. Kenraali tuli, otti minut istumaan viereensä ja ensimmäisenä kysymyksenään viileästi tiukkasi, miten kapteeni aikoo järjestää jäljellä olevalle joukolle puolustuksen? Se, jos mikä hyydytti. Koko harjoitus tuntui sekavalta, kuvitteelliselta, puolustussuunnitelma mahdottomalta.

Tein yhtäkkisen päätöksen.  Luovun kaikesta.  Perusteluita kyllä löytyisi. Ruumiillista kuntoani oli rikkinävertänyt yli 24 vuotta jo jatkunut, perheeni talouden raunioittanut miljoonavelka. Tuomion mukaan minun tuli korvata valtiolle yritykseni konkurssin synnyttämä menetys. Sen aiheuttaman henkisen tuskan vain harvat huomasivat.  Kouvolan Sotilaspiiri ja Lappeenrannan yliopisto, jota palvelin siviilissä viimeiset aktiiviajan 10 vuotta, havaitsivat sitä tuskin ollenkaan.

Koska ulosotto vei kolmasosan jokaisesta nettoansiostani, yritin jo lasten koulutuksen takia lisätä tulojani ensin kaupunginvaltuustossa, sitten tilintarkastajana. Istuin lukuisissa lautakunnissa, minua haluttiin Tarkastin tilejä yrityksissä, puolueessa. Kirjoitin eri kustantajille 400 -sivuisen käsikirjoituksen Otsaan tatuoitu.  Lehti sai tekstiäni, nukuin vähän. Hämmästyneenä ja yhtään keskeyttämättä kenraali kuunteli perustelujani.

Sitten vielä kerran hän katsahti minuun, jotenkin epäuskoisena, luopumiseen kaikesta. Syntyi nopea päätös. "Vapautetaan kaikesta vastuusta - sairaana". Hapuilin lakkia päähän. Tein kenraalille kunniaa.





sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Pakkorako

Sairaanhoito on pakko järjestää,  sitä ei ole mahdollista väistää. Carea on kunnoltaan niin lopuillaan, että hoitotyö alkaa kohta rakoilla. Hoitajista se ei ole kiinni, kiinteistön kulumisesta on kyse. Joku ratkaisu siis on pakko tehdä, ja pian. Vyyhti on monimutkainen, rahasta kuitenkin kaikki riippuu, sitä ei ole. Sen ministeri Rehula tietää, maakunnan päättäjät tietävät, media ja some kuvittelevat tietävänsä. Sumppua sotkevat lisäksi vaalit. Jokainen puolue haluaa edustajansa ratkaisun paikoille.

Pakkorako häämöttää. Ne, joilla on todellista kahisevaa sormissaan, heillä on käsissään ratkaisun avaimet. Nyt kenties kannattaisi olla uhkarohkea. Elämäntie tuo, haluttiin tai ei, uutta yhteistyötä idän naapurin kanssa. Kaikkein uusimmat tiedot ulkopolitiikan kentällä vihjaavat samaan suuntaan USA:n uuden johdon aikeista. Mikäli vihje osoittautuu todeksi, olemme taas kiinni voimistuvan yhteistyön ajassa. Se asettaa oman asemamme uuteen asentoon.

Kouvolan Pakkanen ei ole niinkään väärässä ja osin saarien  maakunnassa joku asuu aina "kaukana". Jos menneisyys sitä vaatii, ongelma saa puolueiden taktikoinnin vielä sekoittamaan vyyhteä. Kasvava kansainvälisyys tulee väkisin Elämäntien mukana koskemaan myös meitä, Se kannattaa ottaa huomioon jo nyt. Toivottu eliniän nousu on muun muassa nyky-Venäjän tärkeimpiä, mutta myös  monimutkaisia tavoitteita. Rahaa on varakkailla, ratkaisua ei. 

Vailla vaikutusvaltaa on helppo esittää toivomuksia. Carealle on aikaa myöten pakko asettaa uusi sijaintipaikka. Vain sieltä löytyy pysyvä ja kannattava ratkaisu. Koko maakunta saa siitä uuden asun, joka jo teollisuuden tekemien tuotannon muutosten kautta on velvoittava. Kansainvälisyys on nyt otettava, mutta hitaasti keskiöön. Kyllä ennen antava Kymenlaakso kykenee sopimaan valtiovallan kanssa erikoissairaanhoidon pääomista. Olemme olleet hölmöjä, mutta ei meitä sentään voida hylätä!

torstai 8. joulukuuta 2016

Jos...

Jos suurvallat alkavat puhua pienten pään yli,  se merkitsee tietysti monen mutkan vetämistä suoraksi. Turhia mutkia on syytä kuitenkin välttää, koska sotilaallinen toimi vaikuttaa kaikkein tehokkaimmin silloin, kun  tehty suunnitelma toteutetaan yllättäen. Niin pätee vielä tänäänkin. Jos siis suuret haluavat unohtaa pienet, pienten täytyy silloin tulla suureksi! Onko se mahdollista? Sitä sietää pohtia, varsinkin, kun se on ainoa keino turvata tähän asti saavutettu.

Joskus 1500-luvulla Pohjola yhdistyi. Silloin syntyi ns. Kalmarin Union, jolloin Ruotsi-Suomi, Norja ja Tanska yhdistyivät kuin yhdeksi, enemmän tai vähemmän toisiaan tukevaksi kansakunnaksi. Nykyisin se olisi PU. Motiivit nykytilanteeseen verrattuna olivat tietysti erilaiset, mutta yhdistyminen loi tilanteen, johon myös ulkomaailman oli pakko suhtautua. Tilanne muistuttaa nykyistä. Pohjolan täytyy tänäänkin olla niin suuri, ettei kenenkään mieleen juolahda lähteä valloitusretkelle.

Siihen on tänään erilaiset mahdollisuudet kuin vuosisatoja sitten. Pohjola on vauras alue, mihin verrattuna hyvänsä. Sitä kadehditaan, siltä haetaan apua, jos jossakin tarve ylittää tarjonnan. Sen hallintoa väitetään käytännössä vapaaksi korruptiosta. Se loistaa kärkipaikoilla sellaisilla alueilla, joille suurvaltojen on vaikea koskaan päästä, kuten eliniän odotteessa. Mutta suuret vallat sanelevat sittenkin. On siis kiire tulla niiden valtaan ottaneiden joukkoon, joiden sana painaa.

Venäjä on ollut aina ja on edelleen ainoa uhkamme. Keppiä ja porkkanaa. Muskelit paljaina nytkin aseita mainostetaan, niitä julkisesti esitellään. Myös Pohjola varustautuu omaan, varallisuuttaan osoittaen. Venäjän on syytä aina muistaa Neuvostoliiton kohtalo, aseet ja koko organisaatio tulivat taloudelle liian kalliiksi. Sama uhkaa nytkin sitä, joka ei kykene huolehtimaan tasapuolisesta vauraudestaan. Toivomme toki yhteistyötä, sitä pidämme paljon järkevämpänä kuin voimien mittelöä.


maanantai 28. marraskuuta 2016

Päätöksiä

Lähestyvät kuntavaalit nostavat esiin taas kerran tilastot, joita päättäjät eivät ole kuluneiden vuosien aikana arvostaneet tai ovat edes neuvottomina katselleet. Muun muassa tällä välinpitämättömyydellä he ovat saaneet aikaan kuntansa talousarvioihin sellaisen alijäämän, jota on ilman valtiovallan apua mahdotonta oikaista. On jännittävää silmäillä, miten tällä kertaa kaupunki onnistuu operaatioissaan ja miten kauan niihin valtiovallan pinnaa riittää.

Tarkoitan silloin kysymystä, onko kaupungin hallinto tärkeämpi kuin arvio sen tulevaisuudesta. Katson silloin, että hallinto kaapii historiaa ja syntyvä liikenne luo tulevaisuutta. Molempia tietenkin tarvitaan, mutta kummalle puolelle painoarvo asettuu, se on tulevaisuuden kannalta tärkeintä. Ollaan siis pohtimassa, ketä varten kaupungin toiminta kaikkinensa on olemassa. Mitä siis tulevaisuudessa painotetaan?

Käräjäoikeutta ollaan paraikaa järjestelemässä. Onko silloin oikein, että kaupunki rakentaa koko oikeuslaitostaan saarelle, jonka järjestelyn todennäköisesti aikanaan hylkää. Onko pohdittu, mikä on pelkän Kotkansaaren nykyinen asukasmäärä ja mihin se tulevaisuudessa parhaillaan yltää. Oliko Suomen Pankin kivirakennuksessa toimintaa niin hätäisesti muutettava, että sen saaminen vain silmien alta oli päättäjille liian kiusallinen asia?

Tiedettiin toki jo silloin, että se vetää perässään myös uuden poliisitalon viereensä.  Eivätkö haminalaiset ole samoja suomalaisia kuin kotkalaiset? Kaikki muut kymenlaaksolaiset? Eikö ratkaisuksi kelpaa alueellinen etu? Myös sote-ratkaisuissa vältettäisiin kallis poteroituminen; kalliimmaksi se yhteiskunnalle hetkellisesti tulee, mutta samalla vältetään suuret tulevaisuuden riidat. Yhtyneiden Xamk:n Kampus vielä Kotkansaarelle niin tulos alkaa jo hipoa kielteistä täydellisyyttä!





keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Katsastus

Taivumme herkästi ihailemaan EU:n veturia Saksaa. Totta on, että sopivasti tuettu hallinto on siellä saanut aikaan kehityksen, jota me omassa hallinnossa emme vielä ole saaneet syntymään. Eräs tällainen on koko liikenteen kaareen kuuluva moottoriajoneuvojen katsastus. Nöyrästi tietyin laissa määrätyin ajoin me istumme autossamme kiltisti vuoroamme odottamassa kalliisti rakennetussa, mutta ainakin puoliksi tyhjässä parkissa.

Ajatuskaan ei välähdä, että kaiken olisi saksalaiseen tapaan voinut harvemmin tehdä merkkikorjaamolla, jonne on jo aikoja sitten hankittu kaikki, sinänsä vaativassa toimessa tarvittavat laitteet. Miksi olemme tässäkin ajatuksessa taas jälkijunassa? Nykyaikainen ajoneuvo jättää syrjään jo joukon niin kutsuttuja vanhoja asiantuntijoita. Elektroniikka hallitsee kaikkea valmistusta,  siinä jopa etuvalaisimien kiiltävyyttä, mutta nykyisin vaatii myös vian elektronista tunnistamista.

Jos teknisen ymmärryksen puute pakottaa meidät yhteyteen kuitenkin merkkikorjaamon kanssa, olemme tehneet ainakin yhden turhan ja kalliin matkan, yleensä ulkomaalaisten omistamaan laitokseen. Merkkikorjaamot käsittelevät sitä vastoin moottoriajoneuvon niillä tunnistimilla, minkä ne ovat saaneet suoraan auton valmistajalta. Sitten ajatus suuntautuu rakennukseen, koko kiinteistöön, valaistukseen, lämmitykseen, putkistoon, lopulta palvelun palkkoihin, yleensä kaikkiin kuluihin.

Ammatteja tullaan vaihtamaan, niin tässäkin. Verotulot putoavat aluksi, mutta joustavampi palvelu korvaa senkin jatkossa suoraan ajoneuvon omistajalle. Miksi sitten ulkomaiset firmat valloittavat suomalaisia? Palvelun rahastus on aikanaan maassamme meidän kaikkien toimesta kehitetty niin korkeaksi, että kannattaa sijoittaa tänne pääomia. Mistä sitten apu vinoon suuntaukseen? Eiköhän tarkka tutkimus heti paljasta selvittäjälle, kenen viikset ovat olleet piimässä jo ihan liian pitkään.  









tiistai 22. marraskuuta 2016

Sähkönsininen

Tuskin kukaan välttyy havainnolta, että sininen väri tulee hallitsevaksi seuraavina kuukausina. Syynä siihen on sähkö. Vaikka ei käyttäisi tietokonetta, jokainen kunnostaan huolehtija törmää jo lääkäreitten varauksissa yleistyvään sähköiseen järjestelmään. Pankit toisensa jälkeen olettavat, että asiakkaat siirtelevät tileillä niin pieniä kuin suuria summia sähköllä. Osa pankeista haluaa, että kukaan ei ojenna torilla yrittäjälle enää seteleitä.

Asianomaista alaa hoitava ministeri puhuu innolla uudesta polttoaineesta, ensin mainiten hybridiautot, sitten pelkällä sähköllä kulkevat. Koko liikenteen kaari kokee siis tulevina vuosina valtavan muutoksen. Se siirtyy askel askeleelta pois käyttötavasta, jonka katsotaan tuhoavan luontoa. Jo tämä mullistaa työtä, ammatteja, koulutusta ja tietenkin ay-liikettä? Ei ole kyse aivan pienestä muutoksesta, puolueissa, demokratiassa, arvoissa. Eikä se pääty edes tähän.

Suomi täyttää pian itsenäisenä 100 vuotta. Sininen väri hehkuu silloin kauneimmillaan monessa taiteen lajeissa, julkaisuissa, eri valtioita johtavien suurissa puheissa ja - omassa tunteessa.  Olemme pieni, se täytyy muistaa, ja toimia sen totuuden mukaan. Ensimmäistä kertaa ulkomailla koin, miten kaukaa näki tarkimmin lähelle, toisin sanoen katseli sodan kokemaa, itsenäistä maata sillä rakkaudella, minkä vain kiduttavan pitkä olo ulkomailla voi syventää.

Sininen osaa myös hehkua harmaana. Ennen pimeyttä se saattaa olla laimea, odottava, ounasteleva, ennen kuin yö viipyilyn jälkeen paljastaa luonteensa. Täällä mikään ei humpsahda äkkiä. Niin täytyy esiintyä suuressa politiikassakin. Odotamme nyt isojen joukkoon ilmiötä, joka alkuun omalla oudolla tavallaan repii auki ja sitten takaisin liimailee muutoksia, joita maailman kehitys joka tapauksessa kaipaa ja vaatii. Sähköinen, värisyttävä uteliaisuus tulee siis ainakin jonkun aikaa jatkumaan.





















keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Elämäntie

Kuntajohtajien mielipiteet vahvistavat niitä odotuksia, joita kansalaisilla on pitkään ollut uudesta väylästä Pietari - Helsinki - Tukholma - Oslo. Kuntajohtajien mielipiteissä näkyvät luonnollisimmin vain omaan kuntaan kohdistuvat odotukset, ei niinkään tieyhteyteen kokonaisuudessaan. Valtiovallan vastuulle ja näkemykselle jäävät sitten muun muassa kuntien tulevat suunnitelmat. Kuten sairaanhoito keskussairaaloissa ja -  myös potilaiden kansainvälisyys.

Kahden erikoissairaanhoitoa tarjoavan laitoksen rakentaminen köyhtyneeseen Kymenlaaksoon vaikuttaa kustannuksiltaan mahdottomalta. Tie kyllä valmistuu aikanaan, suunnitelmia voidaan siis vaikka näennäisesti tehdä. Niitä voidaan myös muuttaa. Lopullisen ratkaisun tulevat kuitenkin tekemään ne pääomien haltijat, joilla todellisuudessa on kahisevaa käytössään. He viime kädessä määräävät keskussairaalat ja niiden paikat.

Eniten näissä ratkaisuissa tulee jännittämään erikoissairaanhoidon sijoittuminen. Jos Kotkan nykyisen keskussairaalan remontointi huonekorkeuksineen, putkien lahoamisineen, henkilökunnan puuttumisineen ynnä muine ominaisuuksineen vihdoinkin lasketaan ylivoimaiseksi, pulpahtaa esiin sairaaloiden suunnittelijoiden vaatimus kuntien, jopa valtioitten (Venäjä!) yhteispäätöksestä.  

Kuntajohtajat eri puolilla Kymenlaaksoa ovat varmoja, että kuvattu tieyhteys valmistuu ja palveluineen synnyttää täysin uutta, kenties jopa kansainvälistä tarjontaa. Mihin mittaan kanssakäyminen ja yhteistyö lähivuosina ylettyy, riippuu eniten siitä, miten itäisen naapurimme toiminta kehittyy. Aktiivisten seteleiden puuttuminen suo Kotkalle vain yhden roolin, odottamisen ja oloonsa sopeutumisen. Sellainen yhteiskunta on syntymässä, minkä muu Suomi tahtoo ja tekee.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Huoli

Ollakseen edes jollain tavoin luotettava USA:n presidentti, Trumpin on nyt nopeasti saatava asioita pyörimään. Kampanjan puheissa luvattiin paljon, jotain on siis lähes heti tapahduttava. Ensin on saatava järjestykseen koko USA:n hallinto. Noin 4000:ää uutta, johtavaa virkamiestä ei noin vain valita. Riitoja on odotettavissa eri hallinnon haaroissa. Ajatukset ovat niin perin juurin hajallaan ja ministereiksi valittavat tulevat varmasti esittämään omia, kenties kauankin pohdittuja varauksiaan.

Numero yksi kiireellisyysjärjestyksessä, ja käytännössä kenties helpoimpana (!), on rauha Syyriaan. Siihen presidentti Putinkin lienee hanakimmin tarttumassa. Krimin niemimaalle Trump saanee aikaan ratkaisun keskustelemalla. Suurta Venäjän sotasatamaa jo nyt kannatteleva niemimaa, lienee helppo jäädyttää tulevaisuuden ongelmaksi. Varsinkin, jos osasta Amerikan ja Euroopan asettamista talouspakotteista luovutaan. Siinä sisällössä on jo alkuun hallinnon väellä ristikkäistä mietittävää.

Sitten kun kaikki esiin ponnahtavat taustan vaikutukset on saatu ministeriöissä käsiteltyä, riidat hallinnon piirissä ovat valmiina ja monia kyvykkäitä henkilöitä hallinnossa on kampanjassa julkaistujen lupausten takia pakko vaihtaa. Löytyykö silloin mistään lisää niitä kyvykkäitä? Kyllä ainakin oppositiolla riittää reposteluun kenttää! Tässä vaiheessa talousnobelisti Paul Krugmanin uusimpiin lausuntoihin on suorastaan pakko uskoa.

"Me luulimme, että kansakunta on ajan kuluessa tullut huomattavasti avoimemmaksi ja suvaitsevaisemmaksi, vaikka ei olekaan kokonaan päässyt rotuennakkoluulojen ja naisvihan yli. Luulimme, että suuri enemmistö amerikkalaisista arvostaa demokraattisia normeja ja lakijärjestystä. Me olimme väärässä." 









lauantai 14. toukokuuta 2016

Sukukirja

Lasten usein esittämä kysymys koskee suvun tapahtumia. Milloin se tai tämä on tapahtunut? Mielestäni oli kysytty liian harvoin. Jälkeläisille suvun tärkeät päivät eivät vaikuttaneet niin tarkkailun arvoisilta  . Huomautus, että kysykää niin kauan, kun tietoa on saatavissa. Se on jäänyt usein päivittäisen kiireen alle. Kauan asiaa mietittyäni päätin ratkaista tietojen saannin omalla tavallani. En kirjallisella, vaikka esimerkkejä riitti.

Halusin perustaa ns. sukukirjan. Ajatukseni oli kerätä siihen luettelonomaisesti kaikki ne tärkeimmät tapahtumat, mitkä suku on eletyn elämän aikana kohdannut. Tiesin ettei se ollut edes suvun rungonkaan kohdalla mitenkään pieni tehtävä. Varsinkaan kun tapahtumien tärkeys arvioitiin eri puolilla eri tavalla. Ensin tarkastelu edellytti materiaalin tutkimista. Sukuni ei ollut aikaisemmin tarkkaa selvitystyötä elämänsä varrelta tehnyt.

Tietoja varmaan keräytyisi paljon. Aavistukseni osui oikeaan. Tietoa oli ja nyt se täytyi asettaa sopivassa muodossa näkyviin. Kysyin: ketä varten oikeastaan olin sukukarttaa tekemässä? Omienko selailtavaksi vaiko yleisemmin? Se nimittäin määräisi sisällön laadun ja muodon. Olivatko syntymäajat vai syntymäpaikka tärkeät? Mistä tarkkailu alkaisi ajallisesti ja osaisinko nyt varmasti hallita kaiken? Tehtävän merkitys jälkipolville kasvoi päivä päivältä.

Laiskan ajatus: olisiko sittenkin parasta häivyttää koko ajatus taka-alalle? Ei!  Päätös aloittaa työ oli tehtävä. Valoin ensiksi perustuksen. Sukukirja syntyisi siitä, että ensin etsisin tiedot omasta isoisästäni ja isoäidistäni. Tiesin sukuni juurien varmasti tulevan Karjalasta, moni tarkennus jäikin sitten muistitiedon varaan. Oma isäni oli joskus kesämökillä, parin herkkyyttä lisäävän jälkeen, kertonut isänsä syntyneen Käsnäselässä Leskelän talossa muonamiehenä. Isoäitini tuli avioon lehmää Pitkärantaan taluttaen, Köyhä ja Karjalasta kotoisin hänkin.

Ajatus on nyt toteutettu, mutta varsinainen muoto ajattelutti. Nyt suvun tärkeimmät tapahtumat olivat vuosiluvuin varustetut, eivät siis päivämäärin. Vaikka en ollut pukenut tietoa minkään sukupuun muotoon, sivuja siitä huolimatta syntyi. Kuuluivatko siihen silloin ulkopuoliset liitteet? Osittain kuuluivat. Lautakuntapaikat ja kirjallisuus. Tärkein oli omien jälkeläisten saaminen tapahtumien piiriin. Mitä lähemmäksi nykyhetkeä sain kuvattua, sitä tarkemmaksi tieto tapahtumista kävi.

Sukukirja seuraa nyt pääasiassa minun polkuani, vaimoni kukkaseppele syntyy mittavassa perheen huoltamisessa ja valtaosassa lasten kasvattamisessa. Sukukirjaa on nyt helppo laajentaa. Jos laittaa vielä eri tapahtumille päivämäärät, niin teos täydentyy. Jos vielä mukaan tulevat kuvat, vaikka värilliset, nykyisellä ja kehittyvällä tekniikalla siihen mahdollisuus. Perustyö on nyt kuitenkin tehty. Syntyykö suvulle jatkuvan kiireen oheen lisää pysyvää tapahtumien arvostusta - sen näyttää tulevaisuus.



    

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Katkeruus...

Tehtaan pihalla seisoi ryhdikkäästi kolme lipputankoa. Vasemmanpuoleisessa liehuivat tutut Suomen värit; oikealla punavalkoinen, missä raidat kulkivat pitkin päin, Puolan kansantasavallan lippu. Näiden molempien valtakunnanlippujen välissä nähtiin valkopohjainen baneeri. Sen keskellä paistoi punaisena hehkuva ympyrä. Hehkua rajoittivat sen päällä ja alla mustat palkit. Kuvio, jonka aihetta moni muu yritys sittemmin lainasi. Se toi mieleen hehkuvan raudan alasimen ja vasaran välissä.

Tehtaan seinissä kohosivat valkoiset mineriittilevyt, nurkissa tummanharmaa pystypelti. Kirkkaat, oranssinväriset aurinkosuojat ikkunoiden yläpuolella sävyttivät muuten valkoisenharmaata seinää. Tehtaan ympäriltä puuttui tyypillinen panssariverkkoaita ja muualla virallinen portti vartijoineen. Tehtaan oli tarkoitus kutsua ihan kaikkia luokseen. Pihalla levisi laaja pysäköinialue, jonka arkisin täyttivät kirjavat autorivit. Tehtaan alue rajoittui koskemattoman tuntuiseen metsään.

Valtakuntien liput osoittivat, että tänään oli vierailupäivä. Paikkakunnalta kotoisin oleva puolustusministeri puolisoineen piti hyödyllisenä kutsua ulkomaisen suurlähettilään vaimoineen tutustumaan tehtaaseen,joka edusti täysin uutta teollisuutta ja poikkesi kiihdyttävällä tavalla kaikesta perinteisestä. Tehtaan tuotanto kohosi kuin toisuutta osoittava sormi puunjalostusteollisuudesta. Sillä ei ollut myös mitään havaittavaa kiinnekohtaa paikalliseen raskaaseen konepajateollisuuteen.

Valtioneuvoston kansliasta oli kysytty virallisesti pari viikkoa sitten sopiko ajankohta vierailulle. Tehtaalle sopi tietysti. Sen miltei jokaviikkoiseen elämänmenoon kuului niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin vieraiden vastaanotto. Viimeksimainittujen kunniaksi oli vedetty valtakuntien liput liehumaan, unohtamatta tietenkään tehtaan omistuksen omia heimovärejä, punaista ja mustaa. Lehdistö näytti aikalailla kiinnostuneelta. Toimittajat supisivat hiljaa keskenään...




lauantai 7. toukokuuta 2016

Torikauhu

Työttömän tuskan itse kokeneena voin vakuuttaa, että kipu on aito ja että se paranee hitaasti, tuskin koskaan. Minulle synnytti perheyhtiön tuhoutuminen torikauhun. Sitä podin konkurssin jälkeen noin kaksi vuotta. Siihen maailman aikaan niin suuren ja monipuolisen firman häviämistä pidettiin melkoisena johdon häpeänä, ikään kuin olisi otsaan tatuoitu synnin merkki. Mutta tuho tuli ja siitä alkoi monen ihmisen pitkäaikainen piina. En halunnut tavata ketään.

Eivät siinä auttaneet selitykset koko maailman öljykriisistä tai se että runsasta vuotta aikaisemmin pankki oli valinnut syliinsä, muille yrittäjille malliksi, kaksi yhtiötä. Toisen asuntojen vesikalusteita valmistajan ja toiseksi meidät mm. autoalalle pesutekniikkaa kehittävän. Molemmat oli katsottu toiminnaltaan sekä monipuolisiksi että vakavaraisiksi. Näitä ominaisuuksia nimenomaan alleviivattiin pankin kirjallisessa lausunnossa. Malliyrityksenä oletimme nyt olevamme suojassa.

Ymmärrän toki, että yrityksen kaikesta toiminnasta vastaa kärkimiehenä toimitusjohtaja. Konkurssista paljonkin kärsiviä varmasti on, mutta kokonaistoiminnasta vastaavan kohtalona kuitenkin on ottaa vastaan se suurin ryöppy. Lähes poikkeuksetta se myrskyää julkisuudessa kielteisenä. Kaikenlaisia arveluita ja mielipiteitä taatusti sinkoilee, useimmat niistä kuitenkin perustelemattomia. Kolme ja puolisataa kiroaa varmasti.

Sain tapahtuman oikeudenkäynnissä yli miljoonan korvaustuomion valtiolle, joka viennistämme 24 eri maahan oli saanut aikamoisen kasan valuuttaa tai kerännyt sen palkoista muhkean veromäärän. Tuomio sitoi minut pitkäaikaiseen "ystävyyteen" ulosottajien kanssa ilman että toiminnastani oli löytynyt mitään rikollista. Jokaisesta palkasta ja sittemmin myös eläkkeestä otettiin vuosikymmenien ajan raskaat lain määräämät osat.

Perheemme ja suku saivat käyttää kaiken kekseliäisyytensä selvitääkseen ongelmistaan, joita ei matkan varrella ollut vähän. Sukujemme vähäiset reservit tuhoutuivat, kesämökki myytiin, hyväpalkkioinen hallintoneuvoston jäsenyys samoin kuin arvopapereiden tarkastajan rooli suuressa vakuutusyhtiössä hävisivät, asunto joutui yhtiötä tähän asti rahoittaneen pankin omistukseen ja monista siviilin luottamustoimista jouduin vähitellen eroamaan.

Kauppaministeriö, joka vuosittain etsi tasavallan vientipalkintoon sopivia yrityksiä, hiljeni vähitellen tyrmistyneenä odotuksissaan. Kunnallispolitiikka, josta ei joutunut eroamaan, tuli tutuksi kahta tietä, kokoukset kasvattivat kunnallistietoa, mutta eniten henkisenä purkauksenani toimi taloudesta kirjoittelu. Ensin tutkivana toimittajana, sitten havainnoitsevana pakinoitsijana, lopuksi vain omista ajatuksistaan kertovana plogistina.

Kykenenkö enää olemaan onnellinen? Sitä nyt kysellään. Vastaukseni: kyllä kykenen. Elämäni olisi, ilman yritystoimintaani kohdannutta onnettomuutta, ilmeisesti turmeltunut vastuullisen johtajan ylenmääräiseen työntekoon tai sitten siihen muuhun. Nyt se on sallinut minun elää kutakuinkin normaalisti, koska ikää kertyy ja hautajaismenoja usein katselen vain saattajana. Torikauhuni olen jo aikaa sitten unohtanut.





tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kriisikunta

Ottaen mukaan kaikki tappion pysyvät lähteet oikeanmääräisinä, Kotkan kaupunki ansaitsee jo kiireesti nimityksen kriisikunta. Se edellyttää siis kaikkien velkaerien näkyvän oikeaoppisessa päivänvalossa. Eikä tämä vielä riitä. Kriisikunnalta vaaditaan lisäksi rehellinen näkemys siitä, onko tulevaisuus nykyisyyttä armahtavampi. Luotan, että kaikki suunnitelmat, joita nyt tehdään, joutuvat joka tapauksessa ennen toteutustaan kaupunginhallituksen ja -valtuuston syvälliseen harkintaan, .

Kaupungin hallinto laskee tietenkin, sitä tappiota merkitsee sen oma maapohja kaupungin osuutena perustettaville yrityksille. Luovuttaminen merkitsee saanniksi epävarmoja osakkeita ja toiminnasta mahdollisesti kirjattavaa tappiota. Maapohjan vuokraaminen yrittäjälle tuntuu varmemmlta. Ankkuria tuskin kukaan ryhtyy omaan piikkiinsä kunnostamaan. Taiteen ja talouden liittoa kun sopii aina epäillä.

Muodostuuko sitten tuleva suunnitelma, mihin kaupunkia vastuulliseksi halutaan, pitkässä juoksussa kannattavaksi, se realisoituu vasta tulevaisuudessa. Kielteisessä kehityksessä tappiollinen yritystoiminta merkitsee paljon putoamista kaupungin syliin. Myönteisessä kaikki on ok.  Schumpterilaista luovan tuhon merkitystä ei sovi kuitenkaan näin suuressa operaatiossa unohtaa.

Mikäli suuroperaatioon lähdetään, merkitsee se ainakin sadoille kotkalaisille ammatin tai työpaikan vaihtoa. Sinänsä uuden oppiminen ei ole paha ilmiö, mutta notkeutta kehittämistyössä se kyllä vaatii. Kiinteistöjen purkamisoperaatioon tai niiden sovittamista uuteen muottiin joka tapauksessa joudutaan. Ulkoisen kaupunkikuvan on pakko nopeasti ja arkkitehtoonisesti uudistua.  Kaupungin meno joutuu muutamiksi vuosiksi täysin sekaisin,

Muutosjohtajan työ ei ole helppoa. Ennen kaikkea se vaatii paljon tulevaisuuden tietoa, ei ainoastaan uskoa. Työpaikkoja ja veronmaksajia tällainen suuroperaatio kyllä synnyttää.. Kyse on vain siitä, kuka uudenlaisten työpaikkojen perustamisen suostuu maksamaan. Kaupunki itse ei jaksa, sen sanoo uusin konsernitase. Avun täytyy siis tulla ulkopuolelta. Kriisikunnaksi ilmoittautuminen saattaisi keksiä uuden rahoitusratkaisun. Valtionapua näin suurellinen suunnitelma joka tapauksessa tarvitsee.





maanantai 25. huhtikuuta 2016

Markus-setä

Työkalumestari Veijalainen oli  monenmuotoisesti ehtoisa mies. Hän seinänaapuri, asui vaimonsa Lempin ja adoptiopoikansa Felixin kanssa neljän perheen puutalossa ja hän oli kaiken lisäksi varakas. Työtaidollaan hän oli asemansa asuntoja jakavan konttoripäällikön silmissä valloittanut. Iso konepaja arvosti juuri asunnoilla työntekijöitään. Asunnoilla ensin ja sitten sen jälkeen palkoilla.

Työkalumestari Veijalainen nautti molempia. Ei ollut sattuma, että hän omisti seutukunnan ensimmäisen radion. Siitä huolimatta me naapureina emme tunkeutuneet hänen perheensä joukkoon. Sen sijaan me lapset, viidestä kymmeneen ikäiset, varauduimme joka torstai varttia vaille viisi kamariin, monivärisen tapetilla päällystetyn, selvästi läpikuuluvan seinän viereen.

Lapsirakas Veijalainen itse tiesi lasten odottavan seinän vieressä naapurin puolella ja viritti radion sen mukaisesti. Siinä odottaessa lapslta unohtuivat likaantuneet mekot, rikkoutuneet nauhasukat ja persuksista puhki kuluneet polvihousut, kaikki. Muu elämä tuntui sillä hetkellä yhdentekevältä. Äidin tarjoama mehulasi saattoi keneltä hyvänsä kaatua jännityksessä lattialle.Vain Markus-setää odotettiin. Veijalaisilla riiti hymyä.

-Täällä Markus-setä, hyvää päivää kaikki lapset, näin se muistaakseni alkoi. Sitten tulivat pehmeällä äänellä minuutteja kestävät muistutukset kaurapuuron terveellisyydestä, tarpeellisista rokotuksista ja villaisten vaatteiden suojasta koleana aikana, Alueemme terveyssisar turvautui lasten rokotusitkuissa samoihin rauhoittaviin sanoihin. Jutustelunsa jälkeen Markus-setä tyylilleen uskollisesti sitten kertoi, ketkä tällä kertaa ohjelmassa esiintyivät. pääasiassa lauloivat tai lukivat runon.

Kuusivuotiaana koin sen riemun, että vanhemmat hankkivat meille vuotta ennen talvisotaa oman radion. Lastentunnit kuunneltiin siitä lähtien tietenkin kotona, mutta Markus-setä jäi sisimpäämme ikuiseksi ystäväksi.Tänään olen sitä mieltä, että hän sanoillaan muokkasi monen käytöstä ja luonnetta. Markus-sedän kodikkaan äänen me vielä harmaapäisinä vanhuksina tunnemme. Hän aikanaan valloitti koko sisimpämme. Vanhus muisti unohtaneensa jotain tärkeää: -Terveisiä myös Veijalaisille. Heippa vaan kaikille sinne pilven päälle!








perjantai 22. huhtikuuta 2016

Tumppimies

Asunnon muutto aiheutti sen, että tulin ensimmäisen kerran tarkkailleeksi, miten kaupunki herää. Oli lauantaiaamu. Kuka tai mitkä olisivat ensimmäiset kulkijat tai työnsä aloittavat, se kiinnosri päällimmäisenä. Paikkakunnan lehti oli jo ennen heräämistäni toiminut kiitosta ansaitsevalla tavalla. Postiluukku oli aikaiseen jo kolahtanut. Ketkä aloittaisivat kaupungin heräämisen, se herätti uteliaisuuteni ja oli tarkkailuni kohde. Uutta ja jännittävää!

Ensimmäisenä ilmestyi näköpiiriini tumppimies. Sellaiselle nimelle ristin tämän katujen ensimmäisen kulkijan. Mies ajoi pakettiautoa, jonka kyljessä oli kirjavia mainoksia. Aluksi mies ilmestyi pankin edustalle. Työ oli selvästi roskien keräystä., tupakan tumpit suurimpana katua likaamassa. Pankin pääoven edusta jalkakäytävineen puhdistettiin huolellisesti ja varmaan sopimuksen mukaisesti. Auto seisoi sen aikaa alueen jalkakäytävällä, puhdistusaseina harja ja peltinen säiliökihveli.

Todennäköisesti pankki oli tehnyt katujen siistijän kanssa sopimuksen, pankkia samassa korttelissa seuraavat kiinteistöt tuskin. Tumppimies lähti ajoon. En saanut aamurähmäisiin silmiini kirjaimia, jotka olisivat kertoneet työnantajasta. Ei se minulle kuulunutkaan. Työn tarkkuuden valvonta kuului toisille. Mutta sen se selvitti, että vain sopimuksen mukaisesti oltiin liikkeellä. Koska muut kiinteistöt olivat hylänneet ulkopuolisen työvoiman, niiden roskat jäivät jalkakäytävälle.

Tumppimies ilmestyi uudelleen häkyviin. Tällä kertaa ihan pienelle etäisyydelle. Kaduille alkoi saman aikaisesti ilmestyä kävelijöita. Joko kuljettiin pariskuntina, mies edellä ja vaimo perässä, kuten ikivanha tapa teollisuuspaikkakunnilla määräsi. Tai nykykoulutukseen paremmin soveltuvana, vaimo edellä ja mies perässä Yksinäiset kulkijat kertoivat kai erotteneisuudesta perhelämässä. Joko tuoni oli vieraillut tai sitten puolison kiinnostuneisuus tähän liikunnanmuotoon ei ollut vielä herännyt.

Tumppimies hoiti edelleen virkaansa, keräten roskat. Pieni hollaushetki ja siinä tupakka huuleen. Miehen tukan väri oikeutti joko oikeaan tai väärään arvioon, Tukan väri ja muoti kun vaihtelivat, ettei perässä pysynyt. Oma käsitys tukattomuudesta sen sijaan oli ikoninen. Kaupunki heräsi vähitellen, henkilöautot ja bussit hurisivat jo liikenteessä. Vain yksijalkainen, lastenvaunuja nytkähdellen työntävä mies jäi näköpiiriin. Tärkein - tumppimies - hän oli poissa.



lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kantasatama

Tänään tekee mieli muistella Joseph Alois Schumpeteria, itävaltalaista, kaiken taloudellisen kehityksen tärkeintä profeettaa. Ajatus pyrkii hajoittumaan. Yhtäälle vetää taloutemme pakkoratkaisu Toisalta tuntuu samanaikaisesti painavan päälle kunnan tuleva kehitys. Harsonomaisesti kriisikunnista erillään pyristellyt Kotka odottaa edelleen tarjouksia, joista nimenomaan Schumpeteriä ajatellen ei pitäisi kieltäytyä. Odottaa ja odottaa.

Viimeisestä lauseesta avautuu kuitenkin päättäjiemme eteen ongelma: kaupungin talous ja sen kehittäminen - raha. Kustantavatko kaiken - suunnitelman laatijat? Mikä on Kotkan velvollisuus osallistua rahallisesti hankkeeseen? Mikä on maapohjan omistajan velvoite?  Saadaanko tappioita taseeseen? Ei sovi kieltää, etteikö jonkun päättäjän mielessä käynyt ongelmia helpottava aprillipäivä. Eihän kahta huijausuutista voisi kuulua samaan päivään. Kaduilta hiekan lakaisu ja se toinen.

Mutta vakavasti otettuna: Kotkan välttyminen velvotteilta on mahdoton. Milloin velkojen korko kohoaa? Jos kaikki suunnitelmat toteutuvat, ryöpsähtävät kunnalle taseeseen ainakin maapohjan ilmaiseksi luovuttaminen, Liikenteen lisäytyminen, aloituspääomaan osallistuminen, uusien yritysten henkilöstölle asuntojen rakentaminen, omien vanhojen kiinteistöjen hinnoittelu, yritysten kuolema ja niiden henkilöstön sijoittaminen, terveyshuolto, terveyshuollossa kansainvälistyminen.

Lopuksi koko uuden kulttuurin luominen kaupunkiin merkitsee järkyttävä määrää päätöksiä, jotka edessä valtuusto seisoo tai joita se pakenee. Voiko satamakaupunkina tähän saakka markkinoitu vähässä ajassa muuttua kaupalliseksi keskukseksi? Aiheuttaisiko väestön lisääntyminen uudenlaisia koulukysymyksiä, terveydenhoidon tarpeita, uusia liikeryhmittymiä? Saisiko kaupungin arkkitehtuuri modernisoida ajatuksiaan, taide etsiä uusia suuntia. Mutta pieni, köyhä ihminen olisi siinä siirretty jo muihin syrjäytyneisiin. Vellamon suojelu tulee vielä tosi kalliiksi.









    


perjantai 25. maaliskuuta 2016

Raha

Yksi yhteiskunnan räikeimpiä korruptiota on käsitelty FIFA:ssa, kansainvälisessä jalkapalloyhteisössä. Kymmeniä miljoonia on johtoportaassa kasattu omaan lompakkoon, vuosikausia. Kysymyksessä ovat summat, jotka eivät ainoastaan herätä kateutta. Ne tuomitaan. Ne eivät ole tätä maailmaa. Johtoportaassa liikkuneet miljoonat ovat saaneet seurauksia: joukkueet maailman huipulla ovat maksaneet satumaisia summia kyvykkäille pelaajille.

Kun tällaisen kyvyn kuukauden palkka nousee tasolle, jolla tavallinen ihminen tulisi toimeen perheineen läpi elämän, opiskeluineen kaikkineen. Kysymys järjestelmän järkevyydestä on aiheellinen. Mihin kaikkeen erilainen rahankäyttö eri urheilulajeissa lopulta johtaa? Jakaako se kansaa? Niihin jotka maksavat ja niihin, jotka siitä nauttivat? Mikä on todellisten, henkisten arvojen mitta? Mikä on kaiken merkitys? Ulottuuko se myös maanpuolustukseen?

Täytyykö ajatella niin, että ne jotka tekevät kovin työtä tullakseen taitaviksi, ovat hyväksytysti ansainneet tulonsa? Päteekö tämä silloin kaikkialla rahan maailmassa? Kuunneltuani viisaitten ihmisten mielipiteitä tv-keskustelussa, tulin siihen tulokseen, että raha on se voima, jolla saa aikaan vaikka mitä. Johtaako se muun muassa siihen, että ei kannata ottaa vastaan työtä, kun sosiaalietu jää aina edullisemmaksi palkkaa. Johtaako se taas syrjäytymiseen?

Kyllä tässä piilee se vaara, että kansa jakautuu eri osiin, Osa ihmisistä ei jatkossakaan ymmärrä, että raha ei kasva puussa. Jonkun sitä on tehtävä. Osa ajattelee, että ei se murhe kuulu hänelle. Ollaan umpikujassa, josta pääsy näyttää mahdottomalta. Ne puolueet, jotka nyt ovat oppositiossa, eivät pyri oikein keinoin hallitseman kansaa. Milloin sitten se hetki tulee, jolloin yhteiskuntasopimus on pakko tehdä?  Gallup-pylväskö se osoittaa?

Viisaat pohtivat nyt ovatko Pariisin ja Brysselin räjäytykset tulos syrjäytyneistä nuorista. Rahallako niitä pitää ostaa? Aikanaan kyettiin terrorijärjestöjä, kuten Baader-Meinhof, kitkemään silloisin yhteisvoimin kasvualustastaan. Saimme elää rauhallisemman kauden. Nyt tarvittava summa saattaa nousta vielä korkeudelle, jota emme kykene edes kuvittelemaan. Näyttää, että nouseva nuoriso saa tyytyä alhaisempaan elintasoon kuin nykyisten vanhusten kulutus. Onko yhteiskuntarauha kokonaan kadotettu?





maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kauhunkouraisu

Ihminen kokee erityyppisiä kauhutilanteita. Yksi saattaa ajatella, että oman yrityksen konkurssi voisi olla sellainen. Niin häpeällinen tapahtuma, että jatkona seuraa vaikka torikauhu. Toiselle kuolema näyttäytyy pelättävimpänä. Parantumaton sairaus saattaa ajatuksissa nostaa monelle eteen ylipääsemättömän seinän.  Löytyy siis hyvin erilaisia kauhuelämyksiä. Osa niistä toteutuu, osa kokee lievitetyn tai lievittyneen ratkaisun, osa kärsitään ja todetaan, että kauhunkin kanssa on mahdollista elää.

Osalle työttömyys on kauhun paikka. Hänen on mahdotonta käsittää, miten joku siitä huolimatta
johtaa omaan joukkoaan elintason korotus silmissään, kun tilastojen mukaan kaikille muille tarjotaan vain alaspäin johtavaa polkua. Jollekin kaikki vierasmaalaiset ovat vastemielisiä. Pakolaisuuden voi kyllä kokonaan kieltää, jos vain on tarpeeksi rohkea ja rajoittunut. Poliittiset puolueetkin ovat sitä yrittäneet, mutta onnistuminen siinä on vielä näkemättä.

Kunnalliselle johtajalle uran katkeaminen, juuri kun loistava tulevaisuus on toteutumassa. Se voi herättää aidon tunteen: kukaan ei ymmärrä. Hilseen poistoon on ennenkin käytetty giljotiinia. Juuri kun hän on pyytämässä omakseen tyttären kättä, onkin saanut kipeän potkun isän jalasta. Kansan moneksi jakautumiselle riittää ennustajia. Ajatuksen on pakko tämä livahduttaa kunnallispolitiikkaan. Kotkalla ei ole varaa tehdä epäonnistunutta kaupunginjohtajan valintaa.

Hallitustasolla opposition ja hallituksen välillä vallitsee kauhun tasapaino. Ammattiyhdistysliike eikä demarit puolueena, halua suurin surminkaan hallituksen nyt kaatuvan. Seuraavia eduskuntavaaleja varten on vielä edullisempaa huudella kaikenlaista puun takaa, kuin ottaa ongelmat omaan syliinsä. Tällä asetelmalla saa kannatusluvut ainakin joksikin aikaa näyttämään ansaituilta. Vihreät ja Vasenmistoliitto kokenevat galluptuloksissaan, että pehmeästä on jatkossa vaikea ponnistaa.  







tiistai 15. maaliskuuta 2016

Työnhakemus

Haluat siis jotakin, haluat säännöllistä palkkaa ja taloudellista turvallisuutta? Jos haet apumiehen paikkaa, mikä sekään ei ole huono ratkaisu, silloin tavallinen hakemuslomake on tarpeellinen. Mutta kun pitkälle koulutetut ihmiset hakevat työtä kovassa kilpailutilanteessa, silloin pitäisi käyttää mielikuvitusta, ei varautua vanhaan. Silloin pitää ymmärtää, että elämässä on valtavasti tilaa mielen leikille. Sinun tulee tarjota yhteistyötä ja väittää, että tuot mukanasi yritykseen sekä kasvua että kehitystä.

Vain tasapainon voima saa mailman pysymään liikkeessä. Se merkitsee, että esimerkiksi tarjonta ja puute, kylmä ja kuuma, korkea ja syvä, pyrkivät jatkuvasti tasoittumaan ja siten asettumaan sopusointuun. Täytyy siis ajatella, rasittaa mielikuvitusta, missä yhteiskunnassa voisi olla sellainen piste, joka tulevaisuudessa etsii ratkaisua ja on siis monia rasittava polttava onglma. Eräs sellainen oli etukäteinen tietoisuus tulevasta taksiliikenteestä. Se on pysyvästi onnistunut ja synnyttänyt monta työpaikkaa.

Kaiken edellytyksenä on tietenkin tietty määrä itsetuntoa ja todellista tietämystä. Työpaikkailmoitus sinänsä on jo julkaistu puute työntekijästä. Seuraava kysymys on, kenellä hakijoista on vetovoimaa,   Mitä enemmän hakijoita on, sitä tärkeämpää on erottautua muista hakijoista. Pelkkää hakulomaketta ei kannata tänään lähettää. Hakijan täytyy erottautua muusta massasta profiilillaan. Vain sellaista hakijaa yritys tarvitsee, koska se haluaa pystyä jatkossakin valtavan nopeassa kehityksessä.

Yhteiskunta toimii jo monintuhansin järjestelmin. Se valmistaa muun muassa energiaa, informaatiota ja monelaisia palveluita. Sen huikean laaja alue on näin mielikuvitukselle valtava. Työpaikan hakijalta vaaditaan vain pienen pientä osaa siinä mukana olosta ja kaiken kehittämisestä. Kysymys on siis tietovirroista, joissa mukana joka tapauksessa ihminen on. Jostakin löytyy varmasti joka ihmiselle oma kohderyhmänsä, mutta se merkitsee erottautumista muista hakijoista. Vain se takaa onnistumisen työnhaussa.

Mikä voisi olla se anti, jota työnantaja juuri palvelukseensa hakemisella haluaa? Keskitä kiinnostus johonkin hakevan yrityksen ongelmaan. Vähin minkä työntekijän etsijäksi valittu silloin haluaa havaita on, että joku hakijoista on halunnut selvittää itselleen ainakin yrityksen laadun. Siinä yhteydessä hän tulee jo ajatelleeksi useita yrityksen ongelmia. Johdon päämäärä on kehityksen myötä toiminnan jatkaminen. Älä pelkää leikkiä mielikuvituksesi kanssa. Keksi heille ongelma, jota he itse eivät vielä tiedä. Silloin yrittäjän uteliaisuus johtaa melko varmasti haastatteluun.






keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Korulauseita

Vanha kansantapa oli järjestää kuolleen kunniaksi pidot, joissa tarjoilu oli runsas, mikäli  kuolleen omaiset varoiltaan siihen kykenivät. Syömisen katsottiin saattavan poistuneen arvokkuudella tuonpuoleiseen. Varattommilla tarjoilu oli tietenkin vaatimattomampaa. Soppa ja kahvi riittivät, jos oli sitäkään. Jonkinlainen tarjoilu pyrittiin kuitenkin järjestämään. Kuollutta muistelivat toiset itkunsekaisin murhemielin, toiset taas ottivat tapahtuman luonnon järjestämänä, mutta henkisesti ahdistavana pakkona.

Sivistystason kohotessa alkoi vainajan muistelu tulla yhä monisanaisempana esiin. Suvun vanhin saattoi esimerkiksi muistella tapahtumia poistuneen elämän varrelta. Kuolleen sanallinen kunnioitus kohosi merkittävään asemaan. Teollisuuspaikkakunnilla nähtiin erikoisen näyttävänä, jos työnantajan edustaja saapui mukaan muistelupaikkaan ja toi miellyttäviä työyhteisön muistoja mukaan puheeseen. Ammattiylpeys tuotiin tuohon aikaan esiin korostetulla tavalla.

Maailman muuttuessa hautajaistavat muuttuivat. Tultiin kehityksessä tapojen saranavaiheeseen. Koska puheenpito yleensä on jälkeen jääville vaikeata, alettiin kuolleen elämän korostukseen käyttää ammatti-ihmisiä. Puheen pitäjiä oli niukasti, mutta tehtävään hankittiin usein julkisuudessa tunnettuja luokkatovereita, harrastus- ja urheilu-, kalakavereita, virkaystäviä. Korulauseet alkoivat puhujien lajin myötä korostua. Saattojoukko alkoi saman tien vähetä.

Tottakai sellaiset ihmiset, jotka mielipiteineen julkisuudessa esiintyivät, olivat halutuimpia saattopuhujia. Samalla törmättiin kuitenkin päin kehityksen itse valitsemaa omaa suuntaa. Suuria hautajaisia arvokkaine pitoineen järjestivät ainoastaan ne, joiden maine suvun ja yhteiskunnan silmissä sen vaati. Näissä puheet haluttiin usein katsastaa etukäteen. Jälkikirjoituksissa alkoi toistua tehokkuuden ihailu, vähemmin inhimillinen lämpö ja aidosti surevat läheiset.

Tavanomaisissa hautajaisissa väki edelleen väheni, maallistuminen jatkui. Posti vei osanoton sijaisena parilla postimerkillä adressin. Niinpä yhä useampi hautajaistilaisuus käytiin ainoastaan kaikkein lähimpien läsnäollessa. Yhä usemman näkemys korosti, että muistelutilaisuus oli vain saattajien poskiryppyjen vertailua ja iänmerkit huulten yläpuolella haluttiin yhä harvempien havainnoiksi. Kirkollisetkin hautajaiset yleisimmin kokivat pelkistyksen, joka ei kyllä seuraa minkään uskontokunnan tavoitteita.




  








perjantai 26. helmikuuta 2016

Ääripäät

Kulttuureihin synnytään, niihin kasvetaan ja niissä sosiaalistutaan. Ajatus tulee mieleen, kun vertaa eri puolilla maata asuvien "heimojen" käyttäytymistä ja luonnetta. Läntisessä Suomessa, Tukholman vaikutusalueella, eritoten Pohjanmaalla, yleinen suoritusmotiivi on kehittynyt ajan mittaan poikkeuksellisen vahvaksi. Alueen alkuelinkeinot, samoin kuin kaiketi tasainen maasto, ovat ovat kulttuuriin vaikuttaneet, Ne ovat luoneet aktiivisen halun yrittää tunteikkaasti ja sitkeästi monilla yhteiskunnan osa-alueilla. Sukujen keskinäisestä kateudestakin on kuoriutunut toiminnan liikkeellepanevaa voimaa.

Toisessa ääripäässä Kaakkois-Suomessa, Pietarin vaikutusalueella, patruunat aikanaan huolehtivat palkanmaksun ohella muistakin yhteiskunnallisista tarpeista. Tehtaat ikään kuin pitivät sylissään oman työväestön. Se johti ajan oloon joukkovoiman syntyyn, koska vain vastavoimassa nähtiin demokratian siemenet. Työläispaikkakunnilla ihmiset tyytyivät elintasonsa hitaaseen, mutta jatkuvaan nousuun. Pohjanmaalla taas keskinäinen kateus synnytti toiminnan. siellä yksilön voima ja kyky ratkaisivat menestyksen.

Pohjalaiset kunnostautuivat kulttuurin eri aloilla yksilötaiteissa. He loivat muun muassa oman oopperan, taidelaulun, kapellimestariluokan kansainvälisen opetuksen ym.. Itäinen kulttuuri taas valitsi erilaisista kasvuolosuhteista johtuen viihdemusiikin, kuorolaulun ja eri palloilulajit. On toki myönnettävä, että varsinkin nykyisin, poikkeuksia löytyy puoleen ja toiseen. Härmän kaupungin kulttuurille alkusynnyn lienee sanellut kaipuu soitannolliseen toimintaan.

Työpalkkojen ja siihen liittyvien sosiaaliavustusten äkkipysäys on itäisessä kultuurissa vallitsevien poliittisten voimien, vaikea ymmärtää. On totuttu luottamaan korkeisiin savupiippuihin ja jakamaan kakkua, on sitä aina ollut tai ei. Nykyinen tilanne on toinen. Suomen sisäisesti ei joukkovoima enää toimi, ajatus täytyy ulottaa aina maailman tosivikkeliin muutoksiin. Tästä kulttuurisesta syystä yhteiskunnallisisa etuneuvotteluissa on käsijarru päällä. Muistettava on vain, kun kerran valta on joukoille annettu, joukot eivät hevin halua siitä, edes osittain luopua.








torstai 25. helmikuuta 2016

Leasing

Nykykieleen juurtunut leasing-sana on ilmeisesti peräisin sota-ajalta. Silloin nimittäin lainaaminen oli suurta ja talousarviot tuppasivat unohtumaan. Pääasiassa sitä käytettiin sotilastarvikkeiden siirtelyssä maasta toiseen. Paljon käytettyä sanaa on yritetty suomentaa vuokrausluotoksi, mutta se ei oikein ole kipinöinyt. Eräs epävirallinen selitys on, että sitä ei ole tarpeellistakaan niin syvällisesti ymmärtää. Vuokrausluotto sanoo kuitenkin mitä selvimmin, että kyse on luotosta - siis velasta.

Vuokrausluottoa käytetään usein auton hankinnan yhteydessä, kenenkään kuvittelematta että omistaa vuokrauksen kohteen. Velkaa kyllä syntyy. Rakentamisessa tapaa tällaisen sopimuksen. Telineet ja suhteellisen pienet tuotteet ovat joskus kannattavampia vuokrata nopeaan käyttöön, kuin omistaa pitkäaikaisesti. Vuokrausluotto - tosin leasing-nimisenä - on vanhentuneesta lakitekstistä johtuen kuntien talouden nykykäytössä. Leasing onkin kuntatalouksissa saanut varsin keskeisen käytön.

Laki ei nimittäin pakota vuokrattua tuotetta kirjaamaan omaisuudeksi ja samalla velaksi, vaikka se sitä mitä selvimmin on. Kuntayhtiöt ovat nimittäin hankkineet esimerkiksi tuulimyllyjä vuokrausperiaatteella vielä voimassa olevaa lakia noudattaen, mutta jättäneet kertomatta maksajille - kuntalaisille, samalla erittäin sitovasta velkasopimuksesta ja sen, että sijoitusyhtiö omistaakin myllyn eikä vuokraaja. Kunnallinen yhtiö on näin saatu näyttämään todellisuutta paljon paremmalta, mutta samalla on kyllä noudatettu voimassa olevaa lakia.

Kikkailulla on tulos saatu hyvinkin tolkulliseksi: on kirjattu vuokra kuluksi ja samalla luottosopimuksella tehty kuitenkin pitkäaikaista velkaa. Taseessa velka ei näy. Keinotellen sanavalinnalla kuntayhtiö on näin saatu kehumista kestävään kuntoon ja ennustella voi, milloin toimintoja johtava henkilö hakeutuu suunnittelemalleen, uudelle polulle. Yhtiön hinnassa ainakin pankit ottavat leasingvelan huomioon.

Samoin tekee sen myös yhtiön mikä tahansa ostaja. Perustuslain vastaisesti ei kuntalainen - eli kaiken maksaja - saa kuitenkaan leasingjärjestelmän kaikkia velkoja tietoonsa. Laki, joka nykyisin suo mahdollisuuden laajaan talouskeinotteluun, on aikansa elänyt ja pikaisesti uudistettava. Jo kansan oikeustaju edellyttää, että velan maksaja tietää, mistä hän kulloinkin vastaa.